Tuuli huojutti kevyesti metsän puun heikoimpia oksia. Linnut siirtyivät liikkeiden seurauksesta vähän väliä oksalta oksalle. Puiden juurella jänikset ja kauriit nyhtivät ruohoa suuhunsa täydessä rauhassa. Mikään ei häirinnyt niiden rauhaa. Silloin uroskauris kohotti päätään. Se katsoi molempiin suuntiin ja höristi korviaan. Se oli kuullut jonkun, tai jonkin. Silloin se kuuli uuden äänen ja niin kuuli muukin seurue. Uros kohotti kavioitaan ja pinkaisi juoksuun syvemmälle metsään. Sama tarttui muihin eläimiin ja kahdessa sekunnissa ruokapaikka oli tyhjentynyt aterioitsijoista. Hetken oli täysin hiljaista. Sitten kaksi varjoa liukui nopealla vauhdilla paikan ylitse. Niiden omistajat kuitenkin liikkuivat paljon maanpintaa ylempänä. Kaksi nuorta ihmistä – tyttö ja poika – ammateiltaan ninjoja – arvoiltaan Geninejä – tehtävää suorittamassa – matkalla kohti Fudji-kaupunkia – Naruto Uzumaki ja Hinata Hyuuga.


”Hinata, pidetään tauko!” Naruto huikkasi kättään heilauttaen. Tummatukkainen tyttö heilautti myös kättään vastaukseksi.
”Hyvä on!”
Molemmat pysähtyivät isolle puunoksalle ja istuivat sen reunalle. Naruto kaivoi repustaan vesipullon, siemaisi siitä pitkän kulauksen ja tarjosi sitten Hinatalle, joka otti sen vastaan punastellen, mutta kiitollisena.
”Kiitos.” Hinata sanoi vaisusti ja nojasi puunrunkoa vasten, samalla kun Naruto kaivoi kartan repustaan.
”Kohta ollaan seuraavalla yöpymispaikalla.” Naruto sanoi hymyillen. ”Enää muutama kilometri.”
Hinata nyökkäsi ja pyyhkäisi hikeä kasvoiltaan. Kohta hän nousi voipuen pystyyn ja asteli pari kertaa edestakaisin oksalla. Kohta Narutokin nousi ylös.
”Mennäänkö sitten?” hän kysyi vilkaisten Hinataa.
”Naruto-kun……” Hinata sanoi huohottaen, hikipisarat kasvoilta valuen. Hän nojasi puuta vasten ja valui hitaasti istumaan. Vaaleahiuksinen poika asteli hänen luokseen ja polvistui. Tämän huomatessaan Hinatan poskipäät punehtuivat ja hän tunsi niiden hehkuvan kuumasta.
”Oletko kunnossa Hinata?” Naruto kysyi hivenen huolestuneella äänellä ja koetti tytön otsaa. Sen tehtyään hän henkäisi.
”Sinähän palat! Mikset kertonut aiemmin?!”
Hinata, jonka kasvot helottivat nyt täysin punaisina, yritti hymyillä, mutta kipu viilsi hänen otsaansa ja kivunkyyneleet kihosivat hänen vaaleisiin silmiinsä.
”Anteeksi Naruto-kun. En tahtonut olla hidaste.” Hinata sopersi onnettomana.
Naruto kaivoi nopeasti repustaan valkoisen kapselin ja syötti sen Hinatalle. Hän juotti tytölle vielä vähän vettä, jotta kapseli olisi helpompi niellä.
”Tuon pitäisi auttaa.”
Hinata nieli kapselin ja samassa hänen katseensa alkoi hämärtyä ja raukeus vallata hänen ruumistaan. Hän näki vielä viimeisen silauksen vaaleatukkaisesta pojasta. Sitten hänen olonsa keveni ja maailma pimeni hänen silmissään…..


Hinata heräsi niin lämpimässä ja niin unisena, ettei hän aluksi aikonut nousta ollenkaan, vaan toivoi nukahtavansa uudelleen. Vesi solisi hiljaa. Ilmeisesti hän oli joen äärellä. Sitten hän muisti olevansa keskellä tehtävää ja kohottautui nopeasti istumaan. Silloin kylmä ja märkä kankaanpala valahti hänen otsaltaan ja putosi teltan kankaiselle lattialle. Hinata otti sen käteensä ja sitten hän muisti: hän oli saanut kuumekohtauksen ja pyörtynyt. Hän koetti otsaansa ja huomasi kuumeensa olevan tiessään. Mutta miten hän sitten oli joutunut tänne? Silloin hän huomasi Naruton levitetyn makuupussin teltan toisella sivulla. Naruto itse ei ollut teltassa, mutta hänen vaatteensa olivat laskostettuina hänen tyynyllään.
”Naruto-kun……” Hinata ajatteli.
Hiljaa hän ryömi teltan suuaukolle ja nousi ulos.


Täysikuu paistoi kirkkaana ja viereisen joen vesi solisi hiljaa. Oli aivan tyyntä. Taivaalla loisti tuhansittain tähtiä ja ilma oli miellyttävän leuto. Tällaisina öinä ihmisten tunteet tulevat usein ilmi aivan huomaamatta. Hinatakaan ei voinut olla huokaisematta ihastuksesta tultuaan ulos teltasta kauniiseen yöhön. Ensimmäiseksi hän huomasi, että teltan edessä palava nuotio oli hiipumaisillaan. Hän lisäsi ripeästi puita pienestä kasasta, jonka ilmeisesti Naruto oli kerännyt aiemmin. Sitten hän alkoi tähyillä ympärilleen etsien katseellaan ystäväänsä. Lopulta hän kohdisti katseensa aivan joen toiselle puolelle. Kuunsäteet osuivat tummaan hahmoon, ja valaisivat keskittyneet kasvot ja lihaksikkaan kehon joka seisoi yhden käden varassa joen pinnalla.
”Byakugan!”
Hinatan katse liikkui yhä lähemmäs Narutoa. Byakuganillaan hän näki Naruton chakran kiertävän tämän kehossa ja pienen määrän sitä keskittyneen kämmeneen, jolla hän seisoi veden pinnalla. Silloin Hinata ymmärsi tilanteen tarkoituksen: chakran kontrollin harjoitus. Hän hymyili itsekseen ja hänen silmänsä palautuivat normaaleiksi.


”Täydellinen mielenrauha, täydellinen keskittyminen, täydellinen kontrolli.” Naruton päässä kulki.
”Juuri kuten Ero-Sennin sanoi.”
Naruto oli keskittynyt kohta tunnin, mikä olisi kolmen minuutin ennätys edelliseen suoritukseen verrattuna.
”Kaksi ja puoli…..” hän ajatteli innoissaan, mutta piti silmänsä tiukasti kiinni ja kehonsa rentona. Kun chakraa halusi keskittää johonkin tiettyyn kohtaan, oli vain keskityttävä siihen kohtaan ja oltava täysin rentona. Tällaisen vinkin hän oli aiemmin saanut Sakuralta, heidän kiivetessään kilpaa puita Sasuken kanssa.
”Sasuke……”
Naruton tasapaino hoippui hivenen, mutta hän ei antanut minkään häiritä niin tärkeää harjoitusta.
”Puoli minuuttia……..”
Ajatus ennätyksestä tuntui nyt voimakkaammalta, kuin myös ajatus tulevasta ramen-ateriasta. Sitten hän alkoi laskea hiljaa takaperin.
”7……6……5……4……3……2……1…….”
LOISKIS!!!
Naruton silmät rävähtivät auki ja hän ponkaisi yhdellä kädellä pystyyn. Hän vilkaisi taakseen ja keskitti katseensa leiriin. Hinata istui vaatteet päällä vedessä, märkänä ja nolo ilme kasvoillaan.
”Hinata!” Naruto huusi ja juoksi vettä pitkin tyttöä kohti.
Hetken päästä hän oli Hinatan vieressä ja auttoi punastuneen tytön pystyyn.
”Joko voit paremmin?” Naruto kysyi ja koetti Hinatan otsaa, mikä sai tämän kasvojen punan syventymään. Sitä luultavasti lisäsi fakta, että Naruto oli alasti, lukuun ottamatta hänen mustia uimahousujaan.
”Kyllä.” Hinata sopersi. ”Mutta miten me tänne jouduimme?”
Nyt oli Naruton vuoro punastua. Hänen katseensa liikkui poissaolevana suunnasta toiseen ja hän liikutteli jalkojaan vaivaantuneesti.
”No, kun sinulta meni taju, minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin…hmm…kantaa sinua hieman.” hän sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman vähän sankarilliselta.
Hinata henkäisi ja nyt hänen kasvonsa olivat luultavasti sulamispisteessä.
”Mutta ei se mitään. Ihan totta!” Naruto lisäsi nolo virne kasvoillaan. ”Syödään nyt.”
Naruto ei kuitenkaan kehdannut myöntää, että oli nauttinut siitä, että oli kantanut Hinataa.


Naruto istui vain oranssit housut jalassaan nuotion ääressä ramen-kippo kädessään. Yö oli niin leuto, ettei hän tarvinnut paitaa. Hinata, joka istui hänen oikealla puolellaan, piti kädessään riisipalloa, jota hän ei ollut edes näykkäissyt ja liikutteli vaivautuneesti jalkojaan. Tytön päässä pyöri: Naruto oli kantanut häntä koko loppumatkan. Käytännössä siis pelastanut hänen henkensä. Nyt hän tiesi olleensa oikeassa alusta saakka. Hän oli vain taakka, vain hidaste. Masentuneena hän painoi päänsä ja riisipallo putosi hänen kädestään maahan.
”Mitä nyt?” kuului Naruton ääni. Hinata ei nähnyt häntä. Hänen hiuksensa peittivät masentuneesta kumarat kasvot.
Kohta Naruto nousi paikaltaan, istuutui Hinatan viereen ja nosti kätensä tämän harteille. Hinata hätkähti ja punastui taas lievästi. Mutta masennus painoi yhä hänen mieltään.
”Naruto-kun, tajusin juuri erään asian.” Hinata sanoi surkealla äänellä.
”Minkä?” Naruto kysyi heti.
”Että minä olen vain haitaksi tehtävälle. Olen vain taakkana sinulle ja sinä joudut huolehtimaan minusta.”
Naruto näytti ensin hölmistyneeltä, sitten hän hymyili ja käänsi Hinatan kasvot varovasti itseään kohti. Koskettaessaan Hinatan poskea, hän tunsi kuumoituksen.
”Älä puhu tuollaisia.” hän sanoi lempeästi.
”Mutta…..”
”Kahdesta syystä: ensinnäkin, sinä olet inspiraation lähteeni. Kun näin sinut siellä veden äärellä harjoittelemassa, tiesin heti, että minunkin on harjoiteltava entistä enemmän, ja uusilla menetelmillä. Sinun tapasi harjoitella avasi minulle uusia mahdollisuuksia ja keinoja tulla entistä vahvemmaksi. Joten kiitos sinun, olen entistä lähempänä Hokagen arvonimeä.”
Hinatan katseessa näkyi hämmästys ja hänen poskipäänsä hehkuivat jälleen.
”Toiseksi: miksi luulet minun kantaneen sinua koko loppumatkan? Siksikö, että olet toverini tässä tehtävässä?”
Hinata pudisti hiljaa päätään tietämättömänä. Naruto tarttui häntä käsistä ja veti syvään henkeä.
”Ei vain siitä syystä, vaan myös siksi että minä rakastan sinua.”
Hinatan silmät ja suu laajentuivat hämmästyksestä. Tuntui kuin koko aika olisi pysähtynyt heidän istuessaan paikoillaan. Kumpikin Genin oli täysin vaiti. Ainoan äänen loivat hiljalleen räiskyvä nuotio ja heidän vieressään soliseva vesi.
”Naruto-kun……” Hinata kuiskasi. Hänen silmänsä täyttyivät kyyneleistä ja hänen suunsa alkoi täristä.
Silloin Naruto nousi ylös ja meni viereisen puun luokse. Hän alkoi takoa päätään puun runkoon.
”Että olin typerä. Olisin pitänyt turpani kiinni…..” hän jupisi häpeissään.
Silloin hän tunsi kädet harteillaan, jotka käänsivät hänet ympäri.
”Naruto-kun….” Hinata kuiskasi kyyneleet poskillaan.
Hän kurkotti varpailleen ja painoi silkinpehmeät huulensa suoraan Naruton suulle. Naruto yllättyi ensin, mutta kiersi sitten kätensä Hinatan ympärille ja veti hänet yhä tiukempaan syleilyyn. Suudelma tuntui kestävän ikuisuuden, mutta Naruto ja Hinata eivät välittäneet. Kumpikin vain antoi kaiken tunteensa purkautua juuri tuolla tietyllä hetkellä, jolloin heidän huulensa koskettivat toisiaan. Lopulta heidän huulensa erkanivat ja molemmat hengittivät nopeaan tahtiin.
”Rakastan sinua niin paljon Hinata…” Naruto kuiskasi.
”Niin minäkin sinua, Naruto-kun….” Hinata sopersi silmät ilonkyyneliä tulvien. ”Olen odottanut tätä niin kauan.”