Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Dr. Online - mayssi
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K3- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 2791 sanaa, 17602 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2007-06-01 20:53:05
Kansio: Paritus (S-K13) - poikarakkaus

Songfic (muttei mikään kauhean lyhyt), Kakashin pov. Kakairua. Laulu on Zeromancerin Doctor Online.

Arvostelu
7
Katsottu 768 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Dr. Online




Everybody online?

'Tip'
'Tip'
'Tip'
Pienet vesipisarat tippuivat ylemmän kerroksen parvekkeelta suoraan oman parvekkeeni kaiteeseen. Siitä syntyi kaunis ääni, joka toi mieleen aamukasteen hiuksissa ja huulilla valvotun kesäyön jälkeen. Oli mitä kaunein ilma, aurinko helotti kirkkaana taivaanrannassa, vaikka kello oli lähemmäs yhtätoista - illalla tietenkin.
Heilutin pitkiä ja luisevia varpaitani hopeisten hiusteni valuessa silmilleni. Istuin rennosti auringonottotuolillani ja poltin viimeistä sätkääni. Seuraavana päivänä oli ehdottomasti ostettava lisää.
Västäräkki lensi kaiteelle ja tarkkaili minua hetken. Tiesin, että jos eläimen kanssa oli rauhallinen, eikä niitä säikäyttänyt, ne kesyyntyisivät.
"Hus", sanoin laiskasi linnulle. "Sori, mutta joudun ajamaan sinut tiehesi. Jos alkaisit tottumaan ihmisiin liikaa, joku penska luultavasti tappaisi sinut. Enkä halua että paskot parvekkeelleni." Heilautin kättäni nopeasti ja västäräkki pyrähti pois.
Joku olisi saattanut ihmetellä sitä, että puhuin linnulle. Tämän talon asukkaat eivät ainakaan miettisi asiaa yhtään, kaikki ylimääräinen oli jo nähty. Olin asunut siinä samassa tönössä - ei kun kerrostalossa jo viisi vuotta ja tunsin asukkaat. Parin kuukauden asumiseni jälkeen olin tajunnut, etten olisi mistään hinnasta halunnut ikinä tutustua heihin. Usein olin harkinnut muuttoa toiseen paikkaan, sillä suurin osa heistä oli täysiä tampioita.

Parista syystä jäin. Ensimmäisenä oli rahan puute. Vuokrani oli harvinaisen halpa, enkä ihmetellyt sitä, kun kävin ensimmäisen kerran vilkaisemassa asuntoa.
'Mutta mitä sinä rahan kanssa hiostat, olethan pätevä psykologin koulutuksen saanut nuori ihminen?' Niin jotkut kysyivät. Eivät he paljon ajatelleet.
Ongelma ei ollut siinä, etteikö alalla ollut riittävästi töitä. Olin käynyt haastatteluissa, mutta jostain kumman syystä en ollut ikinä saanut paikkaa, mitä nyt paria lomitusta lukuunottamatta. En aluksi tajunnut syytä, vaan jatkoin itsepintaisesti etsintöjä.
Sitten vastaus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta - toisin sanoen pikkuvanhan veljenpoikani suusta. Hän paiskasi totuuden suoraan kasvojani vasten.
Olin kuulemma epäilyttävän näköinen hopeisissa hiuksissani, eriparisissa silmissäni ja erikoisessa hymyssäni.
Kakashi Hatake, sinä olet epäilyttävän näköinen.

Minulla oli ollut hankaluuksia sulatella totuutta ja jouduin kyselemään asiaa vielä muiltakin ihmisiltä. Aikuiset vastasivat hieman kierrellen, yksi viisivuotias poika taas sanoi jotain siihen suuntaan, että menisi mielummin puhumaan tien varressa kököttävälle kärpässienelle kuin minulle.
Eh.
Eli siis minun oli etsittävä mahdollisuus harjoittaa ammattiani ilman että kukaan näkisi kasvojani. Olin ollut epätoivoinen, eihän sellaista ammattia olisi olemassakaan.
Voi. Jos olisin tiennyt, että sellainen ammatti on, olisin nauranut itseni pellolle. Sillä semmoinen oli, kuin minulle suunniteltu. Ja olin saanut sen helposti. Haastatteluun vaan ja pam - olin töissä. Täydellistä.
Paikan teki epäilyttäväksi vain se, että kaksi edellistä pestin omannutta olivat.. Katkaisseet elämänsä yhtäkkiä.

Toinen syy, miksi asuin omassa rotankolossani, oli naapurini brunette opiskelijapoika. Siinä vasta namu. Hymyili ja punasteli söpösti, mutta oli aika synkän oloinen.

Iruka.

Olin ajatellut tarjota hänelle seuraa psykologisen avun kannalta, mutta pelkäsin hänen säikähtävän. Ja harmikseni minun oli pakko myöntää, että en osannut jutella normaalisti tai jännittämättä hänen seurassaan. Aina kun näin hänet tuntui kuin joku olisi pudistellut höyhenillä täytettyä tyynyä vatsassani. Jostain kumman syystä olin päästänyt itseni ihastumaan suloiseen hymyyn, kauniisiin ruskeisiin hiuksiin ja pähkinäisiin silmiin. Iruka olikin aina ollut minulle tärkeämpi kuin muut naapurit. Tuhansia kertoja tärkeämpi. Ja päivä päivältä rakastuin häneen - aina enemmän ja enemmän.
Minuun sattui nähdä hänet joskus alakuloisena yksinään silloin kun hän ei huomannut minua. Aina nähdessämme hän antoi minulle taivaan lahjan - hymynsä -, mutta itsekseensä hän oli vaisu ja surullinen.

Tumppasin tupakan ja laitoin sen lasipurkkiin, jota pidin aina parvekkeella.
'Voisin kohta alkaa tekemään lähtöä', mietiskelin ja vajosin syvemmälle löhötuoliini.
Ja kyllä. Niinkin omituiselta kuin pestini kuulostikin, niin karmaisevan lisäyksen toi se, että työaikani oli kahdestatoista seitsemään aamuyöllä. Veljenpoikani oli jostain ihmeellisestä syystä pitänyt sitä siistinä ja halunnut tulla joskus mukaani töihin, mutta hänen isänsä ei antanut, enkä yhtään ihmettele.

Nousin viimeinkin ja menin sisään sulkien oven. Kuulin vielä ulkoa sekopäisen alakerrannaapurini huutavan johonkin "Kuka siellä lorottaa" suuntaan.
Hän häiriintyi ilmeisesti pisaroista, jotka tipahtelivat yläkerran naapurin parvekkeelta. Mikä ääliö.
Lampsin jääkaapille ja join hieman jotain halpislimsaa silmäillen päivän lehteä.
'Nainen löytyi hukkuneena joesta.. Mies puukotti naista ja joku riehui moottorisahan kanssa... Sitä samaa paskaa joka ikinen päivä..'

Annoin lehden olla ja heitin takin niskaani eteisessä. Pannessani kenkiä jalkaan kuulin askeleita käytävästä.
'Iruka?' Sydämeni hypähti ja syöksähdin melkein ovesta läpi. Harppasin nopeasti ulos ja siinä hän oli. Kaikessa söpöydessään.
"Ai hei", Iruka sanoi seksikkään käheällä äänellään. Hänen hymynsä sai minut melkein hyppimään, mutta onneksi hillitsin itseni.
"Iltaa", vastasin ja naurahdin hermostuksissani. Sisuskaluni kiersivät formulaa sisälläni.
"Niin", hän sanoi ja kaiveli ilmeisesti avaimia taskuistaan. Se antoi minulle aikaa silmäillä häntä.
'Jos muistan hänen piirteensä töissäkin, niin ehkä on helpompaa kestää..'
"Mitä sinulle kuuluu?", hän kysyi ja vilkaisi minua.
'Minulle kuuluu hyvää niin kauan kuin saan katsoa sinua', ajattelin ja tajusin tuijottavani häntä liian tiiviisti ja siirsin katseeni nopeasti muualle.
"Ihmeen hyvää jos katsoo siihen, että työni alkavat kohta", vastasin ja yritin miettiä, miten saisin pidettyä keskustelun yllä edes hieman kauempaa kuin tavallisesti.
"Aah, no minä en pidättele sinua." Hän hymyili pienesti ja painoi avaimen lukonreikään.
Tunsin hätäännyksen nousevan sisälläni. 'Älä vielä lähde, minä haluan..'
"Sinun pidättelysi ei tule ikinä haittaamaan minua', sanoin ja hymyilin merkitsevästi. Iruka punastui hiukan - mielihyvästä?
"Mene nyt kumminkin, ettet myöhästy."
Nyökkäsin surkeana ja lähdin kättäni heilauttaen portaikkoa kohti. Lämmin käsi tarttui yllätyksekseni käsivarteeni ja käännyin toiveekkaasti tulosuuntaani.
Siinä hän oli. Ihanan lähellä, lämmin käsi käsivarrellani, suupielet kauniissa hymyssä, tukka sotkuisesti ponnarilla. 'Jos vain voisin edes kerran avata hänen hiuksensa..'
"Hyvää työpäivää, Kakashi."


Laitoin monimutkaisia kuulokkeita päähäni ja yritin parhaani mukaan setviä johtoja, ne luikertelivat kuin käärmeet ympärilläni ja niitä oli paljon.
"Assistenttini" Hayate oli parhaillaan viereisessä huoneessa ja teki jotain keskittyneesti tietokoneellaan. Hänen touhujansa oli mielenkiintoista seurata studion ja avustajan huoneiden välisestä suuresta ikkunasta. Hayate oli motkottanut ja sanonut sitä useasti "yksityisyyden rikkojaksi", en kyllä ymmärtänyt miksi. Ei hän yleensä tehnyt mitään yksityistä avustajan kopperossa, hoiti biisien soiton ja kaikki tekniset jutut. Minun piti vain puhua soittajien kanssa ja leikkiä hyvää psykologia.
Työskentelin radiossa. Olin tavallaan psykologi, mutta työskentelin yöllä ja minulle saattoi soittaa ja puhua ongelmistaan tai mistä ikinä. En ymmärtänyt alkuunkan miten ihmiset saattoivat ilmoittaa ongelmansa noin vain - radiossa. Omasta mielestäni (ja myös Hayaten mielestä) työpaikkani oli huvittavan tarpeeton, mutta en minä valittanut. Sainhan kohtuullisen palkan. Ja oli ihmeellistä miten monta "asiakasta" minulle soitti yhdessä yössä. Joskus oli perin hiljaista, mutta minulla oli myös niin sanottuja vakiosoittajia, jotka soittivat melkein joka yö, joten minulla ei ollut tylsää.
Radiopsykologi. "Hullua, täysin päätöntä", oli Hayate kommentoinut, mutta jatkanut omaa työtään mukisematta.

Kello löi kaksitoista ja laitoin linjat päälle.
"Hyvää iltaa kaikille. Täällä puhuu tohtori Raido, otan taas mielelläni puheluita vastaan."
Hayate ilveili minulle lasin takana. Hän ei pitänyt peitenimestäni, en kyllä minäkään.
"Kaikki ovat vapaita puhumaan kanssani mieltänne painavista asioista. Olen käytettävissänne tästä hetkestä kello seitsemään, joten eikun puhelimet käyttöön."
Katsoin listaa. 'Jonkun kappaleen soitto. Hieno homma.'
Hayate laittoi oudon biisin soimaan ja minä laskin kuulokkeet päästäni. Nojasin taaksepäin tuolissani ja tunsin väsymyksen nousevan johonkin pään suunnalle.
Hayate tuli studion puolelle ja istahti nurkassa olevaan nojatuoliin. Hänen bändipaitansa valui laihan vartalon päällä ja yletti melkein polviin saakka.
"En ymmärrä sinua. Miten sinä jaksat yöstä toiseen kuunnella, kun ihmiset soittavat ja valittavat synkkää elämäänsä. Minua ainakin ahdistaa, muistathan sen viimeviikkoisen soittajankin? Ihan sekoa porukkaa."
Ynähdin hiljaa vastaukseksi. Viimeviikkoisella soittajalla Hayate tarkoitti arvatenkin miestä, joka oli soittanut heidän kanavallensa ja puhunut mystisellä äänellä itsemurhasta ja ikuisesta vapaudesta. Se oli kauhistuttanut Hayatea.
"Kyllä siihen tottuu ja lakkaa hiljalleen miettimästä", vastasin hiljaa. Mieleeni nousi laulu vuosien takaa.

It's the beginning of the end
You want things to go faster
It's the beginning of the end
Now everything's too slow for you

Minä ja Hayate palasimme takaisin asemiimme laulun lähestyessä loppuansa. Irukan kasvot kävivät yhä mielessäni.
Joku oli linjoilla. Valmistauduin tekopyhiin eli virallisiin lauseisiin.
"Tohtori Raido täällä, hyvää iltaa. Ketä saan puhutella?"
Pari sekuntia oli hiljaista, sitten raskas ja synkkä ääni tervehti minua. Olin valmistautunut täysillä auttamiseen. Minä en antaisi vastauksia, vaan auttaisin soittajaa löytämään ne.
"Tohtori, olen kuunnellut usein niitä ihmisiä, jotka soittavat sinulle ja..."
Synkkä-ääninen mies puhui kauan ihmisistä, mielen hanakaluuksista, pahuudesta, puhtaudesta ja lopuksi myös uskonnosta, minä juttelin takaisin ja kuuntelin. Hän oli ammatiltaan kauhakuormaaja, vaikka kuulostikin mielestäni enemmän papilta.
Harvinaista kyllä, oli todella mielenkiintoista jutella hänen kanssaan. Hayatekin kuunteli pitkästä aikaa kiinnostuneena.
Yhtäkkiä miehen puhe painui synkempään suuntaan. Yksinäisyys kuulsi hänen äänestänsä.
"Ihmiset ovat..", mies oli ilmeisesti lopettamassa ja huokaisi syvään. "Hankalia."

It's the beginning of the end
You are one step closer
It's the beginning of the end
Say Amen


Toisesta päästä kuului korvaani omituista ääntä, kuin syviä hengenvetoja ja itkua.
Sitten naksahdus.
Sitten laukaus.
Sitten ei enää mitään.


Riisuin taas kerran kuulokkeet pois päästäni. Koko yönä oli soittanut kokonaiset neljä ihmistä, mikä ei ollut kovinkaan paljon. Kello oli puoli seitsemän.
Avasin Hayaten huoneen oven ja istuin hänen siivottomalle toimistopöydällensä.
"Järkyttikö se sinua ehtä paljon kuin minua?", kysyin. Hiljaisesta puheesta oli ilmeisesti tulossa bravuurini.

"Tarkoitatko sitä miestä ja sitä laukausta?"
Nyökkäsin vastaukseksi ja siemaisin hieman hänen vesipullostansa.
"Luulen että se järkytti enemmän. Sinä pystyit kävelemään tänne asti kaatumatta."
Huomasin Hayaten tärisevän hieman. Hän oli herkkä ihminen, mutta kyllä kenen tahansa mieli olisi järkkynyt, jos saisi kuulla mukavan ja viisaan kuuloisen ihmisen sanoja puhtaudesta ja vapaudesta - ja sitten saada kuulla laukauksen, jolla hän luultavasti lopetti itsensä. Jopa minuakin, vaikka minulla oli kokemusta kaikenlaisesta.
Laskin käteni hänen olkapäällensä. Muuta en osannut tehdä.

It's the beginning of the end
You know nothing last forever
A beginning of a trend
You need someone there to care for you



"Joku soittaa", Hayate ilmoitti. "Mene takaisin ja ala puhumaan laulun jälkeen. Joitain viisaita sanoja."
Riensin takaisin omalle paikalleni ja laitoin kuulokkeet päähäni. Hankasin silmiäni ja yritin saada uneliaisuuden pois. Biisi loppui ja aukaisin oman linjani.
"Tohtori Raido. Ketä saan puhutella?"
Linjan toiselta puolelta kuuluva ääni sai kaikki uneliaisuudenrippeet katoamaan päästäni.
"Huomenta Tohtori", hän sanoi hiveröisellä äänellä joka kieli itkusta ja väsymyksestä. Hän. Iruka.
Yritin ryhdistäytyä parhaani mukaan ja kehotin puhumaan mistä tahansa.
Iruka aloitti. Minun ihastukseni, naapurinpoika, puhui minulle ilmeisesti tietämättä kuka olin, puhui minulle elämästään ja kaikesta siitä mikä sai hänen hymynsä kaikkoamaan kasvoiltaan.

It's the beginning of the end
I don't think you understand

Ja kaikenkukkuraksi vielä rakkaudestaan. Rakkaudestaan, jota hän ei tulisi ikinä saavuttamaan. Rakkaudesta, jota ei katsottaisi hyvällä. Rakkaudestaan naapurin nuorukaiseen. Rakkaudesta, joka satutti häntä päivä päivältä enemmän, sillä se oli saavuttamatonta.

'Naapurin nuorukaiseen?'

Minun teki mieli itkeä - onnesta vai siitäkö, että hän itki, kuka tietää. 'Naapurin nuorukainen?' Aivoni jokainen osa toisti samaa pätkää.
Lopulta menin hiljaiseksi. Häntä mahtoi ihmetyttää psykologi Raidon yllättävä hiljentyminen, sillä hän rykäisi hetken kuluttua kuin kiinnittäen huomioni.
"Mitä minun pitäisi tehdä?" Kuulin Irukan itkevän hieman äänekkäämmin ja säikähdin.
"Mitä helvettiä minä teen? Kaikki paskovat päälle ja en saa elämältä mitään mitä haluan, mitä minä teen, auta." Hän nikotteli.
Mieleeni nousi ensimmäisen soittajan laukaus.
"Mitä ikinä teetkin, niin älä lähde pois talostasi, äläkä vahingoita itseäsi mitenkään", sanoin nopeasti. "Naapurin nuorukainen tulee luoksesi."
Irukan sydäntä raastava itku loppui kuin seinään. "Mitäh?"
"Iruka."
Kuulin hänen vetävän kiivaasti henkeään.
"Minä.. Tulen. Sinne. Nyt heti"
"Kakashi", Iruka kuiskasi. Vain hiljainen kuiskaus riitti kertomaan kaiken, mikä oli jäänyt kertomatta jokaisella juttelukerroilla käytävällä.
"Minä rakastan sinua."

Just a beginning of a flatline
Together


Repäisin kuulokkeet päästäni kovempaa kuin koskaan aiemmin. Juoksin niin lujaa kuin jaloistani päästin ulos studiosta Hayaten vastusteluista huolimatta. Aamu tuntui kirpeältä - jätin takkini ja kenkäni studiolle - mutten välittänyt mistään muusta sillä hetkellä kuin Irukasta. Paljaat jalkani läpsyivät asfalttia vasten.

Thank you for calling 1-800-SUICIDE
If you wish to self terminate by electric shock - press one

Tunsin terävät kivet ja lasinsirut jalkojeni alla.

For termination by overdose - press two

Kylkiini pisti.

If you would like to make a reservation at the end of our drowning pool - please press three

Jalkani olivat kuin kaksi hyytelöläjää, mutta jatkoin juoksemista.

For termination by hanging - please press four

Tulin ikivanhan näköisen kerrostalon pihalle ja hidastin.

For death by self inflicting gunshot - press five

'Entä jos hän ei tarkoittanutkaan sitä?'

To speak to a representative, stay online

Oli vain yksi tapa ottaa siitä selvää. Nielaisin ja jatkoin matkaani - ovelle - rappuun - toiseen kerrokseen - hänen ovellensa.

Koputin oveen ja huhuilin häntä. Ja voi luoja, minä pelkäsin. Tai jännitin.
"Iruka."



Kaksi hahmoa mukavasti sisustetussa yksiössä. Vartalo vasten vartaloa, kädet vasten käsiä..
..huulet vasten huulia.
Kyyneleet kuivuneet ja jääneet seinän tapettiin.


If you do not wish to die - please hang up now.

Kommentit (Lataa vanhempia)
Spica - 2007-06-02 14:43:06
Tämähän oli mukava ficci. Pidin tuosta radio-psykologi-ideasta, hyvin keksitty.
Noiden slangisanojen käyttö tuntui muuten kirjakielisen tekstin seassa vähän oudolta, vaikka ihan toimiva ratkaisu sinänsä. Jäi pikkaisen häiritsemään, että teksti loppui noin kesken, mutta kaipa loppu jäi sitten lukijan mielikuvituksen varaan.

izumoampkotetsu - 2007-06-02 22:04:25
pidempi loppu olisi ollut kiva, mutta kyllä tuokin lopetus on mukava omalla tavallaan. Minäkin pidin tuosta radio-psykologi-ideasta ^^ en ole aikaisemmin törmännyt vastavaan, joten pisteet kotiin omaperäisyydestä. Iruka ja Kakashi olivat hyvin kuvaillut, mutta jotenkin mieleen päälimmäiseksi jäi kuitenkin Hayate... hän oli suloinen sivuhahmo pisteet siitäkin :) (kuinkas minä nyt näin näitä pisteitä jakelen? liian hyvä tarina)

yleensä jään kaipaamaan jatkoa, mutta tämä oli ytimekkäästi tässä, vaikken jatkoa toivokkaan niin toivon ihan uuden tarinan, joka on yhtä mielenkiintoinen ja omaperäinen ;)

Hatha - 2007-06-03 11:41:25
Rytmität ihanasti tuon laulun itse tarinan kanssa. Varsinkin tuo loppu on varsin iskevä. Hyvä hyvä :3
  Itseäni alkoi naurattaa tuo radiopsykologi, koska se alkoi muistuttaa liikaa Frasier (ohjelma, jos joku ei tiedä). Mutttaaa Kakashi olisi varmasti hyvä radiopsykologi ;)

Loppu oli hieman hätäinen verrattuna muun tekstin rytmiin, täytyy myöntää. 4p ja papukaijan merkki.

RafaelinEnkeli - 2007-06-04 15:18:47
Anteeksi, olen surkea kritisoimaan muuta kuin ruokaa... Mutta tämä on aivan ihana ficci! Tykkään KakaIrusta ja tämä on mahtavasti kirjoitettu. Alku oli ihanasti kuvailtu. Pidin lopusta kovasti, ja nuo viimeisen "kappaleen" sanat muistan varmaan aina. 5 p.

ABeKoBe - 2007-06-04 19:48:50
voi että! tää on ihana! mä oikeesti itken kohta... ihana<3 voi Iruka parkaa...*pyyhkii kyyneliä* joo mä en keksi mitään rakentavaa... *lähtee etsimään nenäliinoja*

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste