Sairaalan huoneessa Gaara katseli pitkään Nejin surullisia kasvoja, jotka tuijottivat herkeämättä Gaaran liikkumatonta kättä. Välillä Neji avasi suunsa kuin olisi halunnut sanoa jotain, mutta sulki sen aina jättäen sanottavansa vain mieleensä. Gaara yritti liikkua, mutta vieläkään hänen ruumiinsa ei totellut. Hän sulki silmänsä ja päästi mieltään vaivanneen kyyneleen poskelleen. Gaara mietti Shikamarua. Missä hän oli nyt? Ruumishuoneella? Haudassa maan alla? Heitetty vain tylysti järveen? Gaara tunsi taas kipua sydämessään. Hän oli luvannut itselleen ettei tappaisi ihmisiä. Hän oli pettänyt lupauksensa, menettänyt "kunniansa". Gaara katui, katui kaikkea mitä koskaan on tehnyt, katui jo valmiiksi kaikkea mitä koskaan tulisikaan tekemään.

"Tämä on viimeinen päiväni."

Gaara kuiskasi niin hiljaa ettei ajatuksissaan oleva Neji kuullut sitä. Gaaran huulille kohosi pieni hymy. Huomenna hän varmistaisi lupauksensa pysyvästi. Gaara veisi enää yhden ihmisen hengen..
Ja sekin olisi hänen omansa.

Lee istui hiljaa pihakeinussa, jonne hänen jalkansa olivat vieneet hänet. Tuuli puhalsi kovasti ja viilensi kuumenevaa ilmaa. Leen mieltä masensi, kaikki oli yllättäen mennyt solmuun, eikä mikään enää tuntunut toimivan. Huokaisten syvään Lee nousi keinusta, joka jäi pienesti nirskuen heilumaan paikalleen. Lee kaipasi entisiä harjoitus hetkiään Gain kanssa. Silloin ei harjoituksilta ehtinyt miettimään muuta maailmaa, ei ollut muita huolia kuin se miten päästä vahvemmaksi ja voittaa Neji.

Neji.

Lee pysähtyi ja sulki silmänsä. missä vaiheessa hän oli rakastunut Nejiin? Silloin kun ymmärsi ettei milloinkaan voisi voittaa häntä? Siinä vaiheessa kun Neji oli alkanut tulemaan henkisesti lähemmäs Leetä. Lee pudisti päätään ja kirosi hiljaa itsekseen. Hän muisti hyvin hänen ja Nejin ensi suudelman. Olihan silloin ollut täysikuu. Lammen vesi oli kimallellut kauniisti ja Neji oli tunnustanut rakkautensa. Oi kuinka Lee kaipasi niitä ensimmäisiä viikkoja heidän suhteessaan. Kaipasi helliä sanoja aamuisin ja pitkiä suudelmia ennen nukkumaanmenoa. Kaikki muuttui kun Gaara tuli kuvioihin. Monesti Neji saapui mustelmilla takaisin kotiin ja kertoi kuinka Gaara oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Taas Lee huokaisi ja pudisti päätään. Lee käänsi katseensa kohti aurinkoa ja päätyi kulkemaan lammen rannalle. Lee istahti kuivahtaneelle nurmikolle ja katseli lammen sameaa pintaa.

Valtava hiekka -aalto läheni hiekan kylää valtavalla nopeudella. Temari katsoi myrskyä ja toivoi että Gaara olisi paikalla. Ehkä silloin myrskyä ei olisi edes tapahtunutkaan.

"TEMARI-SAMA!"

Temari kääntyi nopeasti ympäri ja huomasi kuinka taistelujoukkojen kapteeni juoksi hänen luoksensa paniikissa.

"Temari-sama! Aalto on nopeuttanut vauhtiaan! Se törmää kylään kolmenkymmenen minuutin sisällä!"

Temari tuhahti huolestuneena.

"Minä menen pysäyttämään sen. Jos se on normaali tuulen aiheuttama luonnonefekti niin pystyn siihen helposti. Jos se on Demonin tekeleitä.. no sitten toivotaan vain parasta."

Temari hymyile ja kääntyi järkyttyneestä kapteenista. 'Pystyn tähän!' Temari ajatteli mielessään hypätessään katolta toiselle ja jatkaessaan siitä eteenpäin. Myrsky näytti uhkaavalta Temarin juostessa eteenpäin.

Mitä lähemmäs Temari aaltoa pääsi, sitä selvemmin hän huomasi aallon sisällä ihmisen. Ihmisen jonka hän todellakin tunsi.

"KANKURO!"

Järkyttyneenä Temari pysähtyi ja tuijotti aaltojen sisällä leijailevaa veljeään. Kankuron vaatteet olivat revenneet sieltä täältä ja hänen silmänsä olivat kiinni. Temari sulki silmänsä avaten ne pian uudelleen.

"KANKURO!"

Temari huusi niin lujaa kuin vain pystyi. Hetken hiljaisuuden kuluttua Kankuro avasi kiiluvan punaiset silmänsä ja käänsi katseensa Temariin.

"Temari."

Ääni kuului kaikuna ympäri aaltoja, eikä se ollut Kankuron. Ääni kuului Shukakulle. Gaaran ruumiista poistetulle demonille.

"Temari."

Shukaku toisti uudelleen ja uudelleen Temarin nimeä, kunnes hiljainen toistanen muuttui raivokkaaksi huutamiseksi.

"TEMARI! TEMARI! TEMARI!"

Kankuron silmät kiiluivat hulluina tämän katsoessa Temaria.

"Pikkusisko,
leikitäänkö?"