Kipu on vain illuusiota. Tapa tuoda tunnetta että elää.

Viillän uuden viillon ranteeseeni. Syvänpunainen veri kulkee hitaasti tietään pitkin liian kalpean ihoni pintaa.

Ihminen keksi kivun, jotta maailmassa olisi edes yksi tunne, jonka avulla voi tuntea olevansa vielä elossa.

Katson vielä hetken tuota viiltoa ja yritän miettiä miksi minä teen tämän. Voiko olla muuta keinoa tuntea olevansa vielä elossa? Voiko millään muulla tapaa pienentää henkistä tuskaa?

Kipu peittää sisällä olevat tunteet ja pakottaa ihmisen keskittymään vain siihen osaan itsestään, mihin tuo illuusio kohdistuu.

Viillän jälleen uuden viillon vanhojen viiltojen viereen. Yritän uskotella edelleen itselleni, että elämässä on jokin toinenkin tarkoitus minulle, kuin sinä.

Ne jotka uskovat kivun olevan totta, eikä illuusiota, ovat yleensä myös välttäneet kipua. Kuitenkin vain harva uskoo tuon nautinnon – kivun – illuusioon.

Nostan katseeni kuvaasi, jonka olen asettanut yöpöydälleni. Kuvassa sinä hymyilet ja olet vielä pirteä itsesi. Sakura ja Kakashi näyttävät myös tavallisilta itseltään. Minä taas yritän olla kuin en tuntisi teitä. Silloin en vielä tiennyt kuinka paljon sinä merkitset minulle.

Kipu herättää ihmisissä yleensä pelkoa, jota ihmiset uskovat olevan myös totta. Pelkokin on silti vain ihmisen keksimä illuusio, joka yrittää estää itsensä ja muiden vahingoittamista.

Viillän jälleen uuden viillon ranteeseeni. En ole vieläkään päässyt kuolemasi yli, vaikka siitä onkin jo yli kuukausi. Sinä aikana olen vain ajatellut sinua. Kaikki muu on melkein kadonnut ympäriltäni ja olen jälleen erkaantunut muista. Vain sinä merkitset minulle enää mitään.

Kun kivun ja pelon yhdistää, ihmiset saavat itselleen suojeluvaiston, joka taas estää heitä tekemästä mitään tyhmää tai vahingoittamaan itseään. Kuitenkin ne ovat vain illuusiota, jotka ihminen on luonut.

Katson viiltojani. Tietämättäni olen muodostanut käteeni nimikirjaimet. Sinun ja minun nimikirjaimet. S.U. <3 N.U. Se kertoo kaiken, minkä haluan kaikille kertoa. Kirjaimia kehystää kalpealla ihollani verijuovat haavoista, jotka muodostavat kirjaimet iholleni.

Pelon joihinkin asioihin voi ylittää. Kipua ei voi ylittää, siihen voi ainoastaan tottua ja oppia ymmärtämään. Kivun voi oppia tuntemaan myös erilaisina, kuin sen alunpitäen tuntee. Pelon voi kuitenkin ohittaa, ilman että sitä edes enää huomaa. Kumpikin on silti vain ihmisen luomaa illuusiota.

Viimeisen kerran nostan katseeni kuvaan, jossa sinä olet ja hymyilen tuolle kuvalle. Viiltämäni haavat pakottavat minut vuotamaan nopeasti kuivaan. Tiedän että kuolen pian ja tiedän että olen itse aiheuttanut sen. Hymyilen ennen kuin kovetan kasvoni tavanomaiseen jäätävään katseeseen. Hitaasti vaivun tiedottomuuteen, ilman takaisin tulo mahdollisuutta.

Jos näitä illuusioita ei kuitenkaan olisi, kaikki loukkaisivat tai tappaisivat itsensä tai toisensa. Joskus ihmisten keksinnöistä on myös hyötyä...