Aamuaurinko vasta pilkotti puiden takaa herätyskellon alkaessa piipittää eräässä asunnossa. Käsi ilmaantui salamannopeasti kellon yläpuolelle ja painoi nappia, joka sai piipityksen loppumaan, sitten kyseinen käsi palasi lähemmäs omistajaansa vain vetäytyäkseen jälleen kauemmas Rock Leen venytellessä raukeasti. Oli taas uusi ihana aamu ja Konohan Kaunis Vihreä Peto nousi ottamaan se vastaan.

”Ensin aamiainen ja sitten minun täytyy juosta 100 kierrosta kylän ympäri! Jos en pysty siihen, niin… niin en saanutkaan juosta niin monta kierrosta, koska muuten Tsunade-sama vetää henkilökohtaisesti jalkani merimiessolmulle ja jättää ne siten… Minun täytyy juosta 20 kierrosta kylän ympäri kiirettä pitämättä, enkä saa juosta ylimääräisiä kierroksia! Jos rikon sääntöä, niin minun täytyy itse mennä tarjoamaan jalkani solmittavaksi Tsunade-samalle! Yosh!” Lee aloitti päivänsä aina samalla tapaa. Ennen onnettomuutta chuunin-kokeessa, ei hän tietenkään kaunaa kantanut tai muuta, hän oli tavannut juosta 100 kierrosta joka aamu. Se oli rutiini, eikä sitä ollut tarkoitus rikkoa suurentamalla tavoitteita joka kerta. Ne sata kierrosta olivat oikeastaan kuin kevyttä lämmittelyä päivän muulle harjoittelulle, niiden ei ollut tarkoituskaan kasvattaa kuntoa, korkeintaan pitää se perustasolla.

Chuunin-kokeen jälkeen hänen oli kuitenkin täytynyt hieman muuttaa aamuohjelmaansa. Alkuvaiheessa hän oli hädin tuskin saanut vuoteesta poistua ja sen jälkeen hän oli lähinnä saanut kävellä muutaman kierroksen sairaalan ympäri. Vasta Kimimaron jälkeen hän oli saanut jatkaa harjoittelujaan edes lähes normaalisti. Silti rajoitteita oli vielä paljon, eikä niitä auttanut rikkoa. Eli 20 kierrosta sitten. Se vaati edelleen totuttelua ja joka-aamuista omien puheidensa korjailua, mutta Tsunade-sama varmasti tiesi Leetä paremmin, mikä tälle oli hyväksi. Olihan hän paitsi Hokage, myös maailman taitavin lääkintäninja.

Lee nousi ylös sängystään ja petasi sen, sitten hän kaivoi kaapistaan esiin puhtaan vihreän jumppapuvun ja veti sen ylleen. Sen jälkeen hän vielä kääri käsiinsä kunnon rullalliset sideharsoa ja aamu saattoi virallisesti alkaa! Tehoaamiaisen vuoro!

”Hyvää ruokahalua!” Lee sanoi iloisella äänellä ja alkoi kauhoa suuhunsa valtavaa annostaan puuroa etäisesti muistuttavaa mössöä, nimeltään Mahtavan Gain Ravitseva Ja Nälän Poissa Pitävä Tehoaamiainen (tai Naruton sanojen mukaan Mahtipontisen Gain Raastama Hengen Pois Ottava Tuhoaamiainen). Se oli todella tehokasta, se piti nälän poissa monta tuntia. Eihän se kovin herkullista ollut, mutta se ei Leetä haitannut tippaakaan, sillä sen syöminenkin kävi treenauksesta! Jos Gai-sensei söi tätä, niin söisi Leekin! Sitä paitsi jos siihen laittoi tarpeeksi curryä, niin maku ei ollut hullumpi.

Syötyään ruokansa Lee laittoi astiat tiskialtaaseen ja pani merkille, että se alkoi jo vähitellen tulvia yli äyräiden. Astiatkin alkoivat olla pikku hiljaa lopussa, eli Leen pitäisi tiskata pian. Ehkä jo tänään. Poika värähti inhosta. Hän inhosi tiskausta. Siitä ei saanut edes treenausta millään tavalla: ei voinut tehdä nopeusennätyksiä, koska tiskit piti pestä huolella; ei voinut treenata kestävyyttä, koska tiskejä ei ollut sentään niin paljoa; ei voinut testailla reaktionopeutta, koska tiskit eivät yrittäneet karata tai hyökätä kimppuun; ei voinut kasvattaa edes lihasmassaa, koska tiskit eivät painaneet kovinkaan paljoa. Eli ei mitään hyötyä.

Lee kuitenkin antoi tiskien olla ainakin nyt, sillä hän oli menossa aamulenkille. 20 kertaa Konohan ympäri, eikä yhtään yli tai…

ooooo

20 kierrosta myöhemmin Lee hölkkäsi iloisin mielin kohti treenauspaikkaa. Aamulenkki piristi häntä aina, vaikka sen jälkeen olikin tiedossa yksin treenausta, koska Gai-sensei ja Tenten olivat kiireisiä ja Neji oli edelleen sairaalassa. Kaikki Konohassa olivat joko kiireisiä tai sairaalakuntoisia tätä nykyä. No, sehän siitä yleensä seuraa, kun kylään hyökätään isommassa mittakaavassa. Lee ei silti antanut sen masentaa itseään, yksin treenatessa ei ainakaan tarvinnut pitää taukoja yhtään enempää kuin oli pakko.

Treenikentälle tullessaan Lee kuitenkin näki siellä jotain, mikä sai hänet vieläkin iloisemmaksi.

”Gaara! Eikö Tsunade-sama ole vielä antanut sinulle tehtävää tälle päivälle?” Lee sanoi pirteästi ja hölkkäsi puun juurella istuvan punapään vierelle. Gaara ei hievahtanutkaan, vilkaisi vain Leetä silmäkulmastaan ja keskittyi taas tuijottamaan edessään kasvavaa nurmikkoa. Lee käänsi katseensa ja vilkaisi kohtaa, mitä Gaara katsoi. Ei mitään muuta kuin tavallista nurmea. Vihreään pukeutunut poika käänsi katseensa takaisin Gaaraan ja katsoi tätä kysyvästi.

”… Kello ei ole kuuttakaan aamulla. Minusta tuntuu, ettei teidän Hokagenne ole vielä edes hereillä”, Gaara vastasi hetkellisen hiljaisuuden jälkeen. Lee virnisti nolona. Tottahan se oli, Tsunade-sama ei varmastikaan heräisi ennen kymmentä, ellei olisi hätätilanne tai jotain. Lee oli itse vain unohtanut kellonajan, kun oli törmännyt täällä toiseenkin hereillä olevaan.

”Niin, aivan”, Lee sanoi ja naurahti. Hän tuijotti Gaaraa mietteliäs ilme kasvoillaan ja vilkaisi sen jälkeen tämän tuijottamaa kohtaa nurmikossa. Ei siinä edelleenkään mitään ollut.

”Ehm… Gaara? Saanko kysyä miksi tuijotat ruohikkoa?” Lee kysyi hämillään. Tai siis, pakkohan sille jokin syy oli olla, eikö? Lee harvoin teki mitään ilman syytä, ja kun tekikin, niin sille oli jokin syy! … hetkinen…

”…”, Gaara vastasi. Tai eihän hän varsinaisesti mitään sanonut, mutta hiljaisuus oli erilainen. Ikään kuin hän olisi vastannut jotain. Lee ei vain osannut tulkita vastausta kovinkaan hyvin, mutta päätteli, että ehkei Gaara tahtonut vastata kysymykseen juuri nyt. Joten hän päätti kysyä toista asiaa.

”Oletko tekemässä mitään tärkeää?” Lee kysyi varovasti. Gaaraankin tuli jotain eloa, luultavasti Leen äänensävystä johtuen. Punapää käänsi katseensa Leehen päin ja tutkaili tätä ikään kuin etsien jotain. Lee hillitsi äkillisen halunsa tarkastaa ulkonäkönsä sen varalta, että jokin oli pielessä.

”… en”, Gaara vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi. Tämän katse kuitenkin pysyi Leessä ja tämä tuntui selvästi tietävän, että Lee aikoi jatkaa aiheesta. Eli hän odotti, että Lee kysyisi seuraavan kysymyksensä. Gaaran hoksottimet olivat siis hyvin kohdallaan, hienoa!

”Tahtoisitko treenata kanssani?” Lee kysyi hymyillen leveästi. Olisi mahtavaa, jos Gaara suostuisi! Mikään ei syventänyt ystävyyttä paremmin kuin kunnon treenaus heti aamutuimaan!

Gaara katsoi Leetä hämmästyneenä. Tai, ainakin Lee oletti ilmeen olevan hämmästynyt. Jos sitä ilmeeksi pystyi kutsumaan. Kyllä Gaaran silmät ainakin laajenivat hitusen ja jokin tämän silmissä näytti hämmästyneeltä tai jopa hämmentyneeltä. Ilme kuitenkin kesti vain hetken, minkä jälkeen Gaaran silmät… ikään kuin sulkeutuivat. Tai siis, silmäluomet eivät menneet kiinni, mutta silmät vain menivät sameiksi, niin kuin joku olisi sammuttanut ne. Vertauskuvallisesti.

”Sinä… tahdot treenata kanssani?” Gaara kysyi katsellen edelleen Leetä, vaikka tämän katse olikin hieman… poissa. Lee hämmentyi tästä hitusen. Tietääkseen hän oli ilmoittanut aika selkeästi haluavansa treenata Gaaran kanssa. Mikä siinä oli niin epäselvää?

”Niin, tahdon treenata kanssasi, Gaara-san”, Lee kuitenkin vastasi iloisella äänellä. Entä tahdotko sinä treenata minun kanssani? Lee piti kysymyksen sisällään. Kyllä Gaara vastaisi itsekin. Niinhän?

”…”, Gaara vastasi ja nousi ylös, silmät edelleen sammuneina. Lee ei tiennyt, oliko vastaus myöntävä vai kieltävä, mutta ilmeisesti se oli jompikumpi. Gaara käänsi selkänsä Leehen päin ja katsoi kohti taivasta. Leekin vilkaisi ylös, muttei nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten käänsi katseensa takaisin Gaaran selkään.

”Oletko varma? … etkö sinä pelkää?” Gaara kysyi selkä edelleen Leehen päin. Vihreään pukeutunut ninja oli erittäin hämmentynyt. Miksi hänen pitäisi pelätä? Tämähän olisi vain tavallista treenausta tulevien ystävien kesken, eivät he tosissaan taistelisi. Ei sillä, että Lee tavallisiakaan taisteluita pelkäsi etukäteen, tai edes taistelun aikana.

”Olen varma. En minä pelkää, Gaara-san”, Lee vastasi vakavalla äänellä. Samassa hän näki, kuinka Gaara hiekkaruukun korkki poksahti irti ja tipahti maahan, kierien sitten jonkin matkan päähän ruukusta ja sen kantajasta. Lee tunsi sydämensä hypähtävän, mutta se ei ollut pelkoa, se oli jännitystä. Ilmeisesti Gaara suostui!

Punapäinen hiekkaninja kääntyi katsomaan Leetä, kasvot ilmeettöminä. Hiekka valui ruukusta hiljakseen maahan ja kiertyi kehäksi Gaaran ympärille. Lopulta hiekkavirta lakkasi ja Gaara risti kätensä rinnalleen, jääden sitten seisomaan hievahtamatta paikalleen. Lee otti taisteluasentonsa ja virnisti leveästi.

”Yosh! Nyt lähtee!” hän huudahti riemukkaasti ja lähti ensin hitaalla juoksuvauhdilla Gaaraa kohti. Hän ei kuitenkaan iskenyt heti, vaan alkoi juosta punapään ympärillä keräten vauhtia, Tsunade-sama oli nimittäin kieltänyt äkilliset spurtit. Kun vauhtia oli tarpeeksi, Lee aloitti iskujen ja potkujen sarjan. Hiekka torjui joka ikisen iskun ilman minkäänlaista ongelmaa. Iski Lee sitten ylhäältä, alhaalta, edestä, takaa tai sivulta, hiekka oli aina estämässä.

Leen hypätessä kauemmas ilmapotkunsa jälkeen, hiekka alkoikin elää omaa elämäänsä. Hiekka syöksyi häntä kohti kuin suuri kunai. Lee väisti helposti, mutta bumerangin tapaan hiekka palasi takaisin, jolloin Leen täytyi väistää uudestaan. Kohta vihreään pukeutunut ninja juoksi ja hyppeli edestakaisin väistellen joka suunnalta lähestyviä hiekkahyökkäyksiä. Gaara puolestaan seisoi pääasiassa paikallaan, seuraten tapahtumia vain silmäkulmastaan. Välillä tämänkin kuitenkin täytyi kääntyä nähdäkseen, mitä teki.

Lee oli tiennyt valmiiksi, että Gaara olisi hyvä treenausvastus. Nyt hänen pitäisi vielä antaa Gaaralle jotain vastusta, eli pelkkä hiekan väistely ei riittäisi. Virnistäen Lee alkoi lähestyä Gaaraa ja ensimmäisen tilaisuuden tullen hän syöksyi tätä kohti. Hän iski Konoha Senpuunsa Gaaran hiekkamuuriin ja vetäytyi taas kauemmas väistellen joka puolelta iskevää hiekkaa. Hän kuitenkin ehti nähdä, kuinka Gaara kääntyi katsomaan hänen suuntaansa. Isku oli siis sentään jollain asteella yllättänyt hiekkaninjan.

Hiekan epämääräiseen, mutta silti jollain tasolla aavistettavaan hyökkäysrytmiin totuttuaan alkoi Lee saada kokoajan enemmän tilaisuuksia hyökätä kohti Gaaraa itseään. Gaara tuntui myös huomanneen sen, sillä hetken päästä hiekkaa tuli lisää ja hyökkäystahti koveni. Lee onnistui silti päihittämään senkin ajan kanssa, jolloin Gaaran täytyi taas kiristää tahtia. Pian Leen onnistui päästä Gaaran hiekkamuurinkin läpi, vaikkei hän ninjaan itseensä osunutkaan. Gaaran täytyi siis suojamuuristaan huolimatta väistellä fyysisesti Leen iskuja.

Ottelu kuitenkin päättyi yllättäen, kun Leen ei onnistunut väistää erästä hiekkakunaita, joka takertui hänen jalkaansa heti osuttuaan. Se toi Leen liikkeisiin epätasapainoin, jonka vuoksi hyvin pian hän huomasi olevansa päätä lukuun ottamatta kokonaan hiekan syleilyssä. Koska kyse oli vain harjoitusottelusta, joka sen puoleen saattoi jo mennä Tsunade-saman ”Lee, tätä et saa tehdä”-listan puolelle, Lee ei rimpuillut vastaan, vaan ikään kuin luovutti. Tai, eihän hän tietenkään luovuttanut, vaan antoi vain ottelun päättyä ansaitusti Gaaran hyväksi!

”Huh, eiköhän se ole siinä”, Lee huohotti hengästyneenä ja katsoi odottavasti Gaaraan päin. Hiekkaninja oli kääntynyt katsomaan ”saalistaan” ja tarkkailikin tätä silmä kovana. Myös Gaara näytti jokseenkin hengästyneeltä, minkä vuoksi Lee oli erittäin ylpeä itsestään. Gaara ei kuitenkaan antanut hiekan hellittää, vaan käveli lähemmäs ja katseli Leetä kasvoillaan mitään paljastava ilme.

Lee aikoi ensin huomauttaa Gaaralle, että hänet voisi hyvin jo päästää hiekasta, että ottelu oli jo ohi, mutta jokin vaisto esti häntä. Niinpä Lee vain katseli takaisin ja odotti hiljaa. Hetken päästä hiekan ote hellittikin, jolloin Lee pääsi seisomaan tukevalle maalle. Hän katsoi, kuinka hiekka palasi takaisin Gaaran selässään kantamaan ruukkuun ja vei korkin perässään kiinni. Gaara itse puolestaan seisoi edelleen paikallaan ja katseli Leetä päästä varpaisiin mietteliäänä.

”Yosh! Se oli hieno ottelu, Gaara-san”, Lee sanoi iloisella äänellä rikkoakseen hiljaisuuden, joka oli jostain Leelle tuntemattomasta syystä alkanut tuntua painostavalta. Tai oikeastaan Lee tiesi kyllä miksi se tuntui siltä. Jos ”keskustelun” toinen osapuoli oli vain ihan hiljaa ja tuijotti, niin oliko se ihmekään jos hiljaisuus oli hieman epämukava.

Gaaran katse siirtyi Leen silmiin, jolloin he tuijottivat toisiaan hetken aikaa. Sitten Gaara nyökkäsi ja Lee kuvitteli nähneensä hymyn tapaisen. Ei hänen huulillaan, mutta silmissään. Leen sydän hypähti ilosta. Hän oli saanut Gaaran iloiseksi!

”Gaara-san, haluaisitko tulla kanssani syömään jotain näin ottelun jälkeen?” Lee kysyi hyväntuulisena huomatessaan olevansa hitusen nälkäinen. Aamiaisesta huolimatta. Tai ei aamiaisessa mitään vikaa tietenkään ollut, mutta tavallisesti hänellä ei ollut vielä tähän aikaan nälkä. Se nyt saattoi johtua siitä, että hänellä ei ollut pitkään aikaan ollut kunnollista harjoitusottelua kenenkään kanssa vielä tähän aikaan.

Gaara vilkaisi Leetä ja pudisti sitten päätään. Lee avasi suunsa aikeissa vastata jotakuinkin ’Hienoa! Mitä tahtoisit syödä?’ kun hän samalla sekunnilla sisäisti, että Gaaran vastaus olikin kieltävä. Lee sulki suunsa hämmentyneenä, ei hän nimittäin ollut odottanut kieltävää vastausta.

”Tuletko, jos minä tarjoan? Kun sinähän voititkin, niin sehän olisi vain reilua, että minä tarjoaisin”, Lee kysyi toiveikkaana. Ei hän sentään ensimmäisellä kerralla luovuttaisi! Gaara kuitenkin pudisti taas päätään edes harkitsematta asiaa.

”Mikset? Onko sinulla parempaa tekemistä?” Lee ei luovuttaisi vielä toisellakaan kerralla! Gaara mulkaisi Leetä ja kääntyi sitten tästä poispäin. Ilmeisesti kolmas kerta oli liikaa tässä tapauksessa. Leen hyvä tuuli haihtui, muttei sentään kadonnut kokonaan.

”Hyvä on, menen sitten yksin. Nähdään myöhemmin, Gaara-san”, Lee sanoi ja lähti kävelemään pois punapäätä häiritsemästä.

ooooo

Leen askelten vaipuessa kuulumattomiin Gaara kääntyi katsomaan siihen suuntaan, johon Lee oli mennyt. Hiekkaninjan ilme oli mietteliäs.