1. ajatus.


Mä juoksin minkä jaloistani pääsin. Juoskin, juoksin, juoksin. Kylkeeni pisti kuin maratonin jäljiltä ja mun mieleni teki vain kaatua maahan ja jäädä paikoilleen makaamaan. Mä en olisi välittäny kovasta asfaltista ja ihoa piiskaavasta tuulesta. Mä olisin vaan nukahtanu.

Alkoi kuulostaa liian houkuttelevalta, mä ajattelin. Joten jatkoin juoksemista. Säännöllisin väliajoin asetellut katulamput vaan vilis mun silmissä ja tutut kadut näky yhtä kaikki sumeina. Musta tuntu ku pää räjähtäis minä hetkenä hyvänsä, mut sille kivulle ei nyt voinu mitää. Ei hemmetti, millanen ääliö tarvii olla et lähtee tähä aikaa ulos ilman seuraa, mä ajattelin. Yleensä aina oma jengi ympärillä, ni säästyttii just tollasilta tilanteilta. Olkapää vasten olkapäätä, vai miten hitossa se nyt menikää. Ei haastettu riitaa toisten koulujen kanssa ja saatii yleensä olla rauhassa, ja jos joku tuli aukoo päätään ni hoideltii se muuhu uskoo.

Mä tajusin jotenki hämärästi, et sen kadun päässä mä asun. Käännyin ja aloin hidastaa vauhtia, tuskin sen yhen kaverit enää mun perässä roikku. Se oli muutenki ansainnu turpiinsa ku oli tullu kähmii mua. Se ei ees ollu nii umpitunnelissa ettei ois selvää jätkää tytöstä erottanu, umpihomo se vaan tais olla. Ja ens kerralla pistän sit löysemmät housut, mä mietin ja vilkasin alas mun farkkushortseihin. Mitä vikaa niissäki nyt muka oli?
Sai jätkä mitä kerjäs, mä olin paljo vahvempi ku mitä vois päällepäin luulla.

Pysähyin ruman ja sormenjälkien tahriman rapun oven etee ja etin avaimet mun taskusta. Vaivalloisesti aloin äheltää lukkoo auki tavoitellen keskittynyttä ilmettä. Mä ajattelin, että hienoo, mun ei ehkä tarviikkaan amputoida mun kaikkia sormia, ei ne iha nii kohmeessa oo, ja törmäsin sisälle rappuun.
Siel hais jokin, jonka alkuperää mä en tahtonu ottaa selville, mut siel oli sentää lämmin. Ihanan lämmin, ulkoilmaa verrattuna. Lokakuu.

Jotenki mä selvisin neljäntee kerroksee jaloin, hissihä oli tietty rikki. Mussa tais sittekki olla piileviä kykyjä. Käänsin avainta kämpän lukossa, avasin oven, suljin sen heti ku olin sisällä ja kaaduin pituuttani lattialle. Taituin kaksinkerroin ja huohotin ku sen ois ollu mun elämäntarkotus. Eiku venaa. Elämänfilosofia? 'Juokse tai kuole' -periaate kuulosti vähä turhan kiihkeeltä mun korvii. Mä makasin siinä lattialla ainaki vartin, kunnes jaksoin taas nousta. Se oli näköjää virhe, päätä alko kivistää ja silmis näky eka vaan valkosta, kunnes totuin pimeää eteisee.

Raahasin itteni olkkarin sohvalle, sellaselle vanhalle ruskeelle nahkasohvalle, joka natisee pienimmänki painon alla. Ja usko huvikses, mun paino on pieni, vaikken mikää pätkä ookkaan. Mun joka lihasta särki, päätä jomotti ja huulessa oli ilkeen tuntune haava, vaikka itehän mä olin sen siihen vahingossa purassu ku se idiootti oli tullu hipelöimää mun persettä. Ihmiset on sairaita.

Mä nukahin niihi ajatuksii vaik mul oli vieläki vähä kylmä, ja kiitin yläkerran ukkoa etukäteen siitä, et huomenna ois sunnuntai.


---------------------------------


'Ei helvetti.' Ne oli mun ekat ajatukset sinä aamuna. Mä maistoin veren maun suussani ja pelästyin jo iha totaalisesti. Viel siinä sohvalla aloin tekee ittelleni jonki sortin amatöörimaista ruumiintarkastusta, mut sit mä muistinki, ettei mitää ollu tapahtunu ja kampesin itteni istumaa.

Mun hiukset oli varmasti karmeen näköset, koska mun näkökenttää haittasi silmien edessä erillää roikkuvat suortuvat, ne tuntu muutenki elävän omaa elämäänsä. Nousin seisomaa, sohva nitis mun alla, mut en ollu moksiskaa. Joskus pitäs toiki rämä vaihtaa uutee, mut ei nyt.
Ruskee sohva oli asetettu selin ikkunaa päin, sen edessä oli kaunis lasinen pöytä hiuka huterilla jaloillaan. Pöydän oikeella puolella ikkunast katottuna seiso uutuuttaan (ehkä suuresta ikkunasta ja parvekkeen lasiovesta tulvivalla auringonvalolla oli vaikutusta asiaan) kiiltävä karmiininpunanen nojatuoli, nahkaa seki.

Pöydällä oli nätti maljakko ja sen vieres raameihin laitettu luokkakuva parin vuoden takaa, seiskalta.
Porukat oli komennettu kolmee rivii, ja edessä olevat saivat istua puisella penkillä. Alimmaisen rivin kaksi söpösti virnistävää pojannulikkaa ylpeinä pitelivät heidän luokkansa kylttiä.
Mä olin toinen noista, se jolla on ruskeet hiukset ponnarilla, se, jonka nimi on Umino Iruka. Se mustahiuksinen on Izumo.
Paljo muuta huoneessa ei sit ollukkaa, ellei paria pölypalloa lasketa. Ihmekkös ku huone tuntuki nii avaralta sillä säällä.
Aurinko paisto.

Kävelin makkarii ison kokovartalopeilin etee. Mä olin oikeesti hyvässä kunnossa, pieni haava huulessa ja ehkä vähä väsyneen näköne, mut muuten ok. Oliivinruskee iho pilkisti peilistä ja ruskeet silmät tuijotti mua siitä takas.

Menin kylppärii ja heitin vaatteet veks, en vaivaantunu ees sulkemaan kylppärin ovee. Hiuksetki piti avata sotkusesta ponnarista. Potkasin vaatemytyn kauemmas olohuoneesee punastelematta, ei täällä kumminkaa kukaa oo vahtimassa et hiippaileeks joku miehen mittaan ehtiny poika ympäri kämppää vai ei. Muutenha vanhukset vois sellasesta saada sydärin.
Mä astuin suihkun alle ja yritin säätää vettä ees vähä kuumemmalle.
Kahmasin patterin päält shampoota ja aloin hieroo sitä hiuksii ja vähä muuallekki. Kun mä aloin tarkentaa mun katsettani, ni tajusin olevani varmaa aika riutuneen näkönen, pitemmänpuoleine ja laiha.

Mut hyvä se on näi. Mä viivyin suihkus viel vähä aikaa ja sen jälkee lähin vettä tippuen makkarii ettiin pyyhettä, joka sit löytyki aika helposti.


Kun mä olin saanu itteni säällisee kuntoo (mustat farkut ja hihaton), mä käppäilin makkarin pöydän etee, vedin tuolin alleni ja aloin järjestyksessä availeen pöydän laatikoita. Hetken päästä löysin oikeet kirjat ja ryhdyin tekemää bilsanläksyjä. Kotetsu ois nauranu mun puuhille, se ite ku kävi koulus ehkä parina päivänä kuussa näyttäytymässä maikoille. Sen koulunkäynti oli loppunu ku seinää ku sen faija oli kuollu jossai onnettomuudes. Tai no, se oli sinnitelly muutaman kuukauden, sitte vasta masentunu, tulos oli silti sama.
Mut Izumo sentää tuli kouluu ainaki useimmiten, tai ainaki puolet tunneist se oli paikalla, muun ajan se heilu Kotetsun kans kaupungilla.

Raido kyl kävi viel kouluu, vaik mä tiedän, sil on raskasta. Se ei alaluokilla koskaa jaksanu kiinnostuu mistään, ni se oli muutamis aineis oikeestaan aika huono, koska se oli muit vähä jäljessä. Raido on eri luokal, joten meil on aina eri tunnit. Siitä jätkästä tulee viel jotai, koska se yrittää aina parhaansa.

Raido ja mä siis koitetaa ens vuon päästä johonki lukioo. Me panostetaa tänä vuonna tosissamme.

Iltaan mennes mä olin tehny kaiken ja porukat oli soitellu mun perää jo pari kertaa, ja nyt mä jalottelin pitki taloo ja soitin takas. Izumo vastas toisel hälytyksellä:

-Izumo puhelimes.

-Iruka tääl, mis te ootte?

-Ai sä, ooksä jo valmis niitten sun juttujes kans? Hyvä. Me ollaan täs ostarilla.

-Selvis, mä tuun sinne.

-Moi.


Mä laitoin kännykän ja avaimet farkkujen taskuun, heitin takin päälle ja kumarruin sitomaa mun maihareiden nauhoja. Jengi oli siis ostarilla, toivottavasti siel ei oo mitään urpoja, jotka ois ottanu jotain iha vaan sunnuntain kunniaks, koska ne yleensä riehuu ja alkaa tulla aukoo päitään lähistöllä oleville. Mä laitoin viel mustan nauhanpätkän pitämää ponnarin kasassa ja lähin sit ulos kämpästä. Aloin painelee hissin kutsunäppäint, kunnes muistin et hissihän oli paskana ja juoksin portaat alas ja rapusta ulos.

Rapun sisäänkäynti oli jollai yleensä hämärällä sivukadulla.
Koko se pikkunen katu oli maalattu täytee graffitteja, ei sil nii välii, mut ne oli iha hiton rumii. Tää koko city oli iha hirveen ruma muutenki, ainaki suurimmilt osin. Hyvä ku puita oli ees jonnekki jaksettu istuttaa.           Mä kävelin ripeesti ostarii päi, kello oli vast kaheksan mut silti ulkona aika pimeetä. Kylmä ja masentava, sellanen syksy oli aina ja mä vihasin sitä. Tää kaupunki pitäs muutenki hävittää maan tasalle, tääl oli vaan saastetta ja likaa.

Ostarille ei ollu pitkä matka, mä olin jo melkeen siel ku näin sen. Mä näin pitkän ja kalpeen pojan yhen pienen kaupan edessä, se oli kyykistyny kissanpennun vieree ja näköjään puhu sille jotai. Sil pojalla oli hopeiset hiukset, minkä hiton takii joku värjäyttäis hiuksensa sen värisiks? Mä oli kyl nähny vihreit ja sinisii hevilettei, mut tää ei ees ollu mikää hevari. Se näytti vanhemmalta ku mitä mä olin. Jätkä huomas mut ku kävelin kadun toiselt puolelt sitä vastaa. Se nosti rennon katseensa muhu vähä töykeen kysyvästi, viestittäen: "Mitä sä haluut?"

Mä vastasin sen katseeseen, katoin sitä uhmakkaasti ku joku huomionkipee pikkuteini. Se istu vieläki kyykyssä, mut mä en näköjää ollu kovinkaa kiinnostava sen mielest, se vaa hymähti ja alko taas silitellä kehräävää eläintä. Mua vitutti sen käytös, meinasin alkaa haastaa riitaa, kunnes muistin poikien odottavan ostarilla.

Mä jatkoin sittekki matkaani ja unohin hetkessä sen hopeehiuksisen jätkän. Mä tulin ostarin keskusaukiolle, sinne mis kaikki aina kokoontu ja löysin omat porukkani istumassa, Kotetsu pullonsuuhu tarttuneena. Se ostari oikeestaan sopi sellaseen likaseen läävään niiku tää kaupunki, se oli iso ja harmaa, neliskulmanen rakennus, jota ympäröi isot ja rumat kerrostalot joka puolelta.

-"Kotetsu, mitä sulla oikeen on siinä?" mä huikkasin jätkien suuntaa.

Jengi suoristautu ja näki mut, Izumo alko heiluttaa sen käsii, mua nauratti, mikä kanakukko toiki kuvittelee olevansa?

-Hoi, iltaa sinnekki!", Raido huus mun suuntaan. Se ei sentää litkiny mitää tai heiluttanu käsiää niinku yks idiootti sen vieressä, joten kävelin niitten luokse ja huokasin melodramaattisesti elämän monimutkaisuutta. Kolme jätkää katto mua silmät selällää, paitsi Kotetsu, joka oli iha omissaa maailmoissaan, ja repesivät nauruun.

Mä moikkasin niitä, ja sit mä huomasin et vähä matkan pääs kiskan ulkopuolella oli ainaki puol tusinaa meitä vanhempii poikii dokaamassa.
Yks ruskeehiuksinen katto meihi päi jotenki oudosti, mut mä en välittäny. Se näytti tutulta, ja mä rääkkäsin aivojani vähä aikaa, miettien missä mä sen olin nähny. Sitten mulla välähti. Ulvahdin raivosta ja käänsin selkäni sille.

Kädet suonvihreen takkini taskuissa tuijotin ostarin tän puolisten lasiovien läpi sisälle. Aika idioottimaista alkaa tuijotuskilpailuu elottomien penkien kanssa, mut mä en laskisi katsettani tai riiputtais päätäni ton pojan nähen. Mä käännyin kattomaa eilistä lähentelijää, joka oli näköjää vähä selvitelly päätää viime yöstä. Se oli pitemmänpuoleinen, lihaksikas, mut se se näytti jotenki julmetun älykkäält, ei sellaselt miltä tollaset bodaajat yleensä. Kun meiän katseet kohtas, se virnisti likasesti, mihi ajattelin iha asiallisesti, että nojaa, varmaan helpompi olla ku on yli puolet enemmän kavereita takanaan ja rahaa liian vähä alkoholin osteluun. Mä katoin jätkää nyt iha avoimesti. Se ei siltikää näyttäny sen jengin pomolta, muttei näyttäny kukaan muukaan noista.

Siinä vaiheessa ku Kotetsu alko laulaa, mikä tapahtu yllättävän nopeesti, ottaen huomioon et mä tulin vasta minuutti sitten, ja Izumo alko ikävyksissää kertoo mulle jotai eilen tapaamastaan tytöstä, muhu iski tylsyys. Kotetsu oli alkanu tuhahdella Izumon kertomuksen edetessä ja heitteli vähä välii aika ilkeit juttuja siitä tytöst.
Kotetsu oli jo jonki aikaa ollu vähä pahalla pihalla asioista, ja sillon ku kuunteli meitä ja oli jutuissa mukana, ni se oli aina pahalla päällä.

Mikä vittu sitä jätkää vaivas? mä mietin.

-"Nii ja sit sillä on sellaset kauniit tummat hiukset ja aika erikoiset silmät, ja se on mua pari vuotta vanhempi, mut se ei haittaa yhtää ja..."
Izumo jatkoi edelleen, vaikkei kukaa selvästikään kuunnellu.

Oliks Kotetsu kateellinen siit, et Izumol oli nyt näköjää tyttö mut sillä ittellään ei? Musta se ei vaikuttanu siltä. No jaa, täytyis totaki joskus miettii...

Me oltii hengattu yli tunti siin samal paikkaa, ja nii oli ne pojatki. Raido näytti tylsistyeeltä, Izumo pälätti jotai jostai mimmistä ja Kotetsu vaan istu ja katto jonnekki kauas, kohdistamatta silmiään oikeen mihinkää.
Mä kattelin taas sitä toista jengii otsa rypyssä.
1. Missä niitten johtaja oli?
2. Se ruskeehiuksinen urpo oli tullu lähemmäs, virnuillu mun suuntaa jotenki vihjailevasti, muttei tullu sen pidemmälle.
Musta se oli outoo, mähän olin lyöny sitä nii et se oli selkä edellä törmänny johonki rautaseen ilmoitustauluu. Ehkei se muistanu mua...
Toiveajattelua. Jos se ei muistaiskaan, niii sen kaverit kyllä muistattais.

Yks aurinkolasipäine oli toinen niistä jotka oli juossu mun perää. Sen vieres seiso huonoryhtisenä tupakka suunpieles aika pitkä ja kans vahvan näkönen karju. Se vaikutti kärsimättömält ja synkält, vilkuili ostarin kelloo ja aina välil soitti jollekki. Sillä oli järkyttävät pulisongit, tummanruskeet hiukset ja siististi kolmioks ajeltu parta. Se näytti olevan ainaki lukion kolmannella luokalla, se näytti olevan jengin vanhin, mut silti se ei käskyyttäny muita.

Sen kaverit vilkuili vähä välii meiän suuntaa, toiset uteliaina ja toiset... no, vihaisesti, jos nii voi sanoa. Ja jotkut ihan puhtaasti... homomaisesti. Voin iha häpeilemättä sanoo, että Izumo ja minä vedetää välil huomiota, meiän ulkonäkö siis. Etenki ku liikutaan yhessä. Mulla on tummempi iho ku muilla ja siks varmaan ne kattoo. Mä voin Izumon parhaana kaverina sanoo, vaikkaki puolueettomasti, ettei niitä voi moittii, niitä jotka kattelee Izumoo sillä silmällä. Se on komee ja jotenki hauskannäkönen, erityisesti sillon ku se hymyilee.

Izumolla on mustat, vähä pitemmät hiukset ja mustat silmät, niinku jollai pehmolelulla. Hän on muutenki vähän pätkä. Mun hiukset on vielä pitemmät ku Izumon, enkä oo aikeissa leikata. En mä omasta mielestäni näytä yhtään tytöltä.

Tilanneselostus: Raido hyräili nuotin vierestä jotai biisii ja napsutteli sormia sen tahdissa, Izumo oli lopettanu puhumisen ja vilkuili Kotetsuun päin huolestunein silmäyksin, sillä aikaa ku Kotetsu ite vaan istu eikä tehny mitään. Mulle tuli mieleen et se ois itkeny.
Vastapuolella pulisongi-tyyppi puhu taas kännykkään, sillä aikaa kun ruskeahiuksinen riipputukka oli mystisesti siirtyny lähemmäs meitä, niinku muutki sen porukat.

Sittenku se alko hitaasti kävellä meitä kohti ni mä nousin äkkii penkiltä seisomaan, löin kämmenet yhtee ja puhuin kovaa äänee:

-"Mitäs jos siirryttäis nyt vähä muualle?"

Mun kysymys oli sen verran vihjailevän sävynen, että Raido ja Izumo käänty ympäri. Ne näki jengiläiset.
Raido nyökkäs lyhyesti, yllättävän vakavailmeisenä ja nous seisomaan.
Kummaa, Izumon ei tarvinnu ku vähä tukee Kotetsuu ku se nous ylös ja alko hoiperrella poispäin penkeiltä.
Me siirryttii nopeesti muualle, eli toisin sanoen kukin omaan kotiinsa.

Paitsi Kotetsu. Mä autoin sen kämpilleni ja kannoin sen reppuselässä mun sänkyyn, ku se meinas kuukahtaa ovella. Se nukahti melkeen heti. Huomenna mä patistaisin sen suihkuu, se hais kaljalle.

Kun me oltiin kävelty pois ostarilta, mä muistan, mä oon aika varma, et se pervo oli tuijottanu mun selkää. Ja pulisongi-jätkä kans. Eikä mitenkää ystävällisesti.
Me ei annattu niitten puhuu sillon kun ne halus, ja musta tuntu, et me saatais katuu sitä. Mut se olis sit vasta myöhemmin.

Mä nukahin lattialle raahamalleni patjalle, Kotetsu hengitti hitaasti ja herätyskello tikitti hiljaa. Ikkunan mä oli sulkenu, ettei Kotetsu vilustuis, ja mä tiesin, et mun pitäs herätä ens aamulla aikasin ja kävellä syyssateessa kouluu.


----------------------------------------------------------------------------------

Allekirjoittaneen kommentti: Siinä se nyt on. u.u. Selvennän tässä pari asiaa: Iruka ja kumppanit ovat 9. luokalla. Heidän ns. jenginsä on kiltti jengi muutenkin. Iruka ei ole itserakas, lellitelty ja ärsyttävä, kuten tämän osan perusteella voisi luulla. Hänellä vaan on ongelmia.
'Se hopeehiuksinen' on tietysti Kakashi. Iruka tykkää hänestä ennen kuin itse tajuaakaan. 'Ruskeehiuksinen riipputukka' on Genma, eli ennen ficin alkua Iruka on ihan viattomasti ollut kävelyllä kun Genma on tullut ahdistelemaan. Hienoa. 'Pulisongi-jätkä' on Asuma. Kakashi on lukion 2. ja Asumakin on (hän on jäänyt kerran luokalle).
En voi oikeastaan niitä parituksia vielä kertoa, mutta saatatte itse arvatakin. KakaIru ja KotetsuIzumo. Tuleepahan yksi heteroparikin. KakaIru on tietysti pääparituksena sitten. Izumon "tyttöystävä" esitellää sitten joskus tarkemmin. Azuma ei muuten oikesati katsonut Irukan, vaan Izumon selkään. Murr.
Minä betasin tämän tapani mukaan itse, joten huomauttakaa jos on jotain. Ja niin, en usko että kukaan sai juonesta mitään selvää, joten kysykää, olkaa niin kilttejä. Kirveet ja kaivot otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Toi loppu on niin ihanan kliseinen. xD

P.S. Luen tätä, ja luulen, että tarina voisi tästä lähteä moneenkin eri suuntaan. Katsotaan, jatko-osaa (jos joku sellasita pyytää) en vielä ole ollenkaan miettinyt.