Taas yksi esimerkki ns.’yötuotannostani’. Ei parasta minulta, mutta kohtuu tyytyväinen olen. Teksti on paikoittain, aika synkkää, joten älkää lukeko masentuneina. En halua kenenkään itsemurhaa omalletunnolleni.

Toinen huomautus vielä: Eli teksti on sisältönsä mukaan luokiteltavissa k-15 ja k-18 väliin, joten miettikää ensin sopiiko se teille. Tuotan teille pettymyksen ja sanon suoraan, ettei yaoita ole tällä kertaa luvassa. Korkea ikäraja tulee sisällöstä, joita kuvaavat parhaiten sanat: shounen-ai, hyväksikäyttö (henkisesti, että fyysisesti), pahoinpitely, ruma nimittely, itsetunnon puute, veri ja humala. Jos näitä kestätte, niin ei muuta, kuin lukemaan!


”Mizuki on vapautettu?!” Iruka huudahti. Genma nyökkäsi.
”Luultavasti siksi, että hänet laitetaan psykiatriseen hoitoon”, Genma selitti. Iruka ei saanut henkeä. Kylmä tunne valtasi hänet.
”Iruka, oletko kunnossa? Näytät kalpealta”, Genma kysyi huolestuneena.
”Kaikki on hyvin. Minun vain pitää mennä nyt, jutellaan myöhemmin”, Iruka pakotti äänensä rauhalliseksi. Genma nyökkäsi ja Iruka poistui nopeasti Tehtävä-toimistolta.

Juostessaan pitkin Konohan katuja, Irukan mieleen tulvi muistoja. Painajaisia, jotka hän olisi halunnut unohtaa iäksi. Viimein hänen kotiovensa ilmestyi näkyviin. Vapisevin käsin, Iruka avasi oven ja pujahti sisälle. Kuitenkin jo oven sulkemisesta aiheutuva paukahdus, sai veren pakenemaan hänen kehostaan. Nyt mikään ei enää pidätellyt vanhoja haavoja avautumasta. Haavoja, jotka olivat syntyneet jo ennen, kuin hän oli edes täyttänyt kahdeksaatoista.

Takauma

”Iruka, tule ulos!” Mizukin selvästi humalainen ääni tunkeutui ikkunan ja seinien läpi. Kello oli kaksi yöllä ja Iruka oli ollut jo nukkumassa. Oikeastaan hän oli vain maannut sängyllään ja odottanut sydän hakaten, milloin tämä hetki koittaisi. Hetki, jolloin Mizuki oltaisiin heitetty ulos baarista. Hetki, jolloin tämä haluaisi ’jutella’. Iruka tiesi kyllä, miten se päättyisi.
”En halua riidellä, beibi”, Mizuki jatkoi ja jyskytti ulko-ovea.
”Tule vain ulos, niin jutellaan.”

”Hei, Mizuki. Ehkä meidän pitäisi lähteä”, toinen ääni sanoi. Iruka ei tiennyt oliko hyvä vai huono asia, että Mizukilla oli seuraa.
”Älä nyt, Raidou. Anna minulle hetki aikaa”, Mizuki sammalsi.
”Iruka, beibi. Tule nyt ulos!”, Mizuki jatkoi taas pyytelyä.
”En aio riidellä, vain jutella.”
”Mizuki, mennään pois”, Raidou sanoi nyt pontevammin.
”Pikku hetki”,Mizuki tyynnytteli ja otti kunain taskustaan. Raidou hätkähti.
”Ei, Mizuki. Älä”, Raidou yritti estää, mutta Mizuki oli jo heittänyt kunainsa kohti Irukan makuuhuoneen ikkunaa.
”Helvetti!” Raidou kirosi ja lähti.

Särkyvän lasin helinä täytti huoneen. Iruka parahti ja suojasi kasvonsa lenteleviltä sirpaleilta. Kunai osui vastapäiseen seinään ja jäi siihen. Iruka katsoi käsivarsiaan, jotka olivat viiltojen peitossa. Joistain haavoista törrötti vielä lasinpaloja. Kivusta inahtaen, Iruka alkoi poimia sirpaleita irti ihostaan. Lattia ja sänky olivat täynnä lasinsiruja ja satunnaiset veritipat putoilivat niiden sekaan.

Saatuaan itsensä ylös sängystä, Iruka näki Mizukin tulevan sisään rikkomastaan ikkunasta. Mies katseli Irukaa juopunein silmin.
”En olisi halunnut rikkoa ikkunaa, mutta syy oli sinun. Olisit vain tullut ulos”, Mizuki selitti ja asteli lähemmäs nuorta chuuninia.
”Kuka on satuttanut sinua, Iruka?” Mizuki kysyi, huomattuaan veriset käsivarret.
”Sinä”, Iruka vastasi. Toisen silmissä häivähti ällistys.
”Minäkö? En tarkoittanut”, Mizuki mutisi.
”Et tietenkään. Mitä jos lähtisit nyt nukkumaan ja jutellaan huomenna? Mennään vaikka syömään”, Iruka ehdotti. Hän halusi vain siivota sirpaleet lattialta ja mennä nukkumaan.

”Kuka täällä oli?” Mizuki kysyi yhtäkkiä.
”Ei täällä ketään ollut”, Iruka vastasi, lähes yllättyneenä.
”Älä puhu paskaa! Nait täällä äsken jotakuta! Teet niin aina, siksi et tule ulos!” Mizuki huusi. Iruka tunsi tutun pelon sisällään.
”Kukaan ei ollut täällä, minä vain...” Irukan selitys katkesi, kun äkillinen isku kasvoihin sai aikaan polttavan kivun hänen vasempaan poskeensa. Hänen päänsä kääntyi iskun voimasta sivulle. Mizuki oli lyönyt häntä.

Ehtimättä ajatella sen enempää, Iruka puristi kätensä nyrkkiin ja löi takaisin voimiensa takaa. Mizuki oli liian humalassa, ehtiäkseen reagoida.
”Älä ikinä lyö minua!” Iruka huusi. Raivo oli siirtänyt pelon syrjään, ainakin hetkeksi. Mizuki kosketti kipeää poskeaan.
”Kurja vätys!” hän huusi ja löi Irukaa puoliksi juodulla pullollaan. Chuunin kaatui lattialle. Lasinpalaset sinkoilivat ilmassa ja viiltävä kipu lamaannutti Irukan. Mizukin oli täytynyt ottaa kunainsa seinästä ja osua sillä Irukan olkapäähän. Veri imeytyi hänen yöpukuunsa. Iruka puri hammasta ja toivoi, että Mizuki kyllästyisi pian ja lähtisi. Ettei tämä päättäisi haluta tyydyttää tarvettaan juuri nyt. Ei tänä yönä.

”Hoi, Genma!” Raidou huusi ja jyskytti ovea. Hetken päästä se avautui.
”Tiedätkö, että kello on kaksi yöllä?” Genma kysyi haukotellen.
”Mitä siellä riehutaan?!” Kotetsu huusi viereisestä talosta. Izumo oli myös tullut oviaukkoon katsomaan.
”Mizuki menin Irukan luokse ja rikkoi ikkunan. Hän riehuu aina humalassa ja pelkään, että...” Raidou aloitti.
”Ja sinä jätit hänet kahden Irukan kanssa?!” Genma huusi, kiskoen housuja jalkaansa.
”Ei hän kuunnellut minua”, Raidou selitti. Hetkessä Genma tuli ulos ja lähti kohti Irukan taloa Raidou, Izumo ja Kotetsu kannoillaan. Kaikki tiesivät entuudestaan Mizukin käytöksestä. Ei Iruka, vaikka chuunin olikin, pystynyt pitämään puoliaan.

”Luuletko olevasi ninja?! Olet pelkkä lutka! Täysin tarpeeton ja hyödytön!” Mizuki huusi ja potkaisi nousemaan pyrkivää chuuninia. Iruka ulvaisi ja sylkäisi veret suustaan. Tämä näytelmä oli hänelle liiankin tuttu. Sitä oli tapahtunut jo useammin, kuin Iruka saattoi laskea. Aluksi hän oli tapellut vastaan, mutta vähitellen se alkoi tuntua turhalta ja teki kaikesta vain kipeämpää.

Mizuki tarttui häntä kaulasta ja nosti. Miehellä oli humalassa suuremmat voimat, kuin selvänä. Siltä Irukasta ainakin tuntui. Niinpä hän ei jaksanut edes taistella vastaan. Mitä hyötyä siitä olisi? Mizuki löisi vain lujempaa, satuttaisi enemmän. Mikään ei muuttuisi.

”Tiedätkö mikä sinä olet? Olet vain ilmainen huora,” Mizuki ilmoitti. Iruka ei ollut saada selvää tämän sanoista. Kuristava ote lähes tukehdutti hänet.
”Haaveilet tasavertaisesta suhteesta, kuin typerä lapsi, mikä oikeastaan oletkin. Kukaan ei koskaan huolisi sinua, paitsi minä. Olisit kiitollinen. Kukaan ei ikinä tule rakastamaan sinua ja miksi pitäisikään. Et ansaitse sitä”, Mizukin sanat sivalsivat Irukan sisintä, kuin ruoska. Viimein mies irrotti otteensa. Iruka putosi lattialle, yskien ja henkeä haukkoen.
”Muista, Iruka. Olet pelkkä arvoton huora, et muuta”, Mizuki naurahti, ennenkuin astui ulos ovesta ja läimäytti sen kiinni takanaan. Huoneessa kuului vai Irukan huohotus, johon sekoittui hiljaista nyyhkytystä. Itku ei kuitenkaan johtunut kivusta, vaan sanoista, jotka Iruka oli kuullut liian monta kertaa. Osittain hän alkoi itsekin uskoa, että se oli totta. Hän oli vain kurja raukka.

”Iruka?!” Genman ääni kuului ovelta. Samassa rikkoutuneesta ikkunasta tulivat sisään Izumo ja Kotetsu.
”Oletko kunnossa?” Izumo huudahti, astuessaan lähemmäs. Iruka nousi hitaasti ylös. Raidou oli siis hakenut apua.
”Sinähän vuodat verta!” Izumo huudahti. Irukan teki mieli nauraa. Tietysti hän vuoti verta. Ikkunahan oli särkynyt hänen päälleen.
”Parasta varmaan mennä sairaalaan. Nuo haavat näyttävät aika pahoilta”, Kotetsu huomautti. Iruka ei kuitenkaan enää kuunnellut. Hänen päässään pyöri ja hän halusi oksentaa. Huone heilui ja hänen näkökenttänsä sumeni vähitellen.

Takauma loppuu

Iruka värähti muiston takia. Hän muisti yhä, miltä tuntui herätä sairaalassa, yltäpäältä siteissä ja tippa kädessä. Se desinfiointiaineen haju ja valkeat seinät. Hän inhosi sairaaloja. Oli aina inhonnut, ja kuitenkin hän oli joutunut sinne useammin kuin monet jouninit. Lääkärit eivät enää viimein olleet kyselleet mitään. He vain olivat sitoneet haavat, antaneet kipulääkettä ja kotiuttaneet.

Koputus ovelta keskeytti Irukan ajatukset. Vaistomaisesti chuunin otti kunain käteensä.
”Kuka siellä?” Iruka kysyi. Kakashi oli lähtenyt suorittamaan tehtävää ja Iruka tunsi olonsa suojattomaksi. Miksi Mizuki oli pitänyt vapauttaa juuri tänään?
”Minä, Genma”, kuului vastaus. Iruka rauhoittui ja raotti ovea.
”Hei. Mitä asiaa?” Iruka hymyili ystävällisesti miehelle.
”Tulin vain katsomaan, että olet kunnossa. Näytit niin kalpealta aiemmin”, Genma katseli epäröiden chuuninia.
”Olen kunnossa. Muistin vain...asioita. Vanhoja juttuja”, Iruka yritti hymyillä.
”Mizukista?” Genma arvasi. Iruka nyökkäsi.
”Kuule, jos haluat jutella niin kuuntelen kyllä”, Genma tarjoutui.
”Älä turhaan. Kaikki on hyvin. Mizuki on ollutta ja mennyttä, vai?” Iruka alkoi epäillä omia sanojaan. Entä jos Mizuki sittenkin sekoaisi? Menisi juomaan ja tulisi taas riehumaan hänen ovelleen, kuten ennen.

”Arvaan, mitä ajattelet. Jos haluat, voit tulla nukkumaan minun luokseni”, Genma ehdotti. Hänkin tiesi, ettei Kakashi ollut kotona. Jos Mizuki tosiaan päättäisi mennä tapaamaan Irukaa, asiat voisivat päättyä huonosti.
”Kiitos, Genma, mutta kyllä minä pärjään”, Iruka vastasi. Kyllähän aikuisen ninjan täytyi pystyä huolehtimaan itsestään.
”Oletko varma? Kakashihan on suorittamassa tehtävää ja olet yksin kotona”, Genma epäili tosissaan Irukan turvallisuutta.
”Tuskinpa hän ensimmäisenä haluaa tulla tänne”, Iruka sanoi. Oli kulunut kauan siitä, kun he olivat viimeksi puhuneet. Tai tavanneet.
”Soitathan sitten heti, jos tulee jotain. Jos Mizuki...” Genma vannotti. Iruka nyökkäsi. Hän selviäisi kyllä. Mitään ei tapahtuisi.

Yön tultua, Iruka alkoi jo epäillä päätöksensä viisautta. Jokainen ääni sai hänet hälytystilaan. Olisihan hän voinut nukkua yhden yön Genman sohvalla. Pitäisikö hänen soittaa ja kysyä, oliko tarjous yhä voimassa? Ei, hänen täytyisi vain yrittää rauhoittua. Mitään pahaa ei tapahtuisi. Kakashi palaisi pian ja kaikki olisi hyvin. Viimein hän vajosi uneen, joita värittivät muistojen painajaiset.

Muutaman päivän kuluttua Iruka muistutti lähinnä ruumista. Niin väsynyt ja hermostunut hän oli. Vasta juotuaan neljä kuppia kahvia, hän kykeni seisomaan nuokumatta. Genma yritti saada häntä nukkumaan, onnistumatta. Iruka ei halunnut nukkua, hän ei uskaltanut. Joka yö hän oli nähnyt painajaisia ja herännyt omaan huutoonsa. Kaiken lisäksi Mizuki oli tullut häntä vastaan kaupungilla. Iruka olisi vain halunnut kävellä ohi, muttei pystynyt. Mizuki oli tarrannut häntä käsivarresta ja jutellut niitä näitä. Suurimmaksi osaksi vanhoista ’hyvistä’ ajoista. Jostain selittämättömästä syystä, Irukalle oli tullut levoton olo. Keskustelu oli ollut asiallista, mutta jokin Mizukissa viestitti hänelle, ettei mies ollut unohtanut. Kauanko hän vielä joutuisi kestämään tätä.

”Meidän pitäisi mennä lounaalle, Iruka. Muistelemaan menneitä ja sen sellaita”, Mizuki oli sanonut ja virnistänyt. Juuri silloin Kotetsu ja Izumo olivat onneksi sattuneet paikalle.
”Kiitos, mutta olen varattu koko viikon. Ehkä jokin toinen kerta”, Iruka yritti kuulostaa normaalilta. Mizukin ilme tummui ja hän vilkaisi ympärilleen.
”Niin, toinen kerta sitten”, Mizuki hymyili tekopirteästi. Ohimennessään hän kumartui kuiskaamaan Irukalle:
”Jos luulet, että voit vältellä minua ikuisesti, olet väärässä. Vaikken olekaan nainut sinua pitkään aikaan, se ei tarkoita, ettet kuuluisi yhä minulle.”

Iruka oli järkyttynyt pahemmin, kuin halusi myöntääkkään. Hän pelkäsi yhä Mizukia. Sitä, mitä mies voisi yhä tehdä hänelle. Vapisten kauttaaltaan, hän oli lähtenyt Kotetsun ja Izumon mukaan, vakuuttaen kaiken olevan hyvin. Sisimmässään hän kuitenkin pelkäsi.

Akatemiassa Iruka saattoi rentoutua hetkeksi. Paikka oli täynnä ihmisiä ja se rauhoitti häntä. Oppilaat pitivät hänet niin kiireisinä, ettei murehtimiseen ollut aikaa. Kuitenkin, heti oppilaiden lähdettyä, Iruka menetti itsehillintänsä. Hän ei selviäisi. Hän ei jaksaisi tätä enää, ei taas. Mizukilla oli hänestä tiukka ote, oli aina ollut.

Hän ei ollut ollut vielä edes täysi-ikäinen, alkaessaan seurustella Mizukin kanssa. Mizuki oli ollut vanhempi ja vahvempi. Silloin Iruka oli myös kokenut ensimmäistä kertaa todellista pelkoa, pelkoa henkensä ja ruumiinsa puolesta. Iruka ei ollut voinut millään pärjätä miestä vastaan, ei silloin. Hän oli ollut kuin lelu. Myöhemmin Mizuki oli alkanut myös murtaa häntä henkisellä tasolla. Riistänyt häneltä itsetunnon, toivon, rohkeuden puolustautua sekä uskon paremaan elämään. Siksi Iruka oli alistunut vähitellen kaikkeen, jaksamatta taistella vastaan. Ja se ote oli yhä voimakas. Iruka tiesi, että Mizuki oli murtanut hänet henkisellä tasolla jo kauan sitten. Täristen hän purskahti itkuun.
”Kakashi, tule pian. Tarvitsen sinua”, Iruka itki tyhjässä luokkahuoneessa.

Päästyään viimein kotiinsa, Iruka istui sohvalle. Kunai lepäsi hänen vieressään. Se rauhoitti Irukaa. Tieto, että hänellä oli jonkinlainen ase, jolla puolustautua. Vaikkei hän luultavasti pystyisi käyttämään sitä Mizukia vastaan. Viimeksi hän oli ollut rohkea vain, koska Naruto oli ollut vaarassa. Nyt Naruto oli turvassa ja luultavasti nukkumassa. Iruka oli aivan yksin. Loppuisiko pelko ikinä?

Avaimen kääntyminen lukossa, sai Irukan jaloilleen. Sydän takoen hän puristi kunaita, yrittäen ajatella. Mizukilla ei ollut hänen kotinsa avainta. Ainoa, jolla hänen itsensä lisäksi oli avain, oli...

”Iruka, oletko hereil...”, Kakashin lause jäi kesken, kun hervottomasti tärisevä chuunin syöksyi suoraan hänen syliinsä. Kakashi onnistui pitämään heidät tasapainossa vain täpärästi.
”Kakashi!” Iruka puristi jouninin liiviä, haluamatta koskaan päästä irti. Kakashi kietoi käsivartensa lohduttavasti chuuninin ympärille. Jotain oli täytynyt tapahtua, koska yleensä Iruka syöksyi halaamaan häntä näin ollessaan surullinen. Joskus, kun Kakashi oli palannut liian pitkältä tehtävältä tai ollut myöhässä, hän oli löytänyt Irukan itkemästä sohvalta. Nähtyään Kakashin, chuunin oli rynnännyt hänen syliinsä ja koskettanut maskittomia kasvoja yhä uudestaan, kuin varmistaakseen, ettei nähnyt harhoja.

”Mikä hätänä, rakas?” Kakashi kuiskasi, sulkien oven takanaan. Chuunin tiukensi otettaan ja nyyhkäisi.
”Iruka?” Kakashi alkoi huolestua tosissaan. Varovasti hän kohotti chuuninin leukaa, tavoittaen tämän katseen. Irukan silmissä oli epätoivoinen ilme, puhdasta tuskaa.
”Mitä on tapahtunut?” Kakashi kysyi melkein hädissään.
”Sano, että rakastat minua”, Iruka nyyhkäisi. Hän ei kestänyt enää yksin. Hän tarvitsi Kakashia, enemmän kuin koskaan.
”Mitä?!” Kakashi ei ollut osannut odottaa tällaista.
”En vä-välitä, vaikka valehtelisit...S-sano vain, etten ole vain o-objekti”, Iruka itki, ääni väristen.
”Tietenkään et ole! Minähän rakastan sinua”, Kakashi huudahti järkyttyneenä.
”E-etkö va-valehtele?” Iruka halusi niin kovasti uskoa jouninin sanat.
”Miksi valehtelisin? Jos en välittäisi sinusta, miksi valehtelisin rakastavani sinua?” Kakashi kysyi. Iruka mietti hetken. Tosiaan, miksi Kakashi vaivautuisi?
”R-rakastan sinua, Kakashi”, Iruka huokaisi, kuivaten kyyneleensä. Jounin hymyili ja suuteli Irukaa hellästi.

Irtauduttuaan suudelmasta, Iruka oli oudon jäykkä. Kuin jännittynyt.
”Ka-Kakashi?” Irukan ääni värisi aavistuksen.
”Niin?” jounin hymyili.
”Jä-jäätkö yöksi?” Iruka takelteli. Kakashi puri huultaa, jottei kävisi chuuniniin käsiksi. Miten suloinen tämä olikaan.
”Jos haluat”, jounin vastasi ja suuteli Irukaa uudestaan.
”Haluan”, Iruka kuiskasi Kakashin huulia vasten. Hitaasti he irtaantuivat toisistaan. Kakashi piti käsiään taskussa ja näytti keräävän rohkeutta. Mutta mihin? Iruka oli täysin ymmällään.

”Iruka?” jounin kysyi viimein. Iruka katsoi häntä kysyvästi.
”Haluaisitko minun jäävän joka yö?” Kakashi kohotti katseensa chuuniniin.
”Tietysti”, Iruka vastasi epäröimättä. Tottakai hän halusi nukahtaa Kakashin syliin ja herätä aamulla tämän vierestä. Silloin hän aina muisti millaista oli oikea rakkaus ja lämpö. Mizuki oli vain kaukainen muisto, jos sitäkään. Kakashin kanssa hän jaksaisi mitä vain.

”Olisitko valmis olemaan kanssani loppuelämäsi ajan?” Kakashin katse oli vakaa ja asiallinen. Virneestä ei näkynyt vilaustakaan. Chuunin nyökkäsi ja alkoi lähes pelätä, mitä seuraavaksi tulisi.
”Elämäni on vaarallista, tiedät sen. Olisitko silti valmis kestämään sen?” Kakashi kävi entistä vakavammaksi.
”Mistä on kysymys, Kakashi? Alan kohta pelätä”, Iruka alkoi tosissaan pelätä pahinta.
”Ajatteli, että jos...jos...” Kakashi selvästi yritti tosissaan. Iruka odotti. Sitten Kakashi otti pienen rasian taskustaan, joka näytti siltä, että oli virunut taskussa ties kuinka monessa taistelussa. Viimein Kakashi avasi rasian.
”Suostutko menemään kanssani naimisiin?” Kakashi paukautti. Saipahan hän ainakin sanottua sen. Nyt vain pitäisi tietää, mitä Iruka ajatteli.

Iruka tuijotti sileää kihlasormusta. Hän ei saanut sanaa suustaan, oikeastaan hänen aivonsa tuntuivat sammuneen. Sitten hän nosti sormensa eteensä ja sanoi painokkaasti:
”Kai!”
Mitään ei tapahtunut. Kyseessä ei siis ollut genjutsu. Kakashi katsoi Irukaa nyt selvästi nyrpeänä.
”Eikö tämä ole genjutsua?” Iruka kysyi. Kakashi pudisti päätään.
”Tämä on siis totta. Todellista”, Iruka hehkäisi.
”Niin on, mutta jos ajatus siitä on liian kamala, voimme unohtaa kok...” Kakashi lause jäi kerrankin kesken, kun Iruka kiskaisi hänet suudelmaan. Chuuninin sormet löysivät tiensä Kakashin hiuksiin, samalla kun tämän kädet laskeutuivat Irukan vyötäisille.

”No, suostutko?” Kakashi kysyi uudestaan, yrittäen tasata hengitystään. Irukan kädet lepäsivät hänen niskansa takana pehmeinä, kuin silkki.
”Tietysti suostun, höpsö”, chuunin vastasi, kyyneleiden täyttäessä hänen silmänsä. Kakashi tarttui hänen vasempaan käteensä ja sujautti sormuksen nimettömään. Siinä vaiheessa, kun Kakashin risti heidän sormensa, Iruka purskahti itkuun. Tällä kertaa onnelliseen. Mizuki oli ollut väärässä. Joku tosiaan pystyi rakastamaan häntä. Tästä edespäin Mizuki voisi sanoa, mitä halusi. Iruka oli onnellinen Kakashin kanssa ja se riitti. Mikään, tai kukaan ei enää tulisi heidän väliinsä.


Loppu/The End/Owari...ja miljoonalla muulla kielellä. Toisin sanoen: ”Tässä se nyt oli.” Ei enempää osia tähän sarjaan, jollei tapahdu jotain maailmaa mullistavaa. Halusin tuon Irukan ja Mizukin suhteen menneisyyttä vähän raottaa, joten siksi hiukan masentava teksti. Toivottavasti kuitenkin jaksoitte lukea ja ehkä jopa kommentoida... Spican on nyt tullut aika poistua, joten kiitos ja kumarrus mielenkiinnosta! ”Lukemisiin!”