We're not gonna be
Just apart of their game
We're not gonna be
Just the victims
They're taking our dreams
And they tear them apart
Til’ everyone's the same
I've got no place to go
I've got no where to run
They love to watch me fall
They think they know it all

Mä muistan yhä sen päivän, jolloin mä jäin kiinni. Se oli ihan mukava päivä, mä en ollut pitkään aikaan tehnyt mitään pahaa. Mä söin muroja keittiössä, äiti ja isä olivat jossain kaupassa. Selailin joitain ikivanhaa lehteä, mässytin muroja ja litkin teetä. Oli ihan tavallinen keskiviikko, koulu alkaisi kohta ja niin edes päin. Sitten ovikello soi. Mä mietin, että kuka siellä voi olla, ei kello ollut edes kahdeksaa, ja suunnistin ovelle. En edes kurkistanut ovisilmästä, vaikka äiti vannotti niin aina tekemään. Ironista, silloin se olisi ollut kaikista aiheellisinta. Joskus mä mietin, mitä olisi käynyt, jos mä olisin silloin jättänyt oven avaamatta, ja juossut. Lujaa. Mutta mä avasin sen, se ei ole mulle vieläkään itselleni selkeää, mitkä oli mun tunteet kun mä näin ketä oven takana oli.

KYTÄT.
Ja mä jäin kiinni.

We won't let them change
How we feel in our hearts
We're not gonna let them control us
We won't let them shove
All their thoughts in our heads
And we'll never be like them

”Sasuke! Herätys!” joku huusi korvan juuressa (tai siltä se ainakin tuntui). Sasuke avasi silmiään hieman ja näki Kiban naaman sänkynsä vieressä.
”Bökdjisdhiadh”, hän murahti ärsyyntyneenä ja veti peiton päänsä yli.
”Hei, olisi pitänyt jo nousta puoli tuntia sitten mutta annoin sulle vähän armoa, unikeko. Nyt ylös ja vähän äkkiä”, Kiba sanoi ja kiskoi peittoa kaverinsa päältä.
”Naama umpeen”, Sasuke murisi ja hautautui tyynyynsä.
”Anna sen olla. Nukkukoon jos tahtoo”, joku huusi toiselta puolelta huonetta.
”Ei se kuitenkaan tulisi, jos tietäisi mitä tänään on luvassa”, toinen ääni jatkoi. Kiba huokaisi.
”Niinpä kai sitten”, poika sanoi ja käveli pois Sasuken sängyn vierestä.
”Sitä nyt the Tarkastus vähiten kiinnostaa”, Kiba jatkoi ja sai muut huoneessa olevat nauramaan. Sasuke räväytti silmänsä auki ja oli hetkessä hereillä. Hän ampaisi pystyyn ja löi samalla päänsä yölamppuunsa.
”-ttu!” poika rääkäisi. ”TARKASTUS?” hän huusi päätänsä pidellen ja sai Kiban ja muut pojat repeämään jälleen nauruun.
”Juu, kuulit oikein. Tar-kas-tus”, sängyllään istuskeleva pitkähiuksinen poika nauroi.
”Ja ei mikä tahansa tarkastus. Se muija, Tsunade, tulee”, lattialla pasianssia itsekseen pelaava poika, Kankuro, sanoi vähän katkerasti.
”Ei voi olla totta. Eikö se just käynyt täällä”, Sasuke nurisi päätänsä yhä pidellen.

”No on se nyt parempi kuin se kauhea Jiraiya” pitkähiuksinen poika sanoi ja sai kylmät väreet kulkemaan kaikkien neljän pojan iholla.
”Onko listat jo tulleet?” Sasuke kysyi ja kapusi pois sängystään ryhtyen etsimään paitaansa.
”On”, pitkähiuksinen poika sanoi ja heilutteli kädessään valkoista paperia. Sasuke unohti paidan etsimisen ja kurottautui kohti paperia.
”Anna se tänne, Neji”, Sasuke pyysi. Neji ojensi paperin ja hänen oli selvästi vaikea pidätellä naurua. Sasuke nappasi listan nopeasti ja lukaisi sen läpi.
”Aaaaaaarghh! Miksi minä?! Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tällaisen kohtalon?!” Sasuke huusi ja rojahti maahan istumaan. Kiba ja Neji nauroivat täyttä kurkkua (Kankuro oli syventynyt pasianssinsa pariin).

” ’Tarkastus klo 9:30–19:30. Tarkastajana valtion nuorisotyöntekijä Tsunade Sayumi. Tarkastus kulkee seuraavassa järjestyksessä:
9:30–10:30: Sasuke Uchiha, Lee Rock, Sakura Haruno ja Hinata Hyuuga’ ”, Sasuke luki ääneen muiden naurun säestämänä.
”Tyyppi joutuu ekana! Silloin se ämmä on vireimmillään!” Kiba hekotti. Sasuken teki mieli oksentaa, kun hän luki listaa eteenpäin. Hänen kämppiksensä tässä helvetissä olivat kaikki loppupäässä.
”Epäreiluaaaaa…” Sasuke vikisi kun Kiba taputti häntä rohkaisevasti olkapäähän.
”Noh, poikaseni, toimit vaan kuten viime kerrallakin. Ja kaikilla aikaisemmilla. Vastaat vain vähäsanaisesti, jos ollenkaan”, Kiba sanoi matkien vanhaa ukkelia. Sasuke huitaisi Kibaa vihaisesti muttei osunut.
”AAMIAISTAAA!” Neji huudahti ja ampaisi pystyyn sängystään. Kankuro heräsi lattialla pelinsä parista.
”Joo, mennään vaan syömään”, Kankuro sanoi ja keräsi pelikorttinsa lattialta. ”Odotetaanko me sua, Sasu- ”, Kankuro keskeytti puheensa nähdessään lattialla itsekseen piipittävän Sasuken.
”Miksiminämiksiminämiksiminäsienimiksiminämiksiminä”, poika kitisi.
”Me taidetaankin jo mennä, tule perässä”, Neji naurahti ja työnsi Kiban ja Kankuron edellään ulos huoneesta.
”Se on sekopää”, Neji kuiskasi muille, niin ettei Sasuke kuullut ennen kuin työnsi oven kiinni heidän perässään.

Sasuke koetti kerätä itseään. ’Noniin, Sasuke, etsi vaatteesi ja mene syömään aamiaista’, hän ajatteli päättäväisesti ja nousi ylös. ’Etsi paita’, hän komensi itseään ja asteli vaatekaapilleen. Hän avasi oven ja jäi välittömästi valtavan, kaapista vyöryvän vaatemassan alle. Sasuke kirosi kovaan ääneen ja kaivautui pois vaatteiden seasta. Mikä keksintö sekin oli, neljä poikaa käyttää samaa pikkuista vaatekaappia. Ahdasta tuli pakostakin. Sasuke etsi kasasta joitain omia vaatekappaleitaan ja puki päälleen. Samalla hänen katseensa kiinnittyi seinällä roikkuvaan kalenteriin. Se oli sellainen tylsä ja typerä seinäkalenteri, joita jaettiin lähikaupoissa vuoden alussa. Kuukausien kohdalla olevat kuvat olivat persoonattomia ja tusinakuvaajien ottamia, tyhmistä perunapelloista ja puistoista. Sasuke tunsi jälleen itsensä maailman surkeimmaksi ihmiseksi nähdessään, mitä oli kirjoitettu tätä päivää kuvaavan ruudun kohdalle. Ja vielä Sasuken omalla, tikkuisella käsialalla; ”Tarkastus!” ja alle oli Kiba piirtänyt hirttopuussa roikkuvan ukon. Sasukea hymyilytti pakosta, vaikka tilanne olikin hirveä. Usein Sasuke mietti, mitä hän teki tässä paikassa, mitä hän haki täältä? Hän olisi voinut välttää tänne joutumisen, poika tiesi sen itsekin, mutta täällä hän istui päivästä toiseen. ’Tämä on syvältä’, Sasuke ajatteli ja veti koko kalenterin pois seinältä.

Vielä puoli vuotta. Sasuke ei laskenut päiviä, mutta hän tiesi sen silti. Sitten hän olisi vapaa täältä, vapaa tekemään mitä huvitti. Päivä, jona hän oli joutunut tähän kuvottavaan laitokseen, se olisi silloin vain muisto, joka sekin haihtuisi myöhemmin. Nyt hän kuitenkin muisti sen päivän, noin vuosi sitten. Lopultakin joku oli nähnyt Sasuken, ”Korpin”, niin kuin silloisessa jengissä häntä kutsuttiin. Se jengi jäi kiinni, useista törkeistä murroista asuntoihin ja kauppoihin, sadoista näpistyksistä ja lukemattomista muista rikoksista. Kaikki kymmenpäisen jengin jäsenet oli napattu ja pantiin nyt vastaamaan teoistaan. Kiven sisään, laitokseen, vankilaan. Jokaiselle 18 kuukautta. Kaikki erilleen ympäri maata. Sasuke muisti, miten hän oli pelännyt tullessaan tänne, Konohan Nuorisovankilaan.

**
Sasuke katseli ympärilleen aulassa. Se oli koristeellinen mutta kolkko. Sasuke näki, että ainoastaan lasiseinä erotti hänet tämän laitoksen käytävistä, jotka olivat sillä hetkellä autiot ja vaimeat. Hänen mukanaan tullut poliisi keskusteli jonkun miehen kanssa kauempana. Myöskin mukana oli tullut Tsunade, sosiaalityöntekijä. Tsunade puhui rauhoittavalla äänellä Sasukelle jotain uudesta ”kodista”. Sasuke ei voinut sanoa paikkaa kodikseen. Se oli aivan liian suuri hänen pienelle, itsetuhoiselle mielelleen. Poika puristi rystyset valkoisena tummanruskeaa matkalaukkuaan ja hymähteli Tsunaden puheelle. Yhtäkkiä käytävästä alkoi kuulua ääniä. Kuutisen poikaa tuli käytävää pitkin useiden aikuisten seurassa. Pojat äkkäsivät lasin toisella puolella istuvat Sasuken heti. Joku heistä huusi;
”Hei katsokaa, uutta verta!” Yksi pojista juoksi heitä eristävän seinän väliin. Sasuke odotti hänen pilkkaavan häntä, kenties huutavan jotain solvaavaa. Mutta poika huusikin vain todella kovaa, niin että koko käytävä raikui:
”PAKENE KUN VIELÄ VOIT!” Sasuke katsoi yllättyneenä poikaa, ja tajusi äkkiä jotain. Se olikin tyttö. Mustatukkainen, hiukset sekaisin ympäri kasvoja. Tytöllä oli mustat vaatteet ja pistävät silmät. Silmät jotka pyysivät apua. Sasuke nousi mennäkseen tytön luo, mutta Tsunade painoi hänet takaisin istumaan.
”Älä kuuntele tuota, Sasuke. Hän on yksi vaikeimmista tapauksista”, sosiaalityöntekijä sanoi painokkaasti. Sasuke yritti rimpuilla irti Tsunaden otteesta. Se oli turhaa, sillä tämä nainen oli vahva ja kookas. Lasin toisella puolella monet aikuisista olivat juosseet tytön luo, ja taltuttivat tätä nyt takaisin muiden luo. Tyttö rimpuili vastaan kuin hullu ja kiljui järkyttävän kovaa. Lopulta joku aikuisista pisti tyttöä neulalla käsivarteen, ja tyttö retkahti tiedottomana aikuisten miesten käsivarsille. Yksi heistä otti tytön ja kantoi tämän pois. Muut pojat ja aikuiset jatkoivat matkaa, aikuiset välinpitämättömän oloisina ja pojat vaimeina ja masentuneina. Monet heistä tuijottivat Sasukea kuin sanoakseen ’Mikset jo paennut?’. Tsunade päästi irti Sasukesta ja sanoi hyvin vakavasti;
”Sinun ei tarvitse vihata tätä paikkaa, niin kuin nuo kiittämättömät nuoret tuolla. Sinun ei tarvitse saada erityistä huomiota tai rauhoittavia lääkkeitä kuten tuo tyttö tuolla. Sinä voit käyttäytyä hyvin ja päästä pois pian, elää tavallisen elämän tästä eteenpäin, hankkia perheen ja työpaikan. Muista se, Sasuke.” Sasuke nousi pystyyn ja katsoi inhoten Tsunadea.
”Sinä et minua määrää”, hän kivahti ja käveli pois.
**

Sasuke oli sen jälkeen johdatettu poliisin avustuksella hänen tulevaan huoneeseensa, lasiseinän toiselle puolelle. Huone oli ylimmässä kerroksessa, ja pieni, vain kaksi kerrossänkyä ja yksi vaatekaappi. Huoneessa ei silloin asunut ketään muita kuin Kiba ja Kankuro, joiden kanssa Sasuke ystävystyi helposti. Kankuro oli todella ystävällinen uudelle tulokkaalle, ehkäpä juuri siksi, että Kankuro oli samanlaisista oloista kuin Sasukekin; jengiläinen joka jäi vihdoin kiinni. Kibakin tuntui mukavalle heti aluksi, hänkin oli katujen kasvatti mutta tehnyt huomattavasti rankempia rikoksia kuin Kankuro ja Sasuke – muun muassa hän oli tehnyt kavereineen useita tarhahyökkäyksiä ja sytyttänyt muutamia eläinkokeita käyttäviä laboratorioita tuleen, eläinaktivisti kun oli. Kiba olikin ollut täällä jo neljä pitkää vuotta, ja tuomio jatkui yhä. Myöhemmin huoneeseen sijoitettiin myös Neji, omilla kotikaduillaan huumeita välittänyt poika. Näistä neljästä tuli pian erottamaton tiimi, kaikki vannoivat vastustavansa tätä aivopesulaa viimeiseen henkäykseen asti.

Sasuke oli vihdoin saanut vaatteet päällensä. Hän vilkaisi itseään vaatekaapin ovessa olevasta peilistä. Laiha, pitkä poika tuijotti takaisin. Hiukset olivat pystyssä takaa ja pikimustat, samoin kuten vihaisen oloiset silmät. Poika näki päällään mustan t-paidan ja liian monta kertaa käytetyt farkut. Tennaritkin olivat hyvin likaiset. Sasuke hieraisi oikeaa silmäkulmaansa. Siinä oli ollut ennen parikin lävistystä, mutta tähän manalaan joutuessaan ne oli pitänyt ottaa pois. Kuukausien saatossa jäljelle ei jäänyt kuin pari heikkoa arpea. Peilikuva tuntui irvailevan Sasukelle; ’No kannattiko se lävistys ottaa silläkin festarilla lainkaan? Ehtihän se tulehtuakin pari kertaa!’, pelikuva virnuili. Sasuke olisi mainiosti halunnut jäädä väittelemään itsensä kanssa, mutta huomasi mahansa kurnivan. Niinpä hän lähti huoneesta kohti ruokalaa aikomuksenaan syödä aamiaista.

----
TATTADAA! Kommenttia saa ja pitää laittaa sitten~
Mulla on näköjään joku pakkomielle tennareista hahmoille ja Kankurosta pasianssin parissa...

Ja ainiin, noi englanninkieliset pätkät on sitten Simple Planin biisistä Me Against the World.