Astuin varovasti sisälle pimeään huoneeseen. Hämmästyin aina yhä uudelleen, huomatessani huoneesi olevan tyhjä. Lähdit kauan sitten ja olin silloin tyytyväinen. Sanonta aika kultaa muistot pitää paikkansa. Jokainen kosketus, jokainen sana jota ennen pelkäsin ja välissä jopa inhosin, tuntui olevan tänä päivänä huumetta, jota en voisi saada.
Katseeni kiertää vielä kerran pölyisen ja kolkon huoneen ennen kuin astun ulos. Järkeni ei suostu tajuamaan, etten löydä sieltä mitään. Liian paljon muistoja kohdistuu tähän huoneeseen ja on yksinkertaisen mahdotonta, että kaikki pyyhkiytyy kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Nuori poika astui varovaisesti kolkon talon ovesta sisään. Tämä rakennus oli ehkä ainoa paikka maailmassa, missä tummahiuksinen genin oli epävarma ja pelokas.
”Sinä siis tulit.” Mustahiuksinen nuori poika seisoi käytävässä katsoen tyynen rauhallisesti Nejiä. Toteamus oli melkein kehu. Tietenkin Neji oli tullut. Poika ei edes uskaltanut ajatella mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi totellut Sasukea. Ei ainakaan mitään hyvää.
Sasuke käveli hitaasti minua kohti ja lopulta pysähtyi eteeni. Tervehdykseksi hän näykkäisi korvaani ja avasit hiukseni. En pannut vastaan. Mitä se muka olisi hyödyttänyt? Kaikki tapahtui kuin unessa. En välittänyt, vaikka otit minut siinä käytävällä. Et edes vienyt huoneeseesi tai yrittänyt näytellä välittäväsi. Pelkäsin ja inhosin sitä välinpitämättömyyttä mikä sinusta hohti minua koskettaessasi. Silti tulin aina uudestaan ja tiesin, että tarvitsisin sinua. Yksin olisin onneton ja avuton typerys, joka esittäisi vahvaa.

Menen käytävän toiselle puolelle ja astun toiseen melkein samanlaiseen huoneeseen. Tämä huone on tullut minulle tutummaksi ja melkein rakkaammaksi, kuin edellinen. Sekin on tyhjä ja kolkko. Asumuksesta ei talossa ollut tietoakaan, mutta kohtauspaikkana se oli toiminut täydellisesti jo pitkän aikaa. Vaikka olenkin täällä todella harvoin, niin niinä kertoina unohdan täysin, että minulla on paljon tekemistä, eikä aikani riittäisi täällä oloon. Tuskinpa edes viitsisin tulla tänne, jos en kaipaisi sinua niin paljon.
Nojaan rennosti ovenkarmiin ja yritän huijata itseäni. En pysty olemaan rento näissä tilanteissa. En jos kumpikaan teistä on koskaan ajatuksissani. Mieleeni palaa ensimmäinen kohtaamisemme. Minkälainen elämäni olisikaan jos sitä ei olisi tapahtunut?


Olin palaamassa juuri ensimmäiseltä tehtävältään chuuninina. Se liittyi valitettavasti Orochimarun joukkoihin ja Sasukeen. Koko tehtävä oli mennyt karmeasti pieleen ja se ei edes päättynyt siihen. Sen lisäksi, että Sasuke huomasi meidät ja paljasti joukolleen piilopaikkamme, johtaen mukanani olleet chuuninit kuolemaan, paluumatkalla akatsukit huomasivat meidät. Olin ainoa elossa oleva, koska Sasuke halusi jättää minut eloon. Ehkä minusta olisi vielä joskus hyötyä, jos Sasuke päättäisi tarvita vielä nukkea, jota riepotella kun oli tylsää.
Akatsukien hyökätessä minua väsytti ja olin käyttänyt chakrani melkein loppuun taistellessani Sasukea vastaan. Edessäni oli jokin haimies ja punasilmäinen ja kylmiä väreitä aiheuttava mies. Tunsin nuo silmät ja mustat hiukset. Oli kuin kohtalon ivaa, että Sasuken menetettyäni vastaan tulee hänen vanhempi versionsa.
He tietenkin voittivat minut. En edes tiedä mitä sitten tapahtui. Herätessäni tajusin olevani pölyisessä talossa ja otsallani oli kostea pyyhe. En tiedä kuka sen siihen oli laittanut, mutta pian tajusin maltillisen keskustelun tulevan viereisestä huoneesta.
Astuin rauhallisesti huoneeseen, näyttämättä hiukkaakaan pelkoa joka kiersi sisälläni. Sininen mies ja Itachi nimiseksi tietämäni mies käänsivät katseensa kohti minua. Itachi nousi ylös ja käveli luokseni. Punaiset silmät kiinnittyivät otsaani ja tajusin, ettei minulla ollut enää konohanpantaa. Tajusin myös, että niinkin uhkaavat silmät eivät satuttaisi minua. Ne olivat kylmät kuten Sasuken ja minun silmäni ja tiesivät tuskani, kun ei voinut näyttää heikkouttaan. Kukaan ei satuttaisi kaltaistaan.

Astuin Itachin huoneeseen, jota olin silmäillyt hieman epäilevästi. Istun pölyiselle lattialle ja mietin mitä kaikkea siinä oli ennen tapahtunut. Toisinkuin veljensä Itachi on aina pitänyt huolta siitä, etten joudu tekemään mitään mitä en halua. Kuvittelin, että isoveli joka surmasi koko sukunsa pikkuveljeään lukuun ottamatta, olisi hirviö. Kuitenkin hän oli erilainen, kun ei tarvinnut esittää mitään. Ei kylmää ja pelotonta ulkokuorta, vaan se mitä en koskaan saanut Sasukelta. Halusin Itachin näyttävän minulle tunteensa…vain minulle.
Hänestä tuli minulle tärkeä ja vuosien varrella olen miettinyt useasti petänkö Konohan, jos minulla on suhde akatsukiin. Kerran jopa mietin jättäisinkö Konohan, mutta tajusin silloin, että se ei ollut minun tieni. Akatsukina minun täytyisi silti salailla ja en edes voisi jäädä Konohaan vaan joutuisin täysin ventovieraan pahan ihmisen pariksi kauas Itachista ja ystävistäni.

Ajatukseni ja muistoni pysähtyvät täysin kun kuulen lähenevät askeleet. Nostan katseeni ja pidän normaalin ilmeeni. En ole niitä ihmisiä jotka hymyilevät tavatessaan poikaystävänsä.
Ovelle ei ilmestynytkään Itachi, vaan takaa pystyt hiukset ja konohanpanta, jonka merkki oli haljennut keskeltä kuten veljelläänkin, pystyi tunnistamaan Sasuken tuntomerkeiksi. Ylimielinen hymy oli sama kuin vuosia sitten ja tunsin kuinka kaikki varmuuteni mureni.
”Mitä sinä teet täällä?” Kysyin Sasukelta ja kuulin ääneni särisevän. Inhosin pelkoani.
Sasuke ei vastannut vaan tuli lähelleni ja suoritti tutun tervehdyksensä, jonka oli uskonut unohtavani. Silti oli myös unohtanut kuinka paljon pidin ja inhosin sitä.
”Itachi ei ole tulossa.” Sasuke vastasi lopulta. Se ei ollut vastaus kysymykseeni, mutta kertoi liikaakin. Sasuken unelma oli aina ollut tappaa veljensä ja nyt hän oli onnistunut. Hän oli tullut juhlimaan voittoaan leikkimällä heikolla lelullaan.
Tunsin syvää inhoa hänen kosketustaan kohtaan ja samalla surua miettiessäni mitä kaikkea Itachi merkitsi minulle. Tällä kerralla toinen Uchihoista oli pyyhitty pois kuin häntä ei koskaan olisi ollutkaan.
Ensimmäisen kerran elämässäni uhmasin Sasukea. Ajatellessani Itachin sharinganeita ja kylmää ilmettä, joka merkitsi minulle enemmän kuin kenellekään muulle käteni nousi automaattisesti ja löi Sasuken poskea. Se oli pelkkä läpsäisy, mutta silti se oli vastalause kaikkea toista kohtaan.
”Älä koske minuun.” Kylmästi sanottu lause ei tehnyt tehtäväänsä vaan sai Sasuken hymyilemään pilkallisesti. Oli selvästi huvittavaa, että teddykarhu oli saamassa luonteen.
Sasuke tyytyi painamaan sormen huulilleni ja ei totellut sanojani. Hän otti minua olkapäistä kiinni ja halasi. Ei sen enempää. En tiedä kuinka kauan istuimme siinä halauksessa. Joko sekunnin tai tunnin jälkeen murruin ja aloin nyyhkyttää tajutessani Itachin olevan lopullisesti poissa. En pystynyt estämään sitä ja istuin tällä hetkellä hänen murhaajansa sylissä. Olin raukkamainen, sillä en halunnut pois.

Nukahdin kyynelsilmin siihen Sasuken syliin ja heräsin jälleen seuraavana päivänä tajuamatta missä olin. Kivinen luola, jossa oli muutama viltti ja paikka nuotiolle, ympäröi minut.
”Olet hereillä” Kuulin matalan äänen takaani. Sasuke, kukapa muukaan täällä olisi? En vastannut. Se oli itsestään selvää.
”Miten tapoit hänet?” Kysymys joka oli häirinnyt minua eilen illalla, mutta olin liian heikko kuulemaan sitä.
”Olemalla voimakkaampi.” Sasuke vastasi yksinkertaisesti. Olin oikeastaan onnellinen, ettei hän antanut yksityiskohtia enempää. Suljin silmäni ja Itachin kasvot täyttivät mieleni. En antanut itseni itkeä tai surra. Vain Itachin edessä sain olla heikko.
”Sinä kaipaat häntä.” Sasuke ei jättänyt minua rauhaan ja sai raivoni kasvamaan.
Nousin hetkessä ylös ja hiukseni lennähtivät raivokkaasti kasvoilleni saaden minut näyttämään hurjemmalta kuin olen. Olen kyllästynyt esittämään kovaa ja kylmää pelkälle murhaajalle.
”Totta hemmetissä kaipaan häntä! Sinä veit ainoan joka todella ymmärsi minua! Etkö voi tajuta, etten halua olla missään tekemisissä murhaajan kanssa!?!” Hädin tuskin kuulin sanojani, vaikka huusin niin kovaa kuin pystyin. Kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani.
Sasuke vain katsoi. Ei lohdutuksen sanaa tai kosketusta. Kaikki oli hänelle käsittämätöntä ja outoa leikkiä.
Lopulta en saanut enää ainoatakaan kyyneltä silmistä puristettua. Vasta rauhoituttuani Sasuke lähestyi ja nosti leukaani, jotta katsoisin häneen suoraan.
”Niin minäkin. En samasta syystä tosin. Hänen tappamisensa on aina ollut elämäni ainut haaste. Nyt minulla ei ole mitään tavoitetta.” Hetken hiljaisuus kunnes ohuille huulille nousi hymy, joka sai yhä edelleenkin polveni tuntumaan heikoilta.
”Viime yönä tajusin, että sinä olet nyt haasteeni. Voit juosta karkuun tai tehdä mitä vaan, mutta joku päivä olet minun.” Tiesin, että Sasuke ei luovuttaisi ja oli tosissaan. Tiesin, että hänen sanansa kävisivät vielä toteen. Joku päivä murenisin ja lopettaisin kaunan kantamisen. Rakastin kumpaakin Uchihaa, mutta nyt tunsin vain inhoa nuorempaa kohtaan. Sasuke tulisi tappamaan jokaisen josta tulisi minulle tärkeä, kuten oli tehnyt Itachillekin.
Astuin muutaman askeleen taaksepäin ja juoksin karkuun luolasta, kuten Sasuke oli sanonutkin. Hidastin vauhtiani vasta Konohan porteilla vartioiden katsoessa minua oudosti. Hyuga Neji, hiukset auki, punaisin silmin, seisomassa hengästyneenä ja peloissaan heidän edessään, kuin anoen apua surkeuteensa. Pääsin pian kotiini ja heti huomenna kuulin muilta juonineilta uuden juorun. Uchiha Sasuke oli palannut Konohaan tapettuaan Orochimarun.
En päässyt enää piiloon häntä ja välissä jopa mietin miksi halusin pois hänen luotaan. Tavatessamme olin kylmä ja etäinen kuten kaikille muillekin ja hän vastasi samalla mitalla. Kaunani laantui päivä päivältä ja tiesin, että päivä jolloin Sasuke saisi haluamansa, lähestyi. Silti minäkin halusin hänestä jotain. En tulisi koskaan olemaan hänen, jos en saisi häneltä vastinetta. Niitä tunteita, joita hän ei näyttänyt koskaan kenellekään. Niitä tunteitä jotka Itachi oli suostunut näyttämään minulle.
Ensimmäinen kyynel häneltä, niin kaikki olisi selvää. Silti en tiedä tuleeko tuo päivä koskaan eteeni. Syvällä sisimmissäni tiedän, että toivon sen tulevan ja pian.


Ensimmäinen kerta kun yritän kirjoittaa näillä henkilöillä ja hahmot ovat siis suhteellisen OOC. Toivon, että annatte armoa ^^' Kommentit jokatapauksessa suurta hunajaa, olivat ne stten risuja tai ruusuja!! Risut opettavat ja ruusut saavat hyvän mielen.