Taivas on pilvetön. Elottomuus ympäröi minua. Aurinko kuivaa jo kauan sitten vetensä
menettänyttä maata. Tuuli, erämaan lohtu ja kiduttaja, kuljettaa hiekkaa pitkin autioita
kivikatuja.Ihmiset ovat menneet taloihinsa kuuman keskipäivän ajaksi. Luon katseeni alas korkealta kalliolta. Tämä maa.

Tämä maa, sen perusta, hiekka, on aina ollut hallussani. Tämä maa rakastaa minua.
Sen ihmiset katsovat minua ylpein silmin. He eivät halua menettää minua, enkä minä heitä. Siksi suojelen sitä hengelläni.

Oli aika kun tämä maa vihasi minua. Se kammoksui voimaani, valtaani sen yli. Ihmiset vihasivat minua. Kykenin tappamaan kenet vain, minkä vain, hetkessä. Olin pieni poika. Olin hirviö. Vanhemmat, jotka tiesivät ja tunnustivat voimieni olemassa olon, pelkäsivät suuresti. Se pelko tarttui heidän lapsiinsa ja paheni, sillä se oli pelkoa jostain sellaisesta minkä luontoa ei täysin tiennyt, jota ei tuntenut, jota ei nähnyt. Heille se pelko olin minä. Minäkin pelkäsin heitä.

Olin yksinäinen. Hylätty ja sisältä tapettu. Tappaja. Olin surullinen. Suruni muuttui pian peloksi. Peloksi ihmisiä kohtaan. Pelätessään ihmiset muuttuvat agressiivisiksi. Pelko vihaksi. Vihaksi minua kohtaan.
Vaikka pelkäsin en saanut itseäni vihaamaan. Vaikka oma isäni oli yrittänyt lopettaa olemassa oloni. En edes vihannut miestä, jonka oli määrä minut tappaa.

Suljin itseni. En sallinut enää pelkoa. En sallinut enää vihaa. En sallinut enää mitään tunteita. Se oli virhe. Se melkein maksoi järkeni.

Sisäinen demonini oli herännyt.Se koki sulkemani tunteet. Sen pelko muuttui vihaksi. Viha verenhimoksi. Demonini sai ihmiset suuremman kauhun valtaan. Kauhu kasvatti riivaajani vihaa.
Edes lempeä neiti, joka oli ainoa kiltti minulle, ei saanut taltutettua sitä raivoa.

Taistelun jälkeen minä muutuin. Se oli ensimmäinen tappioni.

Naruto.

Hän pakotti minut tiedostamaan itseni, sen mielettömyyden, joka sisälläni kasvoi. Melkein menetimme henkemme siinä mytäkässä. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle.

En enää sulkenut itseäni maailmalta. en kutsunut sitä luokseni, mutta annoin sen tulla.
En enää pelännyt,en vihannut.

Vähitellen maakin menetti vihaansa minua kohtaa. Ihmiset alkoivat tiedostaa minut, eivät sitä pimeää kuolemaa,joka kulki mukanani. He eivät enää tieneet miteen suhtautua minuun.

Kun minut nimettiin viidenneksi Kazegakeksi, he olivat epäluuloisia. Kun he näkivät minun uhmaavan kuolemaa puolustaakseni kylää, he alkoivat luottaa minuun. Luottamus syveni pian kiintymykseksi. Minäkin kiinyin heihin. Teen kaikkeni puolustaakseni heitä. Niin kazekagen velvollisuudesta, kuin yhteisen taustamme takia.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Näin se on. Gaara on armoton hyvis.