Vihdoin, jakso 3. Kiitos, että jaksoitte odottaa. Tuotantokulujen leikkauksesta (ja Spican likaisesta mielikuvituksesta) johtuen kilpailijat saavat nyt vain yhden makuupussin.

    ”MITÄ?!!!” kuului 14 suusta lähes yhtä aikaa. Jiraya oli juuri ilmoittanut uudesta tuotantokulujen supistuksesta.
    ”Aivan. Yrittäkää pärjätä, älkääkä unohtako, että kamerat tallentavat kaiken *vihjaileva rykäisy*”, Jiraya virnisteli ja häipyi nopeasti paikalta.

Pimeän laskeuduttua alkoi kuulua teltoista tappelun ääniä, kun parit yrittivät selvittää, kumpi makuupussin saisi. Toiset pääsivät yhteisymmärrykseen, kun taas toiset eivät.

Gai oli keksinyt (omasta mielestään) varsin nerokkaan idean ja repinyt makuupussin kahteen osaan. Nyt molemmilla oli puolikas, jonka hyödyn voi kukin itse päätellä. Kaiken lisäksi Lee oli innostunut rakkaan senseinsä ideasta ja toiminut samoin.

Itachi ja Kisame tekivät kristillisen tasajaon. Itachi piti makuupussin eikä Kisame uskaltanut väittää vastaan.

    ”Mikä tuuri! Nyt voin kähmiä Irukaa koko yön!” Kakashi ajatteli hyvillään. Iruka sen sijaan oli hiukan eri linjoilla.
    ”Jaetaan vuorot. Sinä voit nukkua tämän yön makuupussissa ja minä ensi yön”, Iruka ehdotti ja asettui makuulle, omalle muovipussilleen. Voitte arvata, oliko hänellä yhtä vähäiset vaatteet kuin edellisenä yönä. Lämpötilakin, kun oli suhteellisen alhainen...
    ”Äh, älä viitsi, Iruka. Kerrankin meillä olisi ainutlaatuinen tilaisuus nukkua sylikkäin, vieläpä luvan kanssa!” Kakashi valitti.
   ”Eä?!” Iruka äännähti kysyvästi ja muuttui punaiseksi kuin keitetty rapu. Kakashi käytti chuuninin hämmennystä hyväkseen ja veti hänet kanssaan makuupussiin (älkää kysykö miten se oli mahdollista).
    ”Kakashi, kamerat!” Iruka lähes kiljaisi, mutta huomasi sitten, että teltan katossa ollut kamera oli peitetty huolellisesti rätillä.
    ”Mmm... Irukaa....” Kakashi mumisi tyytyväisenä ja rutisti tiukemmin chuuninia. Iruka vilkuili vielä hetken ympärilleen, ennenkuin uskalsi rentoutua ja haudata kasvonsa Kakashin pehmeään paitaan.

Shikamaru ja Kiba eivät olleet edes vaivautuneet tappelemaan makuupussista. Shikamaru nukkuisi siinä tänä yönä ja Kiba seuraavana.
    ”Mitenköhän muut ovat järjestäneet nukkumisensa? Hinata, Shino ja Kurenai-sensei...” Kiba pohti. Kurenai-senseillä tuskin olisi ongelmia ’kulmakarva-Gain’ kanssa. Sensei osasi käsitellä miehiä, tarpeentullen kovakouraisestikin. Shino taas (ja Shinon ötökät)... No, nukkuisi kuin ruumis. Ainoa, josta pitäisi kantaa huolta, oli Hinata.
    ”Jos se ’kulmakarva-olio’ yrittää mitään, niin...” Kiba huomasi puristaneensa kätensä nyrkkiin. Typerää. Ei Lee tekisi mitään. Ei hän ollut sellainen.

Ajatus jäi kuitenkin vaivaamaan Kibaa ja hän valvoi vielä pitkään senkin jälkeen, kun Shikamaru oli alkanut tuhista rauhallisesti unissaan. Pitäisikö hänen käydä kuitenkin vilkaisemassa? Ei, se olisi tyhmää. Hän voisi jäädä vaikka kiinni. Ehkä Akamaru voisi...
    ”Akamaru?” Kiba kuiskasi hiljaa. Valkea koira kohotti päätään kysyvästi.
    ”Tekisitkö palveluksen?” Kiba kysyi kuiskaten.

Akamarun mentyä Kiba yritti lakata murehtimasta. Miksi häntä edes kiinnosti? Olihan hän aina pitänyt Hinatasta, mutta tämä näki vain sen idiootti-Naruton. Mitä ihmeellistä Narutossa edes oli?! Ei mitään! Poika oli pelkkä pönttö, joka halusi Hokageksi. Toisaalta, mitä ihmeellistä hänessä itsessään muka oli? Ei kai mitään.

Akamaru palasi uutisten kera. Hän oli siis ollut oikeassa. Lee ei ollut yrittänyt hyötyä tilanteesta. Silti poika olisi voinut olla repimättä ainoata makuupussia kahtia.
    ”Hauh?” Akamaru haukahti kysyvästi.
    ”En! Mitä sinä oikein kuvittelet?” Kiba kivahti (edelleen kuiskaten) ja muuttui hetki hetkeltä punaisemmaksi. Akamaru kohotti kulmiaan (jos koira nyt voi kohotella kulmiaan).
    ”Hauh. Hauh. Hau?” Akamaru jatkoi.
    ”Se oli vain ystävällistä huolenpitoa. Me olemme sentään samassa tiimissä”, Kiba vastasi.
    ”Hauh? Hauh.”
    ”Ei Shino tarvitse huolenpitoa! Kuule, sinä olet koira. Ei sinun kuulu kysellä tuollaisia”, Kiba ärähti. Tämäkin vielä. Joutua nyt koiran kuulustelemaksi!
    ”Mene nukkumaan, äläkä kysele tyhmiä”, Kiba tokaisi ja kääntyi kyljellään.


Aamulla joukkueet heräsivät jälleen aikaisin, päästäkseen matkaan. Toiset näyttivät virkeiltä, kun taas jotkut näyttivät valvoneen koko yön.
    ”Jopas te olette pirteää porukkaa!” Jiraya nauroi ja jakoi vihjekuoret. Tällä kertaa suunnaksi otettiin Äänikylä. Tarkemmin Orochimarun ’salainen’ tukikohta. Voisi sanoa, että kilpailijat reagoivat suhteellisen voimakkaasti ilmoitukseen. Muutama sanalla sanoen pyörtyi.

    ”Seme-sensein tukikohtaan?!” Sasuke kiljaisi kysyvästi. Muut katsoivat häntä kauhun ja inhon vallassa, mitä mielenkiintoisimpia visioita mielessään.
    ”Se-seme-sen-sensei? Seme? Seme-sensei?” Iruka takelteli ja näytti pyörtyvän. Kakashi kiirehti tukemaan häntä ja mulkoili Sasukea pahasti. Kukaan ei saisi järkyttää Irukaa noin. Hänen Irukaansa.

Itachin suu oli loksahtaa auki, mutta hän ei ollut varma, oliko se sopivaa Akatsukilaiselle. Tai pahikselle ylipäätään.
    ”Parasta tarkistaa pahisten ohjekirjasta”, Itachi päätti ja veti tumman käsikirjan esiin.
    ”Älä koskaan paljasta järkytystäsi. Älä ylipäätään järkyty”, Itachi luki. Selvä.

Kisame ei vaivautunut lukemaan homeisia ohjekirjoja. Oikeastaan hän ei osannut lainkaan lukea. Niinpä hän teki ensimmäisen mieleen juolahtavan asian, purskahti äänekkääseen nauruun. Itachi mulkaisi häntä, mutta sillä ei nyt ollut väliä. Tilanne oli liian huvittava! Seme-sensei! Mikä nimi! Sasuke olisi sitten kai ’Uke-chan’!


Saatuaan kilpailijat jotenkin tolpilleen, Jiraya antoi heille huivit ja käski sitoa silmät. Kun kaikilla oli huivit tiukasti päässä, tulivat Orochimarun apulaiset ja veivät heidät tukikohtaan. Siellä he saivat jälleen riisua siteet ja kohdata Orochimarun.
    ”Tervetuloa!” Orochimaru tervehti hilpeästi.
    ”Seme-sensei!” Sasuke huudahti ja änkesi muiden ohi.
    ”Sas-uke!” Orochimaru ilahtui ja nousi. Sasuke syöksyi kuin hidastettuna suoraan kalpean käärmemiehen syliin. Taustalla loisti kirkas kuu ja siirappi täytti ilman.
    ”Ugh! En saa henkeä!” Kiba valitti ja köhi äänekkäästi. Muutkin alkoivat yskiä ja kakistella.
    ”Tukehdun siirappiin!” Tenten köhi.
    ”Suut tukkoon siellä!” Orochimaru ärähti.Hän ja Sasuke näyttivät liimautuneen toisiinsa tavalla, joka sai osan kilpailijoista pyörtymään järkytyksestä ja loput yökkäilemään.
    ”Odotamme ulkopuolella”, Kurenai tokaisi ja pakeni ovesta. Muut seurasivat äkkiä perässä.

    ”Se oli kammottavaa!” Tenten kiljaisi, heti oven ulkopuolella.
    ”En koskaan toivu tästä”, Itachi ajatteli. Kisame nauroi entistä äänekkäämmin ja piteli vatsaansa. Sas-uke! Kuinka kukaan ei ollut ennen huomannut Sasuke-nimen mahdollisuuksia?
    ”Kuinka sopimaton tapa osoittaa kiintymystä!” Lee värisi järkyttyneenä.
    ”Sinun ja Gai-sensein kiintymyksenosoitukset eivät siis ole?!” Neji ajatteli.
    ”Älä ole liian ankara Lee! Sasuke-kun on nuori ja kaikki nuoret tekevät virheitä! Nuoruus ja erehdykset kulkevat käsikädessä!” Gai kailotti.
    ”Entäs Orochimaru sitten?! Hän ei taatusti ole enää nuori!” Shikamaru pohti, muttei sanonut mitään.

Jiraya ryki äänekkäästi saadakseen kaikkien huomion.
    ”Sillä aikaa, kun Sasuke on poissa keskuudestamme, kerron seuraavasta kisasta” Jiraya aloitti. Kaikki odottivat jännittyneinä.
    ”Seuraava kilpailu on...”
    ”...tanssikilpailu!” Jiraya sanoi mahtipontisesti.
    ”MITÄ?!” kaikki huusivat kuin yhdestä kurkusta.
    ”Kuulitte kyllä, tanssikilpailu. Tuomariston idea”, Jiraya totesi.
Hetken oli aivan hiljaista, ainakin siihen asti kunnes ensimmäiset olivat toipuneet järkytyksestä.
    ”Onko tämä pilailua?” Kiba kysyi järkyttyneenä.
    ”Näytänkö siltä, että pilailen? Olemme sentään Äänikylässä. Mutta kilpailu pidetään vasta huomenna. Tämän yön vietätte täällä”, Jiraya kertoi. Viimeistään nyt kukaan ei enää kyennyt seisomaan.
    ”Tästä saatte avaimenne. Minun on tästä mentävä, joten hyvää yötä. Hyvää yötä ja makoisia painajaisia!” Jiraya lopetti ja lähti nauraen pois.
    ”No ainakaan mikään ei voi mennä enää pahemmin!” Tenten naurahti, mutta ketään ei naurattanut.


Koko talo kaikui pelon huudoista, kun joukkueet huomasivat sängyissä olevan kilokaupalla käärmeitä. Pussilakanat, tyynyt ja täkit piti ravistella oven ulkopuolella, jos halusi säilyä jotenkuten hengissä. Eikä siinä vielä kaikki, sängyt oli tehty vain yhdelle...ja niiden päissä oli kiinni käsiraudat, jotka jo itsessään herättivät epätoivottuja mielikuvia. Miten kukaan voisi nukkua sellaisessa huoneessa? Ja ties mitä muita ’yllätyksiä’ yön mittaa löytyisikään?

Kisame päätti ottaa härkää sarvista ja raahasi sängyn ulos. Eihän kukaan tuollaisessa suostu nukkumaan. Hän oli niin raivoissaan, että pisti sängyn palasiksi miekallaan.
    ”Ihan hyvää jälkeä tuli, mutta missä ajattelit meidän nyt nukkuvan ’neropatti’?” Itachi motkotti.
    ”No ei ainakaan tuossa!” Kisame karjui.
    ”Ehkä lattia-vaihtoehtoa voisi harkita”, Itachi tuumi.

Nejillä ja Sasukella ei ollut minkäänlaisia ongelmia nukkumisjärjestelyissa, koska Sasuke vietti yönsä erään toisen henkilön huoneessa. (Kaikki varmaan arvaavat, kenen...)
    ”Täältä tullaan, Seme-sensei!” Sasuke huusi ja juoksi ulos huoneesta.
    ”Toivoton tapaus”, Neji totesi itselleen ja painoi päänsä tyynyyn. Eipähän ainakaan tarvitsisi olla mokoman ääliön seurassa.

Maattuaan hetken sängyssä, saamatta unta, Neji alkoi ajatella tarkemmin. Vihasiko hän tosiaan niin paljon Sasukea? Hinata oli joskus uskaltautunut sanomaa, että he muistuttivat paljon toisiaan. Että heillä oli samankaltaiset luonteet. Mitähän sekin muka tarkoitti? Hän ei taatusti muistuttaisi Uchihaa missään asiassa.

Ensiksi, hänellä ei ollut raivostuttavaa ihailija-laumaa perässään. Uchihalla oli aina joku tyttö-tai poikalauma kannoillaan. Toiseksi, hänellä ei ollut sekopääveljeä, ainoastaan toivottoman ujo serkku. Kolmanneksi, hänellä ei ollut iljettävää ’opettaja-oppilas-suhdetta’. Oikeastaan hänellä ei ollut minkäänlaista suhdetta...

    ”En minä kaipaa mitään suhdetta! Ne ovat liian hankalia”, Neji huomasi kauhukseen kuulostavansa aivan Shikamarulta. Kaikkein viimeksi, hän halusi muistuttaa sitä laiskaa tyhjäntoimittajaa. Kuitenkin Nara oli oikeassa. Suhteet olivat hankalia. Parempi olla ilman, varsinkin, kun Konohan kaikki tytöt tuntuivat vähintäänkin huonoilta vaihtoehdoilta.

    ”Minä en nuku tuossa sängyssä!” Iruka huusi ja osoitti sänkyä. Kakashi ähkäisi ja aloitti ’suostuttele-Iruka-nukkumaan-kaameassa-ja-vaarallisessa-sängyssä’ maanittelun. Selvästi S-luokan tehtävä.
    ”Haluatko muka nukkua lattialla? Sen on varmasti epämukava ja kylmä”, Kakashi aloitti.
    ”En halua nukkua ollenkaan! Tämä paikka karmii selkäpiitäni!” Iruka värähti.
    ”Sitten olet aivan väsynyt aamulla. Tietysti, voimme aina pitää vähän hauskaa, nukkumatta....” Kakashin ääni alkoi olla vihjaileva. Iruka mulkoili häntä murhaavasti ja osoitti lukuisia kameroita mikkeineen.

    ”Mikä sängyssä on vikana?” Kakashi palasi takaisin alkuperäiseen aiheeseen.
    ”Se on täynnä käärmeitä!” Iruka vastasi.
    ”Ravistetaan ne pois,” Kakashi marssi lakanoiden kanssa ovelle ja ravisteli matelijat ulos.
    ”Näetkö? Ei enää yhtään käärmettä”, jounin hymyili ja näytti lakanoita.
    ”Niitä tulee varmasti lisää”, Iruka vilkuili seinissä olevia reikiä. Mitähän virkaa niilläkin oli?
    ”Sitten ne ovat ensimmäisenä lattialla. Sängyssä on turvallisempaa”, Kakashi huomautti.
    ”Entäs nuo kahleet sitten? Niillä on taatusti jokin tarkoitus”, chuunin arveli, saaden Kakashin pärskähtämään äkisti ja punastumaan sitten rajusti. Iruka ei onneksi huomannut sitä.
    ”Siirretään sitten sänkyä”, Kakashi sai sanottua ja työnsi sängyn keskelle huonetta.

    ”Nyt voimme nukkua rauhassa!” Kakashi hymyili.
    ”Sänky on vain yhdelle. Emme me molemmat siihen mahdu”, Iruka tokaisi.
    ”Mahduimmehan me yhteen makuupussiinkin. Etkä sinä muistaakseni valittanut ahtaudesta”, Kakashi virnisti, saaden vuorostaan Irukan punastumaan.
    ”Siitä ei päässyt putoamaan”, Iruka selitti ja raapi häkeltyneenä arpeaan. Kakashi virnisti suloiselle näylle ja siirtyi vikkelästi aivan chuuninin taakse.
    ”Luuletko, että päästäisin sinut putoamaan kovalle lattialle?” Kakashi kuiskasi, maski Irukan korvaa hipoen. Iruka nielaisi vaikeasti, ollen liiankin tietoinen Kakashin käsistä ympärillään.
    ”En”, hän vastasi lopulta.
    ”Miksi sitten epäröit?” Kakashi kysyi ja suuteli kevyesti Irukan poskea ja korvaa. Nuorempi sensei häkeltyi. Missä välissä Kakashi oli ehtinyt laskea maskinsa?!

    ”Minä vain...siis, kun kamerat...ja”, Iruka takelteli, tietämättä oikein itsekään vastausta.
    ”Unohda ne. Ei siellä monitorien ääressä istu kuitenkaan ketään, jota kiinnostaisi”, Kakashi vakuutti. Hellästi, hän tarttui Irukaa leuasta ja veti hänet pitkään suudelmaan.

Samaan aikaan studiossa

    ”Gah!” Spica älähti, tuijottaen monitoria silmät suurina ja yritti tukkia vuolasta nenäverenvuotoaan.
    ”En ole ikinä nähnyt mitään noin kaunista!” tytön silmät suorastaan sädehtivät ja verta roiskui.
    ”Ota, herranen aika jo ämpäri!” BugShino parahti ja ryntäsi pelastamaan herkkiä laitteita vereltä.
Pelastettuaan laitteet, BugShino tajusi parhaakseen siirtyä kauemmas, ettei joutuisi kaaressa lentelevän veren maalitauluksi.
    ”Etkö voisi katsoa jotain muuta välillä?” poika kysyi.
    ”Ihan kohta...” Spica aloitti, mutta unohti haltioissaan kaiken ympärillä olevan.
    ”Voisin itsekin katsoa jotain”, poika tuumasi ja avasi toisen monitorin. Kuva siirtyi Leen ja Hinatan huoneeseen.

Takaisin kilpailijoihin

Lee raahasi reippaasti patjan ulos ravisteltavaksi, Hinatan pudottaessa viimeisiä matelijoita lakanoista. Oven ulkopuolella oli ainakin 6 kg pieniä käärmeitä.
    ”Loistavaa, Hinata-chan! Tiesin, ettet pelkäisi pieniä käärmeitä! Ravistelit ne pois lakanoista nuoruuden voimalla ja kauneudella!” Lee kailotti ja näytti peukaloaan. Hinata punastui hiusrajaa myöten.
    ”Ki-kiitos, Lee-kun”, Hinata sai sanottua. Vähän matkan päässä käytävällä Kiba vilkaisi heitä ja kohotti kulmiaan. Hinata punastui entistä enemmän ja pakeni takaisin sisälle.

    ”Mitähän tuo oli olevinaan?” Shinon, lähes huvittunut ääni kysyi. Kiba kirjaimellisesti hypähti säikähdyksestä.
    ”Shino! Älä hiiviskele!” Kiba huudahti ja poimi pudottamansa täkin lattialta.
    ”En hiiviskellyt. Kysyin, mitä tuo oli olevinaan?” Shino toisti rauhallisesti.
    ”Mikä?” Kiba kysyi.
    ”Näin ilmeesi. Pelkäätkö, että Lee-kun alkaa pitää Hinatasta liikaa?” Shinon ääni oli yhtä tasainen, kuin aina.
    ”En! Tai siis...Miksi se minua kiinnostaisi?” Kiba halusi vajota maan alle. Shinolla oli taatusti hauskaa hänen kustannuksellaan.
    ”Kiba, olet aika säälittävä”, Shino tokaisi ja kääntyi lähteäkseen.
    ”Mitä?!” Kiba ei oikeastaan ollut vihainen, ainoastaan ymmällään.
    ”Kerro Hinatalle, että pidät hänestä. Sinulla saattaa olla vielä mahdollisuus”, Shino sanoi ja katosi kulman taakse.

Shikamaru makasi kylmällä lattialla. Kiba heittelehti levottomana sängyllä ja oli selvästi valveilla. Mikäköhän kaikkia vaivasi? Aivan kuin kisa olisi saanut heidät murehtimaan ja ajattelemaan enemmän. Taas Kiba kierähti ympäri.
    ”Ei tästä tule mitään”, Shikamaru ajatteli hetken päästä ja nousi. Kiba oli ilmeisesti viimein nukahtanut, koska ei enää pyörinyt, vaan makasi rauhallisesti oikealla kyljellään. Varoen herättämästä toista, Shikamaru sieppasi päiväpeiton sängyn päädystä ja levitti sen lattialle. Olisi se ainakin parempi, kuin paljas lattia.


1. osa oli siinä. Toivottavasti piditte. Toinen osaa tulee piakkoin, joten ei huolta. Arvostelkaa, kommentoikaa, kritisoikaa, ylistäkää.... Valinta on teidän. Jäämme odottamaan palautetta.