"puhetta"
'ajatusta'



”Hei. Lopettakaa, ihan oman turvallisuutenne vuoksi”, kuului painokas, kylmä ääni poikajoukon takaa, saaden joka iikan jähmettymään ja kääntämään hitaasti pelokkaan katseensa kohti äänen lähdettä. Äänen, joka halutessaan pysäyttäisi pyörremyrskynkin, sanottiin.
”Nyt te päästätte sen pojan irti ja jätätte sen minulle, onko selvä?”
Jokainen poikajoukon jäsen tärisi pelosta.
”Hei, Naru, tiätsä, sen broidi suolestaa meiät elävältä jos me ei ny totella”, kuiskasi Choji Narutolle, ääni pelosta väristen, kuin pikkupojalla konsanaan.
”Nyt turpa kii, vitun läski, kyl mä sen tiiän!”, vaalea poika ärähti takaisin ja kohotti katseensa takaisin salaperäiseen, tummaan poikaan, jonka valkea iho hohti aavemaisesti yhä hämärtyvässä illassa, ja pojan kokomustat vaatteet saivat tämän näyttämään vielä pelottavammalta.
”Minä en kuule!”, poika sanoi painokkaasti, ja jokainen kännipäisen poikajoukon jäsen suoristautui täyteen pituuteensa, täristen vielä enemmän. Joukosta erittyvä kylmä hiki tuntui kylmentäneen entisestään jo valmiiksi koleaa iltaa.
”S-se-se-selvähän s-se... Ota sä vaan toi rääpäle, ei me sitä ois haluttukaan”, Naruto sopersi, yrittäen kuitenkin epätoivoisesti pitää äänensä kovana ja kylmänä.
’Onneks koko lössi on kännissä...’ vaalea poika huokaisi mielessään. Ehkä hän kuitenkin vielä onnistuisi säilyttämään kasvonsa koulun kovimpana jätkänä.

Sillä välin Gaaran tajunta oli hämärtynyt täysin. Viimeinen mielikuva, jonka hänen aivonsa olivat suostuneet rekisteröimään, oli kuva noin hänen ikäisestään, tummasta pojasta, joka oli jollain keinolla saanut nyrkiniskut ja potkut pysähtymään. Hänen oli pitänyt olla joku jumala, tai vähintäänkin enkeli. Sen jälkeen punatukkainen poika oli vain lyyhistynyt tiedottomana maahan, kuin lattialle nakattu vaatemytty.

Tummahiuksinen poika katsoi huvittuneena, kun Naruto hilpeän joukkonsa kanssa yritti liueta paikalta mahdollisimman nopeasti. Joukon nauttimat juomat tekivät etenemisen varsin takkuiseksi, ja vähän väliä perää pitävä Choji kaatui edellä hoipertelevat päälle, kaataen samalla kaikki muutkin.
”Hmh. Idiootteja”, poika tuhahti kylmästi ja käveli maassa makaavan, punahiuksisen pojan luo. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, kun hän näki kaameaan kuntoon hakatun Gaaran. Punapää oli yltä päältä mustelmilla, ja näytti saaneen iskuja päähänsäkin; pojan vasen silmä oli musta ja silmäkulmasta näytti tulevan verta. Lisäksi jo ennestään punaiseen tukkaan oli sekoittunut lämmintä verta, ja päänahkaa tunnustelemalla tummahiuksinen poika löysi pari vertavuotavaa ruhjetta.
’Sut on parasta viedä kotiin toipumaan, kaveri’, tummatukka ajatteli, ja nosti Gaaran käsivarsilleen.

Tummatukkainen poika nopeutti askeliaan. Hän asui aivan toisella puolella kaupunkia, ja vaikka kaupunki olikin pieni, oli matkaa kuitenkin reilut kolme kilometriä. Ja Gaaran kannalta se oli todella huono juttu; tämä oli alkanut täristä kuin horkkatautinen, johtuen varmasti kivusta ja kylmästä ulkoilmasta. Tärinä vaikeutti myös parivaljakon etenemistä merkittävästi.
”Helvetti...”, tummatukka kirosi, kun tunsi sadepisaran putoavan nenälleen, ”sadetta tässä nyt viimeks kaivattiinkin..”

Yhtäkkiä tummahiuksinen poika kuuli autontorven tööttäyksen takaansa, ja hienon, uutuuttaan kiiltävän Bemarin valot pyyhkäisivät hänestä ohi. Auto pysähtyi pojan viereen, ja kuljettajanpuoleinen ikkuna aukesi.
”Yo, poju! Mitäs sul on siinä?”, kysyi karski, mutta tavallaan rento miesääni, joka kuului aurinkolasipäiselle miehelle, jonka pitkä, musta tukka oli poninhännällä niskassa. Kuka tahansa muu 14-vuotias poika olisi todennäköisesti juossut karkuun ja kovaa, mutta tuo tummatukkainen poika tunsi kyseisen miehen.
”Tämmönen löyty tuolta Räkiksen luota, jotkut kakarat hakkas sen ihan paskaks”, poika vastasi viileästi ja kohotti automaattisesti käsiään hieman, jotta aurinkolasipäinen mies näkisi Gaaran.
”Heh, ja sinä pistit niille luun kurkkuun? Noin sitä pitää”, mies autosta naurahti, mutta Gaaran nähtyään tämän ilme vakavoitui.
”Kas kas, kukas se siinä... Nyt te kaks tuutte kyytiin”, hän käski ja avasi takapenkin oven.
”Tiedätsä mikä tän nimi on?”, tummatukkainen poika kysyi mieheltä ja tuijotti tätä ihmeissään.
”Se kertoo sen sulle jos on kertoakseen. Mut nyt kyytiin sieltä! Mä vien teidät sairaalaan”, mies ärähti ja poika teki työtä käskettyä ja laski Gaaran varovasti pehmeälle nahkaistuimelle, tullen itse perässä.
”Yrittäkää pliis olla paskaamatta niitä istuimia, ne makso pitkän pennin, poju”, mies huokaisi ja painoi kaasua.
”Hei Oro...”, poika aloitti varovasti.
”Mitä, poju?” mies tiukkasi kärsimättömänä, hän vaikutti olevan oikeasti huolissaan Gaarasta.
”Voisit sä heittää meidät mun mestoille...? Kun, tiedäthän.. Minä en luota sairaaloihin”, poika melkein kuiskasi.
”Totta kai, Sasuke”

Bemari kaarsi kaupungin toisella laidalla sijaitsevan, nuhjuisen kerrostalon pihaan, ja aurinkolasipäinen mies pysäytti auton. Tummatukkainen poika kurotti ovenkahvaa kohti avatakseen oven, mutta miehen ääni pysäytti hänet.
”Oot sä nyt ihan varma ettet halua sairaalaan?”
”Johan mä sanoin, mä en luota niihin”, Sasuke vastasi kylmästi ja astui ulos autosta.

Vanhan kerrostalon ovi narisi, kun tummatukkainen poika riuhtaisi sen auki niin nopeasti kuin vain pystyi. Hän huohotti raskaasti juostessaan portaita ylös toiseen kerrokseen. Viimein sinne päästyään, Sasuke tunsi pyörtyvänsä. Hän oli kuljettanut tuota salaperäistä punapäätä mukanaan jo ikuisuudelta tuntuneen ajan. Olikohan poika enää edes hengissä... Ajatus tärähti Sasuken tajuntaan salaman lailla, ja tämä tarkisti oitis Gaaran hengityksen, ja huokaisi helpotuksesta. Poika oli ainakin vielä elossa.

Sasuke havahtui ja juoksi rappukäytävän päähän. Hän hakkasi ovea kuin hullu, mutta kukaan ei tullut avaamaan.
”Ei saatana...”, poika kirosi ja asetti Gaaran sylissään seinää vasten niin, että pystyi pitämään tätä yhdellä kädellä ylhäällä, ja toisella kaivamaan taskustaan avaimen. Vihdoin tummatukkainen poika sai oven avattua ja syöksähti nopeasti sisään.
”Itachi! Oot sä täällä?”, Sasuke huhuili, muttei saanut vastausta.
”Älä vittu meuhkaa!”, räyhäsi noin 18-vuotias, mustiin pukeutunut nuorimies hetken hiljaisuuden jälkeen. Nuorukainen tuli päätään pidellen eteiseen.
”Vitun pentu... Et sä saatana tajua että mulla on ihan helvetin paha...”, miehen valitus katkesi kuin seinään, kun tämä näki Gaaran.
”Mitä vittua sä oot tehny?!”, mies alkoi huutaa.
”Oo nyt saatana hiljaa nii mä selitän!”, Sasuke töksäytti, ja kertoi, kuinka oli pelastanut Gaaran Naruton jengiltä ja tuonut kotiinsa parantumaan. Hän toivoi, että Itachi oli tajunnut edes osan jutusta, sillä krapulainen nuorimies oli räyhännyt jotain aina, kun Sasuke oli vain vetänyt henkeä.
”Okei, okei, älä huuda... Laske nyt se pentu tonne sängylle ja tsekkaa sen haavat, kai sulle nyt koulussa on opetettu jotai ensiapujuttuja... Mä lähen jonnekki selviimää”, vanhempi poika huokaisi, otti takkinsa ja avasi oven.
”Hei, oota vielä vähä”, Sasuke huikkasi veljensä perään.
”No mitä?!”, nuorukainen tiukkasi selvästi ärtyneenä.
”Tiedätsä ton nimee?”
”Voi jeesus... Se kertoo sen sulle jos kertoo, okei?!”, Itachi murahti, ja oli seuraavassa hetkessä jo häipynyt rappukäytävään.

Sasuke katsoi hetken hölmistyneenä veljensä perään.
’Mikä salaisuus yks nimi voi olla?’, hän mietti, kunnes yhtäkkiä muisti taas, että hänen sylissään makasi henkitoreissaan muuan punatukkainen poika. Sasuke kiirehti asettelemaan tämän mukavasti makuuhuoneen sängylle ja ottamaan tältä päällysvaatteita pois, tarkistaakseen mahdolliset ruhjeet.
Tummatukkaisen pojan kalpeille poskille kohosi hento puna, kun tämä näki punahiuksisen nuorukaisen hennon vartalon ja pienet vatsalihakset, ja tuo puna vain syveni pojan ottaessa Gaaran housuja pois ja rukoillen mielessään, ettei poika juuri nyt heräisi.

Onni oli kuitenkin Sasuken puolella, sillä Gaara pysyi onnellisen tietämättömänä mistään sillä aikaa, kun Sasuke riisui tämän alushoususilleen, ja lähti sen jälkeen etsimään jostain sidetarpeita, joita ei näyttänyt löytyvän mistään. Hetken poika jo pelkäsi, ettei hän saisi punatukkaista poikaa paikattua millään, mutta helpottui, kun löysi yhden sideharsopaketin, pumpulia ja desinfiointiainetta sohvan takaa. Se ei Sasuken ja Itachin kaksiossa ollut mitenkään erikoinen paikka sen sortin tavaroille.

Tummatukkainen poika palasi makuuhuoneeseen, kantaen käsissään tarvikkeita Gaaran ruhjeiden hoitoon. Hän asettui polvilleen sängyn viereen ja alkoi huolellisesti puhdistaa ja sitoa haavoja ja ruhjeita, joita löytyi lähes kaikkialta punatukkaisen pojan kehosta.

Saatuaan viimeisenkin ruhjeen puhdistettua ja sidottua huolellisesti, Sasuke nousi seisomaan ja ihaili hetken kättensä työtä. Jokainen sidos oli huolellisesti kiristetty juuri sopivasti joko tyrehdyttämään tai vain suojaamaan haava, ja valkea sideharso näytti kaiken lisäksi kauniilta tuon hennon, kalpean pojan muuten virheetöntä ihoa vasten...

**********************************************************
Älkääkä nyt hirttäkö!
*väistelee mätiä tomaatteja toiveikkaiden GaaLee-fanien suunnalta* -__-”