A/N: Ja tämä voi olla suhteessa vaikealukuista tekstiä, koska vaihtelen pov:ia Narun ja Sasun välillä kokoajan, mutten mainitse kumpi siinä taas on menossa. Mutta toisaalta taas sen pitäisi tekstin perusteella olla aika selvää.
~~~~~

Sasuke kantoi sylissään vettä täynnä olevaa ämpäriä. Hän saapui vessaansa ja kaatoi likavedet vessanpönttöön ja vei sitten sekä ämpärin, että mopin siivouskaappiinsa. Nyt hänen kotinsa oli taas hohtavan puhdas, eikä juuri mikään kielinyt siitä, että siellä olisi hetki sitten vietetty syntymäpäiväjuhlia. Sasuke nyökkäsi virnistäen vinosti. Nyt hän voisi syventyä tekemään jotain yksin. Vihdoin yksin. Aamupäivän sosiaalisuus oli kyllä vaatinut veronsa, samoin kuin juttutuokio Naruton kanssa. Ei, nyt ei saanut miettiä Narutoa, muuten mikään ei onnistuisi! Sasuke katseli ympärilleen löytääkseen jotain, mikä pitäisi hänen ajatuksensa muualla.

Hän käveli verkkaisin askelin olohuoneeseen, jossa hänen mustat silmänsä nauliutuivatkin heti erääseen esineeseen: Hinatalta lahjaksi saatuun maalauspakettiin. Uchihan silmät tuikkivat ja kädet ojentuivat kohti pakettia.

-----

Naruto pysähtyi Sasuken pihan eteen. Hän seisoi siinä ja silmäili tämän suurta taloa. Oikeasti, se oli valtava! Miten Sasuke jaksoi pitää sen aina niin puhtaana? Pelkkä keittiökin oli melkein isompi kuin Naruton koko asunto! Naruto pudisti päätään, sulki silmänsä ja hengitti hitaasti ja syvään muutaman kerran. Nyt hän tekisi sen, hän menisi sisään tuosta ovesta ja tunnustaisi Sasukelle tunteensa. Niin helppoa. Sasuken tuntemukset hän jo tiesikin, joten mikään ei voisi mennä vikaa. Aivan.

Naruto avasi silmänsä, kohotti itsevarmana leukansa ja käveli oven luokse. Vähemmän itsevarmana hän nosti oikean kätensä ja koputti oven puupintaa. Hermostuneesti nielaisten hän laski kätensä ja jäi odottamaan, että Sasuke tulisi avaamaan. Tätä ei kuulunut. Turhautuneena hymähtäen Naruto koputti uudestaan. Ei edelleenkään Sasukea. Naruto paukutti ovea nyrkillään ja jäi sitten kädet puuskassa odottamaan. Ei vieläkään.

”Sasuke! Oletko kotona?” Vaaleahiuksinen poika huuteli ja tallusti lähimmän ikkunan luokse. Sasukea ei näkynyt, eikä kuulunut. Poika marssi takaisin oven luokse ja kokeili kahvaa. Ovi oli auki. Hämmästyneenä Naruto astui sisään ja huhuili Sasukea. Tämä ei selvästikään ollut kotona.

”Äh, minne se on mennyt?” Naruto mutisi ja vaelteli ympäri taloa. Olohuoneessa hän huomasi, että Sasuken lisäksi eräs muukin asia oli poissa, nimittäin uusi maalauslaatikko.

”Ai, vai niin”, Naruto tokaisi virnistäen. Hän syöksyi ovesta ulos ja oli jo puolivälissä kohti Konohan portteja, kun tajusi kääntyä takaisin sulkemaan oven.

-----

Sasuke vilkaisi sisään Naruton talon ikkunasta. Blondi ei näyttänyt olevan kotona. No, ei se mitään, Sasukella ei ollut aikomusta tavata häntä nyt, kunhan vain varmisti oliko tämä kotona. Hän oli tarkoituksella ottanut pidemmän reitin juuri tästä syystä. Olkapäitään kohauttaen Sasuke jatkoi matkaansa toivoen Naruton olevan vaikka Ichiraku Ramenissa, tai jossa jossain muualla, kunhan ei olisi siellä, minne hän itse oli menossa.

-----

Naruto saapui vihdoin Konohan porteille, jossa Izumo ja Kotetsu parhaillaan juttelivat Asuman kanssa. Kaikki kolme käänsivät katseensa hänen suuntaansa ja hymyilivät.

”Hei Naruto! Minne sinulla noin kiire on?” Kotetsu kysyi heti kun Naruto oli kuuloetäisyydellä. Poika jatkoi juoksuaan pysähtymättä, mutta hymyili kuitenkin ohitse syöksyessään.

”Sasuken luokse! hän huikkasi ja katsoi portista yhtenä oranssina vilahduksena.

”Mutta Sasuke ei…!” Izumo huusi perään, mutta enempää Naruto ei kuullutkaan, eikä häntä juuri nyt edes kiinnostanut. Hän tahtoi vain löytää Sasuken.

-----

Sasuke asetti taulupohjan maalaustelineelle ja otti sen jälkeen lyijykynän käteensä. Kyllä hän osaisi ilman mokomaa maalausopastakin. Hän luonnosteli edessään näkyvän maiseman vain muutamin kevyin viivoin, jottei lyijykynän grafiitti sotkisi taulua maalatessa. Pian hän oli saanut piirrettyä epätarkan luonnoksen sillasta ja joesta, sekä niiden takana näkyvistä rakennuksista. Mustahiuksinen poika katsoi luonnosta arvioivasti ja päätti, että se saisi kelvata.

Sasuke laski lyijykynän takaisin laatikkoon ja siirtyi maalituubien puoleen. Hän puristi pienen määrän jokaista väriä paletilleen ja mulkaisi välillä opaskirjan suuntaan. Hän oli vilkaissut sitä aiemmin ja muisteli, että siellä oli saivarreltu jotain siitä, miten värit pitäisi laittaa tiettyyn järjestykseen paletille. Niin kuin sillä olisi niin suuresti väliä? Kirjoittaja luultavasti halusi vain kuulostaa fiksulta. Sasuke hymähti ja tökkäsi siveltimensä vesikippoon. Mistähän aloittaisi? Mustahiuksinen poika katseli edessään avautuvaa maisemaa ja kohta katse jo lukittuikin etualalla virtaavaan jokeen. Siitähän olisi hyvä aloittaa.

-----

Naruto nojasi suureen tammeen huohottaen raskaasti. Hän oli etsinyt Sasukea ympäri metsikköä löytämättä tätä. Hän oli aloittanut etsimisen siitä paikasta, jossa he olivat pari viikkoa sitten olleet valokuvaamassa. Olisi ollut niin loistavaa, jos hänkin olisi voinut kertoa tunteensa Sasukelle samassa paikassa, jossa tämä oli kertonut omansa Narutolle. Mutta ei, eihän Sasuke tietenkään voinut olla siellä silloin kun pitäisi. Niinpä Naruto oli etsinyt muualta. Täällähän oli ”taiteellisia paikkoja” vaikka muille jakaa, ne? Sasukea ei vain löytynyt mistään.

”Vaivalloista, sanoisi Shikamaru!” Naruto tokaisi ja vei kätensä puuskaan. Nyt hänen pitäisi palata takaisin kylään ja etsiä sieltä. Sasuken olisi paras löytyä! Naruto hymähti ja lähti juoksemaan takaisin Konohaan.

Pian hän oli porteilla, jossa Izumo kökötti nyt yksinään. Mustahiuksinen mies katsoi Narutoon päin ja hymyili vahingoniloisesti.

”No, löytyikö Sasuke? Olisit kuunnellut minua, minä nimittäin olisin kertonut, ettei Sasuke ole poistunut kylästä ainakaan tätä kautta”, Izumo sanoi hekotellen.

”No onpa nyt hauskaa…” Naruto mutisi kasvoistaan punaisena. Hitto, nyt hän saisi kuulla tästä pitkän aikaa joka kerta kun menisi porteista sisään tai ulos. Hän kipitti hekottelevan Izumon ohi ja lähti kohti Sasuken taloa. Ehkä tämä olisi palannut jo kotiin.

Perille päästyään Naruto jyskytti ovea hetken aikaa ja lampsi sitten omin luvin sisään. Sasukea ei edelleenkään näkynyt.

”Missä se Sasuke-teme oikein on?!” Naruto huusi turhautuneena.

-----

”Äh, ei tästä mitään tule!” Sasuke murahti ja heitti siveltimensä maahan. Hän tuijotti palettiaan, joka oli jo pahasti sotkeutunut hänen maalinsekoitusyrityksistään. Hän ei mitenkään vain saanut sekoitettua oikean sävyistä sinistä, siitä tuli aina harmahtava, vaikka piti tulla vain tummempi. Miten maalarit oikein onnistuivat siinä?

Sasuken katse lipui, vasten pojan itsensä tahtoa, kohti opaskirjaa. Siinä varmasti neuvottaisiin. Sasuken pitäisi vain niellä ylpeytensä ja katsoa. Mustahiuksinen poika murahti ja tuijotti kirjasta ärtyneesti.

-----

Naruto vaelsi Ichiraku Rameniin ja lysähti tiskin edessä olevalle baarijakkaralle. Hän jysäytti päänsä tiskiä vasten ja huokaisi raskaasti.

”Naruto? Painaako mieltäsi jokin?” paikan omistaja, Teuchi, kysäisi laskiessaan ramen-annoksen vaaleahiuksisen pojan eteen.

”…rakkaushuolia vain. En löydä erästä henkilöä mistään”, Naruto mutisi tiskiä vasten. Vastustamaton ramenin tuoksu kuitenkin pakotti pojan nousemaan istuma-asentoon ja vetämään kulhon lähemmäs.

”Saat tuon annoksen ilmaiseksesi, luulisi helpottavan. Syönnin jälkeen lähdet vain uusin voimin rakkaasi perään, eiköhän se siitä”, Teuchi sanoi hymyillen lohduttavasti. Naruto hymyili pienesti takaisin ja keskittyi sitten rameniinsa.

Hetken päästä kuppi oli tyhjä ja Naruto valmiina lähtöön. Teuchi kuitenkin laski kätensä pojan olkapäälle ja nojautui tämän puoleen.

”Onnea matkaan Narutoa. Hinata kävi täällä hetki sitten ja kertoi nähneensä Sasuken sillan luona”, mies sanoi iskien silmää ja kääntyen sitten takaisin nuudelinvalmistuksen pariin.

Naruto oli kasvoistaan erittäin punainen, ja niitä koristi todella hämmästynyt ja häkeltynyt ilme. Ramen-äijä tiesi?!

-----

Sasuke oli tuijotuskilpailua opaskirjan kanssa. Hän tiesi, että joutuisi pian avaamaan sen, mutta hän ei antautuisi ilman taistelua. Joskus hän kirosi omaa jääräpäisyyttään.

”Minä en ikinä opi maalaamaan ilman tuota kirjaa. Minun on pakko katsoa”, Sasuke mutisi, muttei tehnyt elettäkään ottaakseen edessään olevassa laatikossa makaavaa kirjaa käteensä. Hän niin kirosi ylpeyttään.

Ei sitten, ei väkisin. Sasuke käänsi katseensa kirjasta ja noukki siveltimensä maasta. Hän puhdisti sen vesikipossaan ja vetäisi sitten sekoittamaansa maalia siveltimen kärkeen. Olkoon sitten väärää väriä. Oli se sinne päin. Hän loi vielä yhden pahansuovan mulkaisun ohjekirjaan päin ja alkoi sitten maalata tauluaan.

-----

Naruto poistui Ichiraku Ramenista. Hän vaelteli kohtalaisen eksyksissä kohti siltaa. Häntä hämmensi suuresti, että ramen-äijä tiesi. Miten hän tiesi? Oliko Sasuke kertonut? Tuskin sentään. Niinhän? Mutta miten sitten…? Naruto pudisti päätään ja katseli sitten minne oli jo kävellyt. No ei ainakaan sillalle päinkään. Hän kääntyi lähes ympäri ja jatkoi matkaansa, tällä kertaa sinne minne kuuluikin. Pian Sasuke näkyikin jo. Naruto oli ensin syöksyä takaapäin rutistamaan Sasukea, mutta päätti sittenkin hiipiä ja vilkaista taulua ensin. Sitä paitsi jos hän olisi syöksynyt, niin tauluhan olisi saattanut kaatua ja mennä pilalle.

Naruto hiipi mahdollisimman hiljaa Sasuken selän taakse ja kurkisti tämän olan yli.

”Sasuke, ei millään pahalla, mutta tuo on kyllä rumin taulu, minkä olen ikinä nähnyt”, Naruto sanoi ällistyneenä. Hän ei mitenkään olisi arvannut, että Sasuke on noin huono maalaamaan.

-----

Sasuke hätkähti. Hän oli ollut niin keskittynyt maalaamaan, ettei ollut edes huomannut Naruton tulevan. Ja… ai mitä? Rumin taulu minkä Naruto on ikinä nähnyt? Sasuken itsetunto koko kivuliaan kolauksen. Hänelle tuli ei-niin-yllättävä mielihalu tempaista nyrkillä takanaan kököttävää blondia. Ja sillä hetkellä hän tajusi, että se oli tosiaan Naruto, joka hänen takanaan oli. Pieni puna nousi välittömästi mustahiuksisen pojan poskille, mutta lähti nopeasti pois.

”No voi kiitos, Naruto”, hän vastasi vähemmän kitkerästi kuin oli ollut aikomus ja kääntyi ympäri. Ei hän vain voinut sanoa ilkeästi Narutolle, joka katsoi häntä suurilla sinisillä silmillään. Silmistä puheen ollen, Narutolla näytti olevan jotain asiaa jos ilmeestä mitään saattoi päätellä. Sasuke kallisti päätään ja katsoi Narutoa, joka punastui rajusti.

”Sasuke… minä… tuota…” Naruto sopersi, muistuttaen hyvin paljon Hinataa. Sasuken sydän alkoi pamppailla lujempaa hänen rintaansa vasten. Hän tiesi mitä oli tulossa. Ainakin hän toivoi hartaasti, että ei olisi väärässä. Hänen kasvojensa väri kohosi punaisuusasteikolla pari askelmaa. Naruto hiljeni ja veti henkeä, aloittaen selvästi alusta.

”Oikeasti olen tiennyt jo jonkin aikaa. En vain ole saanut sitä tehtyä itselleni selväksi. En ole uskaltanut. Mutta nyt… Sasuke, en aio enää epäröidä, minä rakastan sinua”, Naruto sai vihdoin sanottua. Sasuken aivot lähtivät viettämään lomaa Sunagakureen ja sydän puolestaan yritti selvästikin murtautua ulos hänen rinnastaan. Hän oli odottanut niin kauan noita sanoja! Hän ei ollut mitään muuta toivonut aikoihin. Ja nyt se toive vihdoin toteutui. Sasuke voisi melkein itkeä onnesta. Melkein.

”Naruto…”, Sasuke sanoi ja kietoi kätensä hellästi toisen vyötärön ympärille. Hän tunsi kuinka Naruton kädet puolestaan kiertyivät hivenen epävarmasti, mutta päättäväisesti hänen keskivartalonsa ympäri. Ikään kuin omistavasti. Naruto nojautui lähemmäs Sasukea silmät puoliummessa ja pinkit läikät poskillaan. Sasuken sydän lähetti riemukkaita lämpöaaltoja kaikkialle hänen kehoonsa. Hän sulki silmänsä ja nojautui Narutoa kohti. Vihdoin…

”Eeeeiiiiii, Sasuke-kuuuun!” kuului itkuista kiljuntaa ja sitten Sasuke tunsi voimakkaan töytäisyn kyljessään. Hänen otteensa Narutosta kirposi ja hän molskahti päistikkaa veteen. Toisesta molskahduksesta päätellen myös Naruto uiskenteli joessa. Sasuke sai vihdoin silmänsä auki ja katsoi maalle päin. Sakura.

Pinkkipäisen tytön vihreistä silmistä vuoti kyynelten virta. Tämän alahuuli väpätti säälittävästi ja koko tyttö tärisi.

”Naruto, miksi teit tämän Sasukelle? Mikset vain antanut hänen olla?” Sakura huusi ja kääntyi sitten juosten pois, tönäisten samalla vahingossa Sasuken maalauksen kumoon. Sasuke ja Naruto lilluivat vedessä hämmentyneinä katselleen vuoroin toisiaan ja vuoroin suuntaan, mihin Sakura oli juossut. Tuo jos mikä oli tunnelmantappaja.

”Sasuke?” Naruto kysyi ja nousi ylös vedestä, ojentaen sitten kättään Sasuken suuntaan. Hymyillen mustahiuksinen poika tarttui ojennettuun käteen ja nousi ylös. Vielä aiemmin lämpimältä tuntunut tuuli oli nyt kylmä märälle pojalle, joten heidän täytyisi mennä sisään. Mutta se ei tuntunut yhtään pahalta idealta kyllä…

-----

Samaan aikaan…

Sakura istui puiston penkillä ja nyyhkytti käsiinsä. Kuinka Sasuke oli saattanut tehdä tämän hänelle? Miksi juuri Naruto? Miksi juuri Sasuke? Juuri kun Inokin oli saatu pois pelistä! Elämä oli niin epäreilu…

Yhtäkkiä joku laski kätensä hänen olkapäälleen. Sakura nosti katseensa ja hämmästyksekseen näki edessään Nejin. Pojan ilme oli myötätuntoinen ja tämä ojensi Sakuralle nenäliinaa. Tytön silmistä alkoi taas valua kyyneliä ja hän otti tarjotun nenäliinan vastaan. Neji istuutui hänen vierelleen ja kietoi kätensä hänen hartioidensa ympärille.

”Kyllä se siitä, Sakura…”

-----

Paljon myöhemmin Sasuken kotona…

Kakashi astui sisään ovesta, jonka mustahiuksinen poika oli hänelle juuri avannut. Hän oli saapunut tehtävästään ja päättänyt ensimmäisenä tulla tervehtimään mielenkiintoiseen tilanteeseen viimeksi jäänyttä oppilastaan. Hän pisti kuluneen kirjasensa taskuunsa ja katseli olohuonetta. Mikään ei ollut muuttunut sitten viime kerran. Paitsi…

”Sasuke, miksi ihmeessä seinälläsi on noin hirveä taulu?”