K/K: Jaah, niin, jos kiinnostaa, se Sussu-Yashan lahja oli kaks Mad-Croc-tölkkiä, joista join toisen ennen tämän kirjoittamista. Ja kirjoitin taas yöllä, mistähän moinen tapa? ^^ Yritin karsia virheet pois, ettei tällä kertaa sillan yli mene siltaa, mutta ilmoitelkaa jos olen pistänyt lehmät lentämään tai jotain. xD

○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○○

Hiekka rahisi pojan kenkien alla tämän kävellessä pitkin maantietä. Kädet taskuissa ja vaaleat, sotkuiset hiukset tuulessa sekoittuen hän oli matkalla kotiinsa vietettyään yön poikaystävänsä luona. Oikeastaan hänen oli pitänyt olla siellä vain pari tuntia, mutta se oli hieman venähtänyt poikien viettäessä "laatuaikaa" keskenään.

Ilta alkoi jo hämärtyä, ja taivas oli täynnä tummia pilviä. Kohta sataisi rankasti. Naruto kohotti katseensa ylös. Sade sai hänet aina alakuloiseksi. Ja nyt se saisi hänet varmasti myös kastumaan. Naruto potkaisi kuluneella lenkkarillaan pientä kiveä, joka vieri ojaan. Hän vilkaisi päällään olevaa, pitkähihaista mustaa fleece-paitaa. Siellä täällä oli vaaleita koirankarvoja, joita hän oli jo ennen Uchihoilta lähtöä yrittänyt nyppiä pois. Ei, Sasuke ei ollut muuttunut koiraksi, vaan hankkinut sellaisen. Koira oli noin puolivuotias kultainennoutaja, ja sen nimi oli Pallero. Nimi oli Naruton keksimä, ja Sasuke oli ollut ensin sitä vastaan sanoen sen olevan liian pehmo nimi “tappajakoiralle“, mutta Naruto oli katsonut häntä suurilla koiranpentusilmillään, jotka olivat muistuttaneet melkein Palleron silmiä, ei Sasukella ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Naruto hymähti poikaystäväänsä ajatellessaan. Sasuken heikko kohta oli hänen “pikku Narutonsa“. Siitä ei päässyt yli eikä ympäri.

'Blondi poika, joka pettää häntä.'

Naruto hätkähti tuota lausetta, joka oli tullut hänen päähänsä aivan tyhjästä. Miten niin hän muka petti Sasukea? Eihän hän edes ajatellut muita... Gaara. Naruto ei ollut ajatellut tuota punapäätä aikoihin. Eikä kyllä ajattelisi nytkään! Edellisestä Gaaran vierailusta oli kulunut vasta kuukausi, ja Naruto ei tiennyt odottaisiko hän innolla vai kauhulla ensi lokakuuta. Poika ravisti päätään kuin karkottaakseen Gaaran mielestään. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan hänen mieleensä palasivat yhä uudelleen muistot niistä hetkistä, jotka hän oli Gaaran kanssa viettänyt.

'Ne hetket ovat antaneet minulle enemmän, kuin olen Sasuken kanssa saanut koskaan.'

"Samperi!" Naruto karjaisi ja pysähtyi hiekkatien laitaan. Hän painoi kädet korvilleen ja puristi silmänsä kiinni, kuin se muka olisi jotain auttanut. Aivan kuin jokin ääni hänen päänsä sisällä olisi kaivellut hänen muistoistaan juuri niitä asioita, joita hän oli yrittänyt viimeisen kuukauden unohtaa, ja kuiskailisi niitä hänelle ilkeästi virnuillen.

'Minun on selvitettävä pääni', Naruto ajatteli ja avasi silmänsä ottaen samalla kädet korviltaan. Hän jatkoi rivakasti kulkuaan, mutta ei mennytkään kotipihaansa asti, vaan kääntyi tieltä kapealle polulle, joka vei kiemurrellen niityn poikki synkkään metsikköön.

Naruto käveli antaen jalkojensa viedä. Ne tuntuivat tietävän tarkalleen, mihin poika pitäisi viedä selvittämään ajatuksiaan, ja niin Naruto sen enempää ajattelematta käveli polkua pitkin yhä syvemmälle hämärään metsään, jossa kasvoi korkeita mäntyjä ja siellä täällä jokunen tuuhea kuusi.



Pian Naruto saapui hiljalleen metsän poikki solisevalle purolle. Puron yli vei pieni, puinen ja melko lahon näköinen silta, jonka valkoinen maali oli alkanut hilseillä paljastaen kosteudesta tummunutta puuta altaan. Naruto veti henkeä nopeammin kuin oli tarkoitus; hän muisti siltaa tuijottaessaan, kuinka Gaara oli jättämässään viestissä käskenyt Narutoa tulemaan juuri tuolle sillalle, jos tämä vielä tahtoi nähdä häntä.

Naruto puristi kätensä nyrkkiin. Rauhoittaakseen itsensä hän meni istumaan erään männyn juurella olevalle, suurelle kivelle. Tuo kivi oli ollut jo pienestä pitäen hänen lempipaikkansa, jonne hän oli tullut pakoon suurta ja pahaa maailmaa. Se oli ollut hänen oma, salainen paikkansa, eikä kukaan ollut koskaan tullut häntä sieltä etsimään. Ja miksi olisikaan, olihan hän aina loppujen lopuksi tullut kotiin, vaikka oli kuinka joka karkumatkaa ennen uhonnut häipyvänsä ikiajoiksi.

Naruto hymyili hieman ja nojasi aivan kivessä kiinni kasvavan männyn karheaa runkoa vasten. Oli hänkin ollut melkoinen ongelmalapsi, aina siihen asti, kunnes Sasuke oli perheineen muuttanut hänen lähelleen. Niin, tuo poika oli ollut hänen pelastuksensa ja tuhonsa. Sasuken ansiosta Narutolla oli ollut joka pakomatkalle aina seuraa, kellonajasta ja päivämäärästä riippumatta. Toisaalta ilman Sasukea Naruto tietäisi tasan tarkkaan, antaisiko hän itsensä ajatella Gaaraa jatkuvasti ja lakkaamatta.



Naruto heräsi kuullessaan tutunkuuloista haukuntaa. Ei hän edes ollut huomannut nukahtaneensa, eikä hänellä ollut hajuakaan, kauanko hän oli kivellä istuen nukkunut. Hitaasti hän avasi silmänsä, ja näki puron toisella puolella jonkin pienen, vaaleaturkkisen eläimen juoksevan metsästä. Metsä alkoi olla jo todella hämärä, ja Naruton oli vaikea erottaa, mikä eläin niin hirveällä kiireellä pinkoi puroa kohti.

"Pallero, odota, seis, pysähdy, paikka!" kuului metsästä samasta suunnasta, josta tuo eläinkin oli juossut. Nyt Naruto tajusi eläimen olevan Sasuken kultainennoutaja Pallero. Pallero juoksi iloisesti haukkuen sillan yli ja tuli suoraan Naruton luo. Palleron kaulassa oli kiinni lyhyt talutushihna. Nopeasti poika sieppasi siitä kiinni, ennen kuin koira ehtisi päästä karkuun.

"Hoi, Sasuke!" Naruto huusi puron yli. Ketään ei ensin näkynyt sen toisella puolella, mutta sitten puiden keskeltä tuli esiin mustahiuksinen poika, joka oli pukeutunut punaiseen huppariin ja mustiin housuihin.

"Muistuta etten päästä sinua yksin käyttämään Palleroa ulkona!" Naruto huusi tälle. "Et näköjään osaa nimittäin pitää edes hihnasta kiinni!"

Sasuke katsoi yllättyneenä Naruton suuntaan.

"Hei, Naruto, kiva nähdä sinua täällä!" hän huudahti ja lähti hölkkäämään sillan yli pojan ja koiransa luo. "Tuo samperin rakki vain lähti yllättäen vetämään, ja..."

Sasuke ei ehtinyt edes lopettaa lausettaan, kun kuului kova rusahdus, ja sen perään molskahdus. Naruto ei osannut kuin tuijottaa suu auki siltaa, tai oikeastaan sen jäänteitä. Silta nimittäin oli pettänyt Sasuken painon alla, ja romahtanut pudottaen teinipojan puron veteen. Naruto purskahti raikuvaan ja vahingoniloiseen nauruun. Pallero haukkui vimmatusti ja yritti päästä omistajansa luo, mutta Naruto piti sen talutushihnasta lujasti kiinni naurustaan huolimatta.

"Upeaa Sasuke!" blondi huudahti ja katsoi kohtaa, johon kyseinen poika oli pudonnut. Tätä ei kuitenkaan näkynyt. Sillasta lähteneet puunkappaleet ajelehtivat vähitellen virran mukana pois jonnekin metsän uumeniin. Sitten Sasuke kohosi hitaasti pinnalle vatsallaan kelluen ja ollen kasvot veden alla.

"No niin, voit nousta, herra Draamakuningas!" Naruto huusi. Puro ei poikien onneksi ollut kuin hieman yli puoli metriä syvä, joten hyvän uimataidon omaavalla Sasukella ei olisi pitänyt olla mitään ongelmia rannalle kiipeämisessä. Hieman huolestuneena Naruto solmi uikuttavan Palleron läheiseen puuhun ja meni sitten puron rannalle.

"Oikeasti, voit lopettaa tuon esittämisen", Naruto totesi Sasukelle, joka ei ollut tehnyt elettäkään. Edes puron hiljainen virtaus ei saanut poikaa vietyä mukanaan. Naruto tiesi Sasuken olevan hyvä pidättämään hengitystään, sillä tämä päihitti koko heidän kaveriporukkansakin sukelluskilpailuissa mennen tullen.

"Nyt jos et lopeta, et saa seksiä kuukauteen!" Naruto tokaisi ja laittoi kätensä puuskaan. Sitten hän huomasi jotain, mikä sai hänen sydämensä jättämään muutaman lyönnin väliin. Jotain tummaa levisi veteen Sasuken pään luota. Se oli verta! Sasuke oli varmasti lyönyt päänsä petollisiin pohjakiviin veteen pudotessaan.

"Sasuke!" Naruto huudahti, muttei ehtinyt kuin ottaa askeleen vettä kohti, kun hän kuuli jonkun huutavan nimeään. Hän etsi katseellaan huutajaa ympäriltään, muttei nähnyt ketään. Sasuke unohtui saman tien, vaikka kyseinen poika saattoi tehdä kuolemaa hänen nenänsä edessä. Ja olihan tämä sentään hänen poikaystävänsä.

Naruto oli tunnistanut huutajan. Se oli poika, jota hän oli ajatellut tahtomattaan. Poika, joka oli saanut hänet lähes sekoamaan. Poika, joka oli lähes pilannut hänen elämänsä jo pelkällä olemassaolollaan. Se oli Gaara.

"Täällä ylhäällä!" Gaaran ääni huusi jälleen. Naruto kohotti katseensa kohti puiden latvustoja, eikä ollut uskoa silmiään; noin viidentoista metrin korkeudessa oli Gaara, joka roikkui pelkillä käsillään kiinni pitäen erään männyn oksasta. Miljoona ja yksi kysymystä tulvahti Naruton päähän yhtenä ajatusryöppynä.

"Mitä sinä täällä teet? Miten sinä sinne jouduit?" Naruto kysyi Gaaralta.

"Auta minut alas, tämä oksa ei kestä kauaa!" punapää huusi takaisin lievä pakokauhu äänessään. Naruto ei osannut muuta kuin jatkaa tuijottamistaan. Tämä oli kuin suoraan jostain painajaisesta. Kaksi hänen elämänsä tärkeintä ihmistä oli hengenvaarassa, ja hänen olisi pitänyt pelastaa kumpikin yhtä aikaa.

"Miten minä muka saan sinut alas sieltä?" Naruto kysyi ylhäällä roikkuvalta Gaaralta.

"En tiedä!" kuului vastaus.

"No kai sinä sieltä pois pääset, kun olet kerran sinnekin joutunut!"

"En edes tiedä, kuinka päädyin tänne! Auta nyt, ole kiltti!" Gaara huudahti. Terävä napsahdus ylhäältä kertoi sen, että oksa, josta poika piti kiinni, alkoi katketa. Naruto laski katseensa Sasukeen, joka oli alkanut vähitellen upota. Verenvuoto hänen takaraivostaan ei lakannut. Naruto nielaisi. Mitä ihmettä hän tekisi? Pitäisikö hänen alkaa toivoa, että ihme tapahtuisi? Vai että kaikki olisikin vain unta?

Kyyneleet tulvahtivat Naruton silmiin. Hän ei voinut estää niitä, vaikka olisi halunnutkin. Ei tämä voinut mennä näin.

“Gaara, olen pahoillani!” hän huusi ylös latvustoa kohti. Sitten hän istui nurmikolle laittaen jalkansa veteen ja meni hyytävään veteen, joka ylsi häntä vyötärölle asti. Nyyhkäys karkasi pojalta, kun hän kumartui nostamaan poikaystäväänsä vedestä. Veri oli tahrinut tämän hiuksia, mutta muualta se oli veden mukana huuhtoutunut pois. Samalla, kun hän alkoi nostamaan Sasukea vedestä, kuului ylhäältä hajoavan puun rasahdus ja kauhua täynnä oleva huuto. Naruto tiesi sen olevan Gaara. Oksa oli varmasti katkennut, poika putoaisi alas, kohti maata, vauhdin jatkuvasti kiihtyessä, kohti varmaa kuolemaansa, ja osuisi viimein maahan tömähtäen jättäen jäljelle vain epämääräisen verisen kasan.

Naruto ei edes huomannut, kuinka ylhäältä kuuluva, “putoava” kauhunhuuto lakkasi vähitellen kuulumasta, kuin joku olisi hiljentänyt sen äänenvoimakkuutta. Blondi kiskaisi Sasuken rannalle ja laittoi hänet makaamaan selälleen nurmikolle istuen itse tämän vierelle. Naruto odotti koko ajan kuulevansa tömähdyksen ja ilkeän rusahduksen, joka syntyisi Gaaran osuessa maahan. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Naruto kohotti katseensa ylös, ja näki Gaaran olevan poissa. Tätä ei näkynyt myöskään maassa, ei märkänä länttinä nurmikolla, eikä seisoskelemassa ja virnuilemassa tapansa mukaan. Hän oli jälleen kadonnut, kuten aina ennenkin. Oksa, josta hän oli roikkunut, oli yhä paikallaan, eikä näyttänyt olevan lähelläkään katkeamista. Oliko Naruto kuvitellut koko jutun?

Hän laski jälleen katseensa maassa makaavaan poikaan, joka oli eloton ja tavallistakin kalpeampi. Vain hidas rintakehän nousu ja lasku kertoi tämän olevan elossa.

“Sasuke”, Naruto kuiskasi ja veti pinnallisesti henkeä. “Anna anteeksi. Tämä oli minun vikani. En tiedä miten, mutta se vain oli. Ja olen pettänyt sinua. Enkä edes tiedä, häpeänkö sitä. Sasuke, olen pahoillani, kamalan pahoillani.”

Hän painoi kasvonsa poikaystävänsä läpimärkään huppariin ja alkoi kovaäänisesti itkeä Sasuken vatsaa vasten. Puun juurelle yksin istumaan unohdettu Pallero alkoi ulvoa surullisesti.

→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→→

K/K: Oliko toi chapteri teistäkin vähän outo? xD Oli kuulkaa melko vaikea keksiä jatkoa tuollaiseen ficciin, jonka jokaisen osan pitäis periaatteessa toistaa itseään. Noh, toivottavasti sain aivopestyä teidät tarpeeksi hyvin. Eikun siis... ööh... ^^' Taidan mennä pommisuojaan muiden fanficcareiden seuraksi, siellä taitaa olla turvallisempaa... ^^ Zau~