Ensimmäiset muistoni hänestä ovat vielä lastentarha-ajoilta. Muistan, että sinä päivänä satoi vähän. Sateen jälkeen menin leikkimään pihalle,
jonne kukaan muu ei halunnut tulla.

"Siellä on märkää!" he sanoivat.


I'm gonna make it bend and break (it sent you to me without wings)
Say a prayer, but let the good times roll
In case God doesn't show (let the good times roll, let the good times roll)
And I want these words to make things right
But it's the wrongs that makes the words come to life


Minulla on vieläkin tallella se pikkuinen maantienvihreä sadetakki. En tiedä, miksi säilytän sitä. Ehkäpä muistona hänestä?
Istuin hiekkalaatikon reunalla, kun viereeni ilmestyi itseäni neljä vuotta vanhempi poika. "Hei", hän sanoi hymyillen. Jälkeenpäin ajatellen
hän oli jo tuolloin hämmästyttävä ilmestys, mutta siinä iässä mieleeni ei juolahtanutkaan ihmetellä hopeisia hiuksia ja vaaleaa ihoa. 'Eikö hän
ole koko kesän aikana poistunut kotoaan?'
minun olisi kuulunut ajatella. Mutta se kaikki, koko uskamattoman kaunis olemuksesi tuntui luonnolliselta silloin. Ja niin me tutustuimme. Sain tietää hänen pikkuveljensä käyvän samaa tarhaa kanssani. Hän oli siis sillä kertaa tullut hakemaan veljeään kotiin. Niin
jatkui aina jouluun asti. Hän tuli päivittäin hakemaan veljensä, mutta pari kertaa hänen äitinsä teki sen. Silloin petyin hirveästi, sillä
halusin olla hänen kanssaan, oli mikä oli!

En enään tarhasssa leikkinyt paljoa muiden lasten kanssa, odotin vain häntä. Suunnittelin aina tuntikausia mitä tekisimme. Hän oli silloin jo
koulussa, neljännellä luokalla. Joulun jälkeen jokin muuttui, parempaan suuntaan nimittäin. Muistan joulujuhlien jälkeen huikanneeni hänelle:
"Kakashi-san, muista tulla sitten uudestaan leikkimään kanssani!" Hän näytti ensin oudolta, ilmeestä ei voinut päätellä mitään.
Sitten hän oli hymyillyt, vilkuttanut minulle ja saattanut veljensä ulos kirpeään pakkaseen. 'Missäköhän Kakashi-san asuu?' muistan
miettineeni.


One night and one more time
Thanks for the memories
Even though they weren't so great
He tastes like you only sweeter


Uudenvuoden jälkeen en nähnyt häntä melkein kahteen viikkoon. Murjotin ja itkeskelin. En myöskään ollut nähnyt hänen veljeään missään.
Eräänä päivänä menimme ryhmämme kanssa luistelemaan, ja kun palasimme takasin, näin hänet istumassa naulakon alla jalat levällään.
Silloin mieleni oli tehnyt itkeä. Hän kertoi ykskantaan vanhempiensa eronneen, ja isänsä muuttaneen muualle asumaan toisen poikansa kanssa.
Hän ei keskeyttänyt puhettaan hetkeksikään.
"Joten asun nyt äitini kanssa kahdestaan. Minun ei enään tarvitsi tulla käymään täällä, mutta haluan nähdä sinut, Iruka. Olemmehan ystäviä."
Sen kaiken hän kertoi kasvoillaan sama tulkitsematon ilme kuin ennen joulua. Siitä lähtien olimme ystäviä niin kauan kuin lapsen muisti
kantaa.

Mutta enään en ole lapsi. Tai  papereissa kyllä lukee iän kohdalla 17, mutta se ei henkiseti ottaen ole enään lapsen ikä.

Painan pääni pöydälle, jonka viileä pinta tuntuu hyvältä otsaa vasten. Nousen ylös puiselta tuolilta, samalla varoen kaatamasta teemukia lattialle. Kävelen ruskean nahkasohvan ohi olohuoneen poikki parvekkeelle. Kaksi varpusta istuu viereisen puun kauimmaisella oksalla. Päätän jäädä
hetkeksi katselemaan niitä.


One night yeah and one more time
Thanks for the memories
Thanks for the memories
See He, tastes like you only sweeter
Ohhh


Noin vuoden jälkeen tapaamisestamme aloitin koulunkäynnin. Kakashi-san oli tuolloin 5. luokalla. Hänen luokkalaisensa pojat pyysivät hänet usein mukaan pelaamaan jalkapalloa, ja tytötkin näyttivät pitävän hänestä. Silti hän tuli joka välitunnilla luokseni. Me juttelimme,
nauroimme ja pidimme hauskaa. Hänen seurassaan oloni oli aina levollinen, enkä valittänytkään ottaa selvää, mistä se johtui. Hän oli minulle
kuin isoveli, auttoi läksyissäkin ja kaikkea. Teki aina parhaansa muiden hyväksi. Hän oli todella hyvä koulussa.

Vuodet vierivät, ja yht`äkkiä hän olikin jo päättämässä siitä, mihin lukioon hakee. Tietysti hän pääsi helposti haluamaansa opiskelupaikkaan.
Harmi vain, että se sijaitsi toisella paikkakunnalla. Hän kertoi sen vasta lähtöä edeltävänä iltana. Hän kertoi sen, halasi minua toisella
kädellään ja lähti kotiinsa pakkaamaan laukkuja huikattuaan minulle nopean moi:n. Olin siloin halunnut huutaa hänen peräänsä. Mutta miksi?
Mitä olisin muka huutanut?

Puussa istuneet varpuset lehahtivat lentoon. Taivas on tänä iltana tumma, aivan kuin se oli ollut silloinkin.
  
Hänen lähtönsä ei tietenkään ollut lopullinen. Se oli paljon vähemmän lopullinen kuin arvasinkaan. Seitsemän kuukauden päästä hän lopetti
lukion ja tuli takaisin. Palattuaan hän ei kertonut syytä kesken lopettamiselle. Muistan senkin illan.
Olimme puistossa kahden, istuimme yhdellä tutuimmista penkeistä. Muistan ilman kylmyyden. Kyselin häneltä kaikkea. Hän ei vastannut
yhteenkään kysymyksistäni. Nousi vain ylös, pudisteli ruohonkorret housuistaan ja katsoi minuun. Katsoi minuun kauhean surullisin
silmin. Mistä lähtien hänen taivaansiniset silmänsä olivat saaneet varjon yllensä? Oliko se minun vikani?
En ollut kuullut nauruasi yli puoleen vuoteen, enkä vieläkään saanut kuulla sitä. Hän oli muuttunut niin paljon. Ennen niin onnellinen olemus
ja kaunis hymy olivat silloin enään muisto. Muisto valovuosien takaa.

Hitaasti hän ojensi oikean kätensä minua kohti, aivan kuin olisi kuollakseen halunnut koskettaa minua. Puolimatkassa kasvojani kohti
käsi kuitenkin pysähtyi. Hän tärisi hiukan ja laski katseensa maahan, antaen kätensä pudota velttona hänen kylkeään vasten.  Kyyneleet olivat alkaneet valua hänen kasvojaan pitkin, ne tippuivat maahan kuin sadepisarat. En tiennyt mitä tekisin, en osannut sanoa mitään. Niinpä hän lähti pois. Kuvainnollisesti. Välillä näimme toisiamme milloin missäkin, ja joka kerralla hän vain katsoi minua kaukaa. En ole kuullut ääntäsi jo vuosiin.

Been looking forward to the future
But my eyesight is going bad
And this crystal ball
Is always cloudy except for
When you look into the past
One night stand.

Kävelen sisälle huoneiston lämpöön ja päätän lähteä ulos. Digitaalikello näyttää aikaa 22:40.

Neljän vuoden jälkeen hänen kohtelunsa minun suhteeni muuttui. Hänestä tuli entistä etäisempi ja kylmempi. Hän ei edes enään näyttänyt
surullisuuttaan kenellekään, mikä sekin oli jo satuttanut minua liikaa. Nyt hän teeskenteli ettei edes tunne minua. Hän vältteli silmäkontaktia ja eristäytyi täydellisesti muista ihmisistä, aivan kuten oli aikoinaan eristäytynyt minusta. En ymmärtänyt enään yhtikäs mitään. Olit silloin
20 vuotta, tiesin sen laskemattakin. Itse olin 15, enkä kaiken tämän ajan jälkeenkään ole muuttanut pois.
Vanhempani hokivat jotain hyvistä lukioista, joita toisilla paikkakunnilla oli. He muuttivat muualle, haluten ymmärrettävästi viedä ainoan lapsensa, minut, mukanaan.
Sanoin heille, että täälläkin on hyvä lukio ihan lähellä, ja pitkän suostuttelun jälkeen he antoivat luvan jäädä. Vaikka vanhempani asuvat
kaukana, he lähetävät minulle rahaa elantoa varten. Ostin mukavan kaksion heiltä saamillani rahoilla.

Äiti soittaa minulle usein, kyselee kuulumisiani. "Hyvä lukio", ja vielä mitä! Jäin kaupunkiin asumaan vain yhdestä syystä. Haluan saada
Kakashi-sanin takaisin. Kuulostan itsekkäältä, enkö? Mutta niin se on. Tiedän tuntevani häntä kohtaan jotain ainutlaatuista. He sanovat sitä
rakkaudeksi.

Nopeutan askeliani ja suuntaan kohti puistoa.


One night and one more time
Thanks for the memories
Even though they weren't so great
He tastes like you only sweeter


Aseudun makuulle nurmikolle päästäen pienen hengähdyksen. Tämä on se sama paikka, jossa hän jätti minut yksin. Olen vasta nyt alkanut
ymmärtää, miksi hän teki sen. Luulen hänen rakastaneen minua. Hän ei voinut enään olla kanssani, sillä jokainen jälleennäkemisemme satutti
häntä yhä enemmän. Satuttaa ehkä vieläkin. Ehkä hän pelkäsi tekevänsä minulle jotain. Kun alan miettiä, en ole nähnyt häntä pitkään aikaan.
Ehkä Kakashi-san on muuttanut, ehkä hän löysi onnen jostakin muualta...

Yht`äkkiä herään mietteistäni, kun kuulen penkin narahtavan. Nostan vaistomaisesti päätäni ja näen tutun hahmon istuvan vanhalla, kuluneella
penkillä muutaman metrin päässä. Hopeiset hiukset kiiltävät katulampun valossa, ja farkkuihin kiinnitetyt ketjut kilahtelevat toisiaan
vasten. En näe Kakashi-sanin kasvoja pimeydestä johtuen, mutta aion silti ottaa niiden ilmeestä selvää.
Nousen ylös ottaen varovaisen askeleen häntä päin. 'Rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta! Odotin sinua kauhean kauan! Ole kiltti ja anna
minun olla sinulle enemmän kuin vain joku!' Iruka rukoili enemmän kuin toivoi. 'Minun pitää yrittää vielä ainakin kerran...'

Lähden mielestäni itsevarmoin askelin kohti penkillä odottavaa hahmoa.

En vain nähnyt Kakashin hymyilevän yön suojista.

One night and one more time
Thanks for the memories
Even though they weren't so great
He tastes like you only sweeter

One night yeah one more time
Thanks for the memories
Thanks for the memories
See, He tastes like you only sweeter


Kaksi miestä vanhalla puistopenkillä toistensa syleilyssä. Kuu taivaalta kadonnut, aamu valjennut. Autio puisto, kaksi varpusta
jaloittelemassa nousevan auringon valossa.

Thanks for the memories
Thanks for the memories