Talvi oli tullut jälleen, ja lumi oli peittänyt kaiken, saaden kaiken näyttämään kovin puhtaalta ja pehmeältä. Auringon laskiessa lumeen piirtyi mielenkiintoisia varjoja ja värejä, ja eläinten jäljet olivat painautuneet kinoksiin.

Nuori poika seisoi hautausmaalla hiljaisena ja katsoi edessään olevaa hautaa. Pieni hymy kävi pojan kasvoilla, vaikka hänen mielensä oli haikea ja sekava.
"Siitä on jo puoli vuotta..." hän sanahti hiljaa, hengitys höyrysi ja höyry nousi kiemurrellen taivasta kohti. Sasuke katsoi hautakiveä ja laski sen eteen tummanpunaisen ruusun. Hän kietoi takkiaan tiukemmin ympärilleen ja huokaisi syvään.
"Puoli vuotta..." hän mumisi. Askeleiden ääni kuului hänen takaansa.
"Oletko valmis..? Minä jäädyn tänne!" sanoi henkilö hänen takanaan. Sasuken kasvoille nousi hymy.
"Olen... Mennäänkö juomaan kuumaa kaakaota?" hän kysyi sitten kääntyessään ympäri. Toinen, vaaleahiuksinen henkilö hyppelehti ja hymyili aurinkoisesti ottaessaan Sasuken käden omaansa. He lähtivät harppomaan lumessa pois haudalta, pois hautausmaalta.

Hautaan, jonka he jättivät taakseen, oli kaiverrettu nimi; Uchiha Itachi. Vanhempi Uchiha oli tapettu, eikä Sasuke koskaan saanut kostaa hänelle. Mutta Sasuke kyllä sai olla paikalla hänen viimeisillä hetkillään, ja oli kuullut Itachin viimeiset sanat. Ne olivat "olen pahoillani". Se sai Sasuken hieman hämmentyneeksi, eikä hän oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Eikä hän ollut varma, oliko Itachi hullu, vai hourailiko hän vain ennen kuolemaansa. Vai oliko hän oikeasti pahoillaan? Sasuke oli varma, että jos Naruto ei olisi ollut hänen luonaan, hän olisi vajonnut sekavaan tilaan, josta ei poispääsyä olisi ollut. Niin outoa oli nähdä Itachi sellaisena.
Onneksi Naruto elossa. Hän oli selvinnyt, ja Tsunade oli löytänyt parannuskeinon hänelle, eikä Naruto enää tuntenut minkäänlaista kipua. Kyûbi tietenkin oli edelleen hänen kehossaan, mutta hän oli näillä näkymin terve ja kunnossa. Eikä mikään muu enää kiinnostanut Sasukea. Ei yhtään mikään.

"Sasuke, tämä on hyvää!" Naruto hymyili ja joi kaakaotaan innokkaasti. He istuivat vierekkäin sohvalla viltin alla ja nauttivat kaakaosta, ja tietenkin toistensa läheisyydestä. Sasuke laski tyhjän mukinsa pöydälle ja katsoi hymyillen Narutoa, joka punastui.
"Ei noin saa katsoa!" hän nauroi ja laittoi myös mukinsa pois. Eikä kauaa kestänytkään kun Sasuke oli vanginnut Naruton huulet omillaan. Hän kietoi kätensä Naruton ympärille suojelevasti ja haroi vaaleita hiuksia. Muistikuvat palasivat Sasuken mieleen.

Sasuke istui kyyneleet silmissään Naruton vuoteen vierellä. Oli vain ajan kysymys, koska hänen rakkaansa olisi poissa. Hän piti vaalean pojan kädestä kiinni ja katsoi tämän kauniita kasvoja.
"Rakastan sinua..." hän kuiskasi itkuisesti ja painoi sitten suukon Naruton huulille.
"Minäkin sinua." hän kuuli yllättäen äänen vierestään. Hän räväytti silmänsä auki ja räpytti silmiään, toivoen ettei näkisi harhoja. Naruto hymyili hänelle ja kosketti hänen poskeaan. Sasuke murtui ja halasi nyyhkyttäen toista poikaa.
"Minä luulin... että et enää heräisi.." Sasuke mumisi Naruton paitaa vasten. Naruto hymähti hiljaa.
"Olisin luullut sinun tietävän etten minä niin helpolla vain luovuta ja kupsahda." hän sanoi ja silitteli Sasuken mustia hiuksia.

"Sasuke..?" Naruto katsoi hieman ihmeissään Sasuken ilmettä suudelman loputtua. "Mitä nyt?" hän jatkoi kummastuneena. Sasuke hymyili pienesti.
"Muistin vain jotain..." hän sanoi ja suuteli Narutoa uudelleen hellästi ja pitkään.
"Niin kauan kuin olet siinä, minä olen elossa." Sasuke kuiskasi hiljaa sitten.
"En ole menossa tästä minnekään..." Naruto hymyili ja käpertyi Sasuken syliin.
Kuu loisti ulkona saaden lumen kimaltelemaan kauniisti. Ihmiset olivat kadonneet ulkoa sisätiloihin viettämään iltaa perheidensä ja ystäviensä kanssa.
Kaksi poikaa istuivat sylikkäin ja sulkivat silmänsä, hyläten kaiken pahan ympäriltään. Keskittyen vain toisiinsa he painoivat huulensa vastakkain yhä uudelleen.

Ehkä kaikki ei olekaan niin vaikeaa.

-----------------------

Noin, tässä on nyt sitten tämä vika osa jälleen kerran. ^^;