On jo myöhä. Kuu loistaa ikkunasta sisään.

Istun pöytäni ääressä. Huoneeni on tavallisen pelkistetty; kirjahylly, joka on täynnä kirjoja ninjataidoista tai sitten vain joitain klassikkoja, joita jokaisen kuuluisi omistaa; sänky; työpöytä; vaatekaappi, ja seinällä peili. Muutamia klaanin tunnuksia ja kirjoituksia.

Kirjoitan raporttia viime tehtävästäni ja katson sivulleni.

Näen sinut kääriytyneenä sänkyni peittoon.

Tulit jonkin aikaa sitten huoneeseeni peloissasi. Olisit muuten ehkä mennyt vanhempiesi luo, mutta olit varma että he taas ajaisivat sinut takaisin huoneeseesi.

Et usein näe painajaisia.

Tiedän sen, koska jokikinen kerta, kun niitä näet, koputat oveeni tai raotat sitä ja kysyt minulta;

"Nii-san. Voinko tulla viereesi nukkumaan?"

Vastaan aina myöntyvästi ja kävelet sängylleni, käärit itsesi ympärille silkkisen peiton ja odotat, että tulen itsekin nukkumaan.

Poskipääsi, joita koristaa pieni puna, ovat nousseet ylös. Silmäsi ovat sulkeutuneet tiukasti kiinni ja rutistat peittoa rintaasi vasten.

Tiedän, että olet onnellinen.

Saathan olla Nii-sanisi kanssa.

Otan kunain pöydältäni ja liu'utan sen kiiltävää mustaa terää kättäni pitkin.

En anna terän leikata ihoani, että tulisi verta. Annan sen olla niin, että vain punaiset kohonneet viivat seuraavat metallia.

Mietin päivää, jolloin kaikki ovat vihdoin poissa.

Joskus oloni on niin hirveä, että tappaisin itseni heti, kun saisin siihen mahdollisuuden.

Tulevista omantunnontuskista?

Che. Ei.

En tule katumaan lainkaan sitä mitä tulen tekemään.

Siitä päivästä lähtien kun muistan, en ole koskaan kuullut mitään muuta, kuin miten minun täytyy aina pystyä parempaan ja kuinka KLAANIN hyväksi minun asioita täytyy tehdä.

Tein aina kaiken mitä käskettiin, enkä koskaan sanonut vastaan.

Kun tulin niin vihaiseksi Isälle, tai kenelle tahansa klaanista, että melkein huusin ahdinkoni ilmoille, pyysin lupaa poistua harjoittelemaan.

Sain aina luvan lähteä, joten vietin loppuillan ulkona harjoituskentällä.

Sitten, kun sinä synnyit ja olit tarpeeksi vanha pitämään kunaita kädessäsi ja seisomaan, pyysit aina tulla mukaani.

Joskus otin sinut mukaan, joskus Äiti sanoi, ettet saanut tulla kanssani.

Silloin, kun et olisi saanut tulla mukaani, ryntäsit heti perääni kun Äidin silmä vältti.

Toruin sinua vanhempien tahdon vastustamisesta, vaikka mieleni olisi sanonut mitä tahansa.

Sanoit aina, että halusit olla minun kanssani.

En voinut tietystikään olla niin kauan, kun tarkoitukseni olisi olla, enkä voinut harjoitella kanssasi kunnolla. Pieni ruumiisi näytti siltä, että se särkyisi kosketuksesta.

Tiedätkö tunteen, jonka tunnet kun pidät käsissäsi pientä kissanpentua?

Niin kaunis ja pörröinen. Niin heikko. Ruumis, jonka voisit puristaa hengiltä. Niska, jonka voisit taittaa helposti ja päättää yhden elämän. Niin särkyvä sielu.

Samanlainen tunne minulla on sinusta.

Se tunne, että pystyt tekemään mitä tahansa, ja saat jonkun tekemään mitä tahansa, on upea.

Sokea luottamuksesi minuun.

Katsahdan oikealla puolellani olevaan seinään, jossa roikkuu pieni taulu. Taulussa on perhonen, joka on lävistetty nuppineulalla.

Se oli niin kaunis, että sen haluttiin elävän ikuisesti.

Sinäkin olet niin kaunis. Haluan, että sinä ja minä elämme ikuisesti.

Siksi teen tämän.

En voi odottaa, kun näen sielusi murtuvan epätoivosta ja turvattomuudesta.

Huomaan nyt hymyileväni.

Luulen, että kuka tahansa, joka sen näkisi, kuolisi pelosta.

Mietin kertoja jolloin olen hymyillyt.

Niitä ei ole paljoa, joten jokikinen niistä on helppo muistaa.

Miettiessäni huomaan kaikkia kertoja yhdistävän erään asian:

Sinut.

Kuulen lakanoiden kahinaa ja huomaan, että olet herännyt.

Nostat kuunvalossa, joka hohtaa ikkunan läpi, sinimustia kulmakarvojasi, ja katsot minuun yönmustilla silmilläsi. Ihosi näyttää nyt tavallistakin kalpeammalta.

Sammutan työpöytäni valon ja kävelen sänkyäni kohti, jossa sinä odotat. Näen ilmeestäsi, että aiot kysyä minulta jotain.

"Hm?"

"Mitä mietit, Nii-san?"

Pidän pienen tauon vastauksessani ja huokaisen syvään rentoutuneena.

"En mitään..",

Nostan peiton kulmaa, siirryt tehden minulle tilaa, istahdan sängynreunalle ja käännän kasvoni omiasi päin suudellen otsaasi.

"...En yhtikäs mitään."