Siitä onkin pitkä aika, kun kirjoitin mitään tänne. No, asia korjautuu nyt. Tämä tarina on jatkoa aiemmin kirjoittamalleni ”Padottuja tunteita, kätkettyjä haluja” –jatkosarjalle. Eli, luonnollisesti luette sen ensin. Tässä osassa ei ole mitään ikärajaa, mutta teksti sisältää – ja tulee sisältämään – shounen-ai:ta, tarkemmin KakaIrua ja ainakin tässä osassa viittauksen IzumoKotetsuun.
Eipä tässä kai sitten muuta kuin hyviä lukuhetkiä!

***

”Mitä sanot tästä?” Kakashi kysyi.
”Liian paksu, eihän se mahdu hanskaasi”, Kurenai vastasi tylysti. Kakashi kokeili huvikseen, ja totesi naisen olevan oikeassa. Hartioitaan kohauttaen, hän otti käteensä ohuemman.
”No, entäs tämä?”
”Tuollainen ruikulako? Älä viitsi. Yksi isku nyrkillä, ja se murtuu”, oli Kurenain, jo rasittavaksi käyvällä ’tiedän-kaiken-koska-olen-nainen’-äänellä,  tokaistu vastaus. Kakashi oli valmis repimään hiuksia päästään, mutta yritti lohduttaa itseään sillä tiedolla, että ainoa ehdokas Kurenain tilalle olisi ollut Gai. Se ei paljon auttanut, ja Kakashi otti kiusallaan käteensä juuri sellaisen ’timantti-unelma’-sormuksen, jota Iruka varmasti inhoaisi.
”Höh. No, onko tämä sitten parempi?” hän kysyi Kurenailta, joka arvoi parhaillaan kulta- ja valkokultaisten sormusten väliltä.
”Jos viet tuon Irukan nähtäväksi, makaat tajuttomana sairaalassa viikon, ja nukut sen jälkeen puoli vuotta sohvalla. Jollet sitten joudu punkkaamaan Gain sohvalla,” mustatukkainen jounin totesi, kauhistuen jo pelkkää ajatustakin.
”Se oli vitsi. Tiedän, ettei hän halua timantteja”, Kakashi tokaisi ja pani timanttisormuksen takaisin. Kurenai tuijotti häntä kummissaan.

”Miksi sitten kysyit?”
”Halusin vain nähdä, tiedätkö varmasti, mitä teet”, Kakashi virnisti, vaikkei suuta maskin takaa erottanutkaan.
”Epäiletkö makuani?” Kurenai kysyi loukkaantuneena, ottaen käteensä vahingossa korvakorun.
”Tässä pitäisi löytää sormus miehelle ja, kun viimeksi kuulin, sinä olit vielä nainen. Mikään naisellinen ei tule kysymykseenkään”, Kakashi selitti kuin lapselle, painottaen viimeistä lausetta.
”Tiedän sen. Hieman luottamusta pyydän”, Kurenai vakuutti hymyillen, ja huomasi samassa erehdyksensä. Hieman nolostuneesti kikattaen, hän pani korvakorun takaisin paikalleen ja otti sormuksen tilalle. Kakashi katsoi häntä erittäin epäilevästi, miettien selvästi, olisiko Gai ollut sittenkin parempi vaihtoehto.

”Tai ehkä minun pitäisi vain antaa olla ja odottaa, että Iruka tulee kotiin. Ei niitä kuitenkaan voi sitä ennen ostaa,” hän pohti ääneen, vilkuillen ulko-ovea. Kurenai tyrmäsi ehdotuksen oitis.
”Täytyyhän sinun tutustua tarjontaan ja vähän kartoittaa valikoimaa. Muuten olette molemmat yhtä pihalla ja valintaan menisi vuosia.”
”Ei Iruka ole mitenkään nirso. Hän ilahtuisi luultavasti pelkästä muovirenkulasta, jos veisin sen hänelle”, Kakashi puolusti rakastaan. Hänelle itselleen oli loppujen lopuksi aivan samantekevää, millainen sormus olisi. Paitsi, ettei siinä saisi olla timantteja.
”Se johtuu vain siitä, ettei hän ole tottunut samaan mitään keneltäkään”, Kurenai huokaisi, säälien selvästi kyseistä brunettia. Vaikkei hän tuntenutkaan Irukaa kovin hyvin, niin oli liiankin selvää, ettei Mizuki varmasti ollut koskaan antanut tälle mitään. Tai ainakaan ne eivät olleet merkinneet Irukalle mitään. Korkeintaan huonoja muistoja.
”Siksi on tärkeää, että valitset jonkin oikeasti kivan näköisen. Kai haluat antaa hänelle parasta?”, Kurenai jatkoi, viitsimättä pukea äskeisiä ajatuksiaan sanoiksi. Tuskinpa siihen olisi mitään tarvettakaan. Eiköhän Kakashi tiennyt varsin hyvin, millaista Irukan elämä oli ennen ollut.
”Tietenkin haluan!” Kakashi ärähti, paneutuen työhön entistäkin tarkemmin.


Noin kymmenen kilometriä Konohasta pohjoiseen, matkasi väsynyt tiimi. Kaikki sen neljä jäsentä muistuttivat lähinnä käveleviä ruumiita, mutta ymmärtäähän sen, jos on valvonut kaksi ja puoli vuorokautta putkeen. Nytkin kello läheni puoltapäivää, joten valvominen saattaisi ehtiä venyä kolmeen kokonaiseen vuorokauteen.
”Minä en jaksa kävellä enää metriäkään”, Kotetsu valitti. Hänen jalkojaan kivisti aivan hirvittävästi ja silmäluomet painuivat hetki hetkeltä enemmän kiinni.
”Vielä kymmenen kilometriä. Sen jälkeen saat minun puolestani, vaikka kuolla”, Iruka mumisi väsyneesti, laahaten jalkojaan. Tuntui kuin niissä olisi roikkunut lyijypainot.
”Kymmenen?! Ei voi olla totta. En kestä enää”, Kotetsu parkaisi ja lysähti kontilleen maahan, vetäen tukenaan olleen Izumon mukanaan.

”Hemmetti, Kotetsu! Nyt alat käyttää niitä jalkojasi ja lopetat ruikutuksen! Minä en kanna sinua Konohaan, ettäs tiedät!” Izumo huusi niin, että metsä kaikui ja kapusi pois toisen alta.
”Mutta minä olen kuolemanväsynyt. Jalkani ovat aivan tulessa”, Kotetsu uikutti, kömpiessään mahdollisimman hitaasti pystyyn. Izumo menetti loputkin hermonsa ja potkaisi – kohta entistä – rakastaan persuuksille, saaden tämän jaloilleen hetkessä.
”SENKIN LAISKA PASKA! Luuletko, ettei meitä muita väsytä?!! Luuletko olevasi ainoa, jonka jalkoja särkee?!!!” Izumo karjui, nyt aivan kalpeaksi valahtaneelle Kotetsulle. Iruka ei halunnut jäädä todistamaan kaksikon riitaa, vaan jatkoi matkaa. Kaipa he perässä tulisivat.
”Kuinka vaivalloista”, Shikamaru mutisi, laahustaen entisen senseinsä perään. Izumo mulkoili hetken murhaavasti Kotetsua, kunnes marssi kiukkuisesti tiehensä. Kotetsu huokaisi helpotuksesta, kun oli päässyt niin vähällä. Tietysti hänen pitäisi lepyttää Izumo myöhemmin, mutta nyt juuri riittäisi hyvin, että hän jaksaisi raahautua Konohan porttien sisäpuolelle.
Kukaan tiimistä ei huomannut puissa piileskeleviä hahmoja.


Kakashi kierähti toiselle kyljelleen. Se oli varmasti yhdestoista kerta viimeisten kahdenkymmenen minuutin aikana.
”Etkö saa unta, pomo?” lattialla nukkunut Pakkun kysyi lopulta. Moinen pyöriminen kävi hänen hermoilleen.
”En ymmärrä tätä”, Kakashi ähkäisi. Kello oli kohta kolme yöllä, ja hän ei ollut nukkunut vielä silmällistäkään.
”Yleensä riittää, että saan pääni tyynyyn ja uni tulee heti.”
”Yleensä sinulla on vieressäsi muuan chuunin”, Pakkun totesi kuivasti, ja rapsutti korvantaustaansa tassullaan.
”Minä nukuin vuosikausia yksikseni ennen Irukan tuloa kuvioihin”, Kakashi antoi takaisin. Miksi hän oikeastaan edes kinasteli koiran kanssa?
”Ja silloin sinulla oli univaikeuksia, muistatko?”, Pakkun muistutti. Kakashi huokaisi alistuneesti ja löi naamansa tyynyyn. Kyllä hän muisti. Irukassa vain oli jotain rauhoittavaa ja turvallista. Jotain, mikä ajoi painajaiset pois ja takasi rauhallisen unen. Lämmin iho, tasaiset sydämenlyönnit, rauhoittava tuoksu...

”Mitä, jos hänelle on sattunut jotain?” Kakashi singahti istumaan ja katsoi ulos ikkunasta kuin harkiten vakavasti etsimään lähtemistä. Pakkun olisi lyönyt tassunsa kasvoihinsa, jos olisi pystynyt. Mitä kaikkea koiran täytyi kestää omistajaltaan?
”Kuule, pomo –”, Pakkun aloitti hitaasti, mutta joutui Kakashin keskeyttämäksi.
”Jos hän on loukkaantunut ja makaa avuttomana jossain”, hopeahiuksinen panikoi, muttei ehtinyt pidemmälle, kun tuttu chakra välähti hänen aisteihinsa. Kakashilla oli niin kiire juosta eteiseen, että hän kompastui lakanoihin ja melkein lensi nenälleen.
”Hienoa, omistajastani on tullut täysi tomppeli”, Pakkun mutisi ja katosi avonaisesta ikkunasta katolle. Hän ei totisesti halunnut jäädä todistamaan, miten hänen omistajansa menisi aivan sekaisin saadessaan rakkaan kumppaninsa kotiin.

Kakashi oli jo eteisessä, mutta pysähtyi ovelle. Iruka ei ollut yksin. Ulkona oli toinen chakra, jota Kakashi ei tunnistanut. Hän avasi oven, huolen hiipiessä mieleensä. Portailla seisoi valkeaan lääkintäninjan asuun pukeutunut mies. Hänellä oli reppuselässään elottoman oloinen ruumis, jonka Kakashi tunnisti Irukaksi.
”Iruka!” Kakashi huudahti hädissään, saamatta vastausta.
”Hatake Kakashi?” lääkintäninja kysyi. Kakashi käänsi katseensa mieheen ja nyökkäsi.
”Mikä Irukalla on?” hän kysyi. Mies otti paperin taskustaan ja ojensi sen Kakashille. Paperissa oli Tsunaden itsensä kirjoittama raportti tilanteesta. Siinä sanottiin, että Irukan tiimin kimppuun oli hyökätty lähellä Konohaa. Kukaan ei tiennyt, keitä hyökkääjät olivat, mutta epäilemättä voimakkaita ninjoja, luultavasti karkureita. Kuolonuhreilta oli onneksi vältytty, mutta vain täpärästi. Shikamaru oli yhä kriittisessä tilassa.

Iruka oli saanut iskun chakraa syövästä tekniikasta. Se oli tarkoitettu paljon voimakkaamman chakran omaavalle henkilölle, joten luonnollisesti isku oli ollut kova.

’Koska tekniikka ei aiheuta fyysisiä vaurioita, emme voineet tehdä mitään. Irukan chakra-tila saatiin vakaaksi ja hän virkosi, käyttäytyen täysin normaalisti. Kuitenkin juuri, kun olimme lähettämässä häntä kotiinsa, hän pyörtyi lattialle. Uudessa tutkimuksessa selvisi, että tekniikka vioitti hänen ruumiinsa toimintaa siten, että chakravirta saattaa hetkellisesti pysähtyä, jonka seurauksena on tajunnan menetys. Vika korjautuu aikanaan itsestään, mutta siihen asti on mahdollista, että Iruka loukkaa itsensä, menettäessään tahtomattaan tajuntansa. Tämän takia asetamme hänet tehtäväkieltoon, kunnes tilanne rauhoittuu.’

”Hän käski ilmoittaa teille. Iruka-sensei siis. Siksi toimme hänet tänne. Annoimme hänelle rauhoittavia, jotta keho toipuisi paremmin, mutta niiden vaikutuksen pitäisi kulua loppuun aamuun mennessä - mahdollisesti aiemminkin”, lääkintäninja kertoi. Kakashi nyökkäsi ja ojensi kätensä, ottaakseen Irukan mieheltä.
”Ottakaa yhteyttä, jos jotain outoa ilmenee”, lääkintäninja sanoi ja lähti. Kakashi kantoi tiedottoman Irukan sisälle ja asetti tämän sängylle. Sitten hän istui sängyn laidalle, kyyneleiden kirvellessä silmissään. Iruka oli ollut pulassa ja loukkaantunut. Eikä Kakashi ollut ollut auttamassa häntä.
”Ei se ollut sinun syysi”, huoneeseen palannut Pakkun vakuutti. Kakashi huokaisi raskaasti.
”Tiedän, mutta se tuntuu silti pahalta”, Kakashin ääni särkyi lopussa ja hän alkoi itkeä hiljaa. Pakkun katsoi omistajaansa myötätuntoisena ja hyppäsi sängylle, laskien päänsä omistajansa polvelle.

***

Mitä piditte? Uskokaa tai älkää, mutta aloitin tämän kirjoittamisen jo kesälomalla. En viitsinyt lisätä tänne mitään, ennen kuin olisin kirjoittanut ainakin muutaman osan valmiiksi (kiirettä välttääkseni). Nyt odottelen enää kommenttejanne, jotta voin parannella tekstejä tarpeen mukaan. Ja jos olette aivan pihalla – Padottujen tunteiden lukemisen jälkeenkin – kysykää ihmeessä, niin yritän selittää.