Lee oli päästään pyörällä siitä mitä hetki sitten oli tapahtunut. Gaara oli ollut kuolemaisillaan ja Shikamaru.. Lee ei edes tiennyt mitä hänelle oli tapahtunut. Pikku hiljaa kaupunki alkoi palautua normaaliin päivä elämäänsä ja Leetä ärsytti suuresti se, etteivät ihmiset muistaneet hetki sitten tapahtunutta taistelu tapahtumaa.

Kankuro käveli normaalisti pitkin kaupungin katuja, täysin tietämättömänä tapahtumasta. Hymy oli saavuttanut hänen huulensa. Olihan hän saanut viettää laatuaikaa poikaystävänsä kanssa.

”Kuulitko jo siitä mitä äsken tapahtui?”

Nainen kysyi toiselta kukkakaupan edessä. Kankuro uteliaana ihmisenä hiljensi vauhtiaan.

– kuulin vain, että kaksi poikaa tappeli. Mitä tapahtui?
– Toinen lensi hiekan avulla aivan tässä kaupungin yläpuolella ja toinen käytti chakrapalloja aseenaan.
– Eihän?!

Ensimmäisenä puhunut nainen nyökkäsi ja näytti ylpeältä siitä, että tiesi niin paljon.
Kankuro oli jähmettynyt paikoilleen. Poika, joka lensi hiekan avulla? Gaara!
Kankuro kääntyi naisia kohti ja nopeasti tarttui toisen ranteesta kiinni.

”Missä se poika, joka lensi hiekalla, on?”

Nainen katsoi Kankuroa peloissaan, mutta sanoi sitten viimein.

”Hänet vietiin sairaalan. Kaikki sanovat, että toinen heistä kuoli, mutta en tiedä kumpi.”


Nopeasti Kankuro päästi naisen ranteesta irti ja juoksi kohti sairaalaa. Gaara ei olisi kuollut. Ei, mikäli Kankuro yhtään häntä tunsi. Kaupunkilaiset väistivät Kankuron juostessa heidän ohitseen.
Sairaalan ovet avautuivat Kankuron lyödessä ne auki.

”Missä Gaara on?!”

Sairaalan henkilökunta katsoi Kankuroa pitkään, jonka jälkeen kaikki katsoivat toisiaan kuin kysyen, ”kuka hoitaa tuon hullun?” Viimein nuori hoitajatar otti Kankuron olkapäästä kiinni sanoen.

”Tulkaa tänne niin saat nähdä hänet, täytettyäsi ensin joitain papereita.”

Järkytystä pursuten Kankuro lähti hoitajattaren mukaan.

”Täytä nämä paperit niin voit jatkaa eteenpäin.”

Hoitajatar sanoi ja antoi suuren nipun papereita Kankuron eteen.  Hampaitaan kiristellen Kankuro otti kuulakärki kynän ja raapusti ensimmäisenä nimensä paperiin.
Kymmenien ja taas kymmenien kysymysten jälkeen Kankuro ojensi paperin takaisin hoitajattarelle.

”Pääsenkö nyt tapaamaan veljeäni?”

Hoitajatar katsoi Kankuroa, hymyili lämpimästi ja sanoi.

”Ai olette veli. Olisitte heti sanoneet, niin olisitte automaattisesti päässeet hänen luokseen.”

Kankuron mieli räjähti, muttei hän näyttänyt sitä päällepäin. Hän tahtoi nähdä Gaaran ja tiesi, että saisi ongelmia, jos nyt alkaisi riehumaan, hän ei saisi tavata Gaaraa.

”Seuratkaa minua.”

Hoitajatar sanoi ja lähti kulkemaan pitkin sairaalan valkoisia käytäviä. Kankuro käveli eteenpäin. Sairaalan kuumuus sai Kankuron pään huimaamaan. Käytävät näyttivät koko ajan pitenevän ja pitenevän, eikä Kankuro ymmärtänyt, miksi yllättäen seinien värit vaihtelivat väriä. Hetken kuluttua Kankuro kuuli nimeään huudettavan. Ei rauhallisesti tai lämpimästi, vaan huutaen ja kiljuen.
Ääni iski suoraan Kankuron aivoihin.

”KANKURO! KANKURO! KANKURO!”

Silmissään Kankuro näki punaista. Hoitajatar oli kumartunut hänen eteensä huolestuneen näköisenä.

”Oletteko te kunnossa? Näytätte huonovointiselta.”

Kankuro pudisti päätään ja tunsi viimeisenkin voimarippeensä katoavan ruumiistaan.

”Mitä haluat?”

Kankuro kysyi hiljaa itsekseen ja sulki silmänsä, juuri ennen kuin kaatui sairaalaan kovalle lattialle.

Hiekan kylässä Temari avasi silmänsä huonosti nukutusta unesta. Hänestä tuntui kuin jotain olisi vialla.

”Temari-sama!”

Kuului huuto oven ulkopuolelta. Juoksevat askeleet ryntäsivät pitkin käytävää Temarin huoneen oven ulkopuolella ja kaupunkilaiset ulkona vaikuttivat olevan paniikissa. Nopeasti Temari nousi ja puki vaatteensa ylleen, avaten sitten oven paniikkiin.

”Mitä on tapahtunut?”

Hän kysyi ripeästi laittaessaan hiuksiaan ensimmäistä kertaa yhdelle poninhännälle. Mies, jonka kasvot olivat miltei kokonaan peitetty sitein, katsoi Temaria hätääntyneenä ja sanoi hengästyneenä.

”Kaupunkilaiset ovat paniikissa. Valtava hiekka myrsky on saapumassa kylää kohti. Tämä on jotain mitä me emme ole ennen nähneet tai kokeneet. Vaikuttaa, että Gaaran Shukakulla on tekemistä asian kanssa!”

Temari nyökkäsi kauhuissaan ja juosten lähti ulos rakennuksesta. Mies oli ollut oikeassa. Heti oven avattuaan Temari tunsi valtavan tuulen ja huomasi kuinka valtava hiekka ”aalto” oli lähestymässä kylää.

”Paljonko on arvioitu aika?!”

Temari huusi vartiossa oleville miehille, jotka raapustivat suojakanjeja vartiotornien lattiaan.

”Tämän hetken mukaan hiekka-aalto on täällä kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin aikana. Kaupunki kestää myrskyn laskettua voimaa noin päivän, mutta suojien avulla saattaa olla, että parhaimmillaan kaksi ja puoli päivää.”

Temari nielaisi kuuluvasti. He eivät mitenkään ehtisi matkustaa Konohan kylään ja takaisin hakemaan Gaaraa. Vaikutti siltä, että hiekan kylä olisi mennyttä