Dogs




Kaupungin äänet. Kaupungin valot. Kaupungin varjot.
Tuhansia ihmisiä. Tuhansia ihmisiä liikaa.


Monet hajut tunkeutuivat sieraimiini. Silmäni näkivät kadulle kujankulmalta, tarkentuivat ohikulkeviin ihmisiin. Öisin kaupungilla liikkui monenlaisia ihmisiä monenlaisissa aikeissa. Varsinkin lauantaiyönä.
Monille se oli hauskanpitoilta. Seuraavana aamuna, sunnuntaina, kesti vielä olla krapulassa tai väsynyt, maanantaina ei niinkään. Joillakin oli omat työ- ja opiskelupaikkansa, joidenkin mielestä maanantai vain oli sellainen päivä, jolloin ei kuulunut näyttää minkäänlaisia merkkejä edellispäivän juhlinnasta. Ihmiset ovat outoja.
Ja se oli niin pirun totta.
Nostin mustia aurinkolasejani nenälläni. Mustat hiukset valuivat kasvoillani tuoden luultavasti epäilyttävän vaikutelman. Hipaisin vaaleilla sormenpäilläni kaulustani. Tumma puku, niin virallinen minun ylläni.
Mutta minulla ei ole ikinä aikaa miettiä, aina on oltava nopea ja valmis toimintaan. Kuin yön susi, joka työskentelee hienosti pukeutuneille leijonille ja tekee likaiset työt heidän puolestaan, hoitaa kaikkien liikeasioiden varjopuolet, tarpeen tultaessa uhkailee ja kiristää. Kuin koira joka puree tai haukkuu lampaita kun siat eivät jaksa. Se on minun työni.

You gotta be crazy, you gotta have a real need

Kuljen hiljaisesti mihin aikaan tahansa, en jätä jälkiä, en tee mitään, mikä voisi olla vaarallista työnantajalleni, kuka se sitten sattui sillä hetkellä olemaankaan, pomoni vaihtui vähän väliä. Pisin työsuhde saman työnantajan kanssa oli vuosi. Nykyinen pomoni, Orochimaru, oli varsin antelias, mutta kiero. Sain sopivasti palkkaa töistä, joita hän ei tehnyt; ihmisten etsiminen käsiin, neuvotteleminen, mahdollinen kiristäminen. Se vaihteli niin paljon. En edes osannut enkä ikinä tule osaamaankaan nimetä ammattiani.

"Duunari", sanoin, jos joku uteli liikaa. Minun, Uchiha Sasuken, piti tosiaan elää kuin varjossa. Vähän niinkuin 'salainen agentti'.
Hämmästyttävää. Kaikenlaisia pestejä sitä saikin, vaikka kävi vain lukion, liikkui erikoisissa piireissä ja ajatteli omilla aivoillaan. Nokkeluus oli apuni, terävyys ja viisaus käteni. Voima ei paljon tällaisessa työssä auttanut. Piti tuntea ihmisluonne ja osata ajatella myös itseään.
"Koira", veljeni sanoi kerran. Hän oli ainoita ihmisiä, jotka tiesivät minusta liikaa. "Rikkaitten koira. Sinä tapatat vielä itsesi joskus. Tekisit jotain muuta."

Mutta minä en voinut. Tuntui kuin olisin ikuisesti jossain kiinni, kuin rautaketjuissa, jotka eivät ruostuneet, eivätkä joustaneet. Kuristusotteessa.
Ja minulla oli nykyiseltään tunne, että pomoni ei päästäisi minua elävänä pois, jos ottaisin itse hatkat. Hänen piti lakata tarvitsemasta minua.
Sairasta, eikö?
Elämäni pyöri lähinnä työn ympärillä. Sosiaalinen elämäni rakentui kaupungin toisella puolella asuvan veljeni ja minun vahvasta sielunsiteestä, parista ystävästäni ja töissä tapaamistani hörhöistä.
Ei minun kuulunut valittaa, ehei. Sain hyvää palkkaa, asuin hyvässä asunnossa, olin hyvässä iässä. 25 vuotta ei kai ole paljon. Pukeuduin komeisiin vaatteisiin, minulla oli hyvä ulkonäkö ja rahaa.
Mutta kun joka ilta tai yö palaa tyhjään asuntoon, elämä alkaa tuntua omituisen tyhjältä.
Aluksi siihen ei välttämättä tajua syytä. Sitten vasta, kun yksinäisyys todella painuu kalloon, alkaa ärsyttää.
Varjokoirana ei voinut noin vain mennä tutustumaan ihmisiin. Vainoharhaisuus oli tervettä. Tai sitten sairasta.

You gotta sleep on your toes, and when youre on the street
You gotta be able to pick out the easy meat with your eyes closed
And then moving in silently, down wind and out of sight


Tarkistin puhelimestani ajan. Se näytti melkein keskiyötä.
¨Paska'
Kuin tilauksesta puhelin hälytti puhelun takia. Orochimaru.
'Haloo', vastasin tavalliseen tapaan. Yritin edes kuulostaa kiinnostuneelta ja kunnioittavalta tai edes viralliselta, mutta haukotus tappoi yrityksen heti alkuunsa.
Toisesta päästä kuului käärmemäinen naurahdus. 'Iltaa vain sinullekkin.' Venyttelevä ääni tuntui ikävältä korvissani. Jalkani puutuivat pitkästä odotuksesta.
"Iltaa. Aika, paikka ja henkilö?" Yksinkertainen kysymykseni oli tullut tutuksi Orochimarulle työjaksoni aikana.
"Hmm. Olen kiinnostunut tavarasta, jota eräällä henkilöllä on tarjottavana minulle. Sinun pitää etsiä sellainen henkilö, kun.."
Paperien kahina ja hiiren klikkaus kuuluivat selvästi korvaani.
".Uzumaki Naruto. Voit kysyä baarin isännältä hänen olinpaikkaansa, lähteitteni mukaan hänen pitäisi olla vielä tällä hetkellä siinä baarissa, jossa minä tiedän sinunkin käyvän."
Minulle tuli harvinaisen epämiellyttävä olo. Kylmä tuuli pusersi läpi puvuntakkini saaden ihoni kananlihalle. Pomoni tiesi liikaa kaikesta.
"Kun löydät hänet, vie hänet jonnekkin, jossa voitte puhua rauhassa. Kerro hänelle pienesti kiinnostuksestani hänen hankkeitaan kohtaan ja jätä ainakin käyntikortti."
Vilkaisin taas kadulle. Ihmisvilinä oli laantunut, joku lauleskeli humalassa. Puristin rystysilläni tummansävyistä arvokasta kännykkääni.
"Selvä", myönnyin ja odotin Orochimarun lopettavan puhelun.
"Kun tämän saat tehtyä, en tarvitse sinua ainakaan kahteen päivään. Hoida homma kunnialla."
Viimeisen lauseen jälkeen kuulin vain pari tuuttausta ja hiljaisuuden.
Minua ei kohta tarvittu taas vähään aikaan.

Teki mieli istahtaa asfalttille ja unohtaa työt. Katsella ihmisiä, joilla oli mahdollisesti oma elämä ja rakkaat ihmiset.
Astuin varjoista ja otin askeleita kohti tuttua baaria. Lyhyitä, mutta vakuuttavia askeleita.

You gotta strike when the moment is right without thinking.

Astuin ovesta sisälle ihmeellisen hienostuneen näköiseen baariravintolaan. Ovimikko tuskin vilkaisi perääni livahtaessani sisään.
Pöytiä, coktail-laseja, laavalamppuja, baaritsiki, musiikkia ja ihmisiä.

Olin varmaan aika mielenkiintoisen näköinen koko paikassa. Ulkonäöstäni huokui jotain, joka rakensi muuria minun ja näiden iloisten ihmisten välille. Ja minä tiesin sen hyvin.
Kävelin rauhallisesti tiskille ja tutkiskelin vaivihkaa ympärilleni. Baarimikko kiinnitti huomionsa minuun ja tunnisti minut - kävin usein Itachin kanssa kyseisessä paikassa.
"Violetta vai?", mies kysyi ja kohdisti tummat silmänsä minun omiini. Nyökkäsin ja hymyilin hieman. Vaistomainen virallisuus nosti päätään minussa.

And after a while, you can work on points for style
Like the club tie, and the firm handshake
A certain look in the eye, and an easy smile

Miehen sekoittaessa ravistellessa drinkkiäni katseeni vaelsi ihmisissä ja paikan hämärässä profiilissa. Tunnelma oli katossa joidenkin kannalta. Viereinen tyyppi näytti siltä, että alkaisi jutella kohta kelle tahansa lähellään olevalle, tässä tapauksessa minulle, joten kiirehdin tekemisissäni ja kumarruin baarin isännän puoleen.
"Tiedätkös kuka täällä on semmoinen kuin Uzumaki Naruto?"
Miehen kasvoille nousi yllättynyt ja mietiskelevä ilme.
"Jaa-a, se on minun tuttuni. Istuu tuolla" Hän osoitti yhtä pöytää, jossa oli pieni poikaporukka. "Tuo kultahiuksinen."
Katseeni vaelsi nopeasti nurkkapöytään ja tajusin tuijottavani poikaa, tai oikeastaan aikamiestä, ehkä hieman minua nuorempaa juippia. Hän näyttikin Narutolta, nimi sopi hänelle hyvin. Hersyvä nauru kuului tiskille saakka. Kirkas tukka erottui hyvin baarin hämyisestä valosta ja muiden ihmisten tylsistä hiusväreistä.
Yhtäkkiä oma kampaukseni alkoi tuntua tavanomaiselta.
Otin lasini ja astelin hiljaa lähemmän tarkastellen vaivihkaa 'Uzumakia' ja hänen seuruettaan. Kolme henkeä istui saman pöydän ääressä, jutteli ja siemaili drinkkejään. Kohteeni seuralaisina olivat tuhkanharmaa- ja ruskeatukkaiset miehet.
'Minun pitäisi saada hänet puhumaan rauhaisaan paikkaan vai..?'
Astelin viereiseen pöytään tarkkailemaan tilannetta. Istuin pehmeälle tuolille ja join hieman lasistani. Blondi oli äänessä.
"...Mutta ethän sä mitään voi tehdä!", hän huusi ruskeatukkaiselle ja nauroi perään. Hän oli harvinaisen poikamainen, mutta oli varmasti yli kahdeksantoista. Hymykuopat, piikikkäät hiukset ja taivaansiniset, kirkkaat silmät. Oikea söpistys.
Porukan keskustelu oli varsin mielenkiintoinen. Ensin he juttelivat toistensa romansseista, sitten puhe kääntyi johonkin yhteiseen kaveriin. Jutustelun sävy oli koko ajan iloinen, hymy ei ollut kaukana kenenkään suusta. Kelmeäihoinen mies, se jolla oli tuhkanharmaa tukka, oli kaikista hillityin, joi pieniä siemauksia ja nauroi hiljaisesti. Nimi paljastui salakuuntelun jälkeen Nejiksi, toista poika blondi sanoi koiraksi. Mieleeni tuli taas ikävästi veljeni sanat.
"Koira. Rikkaitten koira. Sinä tapatat vielä itsesi joskus. Tekisit jotain muuta."
Yritin puhdistaa pääni turhista ajatuksista, mutten onnistunut. Milloin lopettaisin työni ja tekisin jotain elämälläni? Olin todellakin aika epävakaassa tilassa. Orochimaru ja hänen kätyrinsä olivat vaarallisia, mutta minä en pelännyt. Puukotin heitä jopa selkään, tein asioita, jotka tuottivat hallaa heille bisneksissä. Tahdoin lopulta hyödyn vain itselleni.

You have to be trusted by the people that you lie to
So that when they turn their backs on you
Youll get the chance to put the knife in

Orochimaru luotti minuun, mutta tiesi myös kuinka vaarallinen olin hänelle. Se että hän nuuski asioitani, saattoi kieliä siitä, että hän tiesi, miten olin pettänyt hänen luottamuksensa aiemmissa töissä. Suurin kysymys oli ehkä se, että miksi hän ei ollut tapattanut minua, epäluotettavaa yksinäistä sutta, vielä?
En tiennyt. Joskus epätietoisuus painoi liikaa, silloin oli mentävä tekemään jotain rauhoittavaa.
Mietiskelyni keskeytyi, kun Uzumakin seuralaiset lähtivat pois pöydästä, suunnistivat ilmeisesti tiskin lähettyville. Tunsin jonkun katselevan minua tarkasti.
Käänsin kasvoni liian nopeasti piikkihiuksista nuorukaista kohti; niskastani kuului ikävä rusahdus. Sain kohdata kirkkaat vaaleansiniset silmät, jotka tuijottivat minua. Hymy sai jonkun hyppimään vatsassani. Olin ilmeisesti juuri löytänyt aarteen.
"Iltaa viettämässä?"
Minulla meni hetki toipua kysymyksestä. Nyökkäsin parin sekunnin päästä.
Blondi pörrötti hiuksiaan ja viittasi omaan pöytäänsä. "Tule seuraksi."
Hän huomasi, kun katsoin epäilevästi hänen seuralaisiaan, jotka istuivat tiskillä baarijakkaroilla ja rauhoitti minua sanomalla:
"Minä ehdotin heille paikanvaihtoa, jotta saamme jutella rauhassa. Tule lähemmäs ja kerro asiasi, sinulla on ilmeisesti jotain täkeää kertomista minulle."
Lämmin hymy ei saanut pientä jännitystä katoamaan. Hän oli lukenut minua kuin avointa kirjaa, joka on harvinaisen ärsyttävää. Hämmästelin hänen arvaustaan, mutta vaihdoin kumminkin paikkaa blondin vastapäiselle paikalle. Hänen tutkiva ja odottava katseensa hermostutti minua. En edes ymmärtänyt miksi.
"Naruto Uzumaki, ketä saan puhutella?" Lämpöinen ja naurava ääni. Ojennetu käsi. Söpöt huulet.
'Olet töissä. Ei ole aikaa bongata toisista ihmisistä ihanuuksia.' Kirosin ajatuksiani kumminkin melkein heti. Ihanuuksia?
"Sasuke Uchihaa." Hämmästyin itsekin, kuinka nopeasti livautin nimeni. Turvallisuussyistä käytin töissä hieman muunneltua nimeä. Blondi oli saanut minut kiitettävästi hermostumaan, millä keinoin, sitä en tiedä. Ehkä tietämyksellään siitä, millä asialla liikuin, ystävällisyydellään, rennolla aseenteellaan tai kirkkailla kauniilla silmillään?
"Millä asialla liikut?", hän kysyi kun ilmeisesti tajusi, ettei minusta saisi vastauksia kuin kysymällä. "Näytät juuri niiltä ihmisiltä, jotka tulevat luokseni toisten käskystä, hoitamaan asioita, joita jotkut ihmiset eivät itse osaa tehdä."
Hämmästyin taas. Nokkelaa.
"Miten sinä vain heität oikeita arvauksia, kun minä mietin miten saisin tehtyä tästä asiastani mahdollisimman yksinkertaisen?", kysyin ilmiselvän hämmästyneellä äänellä (joka oli sattumoisin hyvin harvinainen) ja katsoin sinisiin silmiin tiukasti.
Naruto nosti lasinsa huulilleen ja joi hieman. Hän omasi kauniin ruskettuneen ihon, jonka väriä valkoinen hihaton paita korosti. Jalassaan hänellä oli maastonvihreät reisitaskuhousut. Tuijotin vähän aikaa hänen komeaa varttaan.
'Harvinaisen kaunis poika.'
Naruto katsahti taas minuun lasinsa yli. "Katso minua vain rauhassa, ei tässä ole vielä kaikki."
Perverssioaalinen huomautus sai poskeni vetäytymään polttavaan punaan. Epä-minämaiseen punastumiseen. 'Voi vittu', kirosin itseäni.
Hän nauroi noloudelleni hiljaa, mutta vakavoitui sitten. "Voit kertoa asiasi, mutta vaikutat varautuneelta. Mitä jos mentäisiin hotellihuoneeseeni."
Hänen hymynsä palautui kun hän huomasi epäilevän ilmeeni. "En minä sinua tapa. Enkä raiskaa, jos et itse sitä halua."

Harvemmin sitä törmäsi noin suorasanaisiin ihmisiin.



Istuin upottavassa kirkkaanpunaisessa nojatuolissa ja yritin löytää käyntikorttia housujeni taskuista. Naruton sviitti oli lämpimästi sisustettu ja viihtyisä. Sopiva hänelle.
Etsimiseni ei tuottanut tulosta, mutta katsellessani Narutoa työtehtäväni tuntui omituisen tyhjänpäiväiseltä.
Hän sekoitteli ilmeisesti uutta drinkkiä itselleen, hänellä oli mielenkiintoisia juomisia mukanaan. Pieniä, koreita pulloja.
"Haluatko sinä? Et taida tohtia ottaa, epäilevä Tuomas", hän sanoi ja ravisti purkkia hampaat irvessä, "Jos vaikka yrittäisin myrkyttää sinut tai jotain, Vaikka noh, on se kai ihan tavallista sinun piireissäsi." Katsoin hänen touhujaan ihmeissäni. Hän oli ammattimainen, sekoitteli juomia ihan summittaisesti, mutta määrätietoisesti. Itse asiassa minua ei epäilyttänyt juurikaan maistaa hänen tuotoksiaan. Sisimmissäni tiesin, että me emme olleet vihollisia.
"Oletko sinä baarimestari tai jotain?", kysyin. En ollut itse ikinä ollut mikään juomien tai mikään muunkaan sekoittelija, makuaistini ei toiminut ikinä oikeassa kohdassa.

"Itse asiassa kyllä. Minulla on oma baari yhdessä kaupungissa, aika kaukana täältä. Siksi oleskelenkin täällä, olen tavallaan vain matkalla. Tapaamassa ystäviä ja semmoista." Hän kurkotti antamaan minulle täyden lasin, jossa oli hempeän punainen juoma.
"Itse ilmeisesti asut täällä?"
Nyökkäsin ja maistoin hieman lasistani. Jotain mikä maistui vadelmalta. Hyvältä.
"Asun ihan lähellä täältä ja teen töitä milloin kellekkin."
Naruto peruutti kissamaisesti toiseen nojatuoliin ja katseli utuisesti omaa lasiansa juoden sen sitten kerralla tyhjäksi. Yksi pisara nestettä jäi hänen alahuulelleen ja minun teki mieli suudella häntä.
'Olenko minä idiootti? Hoida tämä kunnialla!' Ikävä ääni käski päässäni tehdä jotain viisasta, eli siis kertoa Orochimarun kiinnostuksista Naruton "bisneksiin".
Sitten toinen, juonikkaampi ääni päässäni, alkoi puhua: "Toisaalta, nythän on oiva hetki olla tekemättä loppuun määrätty työsi. Senhän sinä olet aina halunnut tehdä, pettää Orochimarun tavalla tai toisella. Nyt on oiva tilaisuus, voit..' Ei.
'..Ja sinä rakastuit tuohon...' EI!

I gotta admit that Im a little bit confused
Sometimes it seems to me as if Im just being used
Gotta stay awake, gotta try and shake of this creeping malaise
If I dont stand my own ground, how can I find my way out of this maze?

Aivan kuin olisin tulossa hulluksi. Olin tyytymätön riippuvaisuuteeni työtäni kohtaan.
Sillä hetkellä minua ei kumminkaan kiinnostanut paskan vertaa Orochimarun asettama käsky, vaan eräs keltahiuksinen komistus läheisellä tuolilla. Mieleni teki mennä suutelemaan häntä.
Ajatella, pari tuntia jonkun komean kanssa ja olen valmis hyppäämään hänen housuihinsa sillä sekunnilla. Katsellessani häntä tajusin kumminkin miksi. En ollut aiemmin kohdannut ketään, joka saisi työtehtäväni menemään mönkään, sekoitettua ajatukseni ja voi luoja sitä tunnetta joka pomppi rinnassani häntä katsellessani. Hänen hymynsä sai minutkin hymyilemään, ja jonkun sulamaan sisälläni.
Koira, joka rakastaa kissaa. Kaunista kissaeläintä, joka voisi myöhemmin millä tavoin tahansa tappaa koiran sen sokean rakkauden takia.

Deaf, dumb, and blind, you just keep on pretending
That everyones expendable and no-one had a real friend


Minä istuin ajatuksiini uppoutuneena hetkellisessä hiljaisuudessa välillämme.
"Kelle sinä työskentelet?", Naruto kysyi heittäen helvettiin hiljaisuuden, joka oli saanut minut ahdistuneisiin ajatuksiini siitä,  miten huonosti minä luotin toisiin ihmisiin ja siihen suurimpaan asiaan maailmassa; rakkauteen. Itachi sanoi usein, että luottamukseni oli murskattu lapsuudenkodissamme, jossa kukaan ei ollut välittänyt eikä rakastanut meitä.
"Yhdelle Orochimarulle. En tiedä sukunimeäkään", vastasin. Hänen äänensä kuuleminen sai minut piristymään uudelleen ja jonkun pomppimaan vatsassani.
"Mikä sinun ammattinimikkeesi on?"
Naurahdin kysymykselle, jota olin itsekin joskus miettinyt. "En tiedä", vastasin totuudenmukaisesti. "Se on vielä vähän auki. Olen aina joko duunari tai koira, niinkuin veljeni sanoo."
"Koira?"
"Niin", vastasin ironisesti. "Rikkaiden verikoira, joka tekee likaiset hommat niiden puolesta."
Naruto vihelsi hiljaa. "Aikamoinen ammattinimike." Naurahdimme samaan aikaan ja sain rytmihäiriöitä. Miten kaunis ääni Narutolla olikaan.
"Onko sinulla tyttö- tai poikaystävää?", hän töksäytti ja hymyili ilkikurisesti ilmeelleni. Menin hieman hämilleni ja änkytin jotain ein tapaista.
"Minä arvasin. Näytät aika rakkaudettomalta."
Hänen kommenttinsa sai minut vetäytymään taaemmas tuolissani ja hymyni katoamaan.
"En tarkoittanut sitä pahalla", hän korjasi, "Sinä vain näytät siltä."
Mieleni teki sanoa jotain nokkelaa. Monenlaiset tunteen riipivät sisälläni ja toivat ikävää sydemeeni.
"Ihmiset ovat rakkaudettomia ja itsekkäitä petoja, jotka puukottavat toisiansa selkään ihan säälittä." Töksäytykseni sai Naruton ilmeen hieman mietteliääksi.
"Luuletko tosiaan niin? Jos jotkut ihmiset ovat sellaisia, niin eihän se tarkoita sitä, että kaikki olisivat. Sinä vain liikut sellaisten ihmisten keskellä, joille raha merkitsee kaikkea", hän lausui hiljaa. "Sinun pitäisi ehkä katsoa ympärillesi."
Minä tuhahdin halveksivasti ajatukselle. "Miksi minun edes pitäisi? En minä edes tarvitse sellaista kuin.."
"And you believe at heart, everyones a killer", Naruto keskeytti minut - laulamalla. Hän nauroi päälle hieman viekottelevasti ja nousi ylös.
Askel askeleelta hän asteli eteeni ja kumartui kasvojeni tasolle.
"Kun näin sinut baarissa, ajattelin heti sinusta pelkkää hyvää. Olethan hyvännäköinen ja lopulta tosi mukavakin." Hän nosti sormensa ja hiveli hiljaa poskeani. Kumotus alkoi tuntua koko vartalossani.
"Vaikka oletkin aika mustavalkoinen", hän jatkoi, "olet silti - miten sitä voisi sanoa -  ihana. Minä en ihastu tyyppeihin ensinäkemältä, mutta sinä olet..." Tunsin lämpimät ja pehmeät huulet huulillani. Vadelmanmakuiset.
"Aivan erilainen kuin muut."
Hän painautui syliini ja painoi huulinsa kovemmin omiani vasten.
Tiesin, että minä kiinnostin häntä ja vedin hänen vartalonsa tiukemmin omaani vasten. Olin ollut liian kauan ilman toisen ihmisen lämmintä kosketusta. Ilman minkäänlaista rakkautta tai välittämistä. Joten minä vain annoin mennä ja suutelin takaisin. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että lentäisin. Enkä välittänyt enää mistään muusta kuin hänestä.

Who was born in a house full of pain
Who was trained not to spit in the fan
Who was told what to do by the man
Who was broken by trained personnel
Who was fitted with collar and chain
Who was given a seat in the stand
Who was breaking away from the pack
Who was only a stranger at home
Who was ground down in the end
Who was found dead on the phone
Who was dragged down by the stone.