I can take the rain on the roof of this empty house
they don’t bother me
I can take a few tears now and then and just let them out
I’m not afraid to cry every once in a white

Silmissäni kirveli. Kyyneleet pakottautuivat ulos silmistäni. Yksi niistä pääsi vapaaksi, se vyöryi alaspäin kasvojani pitkin. Lopulta se osui leukani päähän ja tipahti pöydän puupinnalle. En enää jaksanut pidätellä muitakaan kyyneleitä ja annoin niiden vapaasti vieriä alas kasvojani.

even though going on with you gone still upsets me
there are days every now and again I pretend I'm ok
but that's not what gets me

Ovelta kuului koputus. Pyyhin nopeasti takin hihaan silmäni, käänsin tuolini kohti ikkunaa, selittäin oveen. Ovella oli Shizune.
"Tsunade-sama?", nainen aloitti ja jatkoi nopeasti, "miten voitte?" Vastaukseksi kohautin hieman toista olkapäätä ja katsoin ulos akatemian pihalla leikkiviä lapsia. Aurinko paistoi. Kuulin Shizunen raskaan huokauksen. Ovi pamahti kiinni. Hiljaista. Ulkoa kuului vain etäistä lasten iloista naurua ja huutoa. Olin taas yksin.

what hurts the most
was being so close
and having so much to say
and watching you walk away
and never knowing
what could have been
and not seeing that loving you
is what I was just trying' to do

Jiraiya on nyt kuollut. Totta kai olin surullinen. Hänhän oli yksi legendaarisista sanninneista. Kuten minä itsekin. Ja olimmehan samassa tiimissäkin genin aikoina.

it's hard to deal with the pain of losing you everywhere I go
But I'm not doin' it
it's hard to force that smile when I see your old friends and I'm alone
still harder

Minulla oli outoja tunteita. Samanlaisia tunteita, kuin silloin, kun Dan kuoli. Mutta enhän edes... rakastanut Jiraiyaa?

getting up, getting dressed, livin' with this regret
but I know if  I could do it over
I would trade give away all the words that  I saved in my heart
that I left unspoken

Mutta... eihän siinä ollut järkeä. Jiraiya oli vain vanha ystävä. Ei minulla ole minkäänlaisia tunteita. Ei ole ollut eikä ole nytkään. Vai mitä?

what hurts the most
was being so close
and having so much to say
and watching you walk away
and never knowing
what could have been
and not seeing that loving you
is what I was just trying' to do

Käänsin tuolini ovea päin. Laskin käteni pöydän päälle ja hautasin pääni niihin. Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa ja monimutkaista? Tunsin jälleen yhden kyyneleen vierähtävän poskelleni.

Not seeing that loving you
That's was I was trying to do

Myönsin sen itselleni. Olin ja olen edelleen rakastunut Jirayiaan. Kyyneleet tulvivat silmiini ja aloin nyyhkyttämään hiljaa pöytääni vasten. En huomannut, mutta aurinko oli kadonnut. Satoi. Lapset eivät enää huutaneet pihalla. Sade rummutti kattoa. Taivaskin itki.




Kommentteja? :D