No niin, käytän pitkästä aikaa tätäkin tilaa. Valitettavasti kyse ei ole yaoi-varoituksista, vaan siirappi-vaarasta. Tuskin tästä kukaan vielä onnistuu saamaan reikiä hampaisiinsa, mutta jonkinasteista söpöilyä (ja luultavasti myös hahmojen OOC:tä) on luvassa, joten jos sitä inhoaa niin ainakin varoitin.

***

Sinä yönä Kakashi heräsi kevyestä unestaan, tuntiessaan jonkun chakran ikkunan takana. Kuka heitä ikinä vakoilikin ulkona, ei liikkunut paikoiltaan lainkaan. Kakashi teki samoin eikä antanut mitään merkkejä hereillä olemisestaan. Hän tutkiskeli vieraan chakraa, todeten nopeasti, ettei siellä ainakaan ollut naapurikylästä tullutta ANBU-tason ninjaa, joka oli määrätty tekemään selvää kopio-ninjasta. Sinänsä helpottava tieto.
Kuka hitto siellä sitten on? Kakashi oli niin keskittynyt selvittämään ninjan henkilöllisyyttä, että suorastaan säikähti, kun Iruka liikahti unissaan. Silloin hän tajusi.
Mizuki. Se mies istui luultavasti läheisellä lampputolpalla ja tuijotti makuuhuoneen ikkunasta sisään. Kakashia häiritsi suunnattomasti ajatus, että Mizuki kyttäisi heidän kotiaan ja katselisi nukkuvaa Irukaa. Ehkä hänen pitäisi käskeä koirat vartioon.
Kakashi hätkähti hiukan, kun Iruka aivasti äkkiarvaamatta. Hän katsoi kuinka chuunin siristeli silmiään, yhä puoliunessa.
”-kashi?” Iruka mumisi unisena, yrittäen keskittää katseensa toisen kasvoihin.
”Hm?”
”Etkö saa unta?” chuunin haukotteli. Kysymyksestä oli melkein vaikea saada selvää.
”Kyllä se uni kohta tulee”, Kakashi vähätteli. Iruka huokaisi tietäväisenä ja kietoi vasemman kätensä jouninin vyötärölle, oikean käden silitellessä päätä. Rauhoittava liike rentoutti hopeahiuksisen hermot välittömästi ja häntä alkoi unettaa. Mizuki unohtui täysin, kun uni kietoi Kakashin otteeseensa.


Mizuki katseli ilmeettömänä kuinka kaksikko vaipui takaisin unten maille. He olivat niin kietoutuneita toisiinsa, että oksetti. Iruka oli juuri sellaista ’ herkkää, syleilijä’-tyyppiä, mutta että kuuluisa kopio-ninjakin. Hellittely ja toisista huolehtiminen kuuluivat heikoille. Todellinen ninja tarvitsi vain voimaa, ja valtaa. Mizuki oli menettänyt valtansa kylässä, ja nyt Irukakin alkoi pyristellä vastaan. Eikä Mizuki voinut antaa sen tapahtua. Hänellä ei ollut enää mitään muuta valtaa jäljellä.


Iruka manasi huonoa tuuriaan. Hän myöhästyisi varmasti. Pahimmassa tapauksessa hänen luokkansa ei enää olisi pystyssä, kun hän saapuisi.
”Miten ihmeessä herätyskello voi kadota yön aikana?” Iruka ähkäisi ymmällään. Hän muisti aivan varmasti panneensa kellon yöpöydälle illalla. Aamulla sitä ei ollut kuitenkaan näkynyt missään. Niinpä Iruka oli herännyt varttia ennen koulun alkua ja syöksynyt ulos hirveällä kiireellä. Kakashi oli onneksi pysäyttänyt hänet ovella ja estänyt näin Irukaa menettämästä kasvojaan.

”Luulen, että haluaisit ensin pukea housut jalkaasi”, jounin oli sanonut ja viitannut toisen valkoisiin boksereihin. Iruka punastui jo pelkkää ajatustakin, että olisi juossut kylän läpi puolipukeissa.

”Hitto, kello soi jo!” chuunin kirosi. Hänellä menisi tätä vauhtia vielä kymmenen minuuttia ehtiä koululle ja sillä välin ehtisi tapahtua vaikka mitä. Paitsi jos hän käyttäisi kattoja. Tsunade oli kieltänyt, koska siihen tarvittiin chakraa, mutta nyt oli pakko. Toivoen parasta, Iruka juoksi lähintä seinää kohti ja siitä suoraan katolle. Matka taittuisi muutamassa minuutissa.

Kuin ihmeen kaupalla luokka oli vielä pystyssä, kun Iruka saapui. Konohamaru seisoi opettajanpöydällä ja heitteli lennokkeja, ja muu luokka loikki pöytiä pitkin, mutta mikään ei ollut onneksi hajonnut.
”Ääk, se on Iruka-sensei!” Konohamaru huusi, nähtyään opettajansa ovella. Kaikki hyppäsivät alas pöydiltä ja kiirehtivät paikoilleen istumaan. Iruka hymähti mielessään ja astui luokkaan.
”Huomenta kaikille! Anteeksi, olen vähän myöhässä, mutta hukkasin herätyskelloni ja – Jestas!”, Iruka huudahti, kun käsi työntyi sisään avonaisesta ikkunasta, törkäten lounaslaatikon hänen nenänsä alle. Kakashi hymyili herttaisesti ikkunalaudalta ja ojesi tekemänsä lounaan Irukalle.
”Unohdit aamiaisen, joten tein tämän”, jounin ilmoitti aurinkoisesti. Iruka otti laatikon vapisevin käsin ja ehti mutista kiitoksen, ennen kuin toinen katosi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. Koko luokka tuijotti nyt punastelevaa Irukaa, ja pian alkoi kuulua kikatusta. Tuskin kukaan lapsista oikeasti tajusi, miksi juuri Kakashi oli tuonut lounaan heidän opettajalleen. Lähinnä heitä nauratti Irukan ilme, kun tämä oli säikähtänyt ikkunasta sisään tunkeutunutta kättä.


Kakashi oli sangen tyytyväinen itseensä, kävellessään pitkin kylän katuja. Hänellä oli ollut ihana aamu Irukan kanssa, viivytettyään tätä sängyssä niin pitkään kuin mahdollista, ja nyt chuunin ei toivottavasti edes olisi vihainen myöhästymisestään. Eikös sellainen sanontakin ollut, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta? Ja Kakashi osasi laittaa hyvää ruokaa. Nyt pitäisi vain muistaa ottaa kello pois lipastosta, ettei Iruka saisi raivaria.
Ohittaessaan Tehtävä-toimiston, Kakashin katse osui juuri ulos astuneeseen hahmoon. Anko hyppelehti hyväntuulisena kohti seuraavaa katua. Kakashi muisti mustelmat Irukan kasvoissa ja näki punaista. Nopeasti hän sai naisen kiinni ja kiskaisi tämän pienelle sivukujalle.

”Hei, mitä?!” Anko kiljaisi, kovakouraisen käden vetäessä hänet sivummalle. Kakashi näytti lähinnä kyllästyneeltä, jos ei osannut lukea hänen ilmeitään.
”Kakashi? Mitä nyt? Onko jotain -?” purppuratukkainen aloitti.
”Turpa kiinni”, Kakashi tokaisi, saaden Ankon räpyttelemään silmiään kummissaan.
”Anna olla viimeinen kerta, kun loukkaat Irukaa millään lailla. Meidän suhteemme ei kuulu sinulle, tai kenellekään muulle millään lailla. Jos vielä kerran saan tietää, että kohtelet häntä huonosti - tai yllytät muita siihen – saan sinut katumaan päivää jona synnyit. Ymmärsitkö?”
Anko ei pystynyt kuin nyökkäämään pienesti, niin järkyttynyt hän oli. Oltuaan koko ajan suuren mustasukkaisuuden vallassa, hän ei ollut tajunnut, että Kakashi saattaisi olla oikeasti onnellinen Irukan kanssa. Pitkän itsetutkiskelun jälkeen hän totesi olleensa oikea idiootti ja vielä törkeä sellainen. Kakashi oli jo ehtinyt häipyä, mutta Anko vannoi pyytävänsä jotenkin anteeksi Irukalta.

Kakashi oli mennyt harjoittelu-alueelle ja päästettyään ylimääräisiä höyryjä pari tuntia, lähti kotiin päin. Matkalla hän poikkesi nopeasti ostamassa pullon erästä heidän suosikki-kuohuviiniään. Eihän päivä ollut varsinaisesti erikoinen, mutta Kakashista olisi paikallaan juhlistaa sitä, vaikka vain viinillä. Olihan tänään sentään tullut kuluneeksi tasan neljä vuotta, kun he olivat alkaneet virallisesti seurustella. Olihan heillä ollut juttua jo aiemmin, mutta jos muilta kysyttäisiin, tämä olisi päivä, jonka he ilmoittaisivat. Vihellellen hän kiirehti viemään viinin kylmään. Ohittaessaan Yamanaka-perheen kukkakaupan, Kakashi harkitsi ostavansa pienen kimpun pöytää koristamaan. Olihan Herra Ukki aina olemassa, mutta vihreä huonekasvi tuskin sopisi keittiön pöydälle, tai vastaisi käsitystä kauniista kimpusta.

”Löysitkö jotain, mikä miellyttää silmää?” herra Yamanaka kysyi ystävällisesti, nilkuttaen paikalle. Hänellä oli kipsi jalassa ja pieni kävelykeppi. Ilmeisesti sairaslomalla.
”Ah, montakin itseasiassa. En vain ole varma, onko minulla mitään hyvää syytä –”, Kakashi selitti, raapien niskaansa. Herra Yamanaka kuitenkin keskeytti hänet.
”Höpsis, kukkia voi ostaa aina, vaikka ihan vain huoneen koristeeksi. Ei siihen tarvita suuria juhlapäiviä”, hän sanoi hyväntahtoisesti.
”Niinhän se tietysti on. Ehkä minun sitten pitäisi. En vain ymmärrä kukista tuon taivaallista”, jounin myönsi hiukan nolona, mutta Inoichi vain naurahti.
”Ei tarvitsekaan, monet valitsevat yksinkertaisesti sellaisia, jotka näyttävät kauniilta. Tietysti, jos se tulee jollekin tärkeälle ihmiselle, voi kukilla kertoa esimerkiksi tunteistaan. Kasveillakin on oma kielensä, tiesitkö?”
”Jaa... Mitä niillä sitten voi kertoa?” Kakashi kysyi kiinnostuneena. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että kukilla voisi kertoa tunteista.
”No, esimerkiksi, jos ihmiset haluavat pyytää anteeksi, suosittelen helmihyasintteja. Jos taas haluaa tunnustaa rakkautensa, on ruusu ehdoton valinta”, Inoichi luetteli, osoitellen kukkia sitä mukaan. Kakashin sydän hypähti, kun hän näki helmihyasintit. Iruka oli kerran antanut hänelle sellaisia riidan jälkeen, mutta kimpussa oli ollut toinenkin kukka. Nopeasti hän huomasi samoja kukkia yhdessä nurkassa.
”Mitä nuo kukat tarkoittavat?” hän kysyi. Herra Yamanaka kääntyi katsomaan osoitettua kukkia.
”Ruiskaunokit? Niitä harvoin ostetaan muuten kuin kimppua kaunistamaan. Muistaakseni niiden viesti oli, että pitää toisesta sellaisena kuin tämä on. Nyt, kun tarkemmin ajattelen, Iruka-sensei taisi kerran pyytää niitä. Ino höpötti siitä seuraavat kaksi viikkoa...”

Kakashi ei enää kuunnellut, vaan hymyili liikuttuneena maskinsa takana. Inoichi taisi huomata tämän, sillä hän lopetti luennoinnin ja kysyi sen sijaan, tulisivatko kukat jollekin erityiselle. Kakashi nyökkäsi, katsellen kukkia mietteissään.
”Haluatko kertoa niillä jotain? Viesti ei leviä minulta, jos sitä pelkäät.”
”Haluaisin vain kertoa, että hän on minulle tärkein ja rakkain ihminen koko maailmassa. Että haluaisin antamaan hänelle kaiken jos vain pystyisin, ja olla ikuisesti yhdessä”, Kakashi hymyili hellästi pienille kaktuksille, jotka olivat lähes piilossa rehevien kukkien takana. Herra Yamanaka ei voinut olla liikuttumatta kuullessaan sydämen pohjasta tulleen viestin. Häntä herkistytti aina nähdä rakkautta täynnä oleva ninja, muistaen omia nuoruuden vuosiaan.
”Kaunis viesti, joten tarvitsemme myös kauniin kimpun. Katsotaanpa... Punaiset neilikat kertovat niiden saajan olevan antajan kaikkeus, niitä jokunen kappale. Sitten orkidea, se sopii mukaan ja, vaikkapa valkoisia petunioita...”