Olen kauhean pahoillani, että tämän ilmestymisessä kesti näin kauan. Tiedän, että tekstitovat tulleet viime aikoina myöhässä, mutta en voi sille mitään. Harmikseni minun täytyy tehdä muutakin kuin kirjoittaa tätä. Yritän laittaa seuraavan osan, jos mahdollista, niin vielä tämän loman aikana.

***

Auto kaarsi pehmeästi suuren omakotitalon pihaan. Autotallin edessä oli jo ennestään yksi auto, joka ulkonäöstä päätellen oli maksanut mansikoita. Iruka astui ulos pelkääjän puolelta, taivutti penkkiä ja noukki kassinsa takapenkiltä. Kakashin autossa ei ollut takaovia.
”Hulpea pytiikki”, Kakashi kommentoi, noustuaan itsekin ulos. Iruka nyökkäsi ja odotti tämän lukitsevan ovet.
”Kaupungin johtajalla on varaa.”
”Niin. Me köyhät opiskelijat saamme tyytyä ruuhkaisiin kimppakämppiin”, Kakashi naurahti, ja hyppäsi punaisen pulkan yli. Piha oli hätäisesti kolattu ja leluja lojui siellä täällä. Irukaa hymyilytti väkisinkin.
”Kiitos, kun tulit. Voit kyllä lähteä heti, jos väsyt jatkuvaan meteliin ja juoksemiseen”, Iruka kuiskasi ja koputti vaaleaan puuoveen.

”Äh, kyllä minä aina muutaman lapsen kestän. Ja olisi kovin epäritarillista jättää sinut yksin niiden pikku-otuksien kynsiin”, Kakashi vastasi. Oli lauantai-päivä, ja eilisistä treffeistä tuntui kuluneen vain pieni hetki. Yondaime, kaupungin johtaja oli soittanut kesken aterian ja pyytänyt Irukaa lapsenvahdiksi lauantaina. Hänellä oli jokin kokous ja muutamia vieraita ministereitä tulossa, tai vastaavaa. Kukaan täysijärkinen ihminen ei suostuisi kaitsemaan hänen poikaansa Narutoa, joka sanalla sanoen oli äärettömän vilkas ja energinen lapsi, ainakaan koko päivää. Niinpä Iruka soitettiin hätiin, koska tällä oli aiempaa kokemusta Naruton vahtimisesta. Kakashi oli tullut mukaan silkkaa uteliaisuuttaan.

Pitkä mies, mustassa puvussa, joka soti pahasti kirkkaan keltaisia hiuksia vastaan, avasi oven. Sisältä kuului huutoa ja juoksuaskeleita, jotka kuuluivat iältään 4-5-vuotiaille lilliputeille.
”Aah, Iruka! Hyvä, että tulit, minun pitää lähteä ihan näillä minuuteilla”, Yondaime kiirehti päästämään heidät sisään ja loi katseensa Kakashiin.
”Matkalla oli vähän ruuhkaa. Tässä on Kakashi, huonetoverini. Ajattelin, että et pane pahaksesi, jos otan toisenkin käsiparin mukaan”, Iruka hymyili, punastuen kevyesti. Yondaime huomasi tämän ja virnisti hiukan.
”Vai, että huonetoveri...Hauska tutustua, Kakashi. Nimeni on Yondaime. Hyvä, että tulit avuksi. Nämä lapset ovat varmasti pian sellaisessa sokerihumalassa, että alkavat oikeasti kavuta seiniä pitkin”, Yondaime jutteli, vetäessään takkia ylleen.

”Ituka!” kuului korviariipivä huuto, kun oranssiin pukeutunut salama hyökkäsi eteiseen. Kakashi ehti juuri ja juuri kääntyä, nähdäkseen yhden lapsista roikkuvan Irukassa kuin mangneetti jääkaapin ovessa. Siinä samassa valtava joukko samanlaisia mukuloita juoksi, uhkaavasti täyttyvään eteiseen.
”Ole kunnolla, Naruto! Muistakaa totella Irukaa ja Kakashia”, Yondaime huusi metelin yli, saaden pojaltaan nyökkäyksen.

”Käyttäkää heitä vähän ulkona, etteivät tuhoa taloa. Vanhempien pitäisi tulla hakemaan vieraita vähän seitsemän jälkeen, Sasuke jää yöksi. Olkaa kuin kotonanne, ja lukitkaa ovet ulos mennessä. Minulla on puhelin päällä, jos tulee jotain”, Yondaime kiirehti selittämään ja lähti sitten nopeasti. Kakashi ja Iruka jäivät keskenään lasten kanssa.

Hei, kaikki! Tässä on Kakashi, hän on ystäväni, joten älkää kiusatko häntä”, Iruka kääntyi lasten puoleen. Kakashi tuijotti joukkoa arvioivasti, ja sai täysin samanlaisen vastauksen. Hetken aikaa oli vain hiljaista mittailua.
”Jospa siirtyisimme syömään kakkua. Menkää pesemään kätenne”, Iruka hymyili, saaden eteisen tyhjenemään silmänräpäyksessä.
”He ovat oikasti kilttejä, vähän villejä vain”, hän kääntyi sanomaan Kakashille.

Pöydässä oli täydellinen kaaos, kun kahdeksan lasta yritti ottaa kakkua yhtä aikaa. Lopulta Iruka hermostui.
”Nyt joka iikka istuu kiltisti paikoillaan, tai kukaan ei saa kakkua!”
Se hiljensi metelin tehokkaasti, ja pian jokaisella oli pala kakkua lautasellaan sekä mehua värikkäissä muovimukeissa.
”Haluatko sinä kakkua?” Iruka kysyi Kakashilta, jahka lapset olivat lopettaneet onnittelulaulunsa. Tämä pudisti päätään ja istahti keittiön työtasolle. Iruka tuli hänen viereensä, mukanaan ylijääneitä hotdogeja. Eipähän tarvitsisi huolehtia ruuanlaitosta.

”Tunnetko kaikki nämä vieraat?” Kakashi kysyi, ottaessaan tarjotun hotdogin. Iruka vilkaisi pöydän suuntaan, jossa onneksi oli toistaiseksi rauhallista.

”Tunnen. Naruton vasemmalla puolella istuva tyttö, tuo tummatukkainen, on Hinata. Hän on todella ujo, joten älä pelottele häntä. Hänen vieressään oleva, aurinkolasipäinen poika on Shino, aika hiljainen tapaus. Reunassa istuu Kiba, tuo jolla on vaalea pusakka. Melkein yhtä äänekäs kuin Naruto, ja taatusti yhtä vikkelä. Häntä vastapäätä on Shikamaru, oikea laiskamato. Hänestä ei ikinä ole mitään vaivaa. Eikä ole Choujistakaan, paitsi jos valtava ruokahalu lasketaan.
Choujin vasemmalla puolella on Sakura, tuo vaaleanpunatukkainen tyttö. Hän on auttamattomasti pihkassa Sasukeen. Hän on tuo tummatukkainen poika, sinisessä paidassa”, Iruka esitteli joukon.

”Melkoinen joukko. Tulee pitkä päivä”, Kakashi ajatteli. Juuri silloin joku kaatoi lasinsa ja Iruka joutui rientämään rätin kanssa avuksi.
”Onneksi minulla ei ole sisaruksia”, Kakashi huokaisi, kuvittellen kauhulla, jos tällainen olisi jokavuotista.

”Minä juoksen nopeammin talon ympäli kuin sinä!” Naruto huudahti Kiballe. Tämä vastasi samalla mitalla.
”Kokeillaanko?! Juoksen ainakin sata keltaa nopeammin kuin sinä!”
”Pitäisikö viedä heidät ulos?” Kakashi kysyi, kuunneltuaan hetken uhittelua. Iruka nyökkäsi ja korjasi viimeiset astiat tiskikoneeseen. Kakashi työnsi kakun loput jääkaappiin, ja asteli olohuoneeseen, missä sohvat olivat kovassa pomppulinna-käytössä.
”Kuulkaas, tenavat! Täällä alkaa olla sellainen meteli, ettei kuule edes omia ajatuksiaan. Nyt pistätte ulkovaatteet päällenne ja mennään leikkipuistoon”, Kakashi ilmoitti, aiheuttaen kaikkien rynnistämisen eteiseen.

”Haalarit päälle, pipot päähän, kaulaliinat kaulaan, kengät jalkaan ja rukkaset käteen”, Iruka lateli tutun litanian tietäen, että jokin niistä unohtuisi muuten matkasta. Kakashi nappasi omansa ja Irukan takin naulakosta, jonka edessä oli pienoinen ruuhka. Pian kaikilla oli vaatteet yllään, ja hirveä kiire ovesta ulos.
”Jokainen ottaa nyt paria kädestä kiinni, ja menee jonoon. Kukaan ei hukkaa pariaan eikä lähde mihinkään harhailemaan”, Iruka käski. Kakashi ymmärsi hyvin, että parijonossa joukkoa voisi jopa vahtia, mutta jos jokainen juoksisi eri suuntaan, niin kohta heillä olisi kahdeksan lasta kateissa.

”Minä haluan Sasuken patiksi!” Sakura ilmoitti. Sasuke hymähti ja käänsi selkänsä tytölle.
”Minä en halua paliktesi.”
”Sakula, minä voin olla palisi”, Naruto hymyili tytölle, jonka pettynyt ilme vaihtui nopeasti inhoksi.
”Älä luulekaan”, Sakura tokaisi, luoden vielä viimeisen kaihon katseen Sasukeen. Hinata tuli ujosti Narutoa kohti, kasvot helakan punaisina.
”Um, minä voisin...” tyttö aloitti.
”Hyvä on! Minä olen sitten Hinatan pati”, Sakura ähkäisi ja tarttui Hinatan käteen. Toinen tyttö näytti ällistyneeltä, muttei sanonut mitään.

”No niin, nyt Naruto ja Sasuke menkää muiden kanssa jonoon”, Iruka sanoi, ja alkoi avata ulko-ovea. Naruto ja Sasuke näyttivät siltä, että halusivat kuristaa toisensa, mutta menivät lopulta kiltisti jonoon.
”Hyvä, sitten mennään. Älkää juosko autojen alle, tai karatko”, Iruka muistutti vielä ja päästi lapset ovesta.
”Sinun pitää ottaa Kakatia kädestä, Ituka!” Naruto huudahti nopeasti. Iruka katsoi poikaa hetken, jolloin muutkin lapset yhtyivät Naruton sanoihin. Iruka punastui kevyesti, vilkaistuaan Kakashia, joka, yllätys, yllätys virnuili, ja tarttui tätä sitten kädestä.
”Viisaita muksuja”, Kakashi kuiskasi hänelle, kun he suuntasivat kohti leikkipuistoa.

Puistossa kului helposti pari tuntia, eikä lapsilla tuntunut olevan mitään kiirettä takaisin. Kakashi ja Iruka seisoskelivat kauempana leikkikentän reunalla, pitäen silmällä joukkoa. Kun pikkuiset viimein alkoivat laskea sileää jäämäkeä pitkin alas, katsoi Kakashi sopivan lepotauon tulleen.
”Jospa mekin laskisimme vähän aikaa mäkeä”, hän ehdotti Irukalle,vetäen tätä jo kohti mäkeä.
”Kastelemme vain housumme. Antaa lasten leikkiä keskenään”, Iruka vastusteli, mutta antoi Kakashin silti kiskoa itsensä mäen huipulle.

”Sitä vartenhan toimme varavaatteet ja talosta löytyy varmasti kodinhoitohuone, jossa kuivatella vaatteita”, Kakashi maanitteli. Iruka vilkaisi mäkeä, joka näytti ylhäältä vielä liukkaammalta kuin alhaalta.
”Mutta-”, Iruka ei edes tiennyt, miten jatkaa. Miten nuo pikkuiset eivät lainkaan pelänneet?
”Et kai pelkää pientä mäkeä, Iruka?” Kakashi kiusoitteli ja istui mäen reunalle. Iruka lehahti jälleen punaiseksi.
”En! Minä vain, kun se näyttää liukkaalta.”
”Älä pelkää turhaan. Voit pitää minusta kiinni”, Kakashi hymyili ja kiskasi Irukan istumaan taakseen. Hän istui nyt Irukan jalkojen välissä, hymyillen rohkaisevasti.

”En minä pelkää! Törmäämme vielä lapsiin, ja – Iih!” Irukan selitys vaihtui kiljaisuksi, kun Kakashi tarttui häntä jaloista ja lähti liukumaan. Iruka tarttui hädissään Kakashia vyötäröltä ja sulki silmänsä. Korvissa suhisi ja kylmä viima puri kasvoja. Kakashin nauru kuului selkeästi, mutta Iruka tunsi vain kylmän jään takapuolensa alla. Viimein vauhti hidastui ja Kakashi taputti Irukaa reidelle.
”Eihän se niin kamalaa ollut?”
Iruka loi Kakashiin murhaavan katseen, ja koppasi maasta kourallisen lunta, antaen Kakashille kunnon lumipesun. Sitten hän nousi vapisevin jaloin ylös ja väisti nipin napin ison lumipallon, joka lensi vaarallisen läheltä hänen päätään.

Väistäessään lumipalloa, Iruka törmäsi johonkin ja kaatui suoraan hankeen. Nostaessaan katseensa, hän tajusi törmänneensä ohikulkevaan mieheen.
”Anteeksi. En huomannut teitä”, Iruka selitti nolona. Mies hänen edessään oli valtava, kauhean pitkä ja harteikas. Ei ihme, ettei tämä ollut liikahtanutkaan, kun Iruka törmäsi häneen.
”Mitäs tuosta. Et kai satuttanut itseäsi?” mies kysyi hymyillen, ja auttoi Irukan jaloilleen. Kakashi kiristeli hampaitaan mustasukkaisuuden vallassa, muttei sanonut mitään.
”En, ja olen pahoillani, että törmäsin teihin sillä lailla”, Iruka vastasi, häveten omaa huolimattomuuttaan. Mies vain nauroi ja huitaisi kättään väheksyvästi. Kakashi puri huultaan, ja puristi käsiään nyrkkiin, käskien itseään rauhoittumaan.

”Älä turhaan. Tuskin huomasin lainkaan”, mies virnisti ja nojautui, Kakashin mielestä inhottavan lähelle Irukan kasvoja. Siinä vaiheessa Kakashin hermot pettivät ja hän marssi Irukan luokse.
”Sattuiko sinuun, Iruka?” hän kysyi, ja asetti kätensä pojan olkapäälle. Mies vilkaisi Kakashia ja päästi sitten Irukan irti.
”Ei, olen kunnossa”, Iruka vastasi, vilkaisten samalla leikkiviä lapsia. Kaikki olivat onneksi vielä tallella. Samalla hän huomasi maassa lompakon, jonka arveli pudonneen mieheltä.
”Taisitte pudottaa tämän”, Iruka sanoi, ojentaen lompakon miehelle. Tämä otti sen vastaan ja hymyili kiitollisena. Ojentaessaan lompakkoa miehelle, Iruka huomasi punaisen väritahran hänen kädessään. Olikohan mies taiteilija, vai vain tavallinen toimistotyöntekijä?

”Kiitos, en huomannutkaan, että se putosi.”
”Olkaa hyvä, ja anteeksi vielä kerran”, Iruka hymyili pienesti. Mies tuijotti hetken Irukaa epäuskoisena, ennenkuin sanoi:
”Muistutatte aivan vaimoani. Teillä on samanlainen kauniin toffeenruskea iho, ja sievä hymy.”
”Todellako? Mukava kuulla”, Iruka vastasi, kun ei tiennyt mitä muutakaan sanoa. Kakashi siirsi kätensä hänen vyötärölleen, ja näytti kelloa.
”Meidän pitäisi varmaan lähteä”, hän huomautti. Iruka nyökkäsi ja hyvästeli miehen:
”Oli hauska tavata, herra.”
”Ilo oli minun puolellani”, mies vastasi ja hymyili hyvästiksi. Iruka ja Kakashi kääntyivät keräämään lapsia kokoon.
”No niin, muksut! Aika lähteä takaisin!” Kakashi huusi.

***

Tästä sarjasta uhkaa tulla oikea mammuttificci-sarja. Loppua ei näy, enkä edes tiedä vielä, mihin lopetan. Huoh... Toivottavasti jaksatte lukea.