Naruto ja Sasuke maleksivat kohti jälkimmäisen kotia. Heidän pitäisi käydä noutamassa pojan kamera, heillä nimittäin oli suunnitelmia loppupäivän varalle. Suunnitelma oli, että Naruto poseeraisi ja Sasuke ottaisi kuvia. Ajatus mahtaisi kuulostaa aika omituiselta ulkopuolisin korvin, ehkä jopa epäilyttävältäkin. Mutta toisaalta, Sasuke ainakin oli kunnon poika, joka oli suorastaan tyttöjen piirittämä. Tietäisivätkin vain.

Naruto katseli ympärilleen ja hyräili jonkin kappaleen melodiaa. Tämä oli selvästi uppoutunut ajatuksiinsa, mitä ikinä ne olivatkaan. Sasuke vilkuili vieressään kävelevää vaaleahiuksista poikaa. Naruto… oli ihan oikeasti suostunut poseeraamaan, jotta Sasuke voisi valokuvata ihmistä? Sasuke hädin tuskin uskoi tämän olevan totta. Koska hän olisi valokuvaaja, niin hän saisi päättää, kuinka Naruto poseeraisi. Hän voisi laittaa tämän ihan mihin hyvänsä asentoon… pelkkä ajatus siitä sai Sasuken punastumaan rajusti. Kuinkahan pitkälle hän voisi mennä? Epäilisiköhän Naruto jotain? Olisiko se sitten hyvä vai huono asia? Suostuisikohan tämä vähentämään vaatteitaan? Nyt Sasukea alkoi itseäänkin jo nolottaa ajatuksensa ja hän vilkuili ympärilleen. Joku varmasti katsoi, tai ainakin luki hänen ajatuksiaan. Ketään ei näkynyt, eikä Sasuke itse asiassa edes tuntenut, että häntä tarkkailtaisiin. Hän vilkaisi taas Narutoa, joka nyt katsahti häntä kysyvästi.

”Ei mitään”, Sasuke sanoi ja yritti näyttää mahdollisimman normaalilta. Naruto kohautti olkapäitään.

He olivat nyt Sasuken talon luona.

”Minä käväisen hakemassa kamerani, odota sinä siinä”, tummahiuksinen poika sanoi. Hän kiiruhti sisään ja suoraan makuuhuoneeseensa. Hän hymyili itsekseen ottaessaan yöpöydän laatikon avaimen herätyskellonsa alta ja kaivaessaan kameransa muiden rojujensa joukosta. Hän etsi myös pari filmirullaa ja siirtyi sen jälkeen vaatekaapilleen. Hän otti alimmalta hyllyltä kameralaukkunsa ja laittoi kameran ja filmit sinne. Samalla hän tarkisti, ettei ollut unohtanut sinne vanhoja filmejä tai negatiiveja, ihan vain varmuuden vuoksi. Olisi aika inhottavaa, jos Naruto näkisi jonkin negatiivin, jossa olisi hänestä salaa otettuja kuvia. Sasuke oli kuitenkin viimeksi tyhjentänyt laukun huolella, sillä mitään ylimääräistä siellä ei ollut. Hetken mietittyään hän päätti ottaa mukaansa myös luonnoslehtiön ja piirtovälineet. Piirtely oli hänen toinen harrastuksensa, vaikkakaan sitä hän ei kovin paljon harrastanut, mitä nyt silloin tällöin piirteli joitain valokuvia mallinaan käyttäen. Ehkä hän voisi nyt kokeilla elävästä mallista piirtämistä.

Sasuke tarkasti myös luonnoslehtiönsä sisällön. Haa, siellä olikin pari vanhaa luonnosta, joita hän ei tahtoisi Naruton näkevän. Hän repäisi sivut irti ja laittoi ne yöpöytänsä laatikkoon talteen. Sitten hän lukitsi laatikon ja laittoi avaimen takaisin herätyskellon alle. Sasuke tunki luonnoslehtiön ja piirusteluvälineet kameralaukkuunsa ja läksi sitten takaisin ulos, jossa Naruto odotti.

”No niin, tulithan sinä! Meinasinkin jo tulla hakemaan”, Naruto virnisteli ja nosti kätensä niskansa taakse. Sasuke hymähti.

”Oletkos jo miettinyt paikan valmiiksi, Sasuke?” vaaleahiuksinen poika kysyi ja vilkuili ystäväänsä odottava ilme kasvoillaan. Sasuke nyökkäsi ja lähti liikkeelle. Naruto hypähti tämän perään ja siirtyi sitten pojan vierelle kävelemään iloisesti hymyillen.

Sasuke niin piti Naruton iloisesta asenteesta. Tämä hymyili suurimman osan aikaa ja oli muutenkin positiivinen. Hänen seurassaan ei voinut olla tosissaan synkkä. Ei ainakaan enää nykyään. Silloin joskus ennen Sasuke oli pystynyt angstaamaan seurassa kuin seurassa. Mutta nykyään jo pelkkä Naruton näkeminen sai hymyn hiipimään pojan kasvoille riippumatta siitä, millä tuulella Sasuke oli. Naruto piristi jo pelkällä olemuksellaan.

”Naruto…” Sasuke mutisi puoliksi itsekseen. Naruto käänsi katseensa vierellään kävelevään poikaan.

”Sasuke?” hän kysyi. Sasuke hymyili lempeästi.

”Minä niin pidän sinusta…” hän sanoi. Naruto räpäytti silmiään pari kertaa hämmentyneen näköisenä. Sitten hän loihti kasvoilleen onnellisen hymyn.

”Kiitos. Niin minäkin sinusta Sasuke”, hän vastasi Sasuken outoon kohteliaisuuteen. Toisaalta Naruto oli jo tottunut siihen, että Sasuke saattoi sanoa outoja asioita ihan yhtäkkiä, mutta toisaalta taas tämä oli ehkä oudointa, mitä poika oli hänelle sanonut.

Sasuke olisi voinut hypätä onnesta ilmaan. Vaikka Naruto ei mitä luultavimmin tarkoittanut sanomaansa kuten Sasuke toivoi, niin se silti oli mukava kuulla tämän suusta. Hän hymyili vielä Narutolle ja käänsi sitten katseensa maahan. Hän katseli, kuinka kivet liikkuivat hänen astuessaan niiden päälle. Hän myös tarkkaili omaa kävelyään. Hän ei tahtonut näyttää muille omaa iloisuuttaan hyppelehtimällä hilpeästi. Hänen pitäisi kaikesta huolimatta kävellä tasaisesti ja elämää vihaavan näköisesti. Naruto sen sijaan näytti kävelevän hyvin joustavin askelin. Hieman tavallistakin iloisemmin. Se lämmitti Sasuken sydäntä.

He astelivat Konohan porteille.

”Hei Sasuke ja Naruto”, portinvartijat tervehtivät heitä. Naruto tietenkin heilautti kättään iloisesti ja tervehti takaisin. Sasuke tyytyi vain nyökkäämään. Toinen vartijoista vilkaisi Sasukea ja tämän kameralaukkua.

”Ai, Uchiha on taas menossa valokuvaamaan? Otit sitten Naruton mukaan tällä kertaa”, hän sanoi keskustelusävyyn. Niin kuin nyt Sasuke keskusteli enempää kuin on pakko? Sasuke mulkaisi häntä ja nyökkäsi sitten. Narutokin pysyi ihmeen hiljaa. Ehkä tämä ei vain halunnut kertoa kaikelle kansalle mukaantulonsa syytä.

”No menkää sitten vain. Mutta olkaa kuitenkin valppaina, on ollut jo epäilyttävän hiljaista pitkän aikaa. Ei voi tietää vaikka joku hyökkäisi yhtäkkiä”, toinen vartija varoitti. Naruto naurahti.

”Hei, mehän ollaan sentään chuunineita molemmat, eiköhän me pärjätä”, hän sanoi silmää iskien ja leveästi virnistäen. Toinen vartija naurahti ja toinen vain pyöräytti silmiään.

He astelivat jonkin aikaa tietä pitkin, kunnes sitten poikkesivat siltä metsän puolelle. He etsivät mukavan valoisan ja avoimen paikan ja päättivät sitten asettua sinne.

”Olisi pitänyt ottaa evästä mukaan, oltaisiin voitu pitää samalla eväsretki”, Naruto mutisi. Sasuke ei voinut olla naurahtamatta.

”Sinulla on sitten aina nälkä”, hän tokaisi. Naruto näytti hänelle kieltään. Sasuke laski kameralaukkunsa maahan ja otti kameransa esiin. Hän kietaisi kameran hihnan ranteensa ympärille.

”No niin”, hän sanoi. Naruto oli hyvin eksyneen näköinen.

”Ööh… ja mitähän minun pitäisi tehdä?” hän kysyi. Sasuke ajatteli aloittaa helposta.

”Jos nyt aloitettaisiin sillä, että yrität olla mahdollisimman machon näköinen”, Sasuke kehotti.

Naruto ei selvästikään ollut kovin luonteva kameran edessä. Ihme juttu, tavallisesti tämä oli suorastaan linssilude. Vaikka toisaalta, tavallisesti ei vaadittukaan muuta kuin hymyä. Ja kuvassa oli yleensä muitakin. Nyt Narutolla taisi olla suorituspaineita.

”No poseeraa niin kuin aikoisit esitellä Sakuralle uuden jutsun!” Sasuke sanoi, yrittäen saada Naruton rentoutumaan. Se taisi auttaa hieman, sillä nyt Naruto ainakin virnisti ja otti jonkin sortin asennon. Se kylläkin oli huomattavan jäykkä, mikä toi Sasukelle mieleen asioita…

-----

Sasuke ei ollut nukkunut koko yönä. Naruto oli kertonut hänelle viime iltana lähtevänsä Jiraiyan kanssa pitkälle matkalle. Poika oli myös kertonut, että reissussa menisi vähintään pari kuukautta. Sasuke tuntui silti sydämessään, että matka kestäisi kauemmin. Hän ei näkisi keltahiuksista poikaa pitkään pitkään aikaan. Mutta hän ei tahtonut jäädä yksin, ilman Narutoa. Hän tahtoi vain olla tämän kanssa joka päivä. Hän tahtoi treenata, syödä ramenia, jutella, nauraa, kuunnella Naruton ääntä, katsella tätä, koskettaa tämän olkapäätä yllättäen ja ilman syytä, valokuvata tätä salaa, painaa muistiin kaikki tämän piirteet ja tavat ja muutenkin olla mahdollisimman lähellä. Mitä hän voisi tehdä ilman Narutoa? Mitä hän tekisi ilman Narutoa?

Naruto oli hänen paras ja melkeinpä ainoa ystävänsä. Ja nyt tämä oli menossa pois. Se satutti Sasukea paljon enemmän kuin tämä olisi ikinä uskonut. Ajatus siitä, että Narutolla ei olisi mitään hätää Jiraiyan ollessa mukana, lohdutti hieman, mutta se ei auttanut paljoa. Sasuke ei itse asiassa pelännyt, että Narutolle sattuisi mitään. Ei, hän ei vain tahtonut olla erossa toisesta niin kauaa.

Sasuke puristi tyynynsä rintaansa vasten ja tukahdutti nyyhkäisyn. Sydämeen sattui niin kovasti. Hän ei halunnut, että Naruto lähtee! Hän ei halunnut joutua korvaamaan Naruton seuraa jollakulla muulla. Kukaan ei voisi olla Naruto sillä aikaa, kun tämä oli poissa. Sasuke oli kyllä oppinut viihtymään Sakuran seurassa. Hän oli myös tutustunut paremmin Shinoon, Kibaan ja Hinataan. Shikamarun ja Choujinkin seurassa hän oli aikaansa viettänyt. Kukaan heistä ei kuitenkaan ollut yhtä läheinen kuin Naruto. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa vaikka Sakura lähtisi Jiraiyan kanssa jonnekin pitkäksi aikaa. Häntä ei hetkauttaisi, vaikka tiimi kahdeksan lähtisi pois, eikä koskaan palaisi. Ei, ainoastaan Naruto sai hänen sydämensä särkemään.

Sasuke oli miettinyt asiaa koko yön ja tullut hämmentävään tulokseen. Kyse ei voinut olla vain ystävän ikävöimisestä. Se ei myöskään ollut veljellistä huolenpitoa. Kyse oli jostain paljon suuremmasta.

Ystävä ei Sasuken pienen kokemuksen mukaan vilkuile salaa toista pieni puna poskillaan. Ystävä ei vakoile toisen elämää ja täytä leikekirjaa kuvilla tästä. Ystävä ei palvo syömätikkuja, joita toinen on käyttänyt. Ystävä ei mieti, kuinka hyvältä toinen tuoksuu aamulla treeneihin tullessaan. Pelkkä ystävä ei kiinnitä huomiota siihen, kuinka toisen siniset silmät näyttävät aamuauringon valossa hieman kellertävämmiltä ja illalla taas hieman turkooseilta. Pelkkä ystävä ei katsele silmät säihkyen, kuinka toisen hiukset liimautuvat seksikkäästi tämän niskaan treenien aikana. Pelkkä ystävä ei etenkään käytä sanaa ”seksikäs” ilmaisemaan äskeistä ilmiötä.

Ei, Sasukelle Naruto ei ollut pelkkä ystävä. Tämä ei myöskään ollut kuin veli. Tämä oli kaunis ja ihana ihminen, joka sai Sasuken sydämen lyömään nopeammin tai jättämään pari lyöntiä väliin. Tämä sai mustahiuksisen pojan hengityksen salpaantumaan ja perhoset liitelemään vatsassa. Ei, tämä sai perhoset tanssimaan letkajenkkaa hänen vatsassaan. Naruton pelkkä olemus sai hymyn Sasuken huulille ja pinkit läikät kohoamaan tämän poskille. Naruton seurassa Sasuke tunsi rauhan ja onnellisuuden. Aina illalla ennen nukahtamista ja aamulla herätessään oli Naruto hänen ajatuksissaan. Mutta vasta nyt hän tajusi, mitä kaikki tuo merkitsi.

Hän taisi rakastaa Narutoa.

Ajatus ei loppujen lopuksi tuntunut yhtään niin hämmentävältä kuin hän olisi olettanut sen tuntuvan. Se tuntui varsin luonnolliselta. Niin kuului olla. Eikä siinä ollut mitään pahaa. Ei siinä voinut olla, koska se sai Sasuken sydämen tanssimaan onnellisesti letkajenkkaa niiden mahassa olevien perhosten kanssa. Ajatus siitä, että hän rakasti Narutoa, kuulosti hyvältä ja lämmitti sydäntä. Sanat ”rakkaus” ja ”Naruto” sointuivat hyvin yhteen. Niiden kuului olla yhdessä. Se kuulosti parhaalta, kun sen mietti ”Minä rakastan Narutoa” tai ”Sasuke rakastaa Narutoa”. Se kuulosti hyvältä myös ääneen sanottuna.

Ääneen sanominen kuitenkin sai Sasuken tajuamaan erään asian: ei riittänyt, että Sasuke tiesi, myös Naruton pitäisi saada tietää. Hän kuitenkin tajusi heti perään myös sen, että hän ei voisi vielä kertoa sitä. Hän oli vasta itse tajunnut sen, joten menisi aikaa ennen kuin hän saisi Naruton tajuamaan sen. Sitä paitsi se, että Sasuke tajusi rakastavansa Narutoa, ei ollut tae siitä, että Naruto rakastaisi Sasukea. Ja Naruto oli lähdössä pois. Sasuke ehtisi vielä nähdä tämän viimeisen kerran aamulla kahdeksalta. Luultavasti sekin näkeminen olisi ehkä muutaman minuutin pituinen ja sitten Jiraiya veisi Naruton pois Sasuken luota.

Valitettavasti Sasuke ei ollut vielä valmis kertomaan Narutolle tunteistaan. Tai ainakaan Naruto ei olisi valmis kuulemaan sitä juuri nyt. Tämän pitäisi saada keskittyä täysin treenaukseen, jota Jiraiya luultavasti järjestäisi. Sasuken tunteet eivät saisi sotkea tämän ajatuksia. Mustahiuksisen pojan pitäisi siis vain odottaa Naruton paluuta. Sasuke hymähti. Oikeastaan kaikki tuntui nyt jotenkin helpommalta, kun hän tiesi. Nyt hänellä oli tekemistä siksi ajaksi, kun Naruto oli poissa. Hän voisi valmistautua. Hän voisi miettiä kaiken valmiiksi, jotta voisi kertoa tunteistaan Narutolle tämän palatessa. Sasuke oli kärsivällinen, hän voisi kyllä odottaa muutaman kuukauden. Olihan hän odottanut Itachinkin tappamista jo monta vuotta, eikä odotus ollut vieläkään päättynyt.

Aamulla hän hyvästeli Naruton ja käski tämän vahtia Jiraiyaa, joka kuitenkin joutuisi hankaluuksiin. Naruton opettaja mulkaisi Sasukea pahasti tästä hyvästä, mutta pojat vain nauroivat ja saivat lopulta myös sammakkoerakon nauramaan. Lopulta Naruto ja Jiraiya kuitenkin lähtivät ja jättivät Sasuken tuijottamaan heidän peräänsä Konohan porteilta. Yksinäinen kyynel vieri kohti Sasuken leukaa jättäen kostean vanan jäljessään. Se ei kuitenkaan koskaan tippunut maahan asti, koska se jätti suurimman osan nesteestä viivaksi poskelle. Mustahiuksinen poika pyyhkäisi sen pois ja käveli takaisin kotiinsa, jättäen Naruton ja Jiraiyan kävelemään pois hänen luotaan.

Hän kertoisi Narutolle sitten, kun tämän palaisi.

-----

Sasuke hymähti. Hän ei ollut kertonut Narutolle tämän palattua. Hän ei ollut kertonut vieläkään. Ja Naruton paluusta oli jo nelisen kuukautta. Tämän oli ollut poissa melkein vuoden, itse asiassa yhdeksän kuukautta. Sinä aikana Sasuke oli alkanut ikävöimään kovasti ja melkein katunut, ettei ollut kertonut tunteistaan. Hän oli pelännyt, ettei Naruto tulisi takaisin ollenkaan. Hänen elämänsä valo oli kuitenkin palannut takaisin nyt. Ja hän voisi kertoakin tälle vihdoin. He olivat päässeet takaisin rutiiniin ja kaikki oli melkein kuin ennenkin. Eli nyt olisi hyvä aika vihdoin paljastaa Narutolle, mitä tämä todella merkitsi Sasukelle. Sitä paitsi he olivat nyt mukavasti kahden. Tai… ainakin kahden. Sasuke kyllä oli aika mukavasti, mutta Naruto puolestaan ei.

”Naruto, yritä nyt ottaa vähän rennommin, en minä näitä kuvia aio mihinkään levittää, joten ei näitä kukaan tule näkemään”, Sasuke yritti rauhoittaa toista. Se vain pahensi asiaa.

”Levittää?! Sinä siis myönnät, että ajattelit sellaista?” Naruto kysyi kauhuissaan ja kääntyi osoittamaan Sasukea syyttävästi sormellaan.

Sasuke huokaisi ja asetti kameran kasvojensa eteen. Hän painoi nappia, jolloin kamera naksahti ja otti Narutosta kuvan. Hän ei tarvinnut salamaa kirkkaalla ilmalla. Hetken hänen mieltään kaihersi ajatus valkobalanssin ottamisesta, mutta ei hän sitäkään tarvinnut ulkoilmassa, mikäli kameran asetukset olivat oikein. Miten hän ei ollut muistanut edes tarkistaa asiaa? Sasuke laski kameran alemmas ja paineli muutamia nappeja. Asetukset olivat onneksi kohdallaan, johtuen ehkä siitä, että hän oli viimeksi käyttänyt kameraansa toissapäivänä vakoillessaan Narutoa ulkoilmassa.

Mustahiuksinen poika nosti katseensa, nähdäkseen Naruton ihan hänen edessään katselemassa uteliaana kameraa hänen käsissään.

”Mikä ihmeen kamera tuo on? Minun kamerassani ei ole kuin kolme nappia: se kuvanottonappi, zoomi ja aukaisunappi”, vaaleahiuksinen poika uteli.

”Järjestelmäkamera. Tiedäthän, ammattilaisille”, Sasuke naurahti. Naruto nyökkäili tietäväisen näköisenä ja vilkuili kameraa sivusilmällään. Eli hän ei siis tiennyt.

”Palaa nyt takaisin tuonne, niin minä otan kuvia”, Sasuke virnuili ja tönäisi Naruton hiukan kauemman. Vaaleahiuksinen poika naurahti ja hyppelehti pari metriä kauemmas. Siellä hän sitten röyhisti rintaansa ja laittoi kädet lanteilleen.

”Ota nyt kuva, Sasuke!” hän huudahti innostuneena ja virnuili itsetyytyväisen näköisenä. Sasuke nauroi iloisesti, vihdoin Narutokin oli kunnolla mukana, eikä enää jännittänyt.

~~~~~

A/N: Ilouutisia! Flashbackit loppuvat tähän.