Seuraavanakin päivänä Naruto käyttäytyi niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Ja sitä seuraavana. Vasta sen jälkeisenä päivänä Sasuke huomasi, että jokin Narutossa kuitenkin mätti. Hän ei vain saanut otetta siihen, että mikä se tarkalleen ottaen oli.

Sasuke tarkkaili blondia erityisen tarkasti heidän treenauksensa ajan. Naruto kiisteli Kakashin kanssa, ruinasi Sakuraa treenaamaan kunaiden heittelyä hänen kanssaan ja tytön kieltäydyttyä teki itsestään lukemattoman määrän klooneja, juoksi karkuun ja jäi kiinni alta aikayksikön Kakashin päättäessä, että nyt riitti.

”Emmekö me voisi treenata jotain järkevää vaihteeksi? Kyllä me jo osataan tarpeeksi hyvin nämä jutut, opeta uusi jutsu, Kakashi-senseeeiiiii!” Naruto ruinasi ja loikki opettajansa ympärillä. Hopeahiuksinen shinobi ei kuitenkaan nostanut katsettaan rakkaasta Icha Icha Violencestaan. Sasuke pani merkille, että hänen opettajansa oli näköjään saanut taas vaihteeksi ensimmäisen osan luettua ja siirtynyt toiseen. Jiraiyan pitäisi todellakin kirjoittaa jo uusi osa, oli jo ties kuinka mones kerta, kun heidän opettajansa luki noita samoja vanhoja. Osasi varmaan jo takaperin ulkoa…

”Naruto, jos tahdot oppia jotain uutta, niin opettele meditoimaan hiljaa”, Kakashi mutisi ja tökkäsi oranssiin pukeutuneen pojan kauemmas itsestään. Naruto oli kaatua maahan, mutta sai tasapainonsa ajoissa hallintaan.

”…en minä tahdo meditoida, tahdon tehdä jotain…” tämä mutisi hiljaa ja katse maassa. Siinä! Siinä oli se jokin, mikä mätti, Sasuke huomasi. Naruto ei yleensäkään pysynyt paikallaan, mutta lähipäivinä tämä ei kirjaimellisesti ollut ollut aloillaan sekuntia kauempaa. Aina poika teki jotain, mitä tahansa. Jos hän meni ramenille, täytyi olla juttuseuraa. Jos hän harjoitteli, täytyi harjoituksissa olla kokoajan jotain tekeillä. Jos hänellä oli vapaa-aikaa... Sasuke kurtisti kulmiaan ja mietti, milloin oli viimeksi nähnyt Naruton toimittelevan tyhjää. Ei ainakaan parin viime päivän aikana. Naruto oli aina harjoittelemassa kovasti, tai sitten jonkun ystävänsä seurassa, tai… Naruto oli vasta siivonnut kämppänsä. Itse asiassa hän taisi siivota sen joka päivä. Miten Sasuke ei ollut huomannut moista epä-Narutomaisuutta?

Naruto selvästikin ajoi tekemisillään jotain takaa. Mutta mitä? Sasuken kulmat kurtistuivat vieläkin enemmän hänen pohtiessaan tarkasti. Naruto oli kokoajan tekemässä jotain… harjoitteli ja siivosi ja touhusi itsensä läkähdyksiin asti… hän ei varmaan muuta ehtinyt edes ajatella kuin… ahaa! Siinä se! Sasuken kurtistus oikeni hetkessä hänen saadessa palaset yhteen. Naruto kokoajan puuhasteli jotain saadakseen ajatuksensa pysymään poissa tietyistä asioista. Sasuke tiesi vallan hyvin mistä. Olisihan hänen pitänyt tietää. Naruto ei ollut pohdiskelijatyyppiä, joten oliko se muka niin ihmekään, että tämä yritti miettiä mahdollisimman vähän?

Sasuke itse oli asian valjetessa hänelle käyttänyt mahdollisimman paljon aikaa pohtimiseen. Naruto taas teki päinvastoin. Jos tämä siirsi asian miettimistä kokoajan, niin kauankohan tällä mahtaisi kestää ennen kuin tämä edes sisäistäisi asiaa, saati sitten pohtisi jotain tarkemmin? Kuinka kauan tämä pystyisi välttämään aihetta? Sasuke tunsi ohimoaan jomottavan, hän oli saamassa päänsärkyä aiheesta. Hänen ei pitäisi yrittääkään ymmärtää Naruton aivoituksia tämän asian suhteen. Hänen pitäisi vain odottaa ja luottaa…

Sasuke toi huomionsa takaisin ympärillään olevaan maailmaan. Hän katseli, kuinka Kakashi vilkuili kirjansa ylitse Narutoa hieman hämmästyneen näköisenä. Myös Sakura tuijotti vaaleahiuksista poikaa. Tämän äänensävy oli kyllä kavaltanut ilmiselvästi paljon muillekin.

”… Naruto, haluaisitko ottaa harjoitusmatsin kanssani?” Sakura kysyi tunnustelevalla äänensävyllä. Sasuke vilkuili salassa muita tiimiläisiään ja katsoi, miten tilanne kehittyi. Naruto nosti katseensa maasta ja vilkaisi sitten Sakuraa kasvot ilosta loistaen.

”Joo! Harjoitellaan! Tule Sakura-chan, täällä on tilaa harjoitella! Mene pois tieltä, Kakashi-sensei!” Naruto intoili ja pomppi opettajansa suuntaan, koska tämän takana oli runsaasti tilaa. Sakuran kasvoilla kävi ensin hämmästynyt ilme ja sen jälkeen hänen huulensa kääntyivät hymyyn. Kakashi väisti Naruton tieltä ja siirtyi nojailemaan lähellä olevaa puuta vasten, kirja taas kasvojensa eteen kohotettuna. Sasuke näki opettajansa vilkaisevan vielä kerran kirjansa ylitse kahta oppilastaan ja sen jälkeen kääntyvän Sasuken puoleen. Hopeahiuksinen shinobi viittoili kolmannen oppilaansa luokseen.

”Sasuke… onko sinulla jotain, mitä tahtoisit kertoa minulle?” Kakashi kysyi, tutkaillen mustahiuksisen pojan kasvoja. Sasuke piti ilmeensä peruslukemilla ja vilkaisi kahta nyt keskenään harjoittelevaa tiimikumppaniaan pelatakseen aikaa. Mitähän Kakashi tarkalleen ottaen kysymyksellään tarkoitti? Aavistiko tämä jotain? Vai olikohan kyse vain Naruton käytöksestä?

”… Narutolla ei ole mitään ongelmia. Hänellä on vain hieman mietittävää, jota hän mieluummin välttelee”, Sasuke vastasi, päätyen kompromissiin. Joka sana oli totta, niistä voisi päätellä yhtä sun toista, mutta ne eivät siltikään kavaltaisi mitään. Kakashi tutki edelleen tarkasti Sasukea, mutta hymyili sitten ja käänsi katseensa kirjaansa.

”Se on hyvä. Huolehdi hänestä, Sasuke”, Kakashi vastasi ja syventyi sitten kokonaan kirjansa lukemiseen. Sasuken sydän jätti lyönnin väliin. Joko opettaja aavisti jotain, tai sitten Sasuke vain kuvitteli itse kaiken. Tai siis, noista kahdesta lauseesta pystyi päättelemään vaikka mitä, muttei siltikään mitään. Hitto, tämä hakkasi hänet hänen omassa pelissään.

Sasuke vilkaisi opettajaansa vielä kerran ja keskittyi sitten katsomaan Sakuran ja Naruton ottelua.

-----

Kului viikko. Se kului erittäin hitaasti Sasuken näkökulmasta. Naruton käytös oli edelleen samanlaista, vaikka ehkä jotain pientä muutosta näkyi. Välillä Naruto pysähtyi tuijottamaan tyhjyyteen. Nämä tilanteet olivat yleensä ohi nopeasti ja välillä Sasuke jopa mietti, oliko mitään edes tapahtunut. Hän kuitenkin tiesi, ettei kuvitellut.

Tänään olivat kuitenkin asiat pielessä. Kolme ihmistä seisoi sillalla ja odotti tiiminsä neljättä jäsentä saapuvaksi. Nämä kolme henkilöä olivat Sasuke, Sakura ja Kakashi. Narutoa ei näkynyt, eikä kuulunut. Kello lähestyi yhtätoista ja Kakashi oli saapunut vartti sitten. Ketään ei kiinnostanut, että hopeahiuksinen shinobi oli ollut kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Ei, kolmikkoa huolestutti, että Narutoa ei kuulunut. Tavallisesti tämä oli myöhässä kymmenisen minuuttia, enintään tunnin jos nukkui pommiin. Koskaan ei Naruto ollut ollut kolmea tuntia myöhässä. Se oli liikaa Sasukelle.

”Menen hakemaan hänet”, mustahiuksinen poika ilmoitti ja lähti matkaamaan kohti Naruton kotia. Sasuken sydän tykytti nopeaa. Entä jos Narutolle oli sattunut jotain? Hän nopeutti askellustaan ja huomasi kohta juoksevansa. Hän oli piakkoin Naruton vastamaalatun oven luona.

”Naruto, oletko siellä?” Sasuke huusi ja koputti oveen. Ei vastausta. Sasuke huusi uudestaan jo hieman hätääntyneenä.

”Mene pois, en tule harjoituksiin tai mihinkään muuhunkaan”, kuului hetken päästä vastaus sisältä talosta. Äänestä päätellen Naruto seisoi suoraan oven takana.

”…Onko kaikki hyvin, Naruto?” Sasuke kysyi helpottuneena, mutta silti lievästi huolissaan. Hän nojautui ovea vasten kuullakseen Naruton puheen paremmin.

”…tarkoitatko sitä todella? … ettet vain… pelleile kanssani? … et naura minulle jos… entä jos sitten…” kuului minimaalista muminaa oven takaa. Naruto ei puhunut Sasukelle, vaan vaikutti mutisevan itsekseen. Sasuke ei saanut kaikista sanoista selvää ja painautui enemmän ovea vasten.

”Olen kunnossa, ei mitään hätää, kaikki on hyvin! Mene kertomaan senseille ja Sakura-chanille, että en tule”, Naruto yhtäkkiä sanoi, korottaen ääntään huomattavasti. Kuului lukon naksahdus ja ovi alkoi työntyä auki. Nopeasti Sasuke hypähti kauemmas.

Naruto kurkisti oven raosta silmät suurina. Hänen kasvonsa olivat ilmeettömät juuri silmiä lukuun ottamatta. Sasuke näki monenmoisia tunteita toisen sinisistä silmistä. Naruto oli peloissaan, hämmentynyt, huolissaan, mietteliäs, toiveikas, ahdistunut… lähes kaikki tuntemukset, jotka Sasuke pystyi nimeämään, löytyivät Naruton silmistä sillä hetkellä. Ne olivat oikea sekasotku, johon upposi kaulaansa myöten jo pelkästään katsellessa. Sasukesta tuntui, että hänen omakin sielunsa repeäisi riekaleiksi hänen tuijottaessa suoraan noihin silmiin. Hänen pitäisi kääntää katseensa pois, jotta pystyisi säilyttämään minuutensa ja itsensä herruuden. Hän ei kuitenkaan pystynyt. Itachin Mangekyo Sharingan oli pelkkää pikkulasten leikkiä tähän verrattuna. Naruton silmistä heijastuvat tuskan eri tuntemukset viilsivät Sasukea paljon enemmän kuin Itachi pystyisi hänelle ikinä tuskaa sharinganillaan aiheuttamaan.

Kaikki Naruton silmistä tulevat tuntemukset eivät olleet negatiivisia. Siellä oli myös iloa, onnea, ystävyyttä, turvallisuuden tunnetta ja lämpöä. Mutta kaikki nuo tunteet oli rinnastettu jollain muulla, jota Sasuke ei pystynyt määrittämään. Ne olivat siellä, mutta niiden olemus oli häilyvä ja epävarma. Naruto ei selvästikään tiennyt, mitä tekisi tunteilleen, joten hän päästi kaikki yhtä aikaa valloilleen. Sasuke ei myöskään tiennyt, mitä tekisi sille kaikelle, mitä hänen niskaansa ihan yhtäkkiä tiputettiin. Hän ei tiennyt miten pitäisi reagoida. Naruto kuitenkin odotti jonkinlaista reaktiota, senkin näki hänen silmistään. Se oli päällimmäisenä nyt.

”Naruto…” Sasuke sanoi hämmennyksen ja huolenpidon sekaisella äänellä. Hän ojensi kättään kohti mustiin shortseihin ja oranssiin t-paitaan pukeutunutta poikaa. Naruto ei hypännyt taaksepäin, kuten Sasuke oli hieman pelännyt, vaan antoi toisen pojan laskea kätensä olkapäälleen. Yhtäkkiä Naruto nojautui eteenpäin kunnes oli Sasuken syleilyssä. Naruto kietoi kätensä mustahiuksisen pojan ympärille, piteli kiinni kuin hengenhädässä ja painoi kasvonsa Sasuken olkapäätä vasten. Yllättyneellä Sasukella kesti hetken aikaa reagoida, sitten hän kuitenkin kietoi kätensä hellästi hieman vapisevan Naruton ympärille.

”…Sasuke? Sinä pidät minusta?” Naruto kysyi tasapainoisella äänellä, lukuun ottamatta sitä, että hän puhui Sasuken paitaa vasten. Sasuken sydän jyskytti rinnassa kuin riivattu.

”Kyllä, Naruto, todella paljon”, hän vastasi mahdollisimman tasaisella ja Sasukemaisella äänellä. Tunsiko Naruto samoin? Sitäkö tämä nyt oli?

”… mene kertomaan muille, että en tule tänään treeneihin”, Naruto sanoi ja irrottautui toisen pojan syleilystä. Sasuke oli täysin puulla päähän lyöty. Naruto käveli takaisin sisälle kotiinsa ja vilkaisi Sasukea vielä oven raosta. Vaaleahiuksinen poika virnisti kettumaisesti ja pamautti sitten oven kiinni, jättäen Sasuken seisomaan hämmentyneenä yksin kadulle.

”… selvä”, Sasuke totesi ja ravisteli päätään selvittääkseen ajatuksiaan. Hän ei ymmärtänyt enää mitään, mutta jokin syvempi vaisto kertoi hänelle, ettei hänen tarvinnutkaan ja kaikki oli taas hyvin. Hän katseli vielä hetken Naruton ovea ja lähti sitten hölkkäämään takaisin sillalle.

-----

Narutoa ei kuulunut myöskään seuraavana aamuna, mutta he eivät jääneet edes odottamaan tätä Kakashin saapumisen jälkeen. Sasukella oli täysi työ vakuutella Sakuralle, että kaikki oli kunnossa.

”Narutolla on kaikki kunnossa. Ei, hän ei tarvitse lääkäriä. Ei, kukaan ei yritä tappaa häntä sen enempää kuin yleensäkään. Ei, häntä ei myöskään uhkailla. Ei, ketään epäilyttäviä tyyppejä ei ole pyörinyt näillä kulmilla ainakaan Naruton perässä minun tietojeni mukaan. Ei, en vastaa enää mihinkään, ole hiljaa Sakura ja anna minun jo olla!” Sasuke vastaili erittäin ärsyyntyneenä. Sakura näytti järkyttyneeltä hänen unelmiensa prinssin puhuessa hänelle tuollaisella äänensävyllä.

”Sakura, anna jo olla. Jos Narutolla olisi jotain hätää, niin Sasuke ei poistuisi hänen viereltään”, Kakashi sanoi, tullen kahden teinin väliin ja laskien vasemman kätensä Sasuken oikealle ja oikean kätensä Sakuran vasemmalle olkapäälle.

”Niin kai sitten…” Sakura sanoi, hymyillen hitusen ja selvästikin luottaen tiiminsä johtajaan. Sasuke vain nyökkäsi ja kohautti olkapäitään, ravistaen samalla Kakashin käden pois olaltaan.

”Muuten, lähden pian pidemmälle reissulle Kumogakureen, joten Sakura, sinä pääset taas Tsunade-saman seuraan. Naruto on treenaava Jiraiyan kanssa. Jos Narutoa ei kuulu nyt tämän viikon sisällä, niin teidän täytyy ilmoittaa se hänelle. Sasuke… jos tahdot, voit treenata Tiimi Gain kanssa, koska Gai itse lähtee minun mukaani. Jos et, niin saat harjoitella myös yksin”, Kakashi kertoi laiskalla äänellä. Sasuke harkitsi vaihtoehtoja ja nyökkäsi.

”Milloin on se ’pian’, jolloin lähdet?” Sakura kysyi.

”Lähden 23. päivä iltapäivällä. Eli Sasuken on parempi pitää syntymäpäiväjuhlansa aamusta, jotta ehdin mukaan”, Kakashi sanoi hilpeällä äänellä ja virnuili mustahiuksisen Uchihan suuntaan. Tai ainakin Sasuke oletti hänen virnuilevan. Syntymäpäiväjuhlat? Mistä lähtien Sasuke oli syntymäpäiviään varsinaisesti juhlinut? Pienenä ehkä, mutta ei nyt yhdeksään vuoteen…

”Sasuke-kun! Pidätkö juhlat? Minä olen jo hankkinut sinulle lahjan, mutten tiennyt, että pidät oikein juhlatkin!” Sakura hämmästeli erittäin iloisen kuuloisena. Hitto. Ilmeisesti hän ei nyt päässyt tilanteesta enää irti. Tämän hän vielä kostaisi Kakashille…