Tämä osa saattaa olla teistä, jotka jo toivoitte riipivää romantiikkaa, tylsä. Tällä hetkellä tämä on kuitenkin yksi ehdoton suosikkiosani, koska sitä kirjoittaessa olin kerrankin koko ajan inspiraation vallassa. Yleensä näin ei käy, vaan kirjoitan aika rutiininomaisesti, ilman ideoita, tai inspiraatiota. En tiedä, huomaako sitä lainkaan tekstistä, tuskinpa.

***

Iruka istui hyvän matkan päässä opettajasta, ajatuksiinsa uppoutuneena. Hän pohti uutta, ja ensimmäistä romanttista ihmissuhdettaan, yrittäen saada jotain selkoa tunteisiinsa. Orochimaru-sensei selitti juuri matelijoiden solurakennetta eikä huomannut lainkaan Irukan poissaolevuutta. Tämä oli keskittynyt ajattelemaan poikaystäväänsä, tai oikeastaan Iruka oli vasta tajunnut, että hänellä tosiaan oli poikaystävä.

Rehellisesti sanoen ajatus, että Kakashi oli poika, mikä taas teki Irukasta homon, ei ollut edes käynyt hänen mielessään aiemmin. Hän ei ollut koskaan kunnolla pohtinut seksuaalista suuntautumistaan.
Miksei hän siis ollut lainkaan järkyttynyt, äkillisestä huomiostaan? Tätä kysymystä Iruka oli pohtinut jo muutaman päivän, ja viimeisten 45 minuutin aikana vastaus oli selvinnyt hänelle.

Alunperinkään ei ollut ollut kysymys siitä, oliko Kakashi poika, vai ei. Iruka oli rakastunut tämän sieluun, ei sukupuoleen. Ulkomuodolla, ja fyysisellä ruumiilla ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Vaikka olihan Kakashi komea, suorastaan tyrmäävä, mutta Iruka oli nähnyt muitakin upeita miehiä, ja naisia. Hän ei ollut rakastunut yhteenkään heistä. Kakashissa oli jotain, mikä sai sydämen hakkaamaan, ja olon tuntumaan erityiseltä.

Iruka oli niin keskittynyt omiin ajatuksiinsa, ettei hän huomannut Genman yrityksiä saada hänen huomionsa. Vasta, kun tämä heitti häntä pyyhekumilla, Iruka heräsi unelmistaan. Hän kääntyi vilkaisemaan taakseen, missä Genma vilkutteli hyväntuulisena. Pahaksi onneksi Orochimaru huomasi myös tämän, ja katsoi sen häiritseväksi.
”Umino herkeää tuijottamasta Shiranuita, ja keskittyy opetukseen. Tämä ei ole mikään seurustelutuokio, jossa voidaan tehdä, mitä huvittaa.”
Kylmän rauhallinen ääni sai Irukan ihon kananlihalle. Nopeasti hän käänsi katseensa takaisin taululle, kasvot vienosti punoittaen.
”Jäätte molemmat tunnin jälkeen luokkaan”, Orohimaru lisäsi vielä. Irukan hartiat lysähtivät. Puhuttelu tästä vielä puuttuikin.


”Puhelin pois, Hatake!” Tsunade karjui. Kakashi kohotti katseensa tekstiviestistä, jota oli ollut näpyttelemässä.
”Mikä puhelin?” poika kysyi viattomasti. Tsunade mulkoili häntä.
”Se, joka parhaillaan lähettää viestiä!”
”Ah, mutta tämä oli erityistapaus”, Kakashi selitti. Tsunade tuijotti häntä, samoin muu luokka.
”Niin varmasti. Pitikö lähettää tilannetiedotus rakkaallesi?” Tsunaden äänessä oli sarkasmia. Kakashi vain hymyili leveästi, vaikkei sitä maskin takaa näkynytkään.
”Lemmensairaat nulikat”, Tsunade mutisi ärtyneenä, ja jatkoi opetusta.

Kakashi ei jaksanut kuunnella valistusta tupakan haitoista, varmaan miljoonatta kertaa. Eihän hän edes polttanut. Miksi tuon haahkan piti piinata häntä? Vilkaisu Gaihin sai hänet voihkaisemaan uudestaan. Vihreään, tiukkaan haalariin pukeutunut poika istui suoraan Tsunaden edessä, kirjoittaen joka sanan vihkoonsa. Kohta Gai varmaan haastaisi hänet ’kumpi-kirjoittaa-enemmän-muistiinpanoja’-kisaan.


Lopun tunnin Iruka istui kuin tatti, uskaltamatta vilkaista edes kelloa. Orochimaru näytti heille muutamia mikroskooppisuurennuksia erilaisista solunrakenteista. Genma yritti turhaan saada Irukan kääntymään, ja luovutti lopulta. He ehtisivät puhua tunnin jälkeenkin. Muiden oppilaiden pakatessa tavaransa ja kadotessa syömään, Iruka ja Genma jäivät luokkaan.
”Te kaksi, tulkaa tänne”, Orochimaru käski. Molemmat pojat laahustivat opettajanpöydän luokse, valmiina saarnaan.

”En siedä häiriöitä tunneillani. Kun minä puhun, te kuuntelette, ja kun en puhu, niin istutte yhä hiljaa. Puhua saatte vain, kun kysyn jotain. Ymmärrättekö tämän?”
Molemmat pojat nyökkäsivät, yrittäen välttää opettajansa katsetta.
”En kuullut”, Orochimarun ääni oli hyytävä. Luokka tuntui entistäkin kylmemmältä.
”Kyllä, Orochimaru-sensei”, Iruka ja Genma lausuivat kuorossa.
”Niin arvelinkin. Uskon, ettei tämä enää toistu, vai?” Orochimaru hymyili tyytyväisenä itseensä.
”Ei toistu, sensei.”
”Hyvä, koska ensi kerralla ette pääse näin vähällä. Poistukaa.”

Vasta turvallisen välimatkan päässä luokasta Iruka uskalsi taas hengittää. Hän oli valkea kuin lakana, ja tärisi yhä. Genma sen sijaan tuntui jälleen ottaneen huolettoman asenteensa.
”Luulin jo, ettei se hapannaama päästä meitä lainkaan pois”, hän naurahti, saaden Irukalta tyrmistyneen katseen.
”Sinun ei pitäisi kutsua häntä tuolla nimellä.”
”Miksi ei?” Genma virnisti. Jotenkin hän oli arvannut, että Iruka reagoisi juuri noin.
”Koska...koska hän voi vaikka kuulla, ja...suuttua”, Iruka takelteli. Genman teki mieli nauraa ääneen. Niin irukamainen vastaus kuin vain saattoi olla.

”Oletko muuten jo ehtinyt miettiä viikonloppua?” Genma onnistui pitämään äänensä lähes normaalina. Liian vihjava sävy säikyttäisi Irukan takuulla tiehensä.
”No, minä olen miettinyt, ja tuota...en taida päästä...” Iruka vastasi. Hän tunsi kasvojensa kuumotuksen.
”Mikset?” Genma kysyi, mutta tajusi sitten asian oikean laidan. Hän halusi kirota, lyödä nyrkkinsä seinään.
”Et luota minuun. Pelkäätkö, että käyn kimppuusi yöllä?” hän virnisti, yrittäen lyödä asian leikiksi. Iruka näytti nololta, kasvot lattiaa tuijottaen. Hammastaan purren, Genma pakotti äänensä normaaliksi.
”Ikävä juttu. Emme ehdi tehdä ainetta valmiiksi tällä viikolla, ja heti maanantaina on palautuspäivä. Orochimaru-sensei ei varmasti ilahdu.”

Iruka valahti jälleen kalpeaksi. Hänen vatsaansa tuntui solahtaneen kilo jäätä, ehkä enemmänkin.
”Et ole tosissasi”, Iruka ei halunnut uskoa tätä. Kakashi oli ollut oikeassa. Genmalla tosiaan oli omat suunnitelmansa, ja vieläpä keinot niiden toteuttamiseen. Iruka nielaisi vaikeasti, haluten vain pois pojan läheisyydestä. Genma hymyili itsekseen. Hän tiesi, että Iruka pelkäsi Orochimaru-senseitä tavattomasti. Niinpä pojan olisi joko suostuttava, tai kohdattava sensein viha. Tähän mennessä kukaan ei ollut palannut kertomaan, minkälaisia rangaistuksia Orochimaru käytti. Tämä oli liian helppoa.
”Miten on, Iruka?” hän kysyi, virnistäen leveästi.


Ruokalassa oli kerrankin riittävästi tilaa, kun Kakashi saapui. Gai ryntäsi hänen edelleen nappaamaan tarjottimen, ja täyttämään sitä, höpöttäen samalla taukoamatta.
”Arkkiviholliseni! Meidän täytyy pitää huolta terveydestämme, ja syödä monipuolisesti! Tarvitsemme proteiinia, kivennäisaineita, kuituja, vitamiineja...”
Kakashi sulki korvansa puhetulvalta, ja yritti paikantaa Irukan katseellaan. Tätä ei kuitenkaan näkynyt, vaikka hänen ystävänsä Izumo ja Kotetsu olivatkin syömässä.

”Teitäkin näkee”, kuului ääni Kakashin takaa. Mustatukkainen poika, jolla oli tumma parransänki seisoi jonossa, hiukset vettä tippuen. Mitä ilmeisimmin hän oli ollut ulkona tupakalla.
”Hei, Asuma. Tupakalta tulossa?” Kakashi kysyi, ottaen samalla spagettia lautaselleen. Asuma nyökkäsi:
”Ovat sulkeneet tupakkahuoneen. Kaiketi jotain vikaa ilmastoinnissa.”
Kakashi muisti myös kuulleensa siitä. Jostain syystä ilmastointi oli ohjannut savut väärään venttiiliin, ja siitä syystä koko E-siipi oli jouduttu evakoimaan väliaikaisesti. Yksi astmaatikko oli jopa joutunut sairaalaan. Hänen nimensä oli kai ollut Hayate.
”Asuma, mikä ilo nähdä sinua! Mutta ethän vain yhä polta niitä kauheita myrkkyjä? Sinun pitäisi ajatella terveyttäsi. Tuota vauhtia kuolet alta neljänkymmenen!” Gai paasasi, istuen samalla tyhjän pöydän päähän. Asuma otti tyynesti askinsa esiin, ja alkoi laskea sen sisältöä.


”No, veikö kissa kielesi?” Genma kysyi, hymyillen rumasti. He seisoivat yhä keskellä käytävää, jossa ei onneksi ollut muita. Biologian siipi oli täysin autio.
”Älä tee tätä, Genma”, Iruka lähestulkoon aneli. Hänen itseluottamuksensa alkoi valua pakkasen puolelle. Jokin Irukan olemuksessa, ja epätoivoisessa ilmeessä sai Genman ärtymään. Hän puristi kätensä nyrkkiin.
”Voin tehdä sen aineen loppuun yksin. Kirjoitan vaikka yöllä, mutta ole...ole kiltti...älä pakota minua tähän...” Iruka rukoili, vapisten silmin nähtävästi. Silloin Genma räjähti.
”Helvetti, Iruka!” hän huusi, ja tyrkkäsi pojan seinää vasten, lyöden nyrkkinsä tämän pään viereen. Pieni veritippa valui seinälle. Iruka tuijotti Genmaa pelokkaana, ja tuskin kuuli vähitellen hiljeneviä kirosanoja, joita tämä sylki suustaan.
”Vittu”, Genma huokaisi viimein, ja painoi päänsä seinää vasten. Hänen leukansa kosketti kevyesti Irukan olkapäätä, mutta mitään ei tapahtunut.

”Tiedätkö miltä se tuntuu? Epätietoisuus siis”, Genma aloitti yhtäkkiä. Iruka käänsi päätään hiukan, varmistuakseen, että Genma puhui hänelle.
”Odotat ja odotat, saamatta mitään tietoa hänen tilastaan. Kukaan ei suostu kertomaan sinulle mitään, koska et ole jokin helvetin sukulainen! Tajuatko, miten turhauttavaa se on?!” Genman ääni kohosi muutaman asteen, ja hän katsoi nyt suoraan Irukaan.
”Valvot yöt läpeensä huolesta sairaana, yrität soittaa jokaikinen päivä, mutta kukaan ei ota sinua vakavasti. Olet heille vain joku saatanan kakara, joka ei osaa ajatella. Sitten iskee puute. Tiedätkö edes, millaista se on?” Genma kysyi. Iruka nyökkäsi.

”Ensin yrität olla ajattelematta sitä. Toistat itsellesi, että kuka tahansa jaksaa pidätellä pari päivää. Viikonkin, jos tarvitsee. Mutta entä, jos et edes tiedä, kauanko pitää odottaa? Se on sietämätöntä. Kaikki sanovat vain, että lue pari Play Boyta, vedä käteen, ja se siitä. Ongelma poissa. Mutta ei se ole sama”, Genman nyrkki valui seinää pitkin, jääden roikkumaan hänen kylkeään vasten. Seinään jäi pieniä veritahroja. Iruka katsoi nyt lähinnä säälien, kuinka Genma otti muutaman askeleen taaemmas, ja lysähti istumaan penkille.

”Anteeksi”, Genma huokaisi väsyneesti, riiputtaen päätään. Hetken päästä hän jatkoi:
”Kyllä minä teen sen aineen, älä huoli. Unohda vain koko juttu.”
Iruka puri huultaan, ja istui sitten Genman viereen. Toinen ei reagoinut mitenkään.
”Haluatko puhua siitä? Voisin kuunnella”, Iruka tarjoutui. Genma naurahti ilottomasti ja pudisti päätään.
”Taidan olla todella säälittävä. Sinä, kaikista ihmisistä säälit minua.”
”Ei se sitä ole. Saatan olla kokematon, mutta tiedän kyllä, millaista on ikävöidä jotakuta tärkeää ihmistä”, Iruka sanoi hiljaa ja nousi. Lasiovien kohdalla hän kääntyi vielä sanomaan:
”Jos joskus haluat jutella, niin kuuntelen kyllä. Tai jos koskaan tarvitset ystävän apua. En minä ole vihainen sinulle.”

***

Jätän nyt tähän. Edelleen toivon, ettei virheitä ollut kovin paljoa, mutta informoikaa, jos jotain löydätte. Olisi myös kiva kuulla mielipiteitänne Genmasta, nyt kun on tullut tällainen yllättävä tapaus eteen. Tietäisin paremmin, kannattaako minun kirjoittaa enempää infoa tuosta hänen jutustaan.