Luku 1: Esittely: Inuzuka Kiba



Hänen kätensä tarttuivat toisen pojan paidan reunukseen. Ruskeahiuksinen poika oli pian kaadettu sängylle. Hänen terävät silmänsä katsoivat toista, joka oli juuri asettamassa itseään hänen päälleen. "Mitä sinä teet?" alimmainen kysyi, mutta ei saanut vastausta tältä salaperäiseltä pojalta. He molemmat vain makasivat siinä ja katsoivat toistensa kasvoja, vaikkakin alimmainen poika ei nähnyt toisen silmiä tämän tummien silmälasien takaalta. Hän halusi repiä ne pois, mutta ei ehtinyt liikahtaakaan kun joku nuolaisi hänen poskeaan.

"Waah! Mitä helvettiä sin...!?" hän ei ehtinyt sanoa loppuun, kun kieli mikä äsken oli nuolaissut hänen poskeaan, oli jo tungettu pojan avonaiseen suuhun. Alimmaisen pojan kasvoille nousi puna, joka ei kuitenkaan kunnolla näkynyt, koska hänen poskissaan oli jo valmiiksi punaiset viirut. Kädet vetivät hänet lähemmäs päällimmäisen pojan vartaloa ja suudelma sen kuin syveni.

Toinen yritti kovasi pinkoa pakoon silmälasipäisen otteesta, mutta ei päässyt pois tämän sylistä. Ja mitä enemmän hän yritti, sitä enemmän häntä vedettiin lähemmäs tätä toista, huppupäistä poikaa. Pian ruskeahiuksinen lopetti rimpuilun, kun alkoi tajuta että ei pääsisi pakoon, hän alkoi suudella toista takaisin, mutta juuri silloin toinen vetäytyi pois.

Ruskeahiuksinen katsoi tätä kysyvänä, oliko hän tehnyt jotain väärää? Hän ei ollut kylläkään tottunut suutelemaan niin paljolla intohimolla, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ei kai hän niin huono voinut olla? Toisen pojan kasvoista ei voinut lukea, että miksi tämä oli vetäytynyt pois ja se sai tämän pojan sylissä istuvan yhä enemmän hermostuneeksi ja samalla ärtyneeksi. Oli vaikea tietää tästä toisesta mitään, kun hänellä oli ne silmälasit ja huppari, joka peitti puolet kasvoista.

Hän ei ehtinyt miettiä pidemmälle, kun huppupäinen poika oli alkanut nuolla hänen kaulaansa siitä kohtaa missä leuka ja kaula yhtyivät. Ruskeahiuksinen voihkaisi, koska se liike oli tullut vähän yllätyksenä ja nautinto, mitä se kieli hänen kaulalla aiheutti, oli jo melkein kuin unissa. Ja jos se oli unta, hän ei halunnut sen loppuvan, ikinä.

Toinen poika siirtyi alemmas, mutta juuri kun nautinto alkoi käydä jo todella kiusaavaksi, tämä lopetti ja siirtyi taas katsomaan sylissään olevan pojan silmiin. "Miksi lopetit...?" viirusilmäinen kysyi ja hengitti raskaasti. Hän halusi painaa tämän takaisin niskaansa vasten ja jatkavan sen nuolemista. Mutta jokin hyvin yllättävä pysäytti pojan aikeet. Häntä sylissään pitävä poika oli yhtäkkiä...haukahtanut...ihan kuin koira.

"Mitä helvettiä...?" viirusilmäinen räpytti silmiään oudoksuen. Oliko hän varmasti kuullut oikein? Hän sai varmistuksen kysymykseensä heti, kun huppupäinen poika haukahti uudestaan. Sylissä istuva oli ihan ymmällään. Eiväthän ihmiset hauku...vain koirat. "Hei hetkinen...", ennen kuin hän ehti sanoa pidemmälle, hän oli herännyt...

-------------

"Mitä hemmettiä!" Pojan silmät aukeutuivat aivan auki ja hän hengitti tiheään tahtiin. 'Mitä hemmettiä tuo oli?!' hän kertasi äsken tapahtuneen mielessään, mutta jokin ei täsmännyt. Hän oli omassa huoneessaan, omassa sängyssään, eikä se huppupäinen outo ja tuntematon poika ollut hänen päällään tai pitänyt sylissään tai varsinkaan nuollut hänen kaulaansa!

'Hei hetkinen...jokin nuolee mun kaulaa', pojan kasvot muuttuivat kalpeiksi. Voisiko...? Hän käänsi päätään tyynyllään ja sai kohdata valkoisen ja karvaiset kasvot, sekä kostean kielen, joka nuolaisi hänen nenäänsä. Pojan kasvojen kalpeus häipyi ja virnistys tuli tilalle. "Akamaru...sinä ilkeä koiranpentu!"

Koiranpentu haukahti iloisesti, aivan kuin se huppupäinen koiranomistajan unessa. Akamaru heilutti häntäänsä iloisesti, kun hänen omistajansa nousi istumaan sängyltään ja otti koiran syliinsä. Poika katsoi miten Akamaru pyöri hänen peittonsa päällä ja lopulta meni makuuasentoon ja näytti aikovan ottaa torkut. Hänen omistaja ei kuitenkaan ollut samaa mieltä. "Älä luule, me mennään lenkille nyt. Mun pitää mennä kouluunkin. Mutsi heittää mut ojaan, jos myöhästyn ekana päivänä!"

Akamaru haukkui taas, mutta nyt se näytti kyllästyneeltä. Hänen omistaja alkoi huolestua, koska hänen koiransa oli aina innolla menossa ulos, ihan sama millainen sää oli. Mutta nyt koira vain makasi eikä näyttänyt haluavan mennä omistajansa sylistä pidemmälle.

"Akamaru...oletko tulossa kipeäksi", poika nosti koiranpennun jotta pystyi katsomaan tämän kasvoihin kunnolla. Akamarun häntä heilui ja tämä nuolaisi pienesti omistajansa nenänpäätä saaden pojan naurahtamaan. "Et sinä ole kipeä, höhlä. Mennään nyt ulos", tämä sanoi pennulle ja nousi sängystä laitettuaan Akamarun ensin takaisin peitolleen. Koira kuitenkin hyppäsi alas sängyltä ja meni häntä heiluen omistajansa perään.

-------------

"Jihaa, juokse Akamaru!" poika huusi innoissaan ja potkaisi lisää vauhtia rullalautaansa. Hänen koiransa juoksi vapaana omistajansa vieressä. Heidän vauhti oli huima ja jos kaduilla olisi sillä hetkellä kulkenut paljon ihmisiä, suurin osa olisi jäänyt kaksikon alle.

Akamaru heilutti iloisena häntäänsä ja haukkui isännälleen, joka virnisti koiralle. He olivat mahtava kaksikko ja jos oikein ajatteli, ei pojalla ollut muita ystäviä, kuin koiransa. Eikä hän valittanut, Akamaru oli koira, jota hän ei vaihtaisi kehenkään.

Koiranpentu alkoi yllättäen haukkua vimmaiseen tahtiin. Hänen omistaja katsoi tätä kysyvänä. "Mikä hätänä...?" hän kysyi. Koira haukkui yhä enemmän ja näytti alkavan pysähtyä ja samalla viittovan eteenpäin. Poika katsoi koiran viittomaan suuntaan ja huomasi siellä tytön, jolla ei ollut aavistustakaan takanaan olevasta kaksikosta.

"O-ou", Akamaru pysähtyi samalla, kun hänen omistajansa törmäsi suoraan tytön selkään, ennen kuin ehti pysähtyä. Koira katsoi miten nämä lensivät kumoon asvaltille ja tytön kainalossa ollut mustalaukku lensi suoraan jonnekin ojan lähettyville. Koira juoksi esineen perään.

"Au, au, au...", molemmat kaatuneet voivottelivat. Tyttö katsoi hiustensa alta poikaan kummissaan. Poika nousi seisomaan ja auttoi tämän ylös. Molemmat katsoivat toisiaan hetken tutkaillen, kunnes tyttö päätti rikkoa hiljaisuuden. "Eikö ole hieno päivä törmäilylle?"

Poika katsoi tätä oudosti, tyttö ei näyttänyt olevan vihainen yhtään. Enemmänkin huvittunut, kun lämmin hymy oli noussut tämän vaaleille kasvoille. "Öm...sori siitä, olin ajatuksissani ja en huomannut...", tyttö keskeytti. "Kuka olet?"

'No on outo tyttö', koirapoika ajatteli, mutta päätti kuitenkin esittäytyä. "Olen Kiba, sinä?" hän ojensi kätensä tytölle, joka puristi sitä iloisena, mutta tämä ei sanonut mitään. Kiba kurtisti kulmiaan, eikö tämä aikonut vastata?

Tyttö vain hymyili ja oli jo pian irrottanut kätensä Kiban omasta. Kiba oli aikeissa kysyä tämän nimeä uudestaan, mutta jokin tuuppasi hänen jalkaansa ennen kuin hän kerkesi. Poika katsoi alas farkkujensa lahkeeseen ja näki koiranpentunsa. Akamaru heilutti häntäänsä ja piti laukkua suussaan. Kiba ymmärsi vihjeen ja otti laukun käteensä ja ojensi sen tytölle.

"Tässä...ja en tainnut kuulla nimeäsi vieläkään", poika virnisti. Tyttö otti laukun ja laittoi sen takaisin olalleen. Hän veti hiuksensa korvansa taakse ennen kuin vastasi. "Olen pahoillani, olen Ayami...hauska tavata Kiba ja...", tyttö katsoi koiraan Kiban jaloissa. Koira katsoi Ayamia innoissaan. Kiba nosti koiransa maasta. "Hän on Akamaru", poika kertoi ja silitti koiranpennun päälakea.

Ayami hymyili taas ja silitti koiraa myös. Akamaru heilutti häntäänsä yhä enemmän ja nuolaisi kalpeaa käsivartta. Kiba ja Ayami naurahtivat molemmat. Pian tyttö lopetti silittämisen ja katsoi taas Kibaan, joka katsoi myös tyttöön. "Öm...mitä koulua käyt?" Ayami kysyi.

"Aloitan Konohan lukiossa tänään...", Kiba vastasi ja laski samalla koiransa takaisin maanpinnalle. Tyttö nyökkäsi, mutta näytti oudoksuvan jotain. "Eikö sinun kannattaisi hakea koulutavarat sitten, koulu alkaa noin 15 minuutin kuluttua", hän kertoi Kiballe. Poika katsoi häntä kysyvänä, ennen kuin tajusi mitä tyttö oli sanonut. "Voi Helvetti...!" Kiba nappasi äkkiä rullalautansa sieltä minne se oli törmäyksessä lentänyt. Akamaru lähti haukkuen isäntänsä perään.
"Nähdään taas Ayami!"

"Nähdään Kiba...!" Kiba kuuli tytön huutavan takaisin. Poika kiihdytti vauhtiaan, hän ei varmasti ehtisi käydä kotona ja ehtiä kouluun ajoissa. 'Hitto mutsi tappaa mut!' poika ajatteli epätoivoisena ja vain nopeutti vauhtiaan. Akamaru pysyi hyvin isäntänsä perässä, kun matka jatkui nopeasti kohti heidän kotia.

-------------

Kiba juoksi äkkiä lukion pihalle. 'Olenko myöhässä...', hän katsoi ympärilleen pihalla. Monia hänen ikäisiä ja vanhempia makasi nurmikolla tai sitten joukoissa. Eli...'Mä en ole myöhässä, JES!' poika lähti kävelemään puupenkin luo, jonka oli saanut katseeseensa. Hän asteli nurmikon yli ja saapui esineen luo ja istui siihen.

Hän tutkaili pihalla olevia ihmisiä. Erään puunjuurella näytti olevan iso tyttöjengi, kaikilla oli pinkkiä päällä ja he kikattivat, sekä meikkasivat. Kiba tunsi kylmiä väreitä selässään ja häntä puistatti. Hän vihasi meikkejä ja kikattamista! Miksi tytöt olivat sellaisia?! Hän siirsi katseensa äkkiä muualle.

Eräässä pimeässä nurkassa oli mustiin pukeutuneita ihmisiä, sekä poikia että tyttöjä. He kaikki näyttivät polttavan tupakkaa ja mököttivät. Kiba rypisti otsaansa. 'Siis tuolta näyttää, kun elämä menee pieleen', häntä puistatti taas. Näillä kavereilla oli vain enemmän meikkiä, kuin tytöillä puunjuurella. 'Siis mikä ihmisiä vaivaa!?'

"Hei Kiba!" tuttu ääni yllättäen huhuili. Kiba katsoi nurmikon yli ja näki saman tytön, johon oli törmännyt. "Ayami...", hän heilutti tälle ja tyttö lähti juosten pojan luo. Hänen vihreä lukiohame heilui matkassa ja tyttö yritti parhaansa mukaan laskea sitä, kun hame nousi liian ylös. Kiba tunsi hänen kasvojensa lämpiävän hieman, hame näytti vähän liian lyhyeltä Ayamille.

Tyttö saavutti penkin ja istui Kiban viereen ja nauroi tiheän hengityksensä läpi. "Vihaan tätä hametta, se on aivan liian lyhyt jos minulta kysyt", tyttö totesi kyllästyneenä ja yritti taas saada hamettaan alemmas, kun se nousi hänen polviensa yläpuolella. Kiba nyökkäsi ja katsoi poispäin, hänestä oli aika outoa, että tyttö selitti hameen lyhyydestä pojalle.

"No...mitä pidät koulusta?" Ayami kysyi, kun luovutti hameensa kanssa touhuamisen. "No...en ole vielä päässyt sisälle asti, mutta...miksi kaikki käyttävät noin paljon meikkiä. Siis mikä ihmisiä vaivaa!?" Kiba kysyi melkein raivoissaan. Hän vilkuili samalla puun alla oleviin hahmoihin ja myös koulun nurkassa oleviin, jotta Ayami ymmärtäisi mitä hän tarkoitti. Tyttö naurahti. "Minä inhoan meikkiä, en edes osaa käyttää sellaisia. Näetkö tuon pinkkihiuksisen tytön tuolle puunjuurella?"

Kiba katsoi Ayamin viittomaan suuntaan ja näki todellakin niiden tyttöjen keskeltä yhden pinkkihiuksisen. "Joo...mitä hänestä?" poika katsoi ystäväänsä taas, joka naurahti hänelle. "Hän on Sakura Haruno, tuon tyttöjengin kuningatar. Varoitan sinua...pysy kaukana hänestä, hänellä palaa pinna siis todella helposti", Ayami viittoi käsillään "todella ison" saaden Kiban ymmärtämään, että Sakuran suututtaminen ei olisi kovin hyvä idea. Poika nielaisi tyhjää, hän alkoi pelätä sitä koulua jo nyt.

"No...mitäs muuta. Ai sinä puhuit goottiryhmästä. Heidän johtajansa on Gaara...hänen suututtamien on yhtä kuin...", Ayami veti sormellaan kaulansa ohi saaden Kiban hermostumaan yhä enemmän. "Taidat liioitella...vai mitä...?" poika halusi melkein rukoilla, että tyttö vitsailisi, mutta Ayamin ruskeiden silmien katse sai hänet ymmärtämään, että tyttö todella oli tosissaan.

"Älä tuijota Gaaraa liian kauaa tai saat kokea miltä tuntuu kuolla", Ayami sanoi hiljaa, hän ei näköjään halunnut kenenkään kuulevan puheitaan. Kiba nyökkäsi ymmärtävästi. Heidän välille laskeutui hiljaisuus. Kiba katsoi jalkoihinsa ja yritti keksiä jotain toista puheenaihetta. Ayami taas alkoi kaivaa koululaukkuaan ja otti sieltä esiin ruutuvihon ja lyijykynän. Pojan mielenkiinto heräsi ja hän keksi taas puheenaiheen. "Piirrätkö sinä?"

"Joo...tai oikeastaan tykkään piirrellä maisemia. Meidän koulusta saa aina hyviä ideoita...", tyttö selitti, Kiba nyökkäsi taas vastaukseksi ja alkoi katsoa, kun Ayami alkoi hahmotella koulun piha-aluetta paperille. Poika virnisti, Ayami osasi piirtää aika hyvin. Tyttö kuitenkin pysähtyi yllättäen ja Kiba katsoi tämä kasvoihin paperista ja huomasi Ayamin tuijottavan jonnekin.

"Mitä nyt...?" Kiba kysyi ja katsoi tytön tuijotuksen suuntaan. Hän näki neljä poikaa lukion rappusilla. Yksi nojasi lukion tolppaan, kun kolme muuta näyttivät istuvan portaille. Sen tolppaan nojaavan pojan vieressä oli myös eräs tyttö. Kiba rypisti otsaansa, miksi Ayami näytä katsoi. "Mitä kiinnostavaa heissä on?"

Ayami katsoi poikaa, joka nojasi tolppaan. Pieni puna oli kohonnut tytön kasvoille ja se sai Kiban ihmettelemään yhä enemmän. Tyttö hymyili lämpimästi, ennen kuin katsoi takaisin paperiinsa. Kiba katsoi tätä oudoksuen, ennen kuin takaisin lukion pääovella oleviin. 'Keitä he ovat?' hän ajatteli kysyvänä. "Ayami...keitä he ovat?"

Tyttö lopetti piirtämisen taas ja vilkaisi Kibaan. "Öm...he ovat Four, tämän koulun suosituimmat pojat...", hän sanoi huolettomana ja jatkoi sitten taas piirtämistään. Kiba vilkaisi poikiin. "Heidän nimet...kiitos? Ja kuka on tuo tyttö tuon pojan kainalossa?"

Kuului vain "kräts", kun lyijykynänterä katkesi paperia vasten. Ayamin kasvot peittyivät hänen hiuksiinsa ja Kiba huolestui hiukan, oliko hän kysynyt jotain pahaa. "Siis...ei sinun tarvitse vastata jos...", Ayami keskeytti pojan katseellaan, minkä hän antoi. Kiba ei ollut nähnyt sellaista ennen, tyttö näytti haluavan itkeä, mutta hymyili silti. "Heidän nimet ovat: Naruto, Neji, Shino ja...", tytön kasvoille nousi puna taas ja tämä nielaisi todella äänekkäästi. Kiba tiesi tämän käytöksestä, että tyttö oli hermostunut. "...ja Sasuke."

"Sasuke...?" Kiba ihmetteli, miksi Ayamilla oli ollut vaikeuksia sanoa se. Tyttö nyökkäsi ja punastui yhä enemmän. "No kuka on tuo tyttö...?" poika kysyi ja viittoi tyttöön tämän Sasuken kainalossa. Kiba ei ehtinyt miettiä pidemmälle, kun Ayami oli jo katkaissut oman lyijykynänsä. Tyttö katsoi palasia, jotka tippuivat hiekkapolulle. "Hups..."

Kiba katsoi Ayamia silmät suurina. 'Mitä hemmettiä tuo oli!', poika huusi ajatuksissaan, tyttö oli juuri katkaissut oman lyijykynänsä...ihan tuosta vain. Pojan ajatus siitä, että Ayami oli aika outo, vain kasvoi. Tyttö oli todellakin erikoinen.

Ayami poimi lyijykynän palaset hiekalta ja tunki ne reppuunsa ja ruutuvihkonsa mukana. "Hän on Hinata, tuon Nejin serkku ja Sasuken...", tytön katse kylmeni ja Kiba jo melkein halusi juosta karkuun. "...tyttöystävä"

Poika vilkaisi tätä oudosti ja hänen mieleensä alkoi pian tulla pieni teoria. 'Jos tuo Hinata tyttö on Sasuken tyttöystävä ja se saa Ayamin katkomaan kyniä ja kynänteriä ja Ayami punastuu, kun Sasuken nimi mainitaan...eli Ayami siis pitää tästä Sasukesta', Kiban kasvoille levisi virne. 'Sitä siis tämä oli'

Ayami huomasi ovelan virneen, mikä oli kohonnut pojan kasvoille. "Mitä sinä virnuilet?" hän kysyi. Kiba pudisti päätään. "En mitään, en mitään...", hän sanoi "viattomasti". Ayami rypisti otsaansa, mutta jätti asian sikseen. "No...herra "ei mitään" lähdetäänkö sisälle? Alan kyllästyä tällä penkillä istumiseen", tyttö totesi ja nousi seisomaan. Kiba nyökkäsi ja otti oman reppunsa ja he lähtivät kohti pääovea.




Heille tuli pieniä vaikeuksia ohittaa Four, koska Ayamille tuli yllättäen mieleen jäädä tuijottamaan Sasukea vähän kauemmin, kuin piti. Kiba katsoi näitä neljää hahmoa nyt vähän lähempää. Yksi oli häipynyt johonkin näköjään, kun poikia oli vain kolme ja sitten tämä Hinata, joka oli oikeastaan aika sievän näköinen. 'Hei haloo, hän on varattu!'

Tämä Sasuke näytti aika paljon tytöltä ollakseen poika. Hänellä oli todella kalpea iho, joka korostui vielä enemmän mustanlukioasun myötä ja myös yhtä tummien hiusten, jotka oli muotoiltu aika oudosti. 'Mitä toi meinaa, onko sillä kana päässä tai jotain...?'

Sitten tämä Neji, hänellä oli ruskeat pitkät hiukset, jotka olivat kiinni sillä hetkellä. Jos ei arvaisi paremmin, häntäkin olisi voinut luulla tytöksi. Kiba syrjäytti ajatuksensa ja siirtyi tutkimaan viimeistä.

Tämä oli blondi poika ja hänen nimensä oli ollut Ayamin mukaan Naruto. Hänen siniset silmät näyttivät isommilta, kuin normaalit silmät. Kiba jäi katsomaan niitä hetkeksi, ennen kuin siirtyi kolmeen viiruun pojan ruskettuneissa poskissa. Jos oikein piti arvata, tämä oli joskus hutiloinut puukon kanssa tai jotain. 'Ja nämä kaverit ovat koulun suosituimmat pojat...näyttävät kaikki tytöiltä!?' Kiba ajatteli kummissaan.

Poika lähti liikkumaan Ayamin ohi, joka ei vieläkään ollut saanut silmiään irti Sasukesta, mutta Kiba törmäsi johonkin matkallaan. Hän kaatui maahan takamukselleen. "Mitä hemmettiä...?" hän katsoi ylös henkilöön johon oli törmännyt ja sai ihmeekseen huomata erään asian.

"Eeh, olet se tyyppi unestani!?"








TeAm7: Kiba...tules tänne!
Kiba: Miksi...?
TeAm7: *tarttuu pojan kaulaan* Olet niin kuollut! Miten kehtaat ajatella Sasuken hiuksista noin, ARGHHH!"
Kiba: Help! Help!
Shino: Älä kurista häntä
TeAm7: KUKAAN EI AJATTELE SASUKEN HIUKSISTA NOIN, EI AINAKAAN MINUN LÄSNÄ OLLESSANI, PERKELE!"


No niin...eli siis Ayamista vähäsen. Hänen luonne on otettu minusta. Minulla menee yleensä puheet kuuroille korville ja näin edespäin. Ja sitten...mä haluaisin oikeasti alkaa kirjoittaa tätä, mutta "The Path Of Love" on siinä välissä...kai mun pitää kirjoittaa se loppuun eka.

Ja mä unohdin tuossa alussa, että Shinolla on ruskeat hiukset myös, joten selvennys: kun alussa puhuin ruskeahiuksisesta...se oli KIBA!

Palautetta tulemaan joohan... Ja jos siellä oli kirjoitusvirheitä niin kertokaapas missä kohtaa. Baka, toivottavasti tulet pitämään tästä :D