Mustahiuksinen poika painoi käsissään olevan kameran laukaisunappia. Kuului kevyt naksahdus ja sen jälkeen alkoi kuulua hiljaista surinaa. Kameran filmi tuli täyteen. Taas. Se oli jo toinen filmirulla, jonka Sasuke täytti Naruton kuvilla tänään.

”Ai taasko filmi loppui, Sasuke?” muutaman metrin päässä hänestä istuva paidaton Naruto kysyi. Vaaleatukkainen poika nousi ylös risti-istunta asennostaan ja loikki iloisesti kuvaajansa luokse.

”Tiedätkös mitä? Keksin juuri mitä ostan sinulle syntymäpäivälahjaksi!” Naruto sanoi, virnuillen kettumaisesti. Sasuken kasvoille nousi kummastunut ilme ja hän käänsi katseensa toiseen poikaan. Miten tuo nyt yhtäkkiä liittyi mihinkään? Naruto hekotteli.

”Sinullahan on synttärit ihan kohta! Nythän on jo…” Naruto piti miettimistauon pohtiessaan, mikä päivä nyt taas olikaan, ”On jo kuudes päivä Heinäkuuta. Sinun synttärit on 23. päivä, eikös?”

Sasuke pyöräytti silmiään. Kyllähän hän nyt oman syntymäpäivänsä tiesi sanomattakin. Hän kuitenkin nyökkäsi, kehottaen Narutoa jatkamaan, mikäli tällä oli sellainen aikomus. Toivottavasti oli, hän nimittäin oli jo onnistunut herättämään Sasuken uteliaisuuden.

”Kun minusta olisi paljon kivempi olla kuvattavana, mikäli näkisin lopputuloksen heti. Nythän minun pitää odottaa, että saat kehitettyä kuvat ensin ja sitten vasta näen ne, mikäli näen siis”, Naruto piti tauon katsoakseen Sasukea, ikään kuin varmistaakseen, että hän myös saa nähdä kuvat, kun ne on kehitetty. Sasuke vastusti kiusausta pyöräyttää taas silmiään. Sen sijaan hän nyökkäsi blondille, puoliksi hymyillen.

”Hankin siis sinulle Polaroid-kameran! Sitten näen kuvat heti!” Naruto sanoi, ilmiselvästi hyvin ylpeänä itsestään keksiessään jotain niin nerokasta. Sasuke hymyili ja päästipä vielä pienen naurahduksenkin karkaamaan huuliltaan. Ajatus Polaroid-kamerasta kuulosti mukavalta, mutta vielä paremmalta kuulosti se, että Naruto selvästikin aikoi olla hänen valokuvausmallinaan useamminkin. Tämä tuntui suorastaan suunnittelevan sitä.

”Mutta kuule Sasuke”, Naruto aloitti taas puhumisen, tällä kertaa hieman valittavaan äänensävyyn. Sasuken huomio kiinnittyi heti edelleen paidattomaan poikaan. Hän löysi katseensa vaeltamasta Naruton kasvoista tämän lihaksikkaaseen rintakehään. Treenaus Jiraiyan kanssa oli selvästikin tuottanut tulosta ja sulattanut ylimääräiset rasvat pois vaaleahiuksisen pojan kehosta, kuitenkaan tekemättä hänestä älytöntä lihaskimppua. Sasuke ravisti ajatuksen pois mielestään ja käänsi katseensa väkisin toisen kasvoihin ja silmiin.

”Alkaa olla nälkä”, Naruto sanoi ja samalla hetkellä hänen vatsansa yhtyi valituskuoroon. Hän naurahti nolona ja nosti toisen kätensä niskansa taakse. Sasuke hymyili ja pudisteli päätään. Hänen hiuksensa heiluivat hänen mustien silmiensä edessä, peittäen osittain näkökentän.

”Jospa sinä odotat täällä, niin minä käyn ostamassa hieman syötävää. Voidaan pitää se sinun kaipaamasi eväsretki”, Sasuke ehdotti pilke silmäkulmassaan samalla, kun heilautti häiritsevät suortuvat pois kasvoiltaan. Naruton kasvot kirkastuivat ja hän hymyili oikein leveästi.

”Hieno idea, Sasuke! Hae meille ramenia!” poika sanoi innoissaan ja hypähti halaamaan Sasukea. Halaukseen joutunut poika jäykistyi täysin. Hän kyllä nautti oikein kovasti Naruton äkillisistä halauksista, mutta se oli silti jollain tapaa hämmentävää, eikä Sasuke pitänyt hämmennyksestä. Sitä paitsi Naruto olisi pitänyt outona, jos Sasuke vaikka vastaisi halaukseen. Se olisi hyvin epä-Sasukemaista. Ja mitä hyvänsä Sasuke halusikin tehdä, niin hän ei siltikään saanut tehdä sitä, mikäli se oli epä-Sasukemaista. Mikä oli sinänsä hyvin outo käsite, sillä loppujen lopuksi kaikki, mitä Sasuke teki, oli Sasukemaista, koska ei Sasuke voinut olla epä-Sasukemainen.

Mustahiuksinen poika ei enää Orochimaru-tapauksen jälkeen ollut työntänyt Narutoa pois tämän osoittaessa hellyyttä hänelle, mutta ei hän sen puoleen ollut vastannutkaan kovin usein. Pari kertaa kyllä, mutta ne olivat olleet erikoistapauksia. Nyt ei ollut mitään tekosyytä vastata halaukseen, joten Sasuke siis vain oli liikkumatta ja hengittämättäkin.

Naruto naurahti ja päästi lopulta toisen irti yhtä nopeasti kuin oli halauksen aloittanutkin. Sitten vaaleahiuksinen poika hyppi hakemaan paitansa maasta ja sitoi sen vyötäisilleen, kun ei jaksanut laittaa sitä ylleen. Sasuke puolestaan puhalsi pidättämänsä ilmat hitaasti ulos keuhkoistaan ja rentoutui.

”Hmm, minä odotan tässä näin. Mene nyt hakemaan sapuskaa ennen kuin kuolen nälkään!” Naruto sanoi ja kaatui selälleen pehmeälle ja tumman vihreälle nurmikolle makaamaan. Hän levitti kätensä ja jalkansa ja tuijotti taivasta katsellen, kuinka valkeat pilvenhattarat leijuskelivat iloisesti siellä täällä. Sasuke hymähti, pakkasi kameransa laukkuunsa ja käveli laukun kanssa Naruton luokse. Hän katseli hetken, kuinka heikko tuuli puhalsi Naruton hiukset ja maasta kasvavat heinät sekaisin keskenään.

”Vahdi tätä, tulen kohta”, tummahiuksinen poika sanoi ja laski kameralaukkunsa varovasti maassa makaavan blondin viereen. Naruto vilkaisi laukkua ja sen jälkeen Sasukea, lopulta nyökäten. Mustahiuksinen poika nyökkäsi takaisin ja kääntyi sen jälkeen ympäri mennäkseen takaisin kylään.

Kävellessään hiekkatietä pitkin Sasuke teki toimintasuunnitelmaa. Nyt hän kertoisi Narutolle, tapahtui mitä tahansa. Aivan sama, vaikka Itachi tai Orochimaru hyppäisi kesken lauseen pusikosta ja suorastaan kerjäisi tapetuksi tulemista, Sasuke kertoisi silti asiansa loppuun ennen kuin kiinnittäisi tähän pienintäkään huomiota. Eikä myöskään väliä, vaikka puoli Konohaa tulisi heidän ympärilleen tanssimaan ripaskaa pinkeissä balettimekoissa ja verkkosukkahousuissa, sekään ei saisi nyt huomiota Sasukelta. Hän ei takuulla peräänny nyt missään nimessä!

Poika hymyili itsevarmasti ja asteli sisään melkoisen tyhjään Ichiraku Rameniin. Hän tilasi neljä annosta ramenia mukaan ja odotteli nyt tiskin luona annosten valmistumista. Hän vilkuili kadulle ramenravintolan ulkopuolella. Gai ja Lee kävelivät rinnatusten keskellä tietä ja puhelivat jotain keskenään hyvin vakavan näköisinä. Sasuke höristi korviaan ja kuunteli tarkasti.

”… Kankuroullakaan ei ole varmaan mitään sitä vastaan. Gaara pyysi jo aiemmin, mutta kuten muistatkin, olin juuri menossa parin kuukauden reissuun parin muun jouninin kanssa, joten en voinut silloin suostua. Mutta huomenna hän tulee käymään ja voimme puhua asian selväksi kerralla!” Lee julisti innoissaan.

”Juuri näin! Olen ylpeä sinusta Lee! Anna Päättäväisyytesi johtaa sinua näin Nuoruuden Keväässäsi ja asiat järjestyvät varmasti Parhaalla Mahdollisella tavalla! Teet onnelliseksi paitsi itsesi ja Gaaran, myös minut! Ja muista sitten kaikesta huolimatta entistä opettajaasi ja tule Konohaan katsomaan minua!” Gai mölysi kovaan ääneen, lopussa lähes toruvalla äänellä.

”Gai-sensei!”

”Lee!”

”…” Sasuke ei tahtonut kuulla enempää, vaikka oli ihan kohtalaisen hankalaa tukkia korvansa Konohan Kauniilta Vihreiltä Pedoilta, jotka nyt halasivat, itkien kovaan ääneen, keskellä katua. Toisaalta, kaikki muut ihmiset kävelivät vain ohitse niin kuin heitä ei olisikaan. Kukaan ei enää jaksanut välittää heidän… hieman kummallisista tavoistaan. Siihen oli jo totuttu. Kaikkeen sitä tottuikin, kun ei eroonkaan päässyt. Vaikka puheista päätellen Lee kyllä taisi olla lähdössä Sunaan. Jäädäkseen? Sasuke ainakin toivoi sitä, Lee oli hänestä aika sietämätön.

”Sasuke-san, ramenisi”, Ayame sanoi, ojentaen pojalle tämän annokset. Tyttö hymyili iloisesti ja avasi kassakoneen valmiiksi laittaakseen maksun sinne.

”Kiitos”, Sasuke sanoi ja ojensi rahat. Hetkeä myöhemmin Ichiraku Teuchi, paikan omistaja, huuteli tyttärensä luokseen, jolloin Ayame nyökkäsi vielä Sasukelle poistuessaan. Sasuke hymyili vinosti ennen kuin otti ruoka-annokset mukaansa ja lähti palaamaan Naruton luokse.

Hänen sydämensä hakkasi lujaa hänen rintaansa vasten. Ihan kohta… Mitenköhän Naruto reagoisi? Sasuke oli kyllä miettinyt kaikki reaktiot läpi valmiiksi, jotta osaisi varautua. Hän oli miettinyt, mitä suunnilleen tekisi, jos Naruto kertoisi tuntevansa samoin. Hän oli miettinyt myös toimintatapaansa siinä tapauksessa, että Naruto sanoisi, että ei missään nimessä tuntenut samoin. Kaikki vaihtoehdot tuosta mahdollisuudesta, eli muun muassa sen, mitä tekisi jos Naruto alkaisi vihata häntä, tai sen, että tämä antaisi asian olla ja jatkaisi edelleen ystävänä. Hitsi, mutta olisi se niin paljon kätevämpää, jos hän olisi itse Sasuken sijasta Shikamaru, tämä nimittäin varmastikin osaisi miettiä asiat valmiiksi paremmin.

Ennen kuin Sasuke huomasikaan, hän oli jo ohittanut Konohan porttia vartioivat Izumon ja Kotetsun ja näki Naruton jälleen edessään. Poika ei ollut hievahtanutkaan siitä, mihin oli Sasuken lähtiessä jäänyt.

”Hei, Naruto!” Mustahiuksinen poika ilmoitti läsnäolostaan. Naruto pomppasi istualleen ja käänsi kasvonsa tulijaan päin. Pojan kasvot loistivat ilosta hänen huomatessaan sekä Sasuken että ramenin.

”Jee! Ramenia!” Naruto huuteli ja heilutti käsiään saadakseen Sasuken tulemaan nopeammin hänen luokseen. Mainittu poika vain hymähti ja löntysti samaa vauhtia, kunnes lopulta oli Naruton luona. Hän istahti puoliksi tätä vastapäätä, puoliksi tämän vasemmalle puolelle.

”Aah! Itadakimasu!” Naruto lausahti, ennen kuin upotti syömäpuikkonsa ramen-annokseensa, tunkien sitten ison läjän nuudeleita suuhunsa. Sasuke vain nyökkäsi ja alkoi hiljaa syödä omaa annostaan. Hän odotti, että Naruto oli syönyt kaksi kolmesta annoksestaan ja itse oli syönyt omansa, ennen kuin vihdoin avasi suunsa puhuakseen.

”Naruto?” hän aloitti varmistaakseen, että sai pojan huomion. Naruto vilkaisi Sasukeen, nuudeli suupielestään roikkuen. Sasuken hengitystahti nopeutui hieman.

”Minulla olisi sinulle tärkeää kerrottavaa, joten toivon, että kuuntelet tarkasti”, Mustatukkainen poika sanoi vakavalla äänellä. Naruto imaisi suupielessään roikkuneen nuudelin suuhunsa ja nielaisi. Sen jälkeen hän tarkasteli Sasukea kuin etsien jotain merkkejä siitä, mitä poika aikoisi nyt sanoa. Lopulta Naruto nyökkäsi ja hörppäsi rameninsa liemet yhdellä kulauksella.

Sasuke veti syvään henkeä ja sulki silmänsä hetkeksi. Hän rauhoitti itseään parhaansa mukaan, ennen kuin taas katsoi Narutoa. Se siitä saavutetusta rauhallisuudesta.

”Tiedäthän sinä, että olet minulle tärkeä? Olet paras ystäväni. Olet aina ollut. Toisaalta, ennen sinua minulla ei edes ollut ystäviä, ainakaan hyviä ystäviä. Pienenä vietin aikaani vain perheeni kanssa, joten en ystävystynyt kenenkään kanssa ennen akatemian alkua. Enkä silloinkaan, koska… asiat eivät menneet kuten olisi pitänyt. Tiedät kyllä, olen kertonut sinulle aiemmin… ainakin pääseikat”, Sasuke huomasi eksyvänsä sivuraiteille, ikäville sellaisille, joten hän piti pienen miettimistauon ja jatkoi sitten uudestaan.

”Sinä olit alusta asti erilainen. En myöntänyt sitä silloin pienenä, emmekä me olleet missään tekemisissä ennen genin-tiimimme alkua. Tai ainakaan emme olleet oikeasti tekemisissä, tosin ajatuksissani sinä olit jatkuvasti, monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että vaikutit samanlaiselta kuin minä. Ja toisekseen siksi, että vihasin sinua samasta syystä. Tiedät kyllä itsekin millainen suhde meillä oli, tietääkseni jaot sen kanssani”, Sasuke piti uuden miettimistauon. Tai oikeastaan se oli Narutolle tarkoitettu sulatustauko. Tämän täytyi pysyä mukana, joten Sasuke ei saanut edetä liian nopeasti.

Naruto nyökkäili ja näytti mietteliäältä. Sasuke pystyi lukemaan tämän kasvoista lähes suoraan, mitä tämä ajatteli. Naruto mietti ilmeisesti, että mihin tämä tulee johtamaan. Hänellä ei selvästikään ollut aavistustakaan. Mustahiuksinen poika huokaisi syvään, ennen kuin jatkoi taas.

”Muistatkin meidän genin-tiimimme alkuvaiheet. Tulimme ja emme tulleet toimeen. Mutta siinä vaiheessa kuitenkin ystävystyimme. Sinusta tuli tärkeä minulle. Sinusta tuli nopeasti paras ystäväni, johtuen aluksi siitä, ettei minulla muita ystäviä käytännössä ollutkaan. Pian syy kuitenkin vaihtui, nimittäin siihen, että olit oikeastikin paras ystäväni, et vain siksi, ettei ollut muita”, Sasuke hymyili lämpimästi ja laski oikean kätensä Naruton vasemmalle olkapäälle. Toinen poika katsoi ensin Sasukea ja sitten tämän kättä yllättyneenä, mutta hymyili sitten ilmiselvästi tyytyväisenä.

”Sitten oli Orochimaru-tapaus…” Sasuke sanoi hiljaisella äänellä. Hänen kätensä Naruton olkapäällä värähti hiukan. Naruto kuitenkin laski oman oikean kätensä Sasuken käden päälle ja puristi sitä rohkaisevasti ja ymmärtäväisesti. Sasuken sydän jätti yhden lyönnin väliin.

”Se sai minut… ajattelemaan asioita tarkemmin. Olet varmaan parin viime vuoden ajan huomannutkin, kuinka meistä on tullut läheisempiä. Se johtuu siitä, että minä vihdoin tajusin ja myönsin, että olet minulle tärkein ihminen maailmassa. Mutta tiedätkös… noin vuosi sitten, silloin kun lähdin Jiraiyan kanssa reissullesi… sinä iltana minä tajusin, kuinka paljon sinä oikeasti minulle merkitset.” Sasuken sydän löi varmasti ylinopeutta. Hänen oli hankala hengittää, kun kurkkua kuivasi ja sen lisäksi siellä tuntui olevan jonkin tukos. Myös hänen vatsansa tuntui kääntyvän ylösalaisin ja hän pelkäsi, antavansa ylen. Lisäksi hänen olkapäässään olevaa Orochimarun sinettiä alkoi polttaa hiukan, kuten kävi aina, kun hän jännitti paljon.

”Minä… minä… olen jo pitkän aikaa suunnitellut kertovani tämän sinulle, Naruto. Siitä lähtien, kun palasit. Oikeastaan aloin suunnittelemaan sitä jo silloin, kun lähdit, mutta olen yrittänyt aktiivisesti kertoa siitä lähtien, kun palasit. Sinä olet minulle erityisen tärkeä. Naruto, minä rakastan sinua, erillä tavalla kuin vain pahinta kilpailijaa, parasta ystävää tai tiimitoveria. Et myöskään ole minulle kuin veli. Sinä olet rakkaampi, olet henkilö, jonka kanssa tahtoisin jakaa loppuelämäni. Minun erityinen henkilöni, kaikista rakkain.” Vihdoin hän sai sen kakaistua ulos, kaikkien näiden piinaavien kuukausien jälkeen. Hän tunsi sydämensä keventyvän huomattavasti, kun hän vihdoin sai sen sanottua.

Naruto oli selvästikin kuin puulla päähän lyöty. Tämän käsi valui Sasuken käden päältä alas ja tippui velttona pojan omaan syliin. Blondin leuka oli loksahtanut auki ja silmät näyttivät pullistuvan ulos päästä. Sasuke katsoi tarkasti tämän silmiin ja näki siellä vain sekavaa myllerrystä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä Naruton päässä nyt liikkui. Hän kuitenkin oli suunnitellut valmiiksi, mitä tekisi seuraavaksi.

”Naruto, en pakota sinua mihinkään, en pyydä sinulta mitään, enkä odota sinulta mitään nyt. Tahdon, että mietit sanomaani kaikessa rauhassa, ilman mitään kiirettä tai paineita. Saat miettiä asiaa ihan niin kauan kuin tahdot, ja minä olen tyytyväinen mihin hyvänsä päätökseen päädytkin. Jos tahdot olla vain ystäväni, niin se käy ihan hyvin, en vaivaa sinua tällä asialla enää. Jos taas et tahdo enää olla tekemisissä kanssani, niin sille en mahda mitään, enkä syytä sinua tai yritä tuppautua väkisin seuraasi. Jos taas päädyt toisenlaiseen ratkaisuun… no, se nähdään sitten”, oikeasti Sasuke ei ollut niin varma kaikesta sanomastaan. Jos Naruto alkaisi vihata häntä, niin hän ei yhtään tietäisi, mitä tekisi. Mutta se oli sen ajan murhe.

”Katsotaan myös, mitä teemme tiimitapaamisissamme. Voimme leikkiä, että mitään ei ole tapahtunut, tai voimme leikkiä, että emme näe toisiamme. Ihan miltä sinusta tuntuu. Myös tämän miettimisaikasi aikana voimme olla miten tahdot. Voimme olla ystäviä kuten ennenkin, tai sitten voimme pitää etäisyyttä. Mieti asiaa rauhassa ja päätä, miten toimimme”, Sasuke nousi ylös, otti kameralaukkunsa ja laittoi sen olalleen. Sitten hän ojensi kätensä Narutolle, joka vaistomaisesti tarttui siihen. Hän auttoi pöllämystyneen pojan ylös ja laski sitten heti irti tämän kädestä.

”Mennään takaisin kylään, niin sinä voit mennä kotiisi miettimään asiaa rauhassa. Minut löydät kotoani, en ole suunnitellut tänään lähteväni mihinkään. Tule puhumaan ihan milloin vain, Naruto”, Sasuke sanoi ja lähti kävelemään Konohagakureen päin. Hän kääntyi katsomaan toiseen poikaan päin ja näki tämän seuraavan häntä, katse mietteliäästi ja ehkä hieman vaivautuneesti maahan luotuna.