Johtuen tekstin yllättävästä venymisestä, jouduimme pilkkomaan tämän kolmeen osaan. Tässä osassa on muutamien iloksi aimo annos KakaIrua, alá Spica! Niistä jos on valitettavaa/huomautettavaa, niin pistäkää suoraan hänelle, kiitos. Itse en niistä kuitenkaan osaa selittää, tai kertoa.

***

Kiba oli varma, ettei kohta pystyisi enää pidättelemään itseään. Hänen kärsivällisyytensä, mikä ei ollut ennestäänkään kovin hyvä, alkoi pettää. Kaikki vain siksi, että hänen oli täytynyt saada mokoma laiska pummi parikseen. Nyt tämä äsken mainittu tollo makasi rauhallisesti häkin pohjalla, ja aikoi selvästi vain jäädä siihen loppupäiväksi. Ei puhettakaan tiimityöstä.

Shikamaru käänsi laiskasti kylkeään, ja silloin Kiba räjähti.
    ”Sinä saamarin laiska pas***! Perse ylös maasta, ja ala käyttää niitä kuuluisia aivojasi!”
Shikamaru räpytti silmiään muutaman kerran. Kiba oli aivan liian meluisa.
    ”Mikä nyt on?” hän kysyi viimein. Kiba näytti siltä, että kuristaisi hänet hetkenä minä hyvänsä.
    ”Mikäkö?! Meidän pitäisi yrittää päästä pois tästä rotanloukusta, ja sinä vain nukut!” Kiba huusi, saaden Akamarunkin säpsähtämään.

    ”Mikä kiire tässä nyt on? Voisi luulla, että et pidä seurastani?” Shikamarun ääni oli edelleen rauhallinen. Muutama muu tiimi keskeytti puuhansa, jäädäkseen katsomaan näytöstä.
    ”Älä esitä marttyyriä! Tämä on kilpailu!” Kiba ärähti. Hänen jalkojensa juuressa lojui vaaleansininen nallekarhu, jota Akamaru oli ehtinyt järsiä, ja satukirja. Tyyny oli Shikamarun pään alla.
    ”Miksi sinun pitää aina olla tuollainen. Meidän pitäisi olla tiimi...” Kiban raivo hälveni viimein, ja hän näytti siltä, että oli vähällä purskahtaa itkuun.

Shikamaru tuijotti Kiban mielialan äkillistä vaihtumista epäuskoisena. Hän ei missään vaiheessa olisi uskonut, että Kiba murtuisi ensimmäisenä. Hinatan hän olisi ymmärtänyt, samoin Leen, ja jopa Irukan, mutta ei Kiban. Se ei vain sopinut kuvaan. Sitten syyllisyys alkoi hiipiä hänen omaan mieleensä. Kaipa se oli hänen syytään, mutta tällaisen kilpailun takia rehkiminen tuntui niin typerältä. Kiba alkoi tosissaan nyyhkyttää, pää polviin nojaten.
    ”Hyvä on, minä keskityn”, Shikamaru huokaisi, ja nousi istumaan. Kiba virnisti hänen selkänsä takana, äskeinen surullinen olemus täysin poissa.
    ”Menit lankaan”, hän ajatteli, nostaen peukkunsa pystyyn. Miten tehokkaita krokotiilinkyyneleet olivatkaan.


    ”Mitä ihmettä niiden tuottajien korvien välissä oikein on?” Shino huokaisi. Tenten piteli kädessään virveliä, ja kiinnitti siihen viehettä. Tuottajat olivat tehneet elämänsä munauksen, antaessaan tälle joukkueelle kalastusvälineitä. Olihan Tenten virvelin käytön ammattilainen.

    ”Vielä hetki...” Tenten mutisi. Suunnitelma oli naurettavan yksinkertainen. Aluksi täytyisi osua studion avoimesta ikkunasta sisään, ja yrittää napata häkin oven avaimet. Sitten vain kelattaisiin avaimet sisään, ja oltaisiin vapaita.

    ”Valmista!” Tenten innostui, hypähtäen voitonriemuisesti.
    ”Älä vielä juhli, olemme yhä häkissä”, Shino muistutti tyttöä, palauttaen tämän maan pinnalle. Etäisyyttä studioon oli noin 60 metriä, eikä esteistä ollut tietoakaan, joten siima luultavasti riittäisi.
    ”Sanoista tekoihin!” Tenten huudahti ja heilautti vapaa. Viehe lensi kaaressa, mutta ei osunut kohteeseen. Tenten kelasi siiman takaisin.
    ”Yritä uudelleen”, Shino kannusti.

Työ kuitenkin osoittautui varsin hankalaksi, sillä ikkuna ei ollut järin suuri ja jostain syystä viehe lensi aina sinne, minne sen ei pitäisi osua. Hyviä esimerkkejä olivat yhden kameramiehen pää, Kankuron nukke ja Itachin kaapu. Kaiken kukkuraksi joku viranomainen tuli kyselemään kalastuslupia. Tenten ei tietenkään omistanut sellaista, joten heidän oli käytettävä tuomaristolta saamaansa pahvilappua.

    ”Oikein hyvä! Jatkakaa!” viranomainen sanoi, tarkasteltuaan lappua. Shino ja Tenten raapivat päitään. Lapussa luki ainoastaan ’Kellog’s Corn Flakes’.
    ”Olen aina tiennyt, että hiekkakyläläiset ovat outoja”, Tenten huomautti. Toisaalta, miten keskellä aavikkoa asuvat voisivat tunnistaa kalastusluvan? Eivät mitenkään.


Kakashi hankasi kampaa pontevasti puiseen kalteriin. Lämpötila läheni 45 astetta, ja kuivuus sai olon sietämättömäksi. Iruka istui polvillaan hiukan kauempana, valmiina laimentamaan muotovaahtoa heti, kun tuli syttyisi. Onneksi sillä hetkellä ei tuullut.
    ”Ei tästä tule mitään!” Kakashi alkoi ärtyä. Hänellä oli kuuma, ja jano eikä viereisessä häkissä onkeaan heilutteleva Tenten taatusti parantanut hänen oloaan. Muutaman kerran koukku oli ollut vähällä sotkeutua hänen tukkaansa.

    ”Älä luovuta vielä, se savuaa jo”, Iruka kannusti. Kakashi tuhahti kiukkuisesti, mutta jatkoi silti. Loputtomalta tuntuneiden minuuttien jälkeen kalteriin sidottu hiusnauha alkoi syttyä. Iruka kaivoi äkkiä taskustaan nenäliinan, ja työnsi sen pienten liekkien ravinnoksi.
    ”Tästä se lähtee!” Kakashi innostui, sieppasi muotovaahdon ja suihkutti sitä suoraan palamaan syttyneisiin kaltereihin.
    ”Älä! Tuo on liian vahvaa tuollaisenaan!” Iruka yritti estää, mutta hänen ’rakas-vaikkakin-toisinaan-ajattelematon’ poikaystävänsä suihkutti ainakin puolet tölkistä liekkeihin. Seuraava ajatus, jonka Iruka tajusi, oli se, että hän makasi kuumalla hiekalla, yltäpäältä noessa, tukka harallaan ja puolikuurona.

Maattuaan hetken paikallaan, ja saatuaan kuulonsa takaisin, Iruka tajusi muiden huutavan heille.
    ”Oletteko kunnossa?!”
    ”Sattuiko pahasti?!”
    ”Tarvitsetteko lääkäriä?!”
    ”Tuliko ruumiita?!”
    ”Kuka antoi teille dynamiittia?!”
    ”Mahtava pamaus!”
Viimeisin kommentti, joka epäilemättä tuli Kisamelta, sai kaikki muut hiljaisiksi. Iruka sulki silmänsä ärtyneenä.

    ”Iruka! Sattuiko sinuun?!” Kakashin (tai niin Iruka oletti) huolestunut ääni tunkeutui hänen korviinsa. Iruka toivoi yhä olevansa vain keskellä painajaista, ja heräävänsä kohta.
    ”Iruka, puhu minulle! Sano jotain!” Kakashi alkoi ravistella häntä. Viimein Iruka tuli siihen tulokseen, ettei tästä saanut unta tekemälläkään, ja avasi silmänsä kiukkuisena. Hänen katseensa osui Kakashiin, joka näytti äärimmäisen helpottuneelta. Jounin oli aivan musta kasvoiltaan, ja vaatteissa näkyi suuria reikiä.

    ”Luojan kiitos! Pelkäsin jo, että –”, Kakashin lause jäi kesken, kun Iruka nousi ja työnsi tämän luotaan. Chuunin näytti vihaiselta, ja muut olivat äkkiä iloisia kaltereista turvanaan.
    ”Iruka?” Kakashi kysyi varovasti. Iruka mulkaisi häntä, ja lähti kävelemään poispäin. Miksi Kakashin piti olla niin tyhmä?! Tämä oli jounin! Kai tällä täytyi sentään joitain aivosoluja olla! Vähältä piti, ettei tämä ollut juuri äsken räjäyttänyt heistä henkeä pois.

Aurinko porotti kuumasti pilvettömältä taivaalta, kun Kisame yritti edelleen saada klemmarista tiirikkaa. Kaiken lisäksi Itachi vain hoputti ja marisi, tekemättä mitään hyödyllistä. Tuomionpäivä koitti, kun Kisame huomasi, että hän ei osannut tehdä tiirikkaa. Kisame puristi kätensä nyrkkiin, ja yritti rauhoittua. Tuomionpäivää ei kuitenkaan pystytty estämään, kiitos Itachin hyvin ajoitetun kommentin.
    ”Kisame, sinä et osaa...”

Häkki hajosi heidän ympäriltään, kun Kisame pamautti nyrkillään seinät kappaleiksi. Kaikki mihin Kisame mulkaisikin, tuhoutui. Ei kestänyt kauaakaan, kun häkistä ei ollut enää mitään jäljellä. Kisame hakkasi puuskuttaen pitkää tolppaa murusiksi. Vasta sen tehtyään hän viimein rauhoittui, ja huomasi päässeensä ulos.
    ”Kylläpä kesti...” Itachi ärähti, mutta löysi pian itsensä taivaalta pudonneesta roskatynnyristä.


Kakashi sai Irukan kiinni vasta Hiekkakylän porttien edessä.
    ”Iruka, odota!” Kakashi sai huutaa turhaan. Muut kilpailijat olivat pudistelleet päitään säälivästi, ja supisseet keskenään kuinka nuo kaksi onnistuivat aina kehittämään jonkin kriisin.
    ”Voisitko jo pysähtyä?” Kakashi ärähti viimein, ja tarttui Irukaa ranteesta. Chuunin mulkaisi häntä niin vihaisesti kuin taisi.
    ”Mikä nyt on? Minähän hommasin meidät ulos. Et kai sinä siitä suuttunut?” Kakashi kysyi. Iruka riuhtaisi rantensa vapaaksi.
    ”Niin, minähän halusinkin tulla räjäytetyksi ilmaan! Tajuatko, että olisit voinut tappaa meidät?!” Iruka huusi ja takoi jouninin rintaa, välitämättä piiruakaan, oliko joku kuuloetäisyydellä vai ei. Kakashi näytti hiukan yllättyneeltä äkillisestä huudosta.
    ”Sanoin, että se aine oli liian vahvaa sellaisenaan! Mikset ikinä kuuntele minua?! Olisit voinut kuolla! Tajuatko sen?!” Iruka huusi yhä, mutta voimattomammin kuin äsken. Hänen kätensä lakkasivat liikkumasta, jääden lepäämään Kakashin rintakehälle.
    
***Shounen-ai varoitus!***

”Iruka, minä...” Kakashi sanoi tietämättä, miten jatkaa. Iruka ravisti päätään. Hän oli niin väsynyt tähän. Niin väsynyt olemaan aina huolissaan.
    ”Minä pelästyin ihan oikeasti. Onko sinusta jotenkin hauskaa, kun säikähdän henkihieveriin?” Iruka kysyi, onnistumatta enää pidättelemään kyyneleitä.
    ”Ei! Minä en vain ajatellut, tunnethan sinä minut. Älä itke, ole kiltti”, Kakashi silitti hellästi rakkaansa poskea, ja kumartui painamaan kevyen suukon ensin tämän toiselle silmälle, sitten toiselle. Iruka nyyhkäisi äänekkäästi ja kietoi kätensä jouninin kaulaan. Kakashi huokaisi, ja piteli Irukaa sylissään, kunnes tämä rauhoittui.

***Turvallista jatkaa lukemista!***

    ”Anteeksi, että pelästytin sinut”, Kakashi sai sanottua. Kevyt tuulenvire lennätti hiekkaa sinne tänne.
    ”Kunhan et tee sitä enää uudestaan. Yritä ainakin”, Iruka pyysi, ja lähti kävelemään takaisin kohti kisapaikkaa.
    ”Minä yritän”, Kakashi lupasi, ja virnisti.

***

Näihin hempeisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Jatkoa laitetaan, jahka keretään. Spicalla on koeviikko pian edessä, joten voi tulla viivytyksiä. Yrittäkää ymmärtää.