Kakashi heräsi aamulla, tuntiessaan Irukan liikehtivän rauhattomasti. Tämä kääntyili puolelta toiselle, ja hien kuultamat kasvot olivat tuskaiset. Hengitys oli tiheää kuin kuumeen kourissa. Selviä painajaisia.
”Iruka. Herää, Iruka. Näet unta, kaikki on hyvin”, Kakashi puheli rauhoittavasti, koskettaen kevyesti toista. Iruka pysähtyi hetkeksi ja alkoi siristellä silmiään väsyneesti.
”Kakashi?” chuunin kysyi, raottaen silmiään.
”Olen tässä”, Kakashi vastasi, tarttui Irukan käteen ja vilkaisi kelloa. Puoli viisi.
”Mitä tapahtui? Miten pääsin tänne?” Irukan ääni oli poissaoleva ja silmät tuijottivat eteen, näkemättä mitään.
”Pyörryit sairaalassa. Lääkintäninja toi sinut”, Kakashi vastasi, näyttäen paperia Irukalle. Tämä luki sen hiljaa, kommentoimatta mitenkään.
”Millainen olo sinulla on?” Kakashi kysyi, sipaisten hiukset pois rakkaansa silmiltä.
”En tiedä...Kaikki on niin sumeaa”, Iruka vastasi, pudottaen paperin sormistaan. Jounin noukki sen ylös.
”Sait rauhoittavia. Ne varmaan vaikuttavat yhä. Koeta nukkua vielä vähän”, Kakashi hymyili rauhoittavasti, peitellessään brunetin. Iruka ei vastannut, sulki vain silmänsä.
”Kakashi”, chuuninin ääni oli niin hiljainen, että Kakashi ei ollut kuulla sitä.
”Rakastan sinua.”
Kakashi hymyili ja silitti toisen poskea. Kumartuessaan painamaan suukon ruskealle ohimolle, hän kuiskasi:
”Minäkin sinua.”

Seuraava päivä lähti käyntiin ilman vaikeuksia. Syötyään aamiaisen, he lähtivät sormuskauppaan, jotta Kakashi saisi esitellä huolella valitsemansa sormukset Irukalle. Tämä hymyili onnellisena ja kokeili sileää kultasormusta sormeensa. Se oli liian iso, mutta ainakin siitä sai jonkinlaisen käsityksen. He joutuisivat kuitenkin pitämään sormuksia pitkään.
”Pidätkö siitä?” Kakashi kysyi, peläten mielessään, että oli sittenkin tehnyt virheen, valitessaan tavallista kultaa. Ehkä Iruka haluaisikin valkokultaisen.
”Pidän, se on kaunis. Kiitos”, Iruka huokaisi, ottaessaan sormuksen pois ja hipaistessaan kuin ohimennen jouninin kättä.
”Mistä hyvästä?” Kakashi ihmetteli. Eihän hän ollut vielä edes ostanut sormuksia. Iruka pani sormuksen takaisin ja kääntyi hitaasti hopeahiuksiseen päin.
”Kaikesta”, chuunin vastasi, ja Kakashi ymmärsi. Iruka kiitti häntä uudesta elämästä, jonka oli saanut tutustuttuaan häneen.
”Ei, kiitos itsellesi”, Kakashi hymyili ja suuteli hellästi brunettia. Liikkeen omistaja tuli parahiksi takahuoneesta ja rykäisi läsnäolonsa merkiksi. Kakashi - joka oli selin myyjään - veti maskinsa paikoilleen ja kääntyi aivan luontevasti, kun taas Iruka punastui hiusjuuriaan myöten ja yritti näyttää mahdollisimman pieneltä ja huomaamattomalta jouninin takana.

”Otamme kaksi tällaista”, Kakashi ilmoitti miehelle ja ojensi sormuksen tiskin yli. Tämä kirjoitti tilauspaperiin sormuksen tunnusluvun, ja ojensi kaksi sormuskoon mittaa Irukalle. Kakashi otti hanskan pois kädestään, sai toisen mitan Irukalta ja alkoi sovitella. Pian molemmat löysivät sopivan koon. Omistaja kirjoitti koot ylös ja pyysi seuravaksi heitä kirjoittamaan selkeällä käsialalla sormuksiin kaiverrettavat tekstit paperiin.
”Minä kirjoitan”, Iruka ehti sanomaan, ja otti kynän. Kakashi ei saanut kirjoitettua edes tehtäväraporttia kunnolla, joten virheiden mahdollisuus kasvaisi hälyttävästi, jos tämä saisi kirjoittaa. Onneksi he olivat sopineet kaiverrukset etukäteen. Niihin laitettaisiin yksinkertaisesti toisen nimi ja liiton virallistamisen päivämäärä. Homoparina he eivät voineet ottaa samaa sukunimeä mikä oli - ninjan elämää ajatellen - hyvä asia. Nimen vaihtuminen voisi herättää liikaa kysymyksiä.


”Minun pitää nyt mennä. Olen jo yli kolme tuntia myöhässä tapaamisesta.”
”Sinun pitäisi edes yrittää olla ajoissa. On epäkohteliasta olla aina myöhässä”, Iruka motkotti. Kakashi vain naurahti pehmeästi, suikkasi nopean suukon brunetin huulille ja katosi sitten savunpöllähdyksessä. Iruka pudisteli päätään. Kakashi ei ikinä oppisi. Lähtiessään kohti markettia, Iruka muisteli ostoslistaa, joka oli tietysti unohtunut keittiönpöydälle. Jos Kakashi ei olisi häirinnyt häntä koko aamua, se ei olisi unohtunut.

Marketissa Iruka mietti todennäköisimpiä vaihtoehtoja, joita listalla olisi ollut. Riisi oli lopussa, samoin kananmunat. Luultavasti Kakashi ei itse ollut käynyt kaupassa, tai korkeintaan ostamassa pakollisimmat ruuat. Siispä Irukan pitäisi ostaa myös jotain lihaa. Kalaa ehkäpä... Ja hedelmiä tietysti.
Maksettuaan kassalla, Iruka keräsi ostoksensa suureen kangaskassiin ja suuntasi kohti kotia. Aurinko paistoi kirkkaasti - niin kirkkaasti että silmiä särki. Ilma oli läkähdyttävän kuuma, kuten säätiedotuksessa oli aamulla luvattu.
”Ei edes pientä tuulenvirettä”, Iruka mutisi itsekseen, kiivetessään kiviportaita pitkin ylemmälle katutasolle. Ostosten kanssa ei totisesti voinut vain hyppiä katolta katolle. Kakashi tosin teki sitä, Irukan kielloista huolimatta. Iruka oli arvannut sen, avattuaan kerran kuohuviinipullon, jonka sisältö oli oitis suihkunnut seinille. Kakashi oli siitä hyvästä joutunut kuuraamaan koko keittiön, mukaan lukien kaappien ja hellan taustat.

Saapuessaan viimein asunnolleen, Iruka kiipesi rappuset ja veti avaimen taskustaan. Hänellä oli sietämättömän kuuma ja päätä suorastaan särki auringon takia.
”Taidanpa ottaa yhden kylmän oluen, kun kerran on tämä päivä vapaana”, chuunin ajatteli. Viimein hän sai avaimen lukkoon ja avasi oven. Eteisestä hän huomasi Pakkunin, joka loikoili laiskana sohvatyynyllä. Iruka naurahti mielessään, ja kumartui riisumaan sandaaleita jaloistaan, ostoskassit vasemmassa kädessä.
”Yo, Iruka-sensei”, mopsi tervehti, nousten jaloilleen. Suoristettuaan selkänsä, Iruka oli vastaamassa tervehdykseen, mutta äkillinen puristava tunne hänen päässään keskeytti sen. Näkökenttä sumeni heti perään.

”Iruka-sensei?” Pakkun kysyi, huomatessaan Irukan jähmettyneen. Chuunin ähkäisi hiljaa, tuoden kättään kohti päätään, muttei ehtinyt saada sitä perille asti. Pakkun katsoi järkyttyneenä kuinka Iruka horjahti eteenpäin, kaatuen eteisen lattialle. Kassi putosi hänen kädestään ja ostokset levisivät lattialle.
”Iruka-sensei!” Pakkun huusi, saamatta vastausta. Chuunin makasi kyljellään lattialla, sandaaliensa päällä. Muut talossa olleet ninjakoirat syöksyivät huoneeseen.
”Mitä tapahtui?” yksi kysyi, huomatessaan Irukan.
”Kuoliko hän?” toinen tiedusteli huolestuneena. Pakkun pudisti päätään. Muut alkoivat yhteen ääneen pohtia, mitä tehdä. Iruka ei tuntunut virkoavan.
”Etsi Kakashi ja äkkiä. Kysy, mitä teemme”, Pakkun murahti aurinkolaseja pitävälle toverilleen. Tämä katosi salamana asunnosta.

Talojen katot vilisivät alapuolella, kun Kakashi kiirehti asunnolleen. Hän tiesi olleensa epäkohtelias, lähtiessään kesken kokouksen,mutta sillä hetkellä hän ei välittänyt tippaakaan. Tsunade oli sanonut, että tämä olisi odotettavissa, ja silti Kakashi käyttäytyi kuin Iruka olisi kuoleman kielissä. Viimein heidän asuinkorttelinsa tuli näkyviin ja Kakashi pudottautui oikealle katolle.
”Iruka!” hän kutsui, pujahdettuaan sisälle keittiön ikkunasta.
”Täällä”, Irukan ääni kuului olohuoneesta. Kakashi riensi sinne, ja tapasi Irukan istumassa sohvalla, pakastehernepussi ohimollaan. Ninjakoirat parveilivat tämän ympärillä.
”Mitä me olemme puhuneet oven käyttämisestä? Ikkunalaudat ovat kohta lopullisesti hajal -! Ja kengät jalassa sisällä?!” Iruka huusi, saaden koirat perääntymään hyvän matkan päähän. Kakashi vain tuijotti epäuskoisena Irukaa, joka oli noussut – Pakkunin estelyistä huolimatta – seisomaan.
”Mitä?” chuunin ärähti kiukkuisena, vain huomatakseen olevansa tiukassa syleilyssä. Kakashi rutisti häntä kuin itse elämää.
”Pelästytit minut”, jounin hehkäisi. Hernepussi putosi lattialle, ja koirat siirtyivät toiseen huoneeseen.
”Ei minulla ollut mitään hätää. Se oli mitätön kolahdus”, Iruka yritti, vaikka kuhmu hänen oikeassa ohimossaan kertoi muuta.
”Mitätön? Iruka, olisit voinut pyörtyä kadulle! Tai portaissa!” Kakashi huusi, tallatessaan epähuomiossa pakasteherneiden päälle.
”Älä huuda minulle! Ja entä sitten, jos olisin pyörtynyt kadulle? En ole niin heikko kuin ilmeisesti luulet”, Iruka antoi takaisin, riuhtaisten itsensä irti. Hän oli vihainen. Vihainen siitä, ettei Kakashi uskonut häneen. Kuitenkin suurimmalti osalti hän oli vihainen itselleen, koska oli joutunut koko tilanteeseen.
”Jos en olisi saanut osumaa siitä tekniikasta, tätä ei olisi tapahtunutkaan”, Iruka ajatteli synkkänä.
”Et sinä ole heikko”, Kakashi mutisi hiljaa, katuvaisen oloisena. Iruka ei vastannut, katsoi vain murheellisena lattiaa olkansa vieritse.
”Anteeksi, en tarkoittanut”, Kakashi huokaisi pahoillaan, kietoen kätensä uudestaan Irukan ympärille. Irukalta pääsi syvä huokaus, ennen kuin hän vastasi halaukseen.
”Tiedän. Minäkin pyydän anteeksi.”


”Mitä sanoit?!”
”Sanoin vain, että meillä on pian aihetta juhlaan. Kakashi sai vihdoinkin kosittua”, Kurenai hehkutti kuin teinityttö.
”Ketä?” Anko kysyi, vaikka pelkäsi jo tietävänsä.
”Ketäkö? Irukaa tietysti! Eihän Kakashi muita näekään. Vaikka tietysti he eivät suostu mihinkään varsinaisiin juhliin, mutta silti”, Kurenai kertoi auliisti. Anko katsoi häntä silmät suurina. Se viheliäinen chuunin! Ensin hän oli vietellyt Kakashin, ja nyt aikoi vielä pakottaa naimisiinkin!
”Minun pitää mennä”, Anko mutisi ja katosi, ennen kuin Kurenai ehtisi kysyä, minne. Hän ei antaisi sen omahyväisen opettajan viedä Kakashia!

***

Tämän osan lisääminen kestikin vähän kauemmin, mutta toivottavasti oli odottamisen arvoinen. Olen ollut tosi väsynyt viime aikoina, ja kuume on ollut koholla kohta kaksi kuukautta. Eikä lääkäri osannut yhtään kertoa, mikä on vialla. Että näin. No, kommentit piristävät aina, joten toivon niitä tulevan.