Tämä on kohta jo vuoden vanha tekele, joten en tiedä kuinka sen tänne viitsin edes tunkea. Kirjoitan nykyisin paljon paremmin. Tämä nyt kuitenkin kaikesta huolimatta on yksi oma suosikkini kirjoitelmistani, vaikkei tätä niin parhaiten välttämättä olekaan kirjoitettu. Mitä minä tähän mumisemaan. Lukekaa itse. ^^'
----

Aika parantaa haavat

Sasuke käveli hiljaisena metsässä, eloton hento ruumis käsivarsillaan. Pojan vieressä muutaman metrin päässä käveli totaalisen murtuneen näköinen Naruto. Heidän opettajansa Kakashi käveli heidän edessään, hänkin hartiat kyyryssä. Sasuke katsoi ruumista käsivarsillaan. Sakura. Poika ei ollutkaan koskaan tajunnut, miten kaunis tyttö oli. Kalpeita kasvoja kehystävät vaaleanpunaiset hiukset roikkuivat maata kohden elottomina. Sasuke polvistui maahan, ja laski ruumiin sylistään. Naruto oli heti pysähtynyt Sasuken vierelle. Kakashikin seisahtui, ja katsoi taakseen. Mies kohtasi Sasuken katseen, ja ymmärsi. Uchiha klaanin viimeinen vesa tahtoi puhua Naruton kanssa kahden. Kakashi nyökkäsi, ja jatkoi matkaansa sivistyksen puolelle. Sasuke tuijotti edelleen Sakuraa. Kauniit vihreät silmät olivat nyt sulkeutuneet ikiaikaiseen uneen. Ja se oli Sasuken syytä. Poika sulki silmänsä, ja saattoi nähdä kohtauksen kaikessa tramatiikassaan.

Tiimi 7. oli mennyt harjoittelemaan metsään, ja joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkääjinä olivat olleet Itachi ja Kisame. Sasuke muisti kuinka oli raivostunut, kun tyypit olivat koettaneet kidnapata Naruton. Hän ei muistanut, kauanko he olivat taistelleet. Kauan, kaiketi. Sitten Itachi oli kuitenkin hyökännyt häntä kohti, tarkoituksenaan tappaa lopulta pikkuvelikin pois tieltä. Sasuke ei ollut huomannut hyökkäävää Itachia, ja olisi kuollut ellei Sakura olisi hypännyt eteen. Sakura. Sasuke muistaisi ikuisesti Sakuran ilmeen, tämän lyyhistyessä maahan. Kasvoilla oli ollut pöllästynyt ilme, mutta ei kivulias. Jaa juuri ennen kuolemistaan Sakura oli hymyillyt. Hymyillyt viimeisen kerran. Sasuke oli kiirehtinyt tytön luo, välittämättä enää taistelusta. Kaikki muutkin olivat seisahtuneet. Sasuke oli kiskonut heittoveitset irti Sakurasta, ja katsonut tyttöä suunniltaan surusta. Poika oli nostanut katseensa veljensä ilmeettömiin silmiin, ja noussut sitten seisomaan. Itachi oli tappanut Sasuken perheen, kaikki jotka pojalle olivat olleet tärkeitä silloin aikoinaan. Ja nyt tämä. Sasukella oli aikomuksenaan hyökätä Itachin kimppuun, mutta samassa vieressä oleva näky seisautti hänet. Naruto. Surulliset itkevät silmät olivat poissa, ja niissä oli vain vihaa. Silminnäkemätöntä vihaa. Ja punainen chakra oli ympäröinyt Naruton. Se virtasi Naruton ympärillä raivokkaana, ja sitten Naruto oli hyökännyt. Sasuke ei vieläkään voinut ymmärtää mitä oli tapahtunut, ja kuinka kauan Naruto ja Itachi olivat taistelleet. Lopulta kuitenkin Itachi oli kaatunut maahan, tuijottaen Sakuran ruumiin luona kyhjöttävää Sasukea silmiin. Itachin silmien yllättävä lämpö oli ollut suorastaan järkytys Sasukelle, joka oli riistänyt katseensa irti veljestään. Kakashia vastaan taistellut Kisame oli mennyt Itachi luo, ja nostanut ruumiin käsivarsilleen. Sitten hailta näyttävä mies oli kadonnut kuin tuhkatuuleen, Itachin ruumis mukanaan.

Sasuke kosketti kädellään Sakuran kylmää poskea. Poika ei ollut koskaan ymmärtänyt kuinka paljon Sakura oli hänestä pitänyt. Kun Kakashi varmasti oli kävellyt pois, Sasuke nosti katseensa Sakurasta Narutoon. Naruto sitävastoin tuijotti itsepintaisesti Sakuran ruumista, kyyneleisin silmin. Kyyneleet olivat tahrittaneet Naruton posket raidallisiksi, ja silmätkin olivat punaiset ja turvoksissa. Voima joka Narutossa oli virrannut aikaisemmin oli kuin poispyyhkäisty, ja nyt poika oli sen näköinen, että särkyisi tuhansiksi sirpaleiksi hetkenä minä hyvänsä.
- Naruto... Minä...
Sasuke aloitti hiljaisella lohtua anovalla äänellä. Naruto kuitenkin puristi suunsa tiukaksi viivaksi. Sasuke ja Naruto eivät koskaan olleet olleet mitkään ylimmät ystävykset, mutta nyt huomasi, kuinka Naruto vihasi Sasukea. Sakuran kuolema oli Sasuken syy, Naruto tuntui ajattelevan. Sasuke koetti itsepintaisesti tavoittaa Naruton katsetta.
- Minä en olisi koskaan, koskaan tahtonut Sakuran hypähtävän siihen pelastamaan minut. Minun olisi pitänyt kuolla.
- Niin olisikin.
Naruto tokaisi kylmästi Saskelle, puristaen kätensä nyrkkiin. Poika pyyhkäisi märkiä silmiään hihaansa. Tästä ei kuitenkaan ollut yhtään apua, silmät nimittäin kostuivat heti uudelleen. Ja lopulta Naruto nosti katseensa Sasukeen, joka suorastaan pelästyi. Sasuke todellakin hätkähti Naruton katsetta. Se oli niin kylmä ja surullinen, täynnä vihaa ja sydämentuskaa. Sasuke ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Lopulta hän sanoi sen mitä mieleen juolahti.
- Olen pahoillani, Naruto.
- Mistä? Mistä muka kaikkivaltias Uchiha Sasuke voisi olla pahoillaan?
Naruto pilkkasi, kyynelten valuessa vuolaana silmistä.
- Olen pahoillani kaikesta.
- Niin varmasti ja lehmät lentää.
Naruto tiuskaisi, ja tönäisi Sasukea kauemmas. Naruto syleili Sakuran ruumista, ja tuuditti sitä sylissään. Poika siirsi hiuksia Sakuran kylmiltä kasvoilta pois, ja pyyhki sitten tytön kasvoja kuiviksi. Niillekin oli ehtinyt pudota jo Naruton kyyneleitä. Sasuke tuijotti Narutoa epätoivoisena, kun tämä nousi seisomaan, Sakuraa kantaen. Naruto lähti kävelemään eteenpäin samaansuuntaan kuin Kakashi jokunen minuutti sitten. Sasuke nousi seisomaan, ja lähti toisen perään välittämättä ollenkaan kivusta omissa ruhjeissaan.

Kyyneleet. Sasuke katsoi ympärilleen, päästessään Konohan kylän luo. Mistä kaikki olivat saaneet tietää nyt jo? Naruto seisoi ihmisten keskellä, Sakuran kalpea ruumis sylissään. Sasukea puistatti. Jokapuolella, minne katsoikin, näki kyyneleitä. Sakuran vanhemmat itkivät vuolaasti tyttärensä käsiä omissaan pidellen. Naruton itku ei ollut laantunut, päin vastoin se oli yltynyt. Ino. Tytön posket olivat märät kyyneleistä. Inosta ei kuulunut pihaustakaan, ei nyyhkytystä tai henkäilyä, ei mitään. Äänettömät kyyneleet vain valuivat poskille yhteenpuristettujen luomien takaa. Lee itki vuolaasti jonkin matkan päässä Gain vierellä. Mies koetti lohdutella oppilastaan, tuloksetta. Sasuke kääntyi katsomaan laitamilla seisovaa Kakashia. Tämän silmät eivät kiillelleet kyyneleistä, eikä maski näyttänyt märältä. Mies kuitenkin oli murheen murtama. Tämä itki luultavimmin sisäänpäin, kätki kaiken tuskan sisäänsä. Teki kuten Sasuke vielä jokin aika sitten. Nyt poika ei kuitenkaan enää kestänyt. Kaikki se tuska jota Sasuke oli piilotellut sisällään, tuntui purkautuvan ulos ryminällä. Ennenkuin poika edes tajusi, hän oli juoksemassa niin kovaa kuin taisi kohti kotiaan, itkien kovempaa kuin koskaan, kaikkea sydämen tuskaansa ulos.

Lohkeama. Ja toinen. Montahan niitä oli kaiken kaikkiaan? Oli luultavasti aamuyö. Sasuke ei ollut varma. Heti kotiin päästyään poika oli lukkiutunut taloonsa, ja heittäytynyt sängylle. Ja siinä hän oli edelleen. Poika tuijotteli kattoaan, jossa oli monenmonta lohkeamaa. Monta muistoa. Sasuke muisti kuinka yksi lohkeamista oli tullut. Sasuke oli nukkunut pommiin, ja Naruto oli tullut herättämään häntä. Poika oli viskannut saavillisen kylmää vettä Sasuken päälle. Hän oli hypähtänyt pystyyn, ja potkaissut Narutoa voimiensa takaa. Naruton oli lennähtänyt ilmaan, ja tämän pää oli kumahtanut kattoon. Siitä oli tuo yksi lohkeama tullut. Sasuke ei enää itkenyt. Hän ei voinut. Kyyneleet olivat loppuneet. Kuitenkin hän saattoi taas itkeä sisäänsä päin. Tämä oli hänen syytään. Kaikki oli hänen syytään. Poika oli Sakuran lisäksi miettinyt Itachia. Kuinka oli mahdollista että Itachikin oli kuollut? Sasukella ei tuntunut olevan enää mitään. Miksi jatkaa ninjana olemista? Ei ollut Itachia jonka vuoksi harjoitella yötä päivää, tämän tappaakseen. Ei ollut edes ystäviä, joiden takia raahautua sovituille paikoille. Ei ollut mitään edes elämisen arvoista. Mikä tuo kaukaa kuuluva ääni oli? Koputus. Joku koputti Sasuken asunnon oveen. Ääni tuntui tulevan niin kaukaa... Niin kaukaa. Sasuke nousi istumaan vuoteellaan. Hän laski jalkansa lattialle, ja nousi seisomaan. Latttia narahti. Uusi koputus. Hyvin vastentahroisesti, tuskin tajuamatta mitä teki, Sasuke asteli makuuhuoneensa poikki pikkuruiseen olohuoneeseen, josta johti ovi vessaan, ja keittiöön. Olohuoneesta oli myös ovi ulos. Sasuke aukaisi sen. Naruto. Miksi Naruto oli hänen ovensa takana? Sasuke oli jo lämäyttämässä oven kiinni. Oliko poika tullut haukkumaan häntä? Miksi? Eikö Naruto ymmärtänyt, kuinka tuskallista tämä oli hänellekin?! Mutta Naruto ei ollut tullut haukkumaan. Sanaakaan sanomatta poika pujahti Sasuken ohi tämän asuntoon. Sasuke sulki oven, ja kääntyi katsomaan sitten pikkuruiseen olohuoneeseen. Kalpea Naruto oli istahtanut yksinäiselle risalle sohvalle. Pojan pää oli käsien välissä, ja näki kuinka tämä joutui ponnistelemaan itkukohtausta vastaan. Sasuke vain seisoi. Paikoillaan oven luona, kalpeana kuin lakana hänkin. Hiljaisuus lankesi olohuoneeseen. Se oli kuin kananmuna, joka odotteli että joku särkisi sen.
- Sasuke. Anna anteeksi että minä...
Naruto oli rikkonut hiljaisuuden, mutta tämänkin ääni oli sortunut kesken kaiken, ja poika oli purskahtanut hervottomaan itkuun. Sasuke puri huultaan. Mitä hän tekisi? Mieli teki mennä kietomaan kädet Naruton hartioiden ympäri, ja lohduttaa poikaa. Mutta sietäisikö Naruto häntä, tuosta äskeisestä anteeksipyynnöstä huolimatta? Lopulta Sasuke raahautui poikki narisevan lattian Naruton vierelle sohvalle. Kristallisen hohtoisen kyyneleet vierivät nyt Sasukenkin silmistä poskille. Naruto takelteli kurkkuaan, jatkaakseen:
- En tiedä.... Olin järkyttynyt ja sinun veljesi.. Sasuke sano nyt jotain!!!
Naruton ääni muistutti rukoilevaa. Poika nosti katseensa Sasukeen, ja hämmästyi noita kyyneleitä aina niin vakavan ja ilmeettömän Sasuken poskilla.
- Ehkä sinun on parasta mennä, Naruto.
- Ei. Ole kiltti ja anna minun jäädä tänne loppu yöksi. Kello on nyt melkein neljä aamuyöllä.
- Yöksi? Ehei, minulla ei ole tilaa, enkä todellakaan ole hilpeää seuraa nyt. En muutenkaan kyllä, mutta nyt...
Saske laski katseensa käsiinsä. Hän ei edes ymmärtänyt miksi Naruto tahtoi jäädä yöksi. Suuret kyynelhelmet vierivät Sasuken poskia myöten käsille, ja jäivät siihen väreilemään.
-Sasuke ole kiltti. En kestä olla yksin.
Naruto hautasi kasvonsa käsiinsä, ja aloitti itkemisensä taas. Ehkä se oli Naruton avuttomuus joka Sasuken hellyytti, kuka tietää, mutta lopulta Sasuke huokaisi alistuneesti kyyneleitään pyyhkien.
- Hyvä on sitten, loppu yöksi. Mutta minä en usko että itse saan ainakaan nukuttua. Jos tahdot voit mennä vuoteeseeni nukkumaan, minä itse taidan vain olla tässä...
Sasuke sanoi käsiään tuijotellen. Hän ei todellakaan saisi unta. Päässä myllersi jos jonkinlaisia ajatuksia, päällimmäisenä pyöri Sakura ja Itachi. Hän, Uchiha Sasuke, oli viimeinen Uchiha. Ja hänen, Uchiha Sasuken syytä oli Sakuran kuolema. Ajatus tuntui enemmän kuin masentavalta, ja sai jo tyrehtyneen itkun palaamaan.
- En minäkään voi nukkua. Mutta täällä on parempi kuin yksin kotona.
Sasuke nyökkäsi. Hän ymmärsi kyllä. Ennen Naruton tuloa koko aika oli ollut helvetillistä, suoraan sanottuna. Mutta nyt oli sentän joku, joka vei ajatuksia edes hieman pois Sakurasta ja Itachista. Ainakaan Sasuke ei voinut niin tarkasti hautoa asiaa, kun tuossa oli joku jonka kanssa vaitonaisesti puhua. Tästä loppuyöstä tulisi luultavasti Sasken elään pisin.

-Nähdään huomenna siellä Sakuran muistotilaisuudessa...
Sasuke sanoi Narutolle laimeasti, surumielisesti hymyillen. Naruto nyökkäsi, huiskautti kättään, ja lähti laahustamaan tiehensä. Sasuke katsoi hetken pojan perään, ja sulki kotinsa oven sitten, estäen auringon säteiden pääsyn olohuoneeseen. Kaikki verhot oltiin vedettu ikkunoiden eteen. Sasuke käveli makuuhuoneeseensa, ja sieltä erään lipaston luo. Hän aukaisi lipaston keskimmäisen laatikon, ja kaivoi sitä hetken aikaa. Lopulta hän veti sieltä esiin pölyisen valokuvan kehyksineen. Poika pyyhki kädellään pölyt pois kuvan päältä, ja asetteli sen lipaston päälle. Kuvassa oli tiimi 7. Kakashi, Sasuke, Sakura ja Naruto. Sasuke ei voinut olla hymyilemättä kuvaa katsoessaan. Sakura oli aina tahtonut Sasukesta ja Narutosta ystäviä. Tapahtuneen, ja edellisen yön juttelun seurauksena Sasuke olisi luonnehtinut jänen ja Naruton suhdetta nyt ystävyydeksi. Sakuran toive oli toteutunut. Mutta millä hinnalla. Poika nosti kuvan jälleen käteensä, ja hetken päästä halasi kuvan tiukasti syliinsä. Ehkä tästä päästäisiin vielä yli. Yksinäinen kyynel karkasi vielä Sasuken silmäkulmasta poskelle, ja sitä myöten kuvalle. Kuten jo pitkään on sanottu;
Aika parantaa haavat.