”Tuolta hän tulee…”
”Hänkö?”
”Juuri hän.”
”Hirviö…”
Tietä pitkin asteli n. kahdeksanvuotias vaaleatukkainen poika yllään shortsit ja Konohan tunnuksella koristeltu valkea t-paita.
”Hänen sisällään siis…..”
”Hys! Emme saa puhua siitä!”
”Tuo hirviö saisi kuolla!”
Ihmiset väistyivät tieltä varoen edes vilkaisemasta poikaa silmiin. Silkka inho ja viha paistoivat heidän silmistään. Poika yritti olla välittämättä muista ihmisistä ja jatkoi kävelyä kyynelten valuessa hänen kiinnipuristetuista silmistään. Hän pyyhkäisi nyrkillään silmiään ja kiihdytti juoksuun. Silti hän ei päässyt pakoon ihmisten katseilta. Ne olivat kuin musta varjo hänen yllään.
”Miksi….?” poika sopersi. ”Miksi minä…?!”
Sellaista Naruto Uzumakin elämä oli ollut niin kauan kuin hän muisti. Hän ei edes muistanut, miten oli elänyt niin pitkälle. Lähes jokainen henkilö Konohassa hyljeksi, inhosi tai vihasi häntä. Eikä hän tiennyt edes syytä.
”Se ei ole reilua…” hän sanoi hampaitaan kiristellen.
Samassa hän kompastui kiveen ja kaatui maahan. Muutama ihminen vilkaisi häneen, kuin toivoen hänen loukkaantuvan. Naruton polvesta valui verinoro, mutta hän ei välittänyt vaan juoksi yhä päättymätöntä katua eteenpäin.


”Mennään kotiin Hinata.”
”Tullaan.”
Aikuinen mies astui ulos liikkeestä kyljessään kahdeksanvuotias tyttö, jolla oli lyhyehköt hohtavansiniset hiukset. Kummankin silmät olivat valkoiset, mikä oli tavallista Hyuuga-klaanin ihmisiltä. Hinata tarttui isäänsä kädestä ja he kävelivät yhdessä katua eteenpäin. Hetken kuluttua heitä vastaan juoksi vaaleatukkainen poika. Hinata punastui hivenen ja siirtyi isänsä taakse. Kun poika oli heidän kohdallaan, Hinata huomasi kyynelien sinkoilevan pojan kasvoilta. Kohta poika oli kadonnut ja Hinata kääntyi isänsä puoleen.
”Kuka tuo poika oli?” hän kysyi.
Hänen isänsä vastasi nopeasti.
”Pojan nimi on Naruto Uzumaki. Pysy kaukana hänestä.”
Hinata avasi suunsa hämmästyksestä ja katsahti pojan perään.
”Naruto Uzumaki…”


Naruto istui vanhassa keinussa, joka sijaitsi Konohan ninja-akatemian lähellä ja huokaili syvään.
”Minkä takia minua syrjitään?” hän kysyi jatkuvasti itseltään. ”Mitä minä olen tehnyt?”
Sitä ei sattunut vain kaduilla, vaan melkein joka paikassa minne hän meni: koulussa, liikkeissä ja kerran hänen kotiinsakin oli huudettu solvauksia.
”Naruto!”
Naruto kääntyi äänen suuntaan. Häntä kohti asteli pitkä, hoikka, hivenen ruskettunut mies, jonka nenän yllä oli pitkähkö arpi.
”Iruka-sensei…”
Naruto hymähti hivenen. Iruka oli yksi harvoista aikuisista Hokagen lisäksi, joka kohteli häntä kaltaisenaan.
”Miksi olet täällä aivan yksin?” Iruka kysyi istuutuen samalla pojan viereen.
Masentunut Naruto ei edes kääntänyt katsettaan vaan tuijotti edelleen jalkoihinsa.
”Ei ole ketään, joka haluaisi viettää aikaa kanssani.” hän mumisi.
Iruka tiesi sisimmissään, mistä se johtui. Pojan kehoon oli sinetöity yhdeksänhäntäinen kettudemoni Kyuubi, joka vuosia aiemmin oli hyökännyt ja lähes tuhonnut Konohan surmaten lukuisia ihmisiä. Koska Kyuubi ei kuollut, ihmiset pelkäsivät sitä yhä ja kaikki pelko ja inho keskitettiin Narutoon. Kyläläiset eivät kuitenkaan saaneet kertoa tästä itse Narutolle. Iruka itsekin oli menettänyt vanhempansa Kyuubin vuoksi, mutta hän ei kuitenkaan vihannut Narutoa sen vuoksi, kuten useimmat ihmiset.
”Maistuisiko Ramen?” Iruka kysyi hymyillen.
Ne olivat taikasanat: Naruto ponnahti keinusta ja katsoi Irukaa suoraan silmiin.
”Ichiraku?”
”Juuri hän.”


Muutaman minuutin kuluttua Naruto ja Iruka istuivat Ichirakun kojulla ja ryystivät suuhunsa maukasta Ramenia.
”Toinen kierros!” Naruto hihkaisi.
”Joko jo?” Iruka ällisteli, sillä hänen kuppinsa oli vasta puolityhjä.
Mutta Naruto ei kuunnellut vaan alkoi välittömästi ryystää uutta kupillista. Iruka ei voinut olla nauramatta.
”Ahmatti.” hän supisi.
”Hei, Iruka-sensei.” Naruto sanoi kesken ateriaa. ”Olet elänyt minua pidempään. Miksi minua vihataan niin paljon?”
Iruka nieli ruokansa väärään kurkkuun ja yski kovaa takoen samalla rintaansa. Kun hän kykeni jälleen puhumaan, hän yritti virnistää.
”Ei sinua kukaan vihaa. Olet vain vähän……erilainen, eivätkä kaikki osaa elää sen kanssa.”
Naruto tuijotti häntä ensin epäillen, mutta virnisti sitten.
”Jaa, no saavat tottua minuun sitten kun minusta tulee Hokage!”
Sitten hän ryysti loput ramenit ja astui ulos kojusta.
”Kiitti Iruka-sensei! Nähdään!”
Ja samassa hän oli kadonnut hämärään Konohaan. Iruka huokaisi helpotuksesta, että hätävalhe oli mennyt läpi. Mutta sisimmissään häntä kalvasi pelko ja suru.
”Lopulta hän tulee kuulemaan totuuden, eikä siitä tule helppoa…”


Hinata istui huoneessaan ja tuijotti ikkunasta kadulle, joka oli lähes pimeä. Hän mietti aiemmin päivällä näkemäänsä poikaa.
”Mikä hänessä on, kun pitää pysyä erossakin?” hän mietti.
Samassa oveen koputettiin.
”Hinata, aika käydä nukkumaan.”
”Kyllä isä!”
Hinata sammutti pöytälampun ja alkoi juuri sulkea ikkunan, kun hän kuuli kadulta ääniä. Vilkaistessaan ulos hän näki tutun pojan kävelemässä pimeällä kadulla. Poika tuijotti jalkoihinsa masentuneena ja huokaisi syvään.
”Naruto Uzumaki…” Hinata ajatteli.
Varmistettuaan, ettei hänen isänsä ollut läsnä, Hinata avasi ikkunan uudestaan.
”H-hei!” hän huikkasi.
Poika pysähtyi paikoilleen ja katsahti ylös. Hetken oli täysin hiljaista vain heinäsirkka sirisi ruohikossa, kun tyttö ja poika katsoivat toisiaan.
”S-sinähän olet Na-na-ruto U-u-zumaki.” Hinata sai soperrettua.
”Entä jos olenkin?” Naruto kysäisi epäilevällä äänellä. ”Aiotko sinäkin solvata minua?”
Hinata pudisti päätään ja hymyili vaisusti.
”En…..en minä sinua vihaa.” hän sopersi punastellen.
Naruto leppyi hivenen ja nojautui aitaan, joka erotti pihan tiestä.
”Kuka olet?” hän kysyi.
Hinata punastui hivenen.
”O-o-len Hinata Hyuuga.”
”Hinata?”
”Niin.”
Naruto hymyili leveästi.
”Se on kiva nimi.”
Hinata lehahti punaiseksi.
”Kiitos….Naruto-kun..”
Samalla hetkellä Naruto kiipesi aidan yli ja asteli Hinatan ikkunan alle. Hän tarttui ränniin ja alkoi kiivetä seinää pitkin Hinatan ikkunalaudalle. Kohta hän olikin jo punastelevan Hinatan kohdalla ja ojensi vasemman kätensä, koska piti oikealla kiinni rännistä. Hinata tärisi kauttaaltaan, mutta tarttui silti vapisevalla kädellään Naruton käteen. Samassa huoneen oveen koputettiin uudestaan ja Hinata säpsähti.
”Hinata, joko nukut?” kuului hänen isänsä ääni oven takaa. Tämä kääntyi Naruton puoleen.
”Sinun täytyy lähteä!” hän kuiskasi. ”Isäni….”
Mutta Naruto oli jo ehtinyt laskeutua maahan ja juossut aidalle.
”Naruto!” Hinata huikkasi. Poika pysähtyi. ”Tapaammehan vielä?”
Naruto vilkaisi Hinataa, mutta pinkaisi saman tien juoksuun. Tyttö katsoi hänen peräänsä, kunnes pimeys nieli hänet.


Naruto makasi sängyllään, jota valaisi kuun sinertävä valo. Hän mietti yhä äsken tapaamansa tyttöä. Hän oli ensimmäinen lapsi, joka oli ikinä edes keskustellut hänen kanssaan.
”Hinata Hyuuga…” hän mutisi ja katsoi kättään, jolla oli kätellyt tyttöä. Sitten hän puristi sen nyrkkiin ja sammutti yövalonsa. Mutta hetkeen hän ei saanut unen päästä kiinni. Hänen ajatuksensa pyörivät yhä Hinatassa.


Myös Hinata kieriskeli pitkään valveilla sängyssään. Hänestä tuntui yhä siltä, kuin hän olisi pidellyt Naruton kättä. Pelkkä ajatus sai hänen kasvonsa punastumaan ja hämillään hän nosti kätensä suulleen.
”Naruto-kun…” hän sopersi.


Tuttu kellonsoitto kajahti jossain akatemian perukoilla ja Naruto havahtui hereille omalta istuimeltaan.
”Siinä kaikki!” Iruka huusi. ”Muistakaa kerrata kloonausjutsun sinetit!”
Sitten hän siisti paperipinon ja astui ulos luokasta. Naruto tunki hajamielisesti kirjansa ja kynänsä reppuunsa ja liittyi poistuvien oppilaiden hälisevään joukkoon, joista lähes jokainen jutteli jonkun toisen oppilaan kanssa. Naruto vain tuijotti allapäin jalkoihinsa.
”Naruto-kun…” kuuli vaisu piipitys vähän matkan päästä. Hinata asteli hiljaa häntä kohti punan syvetessä hänen kasvoillaan, joka askeleella.
”Hei Hinata.” Naruto sanoi myös punastuen hivenen.
”Voisitko….tai siis….haluaisitko kävellä samaa matkaa?”
Naruto tunsi sydämensä lyövän kaksi kertaa kovemmin.
”No…mikä ettei.”
Hinata posket hehkuivat entistä enemmän. Yhdessä he astuivat ulos luokasta ja pian he olivat ulkona lämpimässä auringonpaisteessa. Kun he tulivat tutun keinun luo, Naruto kääntyi Hinatan puoleen.
”Odotatko hetken?”
Hinata katsoi kun Naruto asteli keinulle ja istui siihen. Minuutin ajan Naruto istui paikallaan silmät kiinni. Kohta hän tuli takasin Hinatan luo, joka katsoi häntä hämmentyneenä.
”Mitä tuo oli?” Hinata kysyi.
Naruto katsoi keinua.
”Olen vain istunut siinä kaikki nämä yksinäiset vuoteni. Kai se on minulle kuin jokin pyhättö.”
Hinata painoi häpeissään päänsä, mutta Naruto laski kätensä hänen hartialleen ja virnisti.
”Älä sure. Olen jo aika tottunut siihen. Sitä paitsi, nyt minulla on ystävä.”
Hinata kohotti kasvonsa ja höyry tuntui pursuavan hänen korvistaan.


Päivä kääntyi illaksi ja taivas värjäytyi punertavaksi. Naruto ja Hinata istuivat laiturin nokalla tutun lammen rannalla. He olivat huomaamattaan kävelleet ympyrää koko päivän pysähtyen vain kerran syömään Ichirakun ramenia.
”Ja meidän piti vain kävellä yhdessä kotiin.” Naruto nauroi.
Hinata hihitti.
”Sinun kanssasi on niin hauska jutella.”
Naruto raapi nolona päätään.
”No, enpä tiedä…”
Hinata vain hymyili. Naruto veti henkeä ja kellahti selälleen laiturille.
”Tämä on kyllä paras päiväni ikinä.” hän totesi.
”Naruto-kun, miksi olet niin yksinäinen?”
Ne sanat vain pääsivät tytön suusta. Naruto pomppasi istumaan ja katsoi Hinataa silmiin. Tämä säikähti.
”Anteeksi!”
”En tiedä…” Naruto totesi. ”Sitä on vain jatkunut niin kauan kuin muistan…”
”Anteeksi.” Hinata sopersi uudestaan pää painuksissa.
Naruto aikoi juuri avata suunsa, kun ilmaa leikkasi huuto.
”HINATA!!!”
Molemmat kääntyivät huudon suuntaan ja Hinata henkäisi: hänen isänsä seisoi laiturin päässä ja tuijotti heitä vihaisesti.
”Isä!” Hinata henkäisi ja pomppasi nopeasti pystyyn. ”Anteeksi Naruto-kun…”
Tyttö juoksi isänsä luo ja Naruto tuijotti masentuneena hänen peräänsä. Kun Hinata oli isänsä luona, tämä alkoi oitis torua:
”Enkö käskenyt pysyä erossa hänestä?!” hän raivosi. ”Hän on vaarallinen!”
”Mutta hän vaikuttaa niin kiltiltä…”
Naruto nousi myös ylös ja alkoi astella heitä kohti. Saman tien Hinatan isä tarttui tytärtään kädestä ja kiskaisi tämän selkänsä taakse.
”Pysy kaukana hänestä!”
”Antakaa minun puhua hänelle vielä hetki.” Naruto pyysi. ”Vain muutama sana. Pyydän!”
Hinatan isä tuijotti otsa rypyssä poikaa.
”Saat puoli minuuttia.”
Hän astui muutaman askeleen taemmas ja Hinata asteli Naruton luo.
”Naruto-kun…minä…”
Naruto pudisti päätään.
”Ei se ole sinun vikasi. Lienee viisainta että pysymme erosta toisistamme, ihan vain sinun vuoksesi. Minähän olen…….hirviö.”
Hinata pudisti vuorostaan päätään.
”En halua!”
Naruto virnisti vielä kerran apeana ja pinkaisi sitten juoksuun toiseen suuntaan. Hinata katsoi pojan perään. Hänen huulensa tärisivät ja silmät kostuivat kyyneleistä.
”Hinata!” kuului käskevä ääni.
Hinata riensi isänsä luo pää painoksissa. Kun he olivat kävelleet muutaman minuutin, Hinata katsoi isäänsä.
”Miksen voi olla hänen seurassaan? Hän on kiltti.”
”Hän ei ole sopivaa seuraa sinulle!” hänen isänsä melkein huusi. ”Pysy vain erossa hänestä!”
”Minä päätän itse kenen kanssa olen ystävä!” Hinata huusi isälleen ja kirmaisi juoksuun kohti kotiaan.
”Hinata!”
Hinata ei kuitenkaan surultaan ja kiukultaan välittänyt isänsä huudoista. Vaan juoksi suoraan kotiinsa ja omaan huoneeseensa. Hän paiskasi oven kiinni, heittäytyi sänkyynsä ja veti peiton päälleen. Illan mittaan hän ei poistunut kertaakaan huoneestaan vaan nyyhkytti hiljaa tyynyään vasten. Jonkin ajan kuluttua oveen koputettiin.
”Hinata, nukutko jo?”
Hinata ei vastannut.


Naruto istui taas tutussa keinussa akatemian edessä. Ilta oli jo edennyt yöksi, mutta Naruto ei välittänyt.
”Hän on vaarallinen!” soi Hinatan isän ääni hänen päässään.
”Millä tavalla?”
Lopulta hän nousi ylös keinusta ja alkoi astella tyhjää katua pitkin kotiinsa.


Seuraavan päivän aamuna tuttu lapsiryhmä käveli akatemian porteista sisään – Naruto heidän joukossaan. Hänen mielensä oli luultavasti yhtä synkkä, kuin taivaan peittävät lähes mustat pilvet. Samassa ukkonen pamahti ja moni tyttö kiljaisi säikähdyksestä. Hetkessä tuntui kuin joku olisi kääntänyt valtaisan hanan auki, kun vettä ropisi taivaalta loputtomasti. Oppilaat pinkaisivat juoksuun kohti akatemian ovia, mutta heidän päästyään sisään, kaikki olivat litimärkiä.
”Saamari…” Naruto jupisi pyyhkäisten vettä valuvat hiukset päänsä taakse.
”Naruto-kun…” kuului tuttu ääni hänen takanaan. Hinata seisoi metrin päässä pojasta hiukset vedestä litteinä ja apea ilme kasvoillaan.
”Hei, Hinata…” Naruto sanoi ja koetti hymyillä. Sitten hän asteli kohti luokkansa ovea.
”Naruto-kun….se eilinen…”
”Ei sen väliä.”
”Mutta…”
”Annetaan sen olla. Kuulit mitä isäsi sanoi. Emme voi olla ystäviä. Minä olen vain Hirviö.”
”Ei!”
Mutta Naruto ei enää vastannut, vaan astui luokkaan jättäen Hinatan yksin käytävään. Tyttö painoi päänsä.
"En anna tämän tapahtua." hän ajatteli. "Vaikka sitten kaikki muut vihaisivatkin sinua tai jopa minua, en jätä sinua yksin. Olemme sitten ystäviä keskenämme."
Hän nosti päänsä päätäväisesti ja asteli luokkaan.
"Vain me kaksi..."