Tämä tulee kauhean myöhässä, pahoitteluni siitä. Meille tuli uusi läppäri ja kaikki tiedostot piti siirtää siihen. No, koska se on aivan uusi, niin eihän mitään tekstikäsittelyohjelmia olla vielä asennettu. Niinpä en voinut muokkailla tekstiä tai edes lukea sitä aikaisemmin. Nytkin hoidin homman veljeni koneella, jota en yleensä voi käyttää näiden tekstien käsittelyyn, sattuneesta syystä... En siis tiedä, milloin saan kirjoitettua lisää tekstiä täydellä kapasiteetilla, mutta yritän olla nopea ja saada asennettua jonkinlaisen tekstinkäsittely-ohjelman tuolle koneelle.

***

Iruka lopetteli työpäiväänsä hyväntuulisena. Anko oli koputtanut oveen viimeisellä välitunnilla ja tullut sisään nöyränä kuin lapsi. Sitten hän oli lähestulkoon heittäytynyt Irukan jalkojen juureen ja pyytänyt anteeksi tyhmyyttään. Iruka oli – järkytyksestä toivuttuaan – onnistunut saamaan selville koko jutun, ja he olivat sopineet Ankon kanssa. Sitten nainen oli lähtenyt, toivottaen mennessään onnea. Myös Ebisu oli suvainnut käyttäytyä kohteliaammin kuin viimeksi ja haki oppilaat välitunnilla. Lisäksi tänään oli Kakashin ja hänen vuosipäivänsä.
”Pitäisikö minun käydä kukkakaupassa matkalla?” Iruka pohti, astuessaan Akatemian pihalle. Pieni kimppu ruusuja tuntuisi sopivan romanttiselta. Kurenai valitti aina, että hän ja Kakashi olivat suunnilleen yhtä romanttisia kuin sammaleiset kivet, mutta Irukasta hän liioitteli. Kakashi ainakin osasi olla aivan mahdottoman ihana ja kultainen, vaikka he eivät kalliissa ravintoloissa yleensä istuneetkaan. Naiset vain tuppasivat käsittämään romantiikan hieman eri tavoin.

Kävellessään puiston poikki, Irukaa alkoi heikottaa. Tunnistaessaan tutun päänpuristuksen alkavan, hän kävi makuulleen lähimmälle puistonpenkille. Iruka kirosi itseään mielessään.
”Minun olisi pitänyt uskoa Tsunadea ja kävellä töihin”, hän manasi, näkökentän pimetessä. Ainakaan hän ei kaatuisi tällä kertaa.

”Iruka, oletko kunnossa? Iruka?”
Iruka raotti silmiään kirkkaassa valossa. Yläpuolella näkyi muutamia pilviä.
”Heräsithän sinä viimein. Onko kaikki hyvin?” Genma huokaisi helpotuksesta, toisen tullessa tajuihinsa. Iruka katseli ympärilleen hölmistyneenä ja nousi istumaan.
”Mitä?...Missä -?” tämä kyseli, näyttämättä selvästikään tajuavan mitä oli menossa.
”Näin sinut nukkumassa tällä penkillä. Löitkö pääsi, tai jotain? Vai, joko ne pikku hirviöt saivat sinut sekoamaan lopullisesti?” Genman nauroi omalle vitsilleen. Iruka näytti yhä kuin puusta pudonneelta.
”Hirviöt? Mitkä hirviöt?” hän kysyi hämillään. Genma tuijotti brunettia suu auki, mutta purskahti sitten hyväntahtoiseen nauruun.
”Hyvä vitsi, Iruka! Hetken luulin jo oikeasti, että olit menettänyt järkesi.”
Iruka hymyili ja naurahti pienesti, mutta kysyi sitten kummissaan.
”Kuka on Iruka?”
Genma valahti kalpeaksi kuin lakana.


”Missä hän on?!” Kakashi tivasi ensimmäisenä Genmalta, sännättyään sisään sairaalan ovista. Aulassa olleet potilaat ja hoitajat kääntyivät katsomaan.
”Rauhoitu, Iruka on kunnossa”, huivipäinen yritti selittää, lähtiessään johdattamaan kopio-ninjaa pitkin sairaalan käytäviä.
”Tsunade tutki itse hänet. Se oli vain chakran käytöstä johtunutta uupumusta, joka sekoitti hetkellisesti Irukan pään. Nyt hän on kunnossa ja muistaa kaiken”, Genma toisti aiemmin kuulemansa selityksen. Kakashi nyökkäsi ymmärtäneensä, muttei hiljentänyt vauhtiaan. Samassa heitä vastaan kävellyt hoitaja huudahti:
”Genma, miten olet siinä?! Näin kuinka menit juuri äsken Iruka-sensein huoneeseen!”
Kakashi ja Genma eivät jääneet kuuntelemaan enempää, vaan pinkaisivat juoksuun. Molemmat tiesivät, että ninjakylässä henkilön näkeminen kahdessa paikassa samaan aikaan, tarkoitti vain yhtä asiaa. Joku oli naamioitunut, eikä yleensä ikinä hyvää tarkoittaen.

Genman kääntyessä portaista, kuului edessä olevalta käytävältä metallinen kolahdus. Ääni tuli käytävän päässä sijaitsevasta huoneesta, jonka Genma tunnisti Irukan huoneeksi. Kaksikko ryntäsi kohti ovea, havaiten sen olevan lukossa.
”Hitto! Iruka, oletko kunnossa?!” Genma huusi oven läpi, riuhtoen kädensijaa. Sisältä kuului kova rämähdys - kuin sänky olisi lentänyt nurin – ja heti perään ähkäisy kivusta.
”Iruka!” Genma karjui ja yritti murtaa lukko kunailla.
”Väistä!” Kakashi käski ja samassa Genma kuuli sähköisen sirinän. Hän loikkasi oven luota juuri ajoissa, nähdäkseen Kakashin iskevän Raikirin oveen. Puu meni säpäleiksi, lennättäen tikkuja sinne tänne. Kakashi oli kuitenkin jo mennyt sisään ja Genma seurasi kiireesti perässä.

Huoneessa vallitsi täysi kaaos. Kaikki astiat lojuivat lattialla, ikkuna oli särkynyt, muutama shuriken törrötti seinässä ja sänky oli kyljellään oven vieressä, lakanat lattialla. Osittain sängyn alla, makasi Mizuki – jalka oudisti vääntyneenä. Iruka oli lyyhistynyt lattialle, vessan viereen ja nojasi seinään puoli-istuvassa asennossa ja huohotto raskaasti. Hänen toinen hihansa oli riekaleina, kangas verestä kosteana. Ilmeisesti shurikenit olivat sivaltaneet ihoa.
Kakashi oli kyykistynyt Irukan viereen ja puheli tälle hiljaa, tarkastellen vaurioita. Genma seisoi yhä ovella, osaamatta tehdä oikein mitään. Hän vain vilkuili tajuttoman Mizukin ja hakatun näköisen Irukan välillä. Brunetin hiusrajasta vuoti verta, vaikka otsasuojus sen osittain peittikin. Lisäksi tämä irvisteli tuskaisesti hengittäessään, mistä Genma päätteli että Mizukin oli täytynyt iskeä häntä nyrkillä rintaan.

”Mitä täällä oikein tapahtui?” hän huomasi kysyvänsä. Iruka nosti katseensa ja veti syvään henkeä.
”Vähän sen jälkeen kun lähdit, oveen koputettiin ja...ja Mizuki tuli sisään sinuksi muuttuneena... Luulin häntä sinuksi, kunnes hän otti kunain esiin. Silloin tajusin, ettet se ollut sinä...vaan joku muu. Me taistelimme hetken ja Mizuki pudotti valeasunsa, kun onnistuin heittämään häntä lautasella... Hän sanoi tulleensa tekemään minusta lopun... Ja heitti minua shurikeneilla, näetkö?” Irukan puhe oli hiukan sammaltavaa ja katkonaista raskaan hegityksen takia. Ilmeisesti chuunin oli vielä shokissa tappelusta, koska oli yleensä liian ylpeä, mainitaakseen suhteellisen pieniä loukkaantumisiaan – ainakaan Genmalle.
”Taistelit hyvin ja olen ylpeä sinusta”, Kakashi vakuutti rauhallisesti, pyyhkäisten veret brunetin silmäkulmasta. Käytävältä alkoi kuului juoksuaskeleita ja pian ovensuussa seisoivat Tsunade, Shizune ja kaksi Anbua.
”Pidättäkää hänet”, Tsunade käski, osoittaen yhä tajutonta Mizukia.
”Ibiki saa kuulustella häntä, heti kun ehtii.”
Genma siirtyi syrjään, kun Anbut nostivat Mizukin lattialta ja katosivat huoneesta, Shizune mukanaan. Tsunade oli astellut Irukan luokse ja hymyili chuuninille.
”Teit hienoa työtä, Iruka-sensei. Lupaan, että Mizuki ei enää aiheuta minkäänlaisia harmeja kenellekään.”
”Kiitos”, Iruka sai sanottua.
”Voit lähteä heti kuin olen tarkistanut, että kaikki on kunnossa. Mennään toimistooni”, Tsunade kehotti ja lähti näytämään tietä lattialta nousseelle Irukalle. Kakashi seurasi perässä ja Genma katsoi parhaaksi lähteä takaisin töihin.


Päästyään viimein Tsunaden tarkastuksesta, Iruka suuntasi ala-aulaan, jonne Kakashi oli käsketty odottamaan. Tämä istui nurkassa, Icha Icha nenänsä edessä. Iruka aikoi ensin antaa jouninin kuulla kunniansa, viereisellä tuolilla istuvan lapsen korruptoimisesta, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun Kakashi oli jo noussut – nostamatta katsettaan kirjastaan – ja suunnannut oville. Iruka hämmentyi hiukan toisen välinpitämättömästä asenteesta, mutta seurasi kuitenkin perässä.

Koko kotimatka taittui samanlaisissa merkeissä eikä Kakashi kertaakaan vilkaissut takanaan tulevaa Irukaa. Jounin vain jatkoi lukemistaan. Irukaa alkoi hiljalleen ärsyttää moinen kohtelu.
”Hei”, chuunin huikkasi, yrittäen saada Kakashin huomion. Tämä ei reagoinut lainkaan.
”Kakashi, minä puhun sinulle”, Iruka sanoi kovemmalla äänellä ja nopeutti askeleitaan päästäkseen toisen rinnalle. Ei vieläkään mitään.
”Hei, kuuletko?!” Iruka alkoi hermostua tosissaan. He olivat ehtineet jo aivan kotiovensa eteen ja Kakashi vain astui sisään, sanomatta sanaakaan. Iruka tuli kiukkuisena perässä ja heti oven sulkeuduttua alkoi huutaa:
”Vastaa, kun puhun sinulle! Tiedän, että kuulet, joten älä esitä! Mikä sinua vaivaa?!”

Kakashi riisui kengät jalastaan ja ripusti liivinsä henkariin, mulkaisten Irukan suuntaan. Se oli viimeinen pisara.
”Mikä piru sinua risoo?! Minä en katsele tuollaista käytöstä! Nyt ala selittää, mitä päässäsi liikkuu, tai suutun tosissani!!” chuunin huusi.
”Ai sinä suutut, entäs minä sitten? Minulla on syy olla vihainen, mutta sinä hermostut ihan mistä vain”, Kakashi äyskähti, kääntyen riitakumppaniinsa päin.
”Mitä?! Sinä se tässä olet käyttäytynyt törkeästi ja lapsellisesti!”
”Vikako on jälleen minussa?! Sinähän tämän koko jutun aloitit, toimimalla typerämmin kuin Naruto ikinä!” Kakashi alkoi huutaa myöskin, joskaan ei niin kovaa kuin Iruka.
”Älä sotke Narutoa tähän, ja varokin sanomasta vielä jotain pahaa hänestä minun kuulteni!” Iruka pisti väliin, osoittaen sormellaan toista vihaisesti.
”Älä aloita saarnaasi! Itse sotkit koko päiväjärjestykseni! Jouduin jättämään tehtävän kesken takiasi, helvetti soikoon! Ajatteletko koskaan, mitä teet tai mitä niistä seuraa?! Ilmeisesti et, vaikka opetat sitä niille kakaroille joka perhanan päivä!” Kakashi karjui, kasvot punaisina. Hän oli kiskonut hanskat käsistään ja viskannut huoneen nurkkaan.
”Mistä helvetistä sinä puhut?!”
”Tiedät varsin hyvin, mistä puhun! Vai joko unohdit, miksi jouduit tänään sairaalaan?! Miksi ihmeessä sinun piti käyttää chakraa? Tsunadehan sanoi, että jotain voisi sattua. Olisit voinut loukata itsesi!”

Iruka tiesi, että Kakashi oli oikeassa. Ainahan tämä oli, ja se oli suurimpia syitä, miksi Irukaa ärsytti riidellä hänen kanssaan. Käytännöllisesti katsoen hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa. Kyllähän chuunin sai Kakashin polvilleen, anelemaan anteeksiantoa, mutta silti viimekädessä molemmat tiesivät, että Kakashi oli ollut oikeassa alusta pitäen. Ja se sai Irukan entistä kiukkuisemmaksi.
”Sinä viivytit minua tahallasi! Luokkahuoneeni olisi varmaan räjähtänyt, jos olisin ollut myöhässä”, Iruka antoi takaisin.
”Olisin voinut viedä sinut, jos olisit sanonut!” jounin huusi takaisin.
”Alushoususillasi vai?! Nousisit aiemmin sängystä!” Iruka kivahti sarkastisesti, saaden aikaan hiljaisuuden. Ainoat äänet asunnossa olivat heidän kiivaat hengityksensä. Molemmat mulkoilivat toisiaan hetken, vihan velloessa huoneessa kuin sumuverho.

Kakashi oli ollut aikeissa sanoa jotain takaisin, mutta hillitsi itsensä ajoissa. Tässä vaiheessa oli vielä toivoa sovinnosta ilman suurempia menetyksiä. Tietysti he molemmat olivat vihaisia, mutta kumpikaan ei ollut vielä tarttunut aseisiin.
Hiljaisuutta kesti muutamia minuutteja, kunnes Iruka päästi syvän huokauksen ja marssi keittiöön. Kakashi seurasi vaivihkaa, kun tämä otti jääkaapista osan eilisistä tähteistä. Jounin huokaisi itsekin ja meni keittiöön lämmittämään loput tähteet. He söivät hiljaisuuden vallitessa, mielet mustina. Lopulta hopeahiuksisesta tuntui, että hänen oli pakko sanoa jotain ja keventää edes vähän tunnelmaa.

”Inhoan sitä, kun riitelemme. Tuntuu niin kurjalta”, Kakashi lähes kuiskasi. Iruka – joka oli ollut nousemassa pöydästä – pysähtyi. Hän oli odottanut, tai oikeammin toivonut edes jonkinlaista anteeksipyyntöä Kakashilta. Osoitusta siitä, että jounin oli yhtä pahoillaan kuin hänkin. Toisaalta Kakashi myönsi tuntevansa olonsa kurjaksi, joten ehkä se riittäisi tällä hetkellä.
”Niin. Se ei ole yhtään kivaa”, Iruka huokaisi samantapaisen vastauksen. He voisivat pyytää anteeksi toisiltaan aamulla, annettuan ensin ajatusten hautua.


Nukkumaan mennessä ilmassa oli epämiellyttävää jännittyneisyyttä. Heillä ei ollut tapana harrastaa sovintoseksiä, tai mitään muutakaan, jollei riita ollut täysin selvä – eikä se koskaan ollut samana iltana. Yleensä he nukkuivat – tai ainakin yrittivät – vastakkaisilla sängyn laidoilla, puhumatta toisilleen. Kakashi oli varautunut tähän, ei siihen mitä loppujen lopuksi tapahtui.

Irukalla oli vielä niin paha mieli riidasta, että hän pelkäsi alkavansa itkeä. Siitä seuraisi niiskutusta ja ehkä jopa nyyhkimistä, mikä valvottaisi Kakashia. Huomenna olisi vielä työpäivä, joten he tarvitsisivat unta. Niinpä hänellä oli vain yksi vaihtoehto – ottaa petivaatteensa ja nukkua sohvalla tämä yö. Kakashi veti juuri paitaa päänsä yli, kun Iruka nosti tyynyn ja oman täkkinsä syliinsä. Hopeahiuksinen katsoi hämillään toimitusta.
”Mitä sinä teet?” Kakashi kysyi epävarmana. Iruka huokaisi syvään ja vastasi rauhallisesti:
”Nukun sohvalla.”
”Miksi?” jounin kysyi, mutta Iruka tunsi tämän tarpeeksi hyvin, lukeakseen rivien välistä muutakin. Kakashi pelkäsi, että hän oli yhä niin vihainen, ettei kestänyt olla samassa huoneessa jouninin kanssa.
”Minun pitää vain olla hetki yksin. Tarvitsen tilaa ja aikaa rauhoittua”, chuunin vastasi, pystymättä kokonaan kätkemään surumielisyyttään. Kakashi näytti aivan onnettomalta.
”Olethan varmasti täällä vielä huomenna? Ettet l-lähde pois yöllä?”
Irukan sydän heltyi toisen takia. Ei hän halunnut saada Kakashia surullisemmaksi kuin mitä tämä jo oli. Chuunin laski silti petivaatteensa sohvalle.
”En minä ole lähdössä ja jättämässä sinua vain siksi, että meillä oli riita”, Iruka vakuutti ja - vastoin jopa omia suunnitelmiaan – halasi jouninia hellästi. Tämä seisoi ensin jäykkänä kuin tinasotilas, mutta kietoi sitten omat kätensä chuuninin ympärille särähtävän henkäisyn saattelemana.
”A-anteeksi, että huusin sinulle. E-en tarkoittanut...sanoin tyhmästi”, Kakashi nikotteli.
”Saat anteeksi. Minun olisi pitänyt totella Tsunadea. Annatko anteeksi, että sotkin päiväsi?” Iruka pyysi puolestaan. Kakashi nyökkäsi, luottamatta puhekykyynsä sillä hetkellä. Nenä vuosi ja kyyneleet alkoivat kuivua iholle. Muutama uusi putosi Irukan olkapäälle, johon Kakashin leuka nojasi. Onneksi...oi onneksi he olivat saaneet sovittua vielä samana iltana, vaikka Iruka haluaisi nukkua siitä huolimatta sohvalla.

”Lupaan tulla herättämään sinut aamulla kun lähden töihin”, Iruka lupasi, päästäen irti jouninista. Sovinnosta huolimatta hän tarvitsi omaa rauhaa tänä yönä. Kakashi nyökkäsi:
”Hyvää yötä”, tämä kuiskasi ja suuteli kevyesti brunetin poskelle. Iruka vastasi eleeseen ja toivotti hyvät yöt. Sitten hän kömpi sohvalle, Kakashin astellessa makuuhuoneeseen. Oven hopeahiuksinen kuitenkin jätti auki, jos Iruka vaikka haluaisi hipsiä omaan sänkyyn keskellä yötä.