Istun huoneessamme ja tuijotan kyynelsilmin tätä vitun ikkunaa. Vain Jashin tietää kuinka monetta iltaa. Taitaa olla viides helvetin täyteinen viikko. En ole varma.
Saatana, näen yhä mielessäni vihreät silmäsi. Moni varmasti tässä helvetin talossa luuleekin, että olit läpesi paha. He eivät tiedä. He eivät koskaan uppoutuneet silmiisi. Niiden sanotaan olevan sielun peili. Sinä et ollut poikkeus.

Voin yhä nähdä tähdissä sinun kasvosi. Niissä tähdissä, joita katselimme joskus yhdessä, vain me kaksi… Nyt minuun sattuu ihan helvetisti ajatella, etten saa jakaa niitä kanssasi enää koskaan.
Joskus kohotan käteni hipaisemaan niitä tähdissä näkyviä, pois vietyjä ja runneltuja, mutta kauniita kasvoja, jotka sinä omistit.

En voi koskaan kertoa kellekään millaista saatananmoista tuskaa tämä menetys on minulle tuottanut. Lähdimme paljon alempaa, kuin ystävyyspohjalta. Vihasin sinua.
…En vain nähnyt kuinka ihana olit. Kadun sitä nyt, ja myös sitä, että pystyin vasta viimeisinä hetkinäsi kertomaan sinulle, että välitän sinusta enemmän, kuin… Ystävänä. Että läheisyytesi saa hengitykseni salpaantumaan ja sydämeni sykkimään kiivaammin.
Palvoin kaikkea, mitä teit tai sanoit. Oli se sitten lehden lukua tai minun mukiloimistani.

Minä en ole katkera, en. Olen onnellinen, että tilimme oli puhdas, kun lähdit pois. Vaikka saatanan paljon liian aikaisin.
Voin hyvällä tuntemuksella silti sanoa, että rakastan sinua Kakuzu. Vaikka olet poissa, tunteeni eivät muutu… Ikinä.
Rakkaus on hemmetin iso mysteeri, jota kukaan tuskin koskaan ratkaisee. Sen sokea kiihko on innoittanut laulajia ympäri maailmaa, ammoisista ajoista asti.

Sydämeni kaipaa aina luoksesi, ja toivon, että joku päivä pääsen kietomaan käteni kaulasi ympäri jälleen.
Aina kun kuulen lattian narahduksen tai näen varjon, toivon että se olet sinä.
Kun tapaamme jotain tuntematonta, tulemme ajatelleeksi että siinä on jotain tuttua ja kaikessa tutussa on myös jotain tuntematonta. Sinä olit sitä mieltä.
Nauroin aikoinani tuolle ajatukselle, mutta nyt se kuulostaa minusta hyvinkin todelliselta, silti minä en tietenkään ole asiantuntija. En helvetti soikoon halua ollakaan, haluan olla juuri minä. Se Hidan jonka sinä muistat.
Kuvasi on ikuisesti mielessäsi kirkkaana, enkä tahdo että se sammuu, ennen kuin itse siirryn ajasta ikuisuuteen.

Katseeni siirtyy nyt sänkyysi. Se saa kyyneleet nousemaan silmiini. Menen istumaan vuoteellesi ja halaan tyynyäsi.
Se tuoksuu yhä sinulta. En ymmärrä miten joku voi tuoksua tulppaanilta ja jouluomenalta.

Avonaisesta ikkunasta tuuli kuiskii lohduttavia sanoja korviini. Haluan ainakin uskoa niin. Ehkä se sanoi sinullekin hyvästit, kun aika tuli?
Mitä vittua minä selitän? Ei luonto osaa sanoa hyvästejä, vaikka kuinka tahtoisi.
Rutistan tyynyäsi kovemmin.

”Hidan. Tulisit jo ulos sieltä.” Kuulen äänen huoneemme… nykyisin minun huoneeni… oven takaa. Hetken mietittyäni tajuan, että se on Itachi. Hänen äänensä kuulostaa tukahdutetulta. Toiset varmasti lähettivät hänet hakemaan minua pois huoneestani. En usko, että he ovat huolissaan. Kuitenkin he haluavat vain kuulla mitä… Viimeisenä iltanasi tapahtui. Olinhan minä paikalla.
En vastaa Itachille, en halua mennä muiden luokse. Haluan pysyä täällä, lähellä kaikkea mikä muistuttaa minua sinusta.
”Saanko tulla sisään?” Itachin ääni kysyy oven takaa. Mistä lähtien hän olisi halunnut puhua kanssani? Hän on kuin vastavirtaan sinnittelevä lohi… Ei. Se kuvaus sopii paremmin hänen parilleen, Kisamelle.
Naurahdan hiljaa ja sarkastisesti. Tulen pois vasta sitten, kun sinä niin pyydät. Palaat takaisin luokseni eikö niin? …Sinun täytyy.
”Painu helvettiin!” Äyskähdän ovea kohti, ääneni on käheä. Ilmeisesti käsky menee kuitenkin perille… Tai sitten se on se teksti minkä sinä kaiversit viime kesänä oveen. ”Keep out.”
Jashin. Jashin miksi päätit näin? Miksi? Oliko näin paras?
Kaipaan sinua Kakuzu.
Mutta voin suoda itselleni laihan lohdun sillä, että tiedän sinun sielusi saaneen vihdoin rauhan.