Tunnelma huoneessa oli kireä. Tärisevä käsi piteli sormea liipaisimella. Aseen metallinkiiltoinen piippu osoitti tuolilla istuvan mustahiuksisen miehen rintaa noin metrin päästä. Miehen pitkät hiukset olivat kiedottuina ohuella narulla yhteen tämän niskan taa ja kädet osoittivat kohti kattoa, koska toinen, nuorempi poika, oli niin käskenyt. Ympärillä oli hiljaista. Vain asetta pitelevästä nuoresta oikealla sijaitsevan ikkunan raosta vihelsi hiljainen viileä tuuli hämärään huoneeseen.

”Ammu jo, Sasuke.” mies sanoi tyynellä matalalla äänellä, mikä sai pojan värähtämään ja lähes pudottamaan aseen. Korppihiuksisen rintakehä kohoili voimakkaasti tämän tarttuessa aseeseen vahvasti molemmin käsin. Hän otti vakaamman leveän asennon jaloillaan, jotka vaativat pakenemista huoneesta ja tästä tilanteesta. Tilanteesta, joka ei ollut hänen syynsä. Mustat nuoret silmät kostuivat.

Ei, ei vielä, Sasuke ajatteli nielaisten. Hän ei saisi paeta. Ei enää. Tämä täytyisi tehdä tässä ja nyt. Etusormi painautui millin sadasosan alemmas pojan tähdätessä kohti miehen mustaan hihattomaan paitaan puettua rintaa. Kohti sydäntä. Tärinä tarttui käsistä koko kehoon. Kyynelehtivät silmät saivat näkökentän aaltoilemaan. Hänen olisi pakko tappaa oma veljensä… Itachi.

Sekunnit muuttuivat minuuteiksi. Mitään ei tapahtunut. Itachin ylös nostetut kädet tärisivät väsymyksestä. Hän ei jaksaisi pitää niitä ylhäällä enää kauaa. Tuntemuksiaan näyttämättä hän vain tuijotti pikkuveljeään ja tämän epävarmoja eksyneitä kasvoja. Itkuisia silmiä… Ampuisi jo. Se olisi ainoa keino päästä irti tästä. Ammu jo, Sasuke, ammu, mies rukoili mielessään purren kevyesti hammastaan verenkierron ehtyessä tämän sormenpäissä.

Mitä korppihiuksinen enää odotti? Tätähän Sasuke oli odottanut jo vuosia. Juuri tätä hetkeä! Viileä tuskanhiki valui raastavan hitaasti kalpean pojan vielä valkoisemmaksi kalvenneelta otsalta ohimolle ja kaulalle kadoten korkean paidankauluksen sisään. Hän oli odottanut koston hetkeä. Hän oli rukoillut sitä, anonut sitä, etsinyt sitä epätoivoisesti. Kaikki, mitä hän oli näiden vuosien aikana tehnyt ja saavuttanut, oli tähdännyt tähän paikkaan… ja hetkeen.

”Sasuke…” Itachin pehmeä ääni rikkoi hiljaisuuden kuin sormien hipaisu ihon. Sasuke nielaisi. Hänen kurkkuaan kiristi. Hiljaisen hetken jälkeen mies jatkoi.

“Jos aiot tappaa minut, vihaa minua, inhoa minua…”

Sasuke värähti. Nämä sanat hän tunsi. Niitä hän oli ajatellut, pyörittänyt ajatuksissaan, käännellyt niitä ja lopulta laittanut itsensä uskomaan niihin kuin Raamattuun. Korppihiuksinen puri hampaitaan yhteen kasvojen kääntyessä vihan ja tuskan sekaisiksi. Vääristyneiksi ja rumiksi.

”Olen selviytynyt! Olen elossa! Enkä ole epäröinyt yhtään päästäkseni tähän!”

Poika huusi veljelleen viimeisten kyyneleiden kertyessä ja vieriessä alas mustalle puulattialle. Mustat silmät hehkuivat varmuutta. Itachi katsoi veljeään surumielisen hymyn sulaessa ohuille huulilleen. Pää laskeutui kevyeen nyökkäykseen. Näin se päättyisi. Eikä hän estelisi. Yrittäisi temppuja.

”Enkä aio juosta! En pakene! Sitä en ole koskaan tehnyt! Enkä tule koskaan tekemäänkään! Itachi!” Sasuke jatkoi huutamista äänen kasvaessa voimakkaammaksi vihasta. Vai turhautumisesta…?

“Älä sitten puhu, vaan ammu, Sasuke…”

Laukaus pamahti kerran jäämättä kaikumaan hämärään tilaan. Kylmä veto suuteli Sasuken poskea. Kuin kuoleman kiitos murhaajalle, hän ajatteli muuten tyhjin mielin. Käsien ote ei enää pitänyt. Lattiaa vasten kuului metallinen kolahdus. Sitten hiljaisuus. Jännitys huoneesta oli kadonnut miehen hengen mukana. Ainoa tunne jäljellä oli tyhjyys ja pimeys yksinäisessä mielessä.

Sasuken silmät olivat jähmettyneet tuolilla velttona retkottavaan mieheen, joka oli ollut hänen veljensä. Luodin rikkomasta rinnasta ei pulpunnut verta niin paljoa, kuin nuori poika oli uskonut. Edes ilme isoveljen kasvoilla ei ollut sellainen kuin Sasuke oli odottanut. Itachi näytti niin… rauhalliselta. Huulilla oli kevyt hymy, silmät olivat kiinni… Kuin veli olisi vain nukkunut.

Polvet kolahtivat lattiaan aseen viereen. Poika hengitti syvään sisään ja ulos. Se oli ohi.