<Opening with Naruto's POV>

"Pärjäätsä nyt varmasti?" kuulu varmaan sadas kerta sinä aamuna Sasuken suusta. Mä nyökkäsin väsyneenä vällyjen välistä, jaksamatta sitte avatakkaan silmiäni.

"Soita heti jos tulee jotain, lupaathansä?" se vielä varmisti. Mä nyökkäsin taas. Sit se tuli vielä mun luokse ja paino suukon otsalle, sulkien sitten oven hiljaa. Hetken päästä kuulu myös ulko-oven kolahdus, eli Sasuke oli menny kouluun.

Me oltiin, tai siis Sasuke oli päättäny aamulla että jäisin kotiin, eikä ihme. Onneks sillä oli tänään melko lyhyt päivä, niin ei tarvinnu paljoo ootella.

Aamun tapahtumat oli oikeastaan sujunu suht tyynesti, olin käyny suihkussa ja ottanu pari lääkettä. Ei siitä sen enempää, mä olin ilonen ettei Sasukekaan ylireagoinu asiaan. Mua itteeni vaivas enemmän se uni kuin mun säälittävä olotila.

Sitäkään en kerenny miettiä sen enempää, kun satuin nukahtaan sängylle vähäks aikaa.

Seuraavan kerran mä heräsin ovikellon pirinään. Mä kampesin itteni väkisin ylös, ja jouduin eka ottaa tukee pysyäkseni pystyssä. Sitten mä tassutin alakertaan ja avasin oven. Mä yllätyin.

"Itachi... mitä sä täällä teet?"

<End of Naruto's POV>

<Sasuke's POV>

Vaikka koulupäivä oliki lyhyt, se oli kuitenki yhtä tuskaa. Jokasella tunnilla mä vilkuilin luokkien seinillä komeilevia, hitaasti eteneviä kelloja. Kiba härnäs aina välituntisin, jotenkin tyyliin "onko ikävä prinsessaa". Mut mulla oli ne kaikki menny ihan ohi, ku mä olin ihan omissa maailmoissani haikaillessa Naruton perään.

"Hei, Sasuke!", mä kuulin jostain päin käytävällä vallitsevan sekasorron keskeltä. Yhtäkkiä mä meinasin kaatua perseelleni ku yllättävä paino rysähti selkäpuolelle. Mä älähdin ja vaivoin pysyin pystyssä.

"Moi Sasuke~", mä kuulin tutun äänen. Samassa mun eteen vilahti poika, jolla oli vaaleet hiukset ja taivaansiniset silmät.

"Naruto?!", mä huudahdin hämmentyneenä ja jopa pienessä shokissa. Mut Naruto se siinä oikeesti oli. Se virnisti leveästi ja roikku mun kaulassa. Aamulla se hädin tuskin pysy pystyssä ja nyt se roikku ja hymyili siinä ihan kuin mitään ei ois koskaan tapahtunukkaa. Taaempana mä näin myöskin tutun henkilön. Itachi?

Ku mä kiskoin kenkiä jalkaan, Naruto selitti innoissaan kuinka Itachi oli yhtäkkiä ilmestyny oven taakse, syynään että tuli tarkastamaan tilannetta näin pitkän ajan jälkeen. Ne oli kuulemma viettäny pitkän juttelutovin kaakaon ääressä, kunnes ne oli päässy siihen Naruton tämänhetkiseen tilaan, ja siihen sen uusimpaan painajaiseen.

"Ahaa...", mä myhähdin hiljaa. Mä vilkasin Itachiin, joka taas näytti olevan niiden outojen japanityttöjen, tai kuten ne tapaa itteään kutsua, ''otakujen'' ympäröimänä. Enkä kyllä ihmettelekkää, jotenki munki mielestä Itachi muistutti jotain mangahahmoa. Joku sellainen bishounen, kuten ne ''otakut'' tapas sanoa.

Naruto alko ihan yhtäkkii kikattamaan. Mä katoin sitä kysyvästi. Se osotti Itachia. Lisää ihailijoita tulvi sen ympärille, ja Itachi näytti aika kärsivältä. Sit joku niistä älys kattoo mua, ja kääntää katseensa heti takasin Itachiin. Hetken se vilkuili meitä molempia, kunnes se ryhty kiljumaan.

"AAH, TE OOTTE IHAN VARMASTI VELJIÄ?!", se tyttö huus ja osotti mua ja Itachia vuorotellen. Naruto seiso mun vieressä ihan tyrmistyneenä.

"Tää tästä vielä puuttukin...", silmiäänpyörittelevä Itachi mutis ja hymyili vaivaantuneena.

<End of Sasuke's POV>

<Naruto's POV>

Meni tovi, kunnes me oltiin saatu Itachi raahattua pois fanityttöjen keskeltä. Sasuken koulu loppuis ihan parin tunnin päästä, joten me jäätiin oottaa sitä koululle siks aikaa.

Kun tunnit oli kulunu, ja me kaikki kolme istuttii autossa, Itachi rykäs kurkkuaan ihan kuin alottamaan jotakin. Me kuunneltiin korvat höröllä Sasuken kanssa.

"Niin, öh.. en tiedä miten tämän sanoisin. Etenkin sinulle, Sasuke," se takelteli ja keskitty samalla liikenteeseen.

"Mikä nyt on niin vakavaa?" se myhähti takas.

"No siis... Fugaku ja Mikoto tulevat tänne."

Sasuken ilme muuttu kuin aaveen nähneeks.

"Sano et mä kuulin väärin."

"Et," se sano masentuneesti, "he tulevat tänne viikoksi. Haluaisivat kovasti nähdä sinutkin."

Mä katsoin Sasukea oudosti, ja Itachia myös. Mä en ymmärtäny: Itachi puhui vanhemmistaan etunimellä, ja Sasuke oli aivan kuin kuolemantuomion saanu.

"Äidin vielä kestäisin, mutta faija..." Sasuke sopersi. Se huomas vihdoin mun katseen, ja sano vielä sitten:

"Pitkä juttu... mä selitän kotona."

<End of Naruto's POV>

<Sasuke's POV>

Ku me päästiin kotiin, heti ekana ku mä sain ulkovaatteet pois päältä mä menin vauhdilla yläkerran makuuhuoneeseen, heittäydyin sängylle ja hautasin pään tyynyyn. Mä en tiiä minkä takia, mut mua itketti. Olihan se ihan kiva että vanhemmat tulee näin pitkän ajan jälkeen kattomaan, mut toisaalta se pelotti. Mua pelotti Naruton puolesta. Vanhemmat luultavasti oletti että mä oon onnellisesti kihloissa jonkun sievän ja rikkaan tytön kanssa ja kaikkea sellaista. Mut totuus kirpasee aina...

"Sasu-chan, kaikki hyvin?", mä kuulin huolestuneen, hiljaisen äänen ovelta. Mä pudistin päätäni ja painoin tyynyä kovemmin mun kasvoja vasten. Niin kovasti mä sitä painoin etten meinannu saada ees kunnolla henkeä.

"Sasu-chan..."

Naruto istahti sängynreunalle ja huokas hiljaa. Hetken päästä mä tunsin Naruton käden sivelemässä mun niskaa kevyesti. Pakko kyl myöntää, mut kaikki asiat mun päässä unohtu siks hetkeks ku Naruto hyväili mun hieman kipeätä niskaa. Se liike sai mut rentoutuneeks, ja mä taisin jopa sulkea silmäni vähäks aikaa.

"Sasuke... Mikä on?", Naruto kysy pehmeesti. Mä raotin silmiäni hieman ja käännyin kattomaan hellästi hymyilevää Narutoa. Mäkin muodostin surullisen hymyn mun huulille.

"Jos totta puhutaan, niin kaikki", mä huokasin. Naruto katto mua kysyvästi. Ei kai tässä sit auttanu muuta ku selittää.

Mä nousin istumaan Naruton vierelle ja otin sen käden omaani.

"Sä varmaan tiesit jo aikaa sitten että mun vanhemmat luulee mua vieläki... Niiku heteroks", mä alotin. Naruto nyökkäs ja katto mua uteliaana.

"Nii. Mä... Mua vaan pelottaa niiden reaktio. Mun isä ei oo koskaan ollu mitään ystävällisintä tyyppiä, ja se mitä mä pelkään eniten, on se, että... Jos...", loppua kohden mä aloin takeltelemaan. Ei, en mä pystyis sanomaan sitä. Pystyisinkö?

"Niin?", Naruto kysy, saaden mut säpsähtämään reilusti. Naruto kiers kätensä mun ympärille ja halas tiukasti, kuiskaten jotain ''sori ei ollu tarkotus pelästyttää''-tyyppistä. Mä tuijotin haikeena eteenpäin. Makuuhuoneen ovi narahti ja mä, sekä Naruto siirrettiin katseemme sinne. Itachi. Se seiso ovensuussa kulmat kurtussa, vähän huolestuneen näkösenä.

Naruton kädet lipu pois mun ympäriltä ja se nous sängyltä, kävellen Itachin luo. Ne kuiski jotain meidän vanhemmista ja siitä miten koko tilanne selvitettäis kunnialla, oli nimittäin erittäin todennäköistä että isä vois käydä Narutoon käsiks, tai muhun. Tai sitten molempiin, jos raivoa riittää.

Mä huokasin hiljaa, ja nousin sängyltä, hoippuen Itachin ja Naruton ohi. Mä tunsin niiden molempien katseet mun selässä ku mä suunnistin kohti sitä huonetta missä meidän suvun ikivanha flyygeli oli.

Pölypilvi pöllähti ku mä avasin sen flyygelihuoneen oven, ja astuin sisään. Mä yskin nyrkkiini hieman, ja etenin sit syvemmälle huoneeseen. Pian mun edessä oli musta flyygeli, jonka pinnalle oli kerääntyny ohut pölykerros. Mä kuulin ku Itachi ja Naruto tuli ovelle, mut en osottanu huomiota niihin. Ne tuskin ees ties että mä kuulin kaiken mitä ne puhu.

"Mikäköhän Sasukeeki vaivaa...", Naruto sano.

"Enpä tiedä. Eikö se oo aiemmin käyttäytyny näin... Kun on tullut tämäntapaisia ongelmia?", Itachi kysy hieman hiljemmalla äänellä. Mä painoin päätäni alemmas ja istuin flyygelin edessä olevalle jakkaralle, nostaen kosketinsuojan.

"Ei. Ei meillä oo aiemmin ollu tällasii ongelmia", Naruto vastas yhtä hiljasella äänellä ku Itachi.

"Mm. Ajattelin vain. Sasuke menee yleensä hankalaksi kun on kyse vanhemmista. Heillä... Ei koskaan ole olleet mitkään kovin läheiset välit"

Mä tunsin huolestuneet katseet mun selässä.

<End of Sasuke's POV>

<Naruto's POV>

Mä juttelin Itachin kaa. Se selitti asian laidan, johon mä sit suhtauduinki omaksi yllätykseni aika tyynesti: niiden isä vois suhtautua asiaan hyvinkin epämiellyttävästi. Ehkä syynä mun tyyneyteen asiassa oli kappale, jota Sasuke soitti toisessa huoneessa.

Itachi lähti alakertaan kuulemma keittämään teetä. Mä nyökkäsin.

Mä raotin vähän sen huoneen ovea, missä mäkin olin käyny vaan pari kertaa. Munkin melko vajaan musiikkikorvan avulla ei voinu erehtyä siitä, mitä Sasuke soitti: my heart will go on. Kappale, jota kuunnellessa mä olin enemmän kuin useamman kerran pillahtanu itkuun, ja jonka sanat mä osasin takaperin ulkoa.

Sasuke soitti kaksin käsin, ilman virhettäkään. Miten se olikaan oppinu kaiken niin hyvin aina? Kappaleen loppuessa se alotti sen vielä kuitenkin uudestaan, loppumattomana. Mä en voinu hillitä enää itteäni, vaan aloin laulaa sitä.

"Every night in my dreams, I see you, I feel you,
That is how I know you go on..." mä muistelin. Sasuke oli eka värähtäny kuullessaan mun äänen yllättäen, mutta ei lopettanu soittoa. Mä ristin kädet rinnalleni ja nojasin kevyesti isoa flyygeliä vasten.

"Far across the distance, and spaces between us,
You have come to show you go on..."

Mä suljin silmäni.

"Near, far, wherever you are,

I believe that the heart does, go on.

Once more you open the door,

And you're here in my heart and,

my heart will go on and on."

Mä siirsin toisen käden lanteelle ja toisen ottamaan kiinni olkapäästä, kun musiikki koveni.

"Love can touch us one time, and last for a lifetime,

And never let go till we're gone.

Love was when I loved you, one true time I hold to.

In my life we'll always go on."

Yleensä tässä vaiheessa kyynelnesteet tulvi yli äyräidensä multa.

"Near, far, wherever you are,

I believe that the heart does go on.

Once more you open the door,

And you're here in my heart and,

my heart will go on and on."

Kertosäkeen jälkeen...

"You're here, there's nothing I fear,

And I know that my heart will go on.

We'll stay forever this way,

You are safe in my heart and..."

Mä kuivasin hihaani yhen kyyneleen huomaamattomasti ja kuiskasin lopun.

"...my heart will go on and on."

<End of Naruto's POV>

Shiroi: Tässä välissä...Tätä tulin kuunnelleekseni pitkästä aikaa samalla kun kuuntelin... melkeen parempi kuin aluperäinen, nee?

<Sasuke's POV>

Mä hädin tuskin pystyin soittamaan koko kappaletta ku Naruto laulo hiljasella, särkyneellä äänellä siinä vieressä. Lopulta kappale loppu, ja Naruto niiskutti vieressä. Mä otin sen syliini ja suutelin hellästi sen kaulaa. Hetken me oltiin siinä ihan hiljaa, kunnes mä pujotin käteni takasin koskettimille. Mä tosin en muistanu koko kappaleen säveliä, jonka ajattelin soittaa, joten mä menin suoraan kertosäkeeseen.

"You gave me faith...", mä alotin hiljasella äänellä, soittaen samalla sitä kappaletta. Naruto värähti mun sylissä ja tuijotti herkeämättä flyygeliä.

"And you gave me a world to believe in..."

Naruto asetti varovasti kätensä mun käsivarsille. Se niiskutti enemmän, ja välillä se nosti kätensä pyyhkimään kyyneleitä pois poskiltaan.

"You gave me a love to believe in..."

Naruto nojas päätänsä mun olkaan. Mä pystyin tuntemaan kuinka se täris.

"And feeling this love, I can rise up above..."

"...And be strong, and be whole once again"

Me molemmat säpsähdettiin ku me kuultiin vaimea taputus ovelta. Me käännyttiin kattomaan ovelle päin, ja mä kirjaimellisesti meinasin kuolla pelkoon. Fugaku ja Mikoto. Äiti ja isä. Mitä ne nyt jo tänään täällä teki? Ja tähän aikaan? Ja miks? Ja mistä ne ties että mä asun täällä? Äiti hymyili ja vilkutti, isä taas seiso synkkänä kädet puuskassa. Itachi seiso taaempana melko säikähtäneen näkösenä.

"Äiti..? Isä?"

<End of Sasuke's POV>

<Naruto's POV>

Oli kulunu kymmenen minuuttia. Kymmenen minuuttia, jolloin mä en ollu koskaan tuntenu niin erilaisia ja ristiriitasia tunteita mun ympärillä. En siis itsessäni, vaan mun lähellä olevissa ihmisissä. Vai pitisikö sanoa Uchihoissa. Ei uskois, että ne on samaa perhettä.

Sasuken äiti, Mikotoks esittäytyny, vaikutti mukavalta ja avoimelta, mutta Fugakun, eli Sasuken isän läsnäolo sai kaikki hermostuneeks, myös sen.

Ja Fugaku tosiaan itse vaikutti siltä, että se vois hyökätä kenen tahansa kimppuun missä vaiheessa tahansa.

Mul on vaistoon luottaminen, ois vaan tienny miten vitun oikeessa sillon olin.

Koko porukka mentiin olohuoneeseen tatamimatoille istuun, Sasuke mun vieressä vähän matkan päässä. Fugaku oli mua vastapäätä ja Mikoto istui Itachin kanssa mun vasemmalla puolella seinän vieressä. Fugaku oli kuulemma tosi paljon perinteiden perään, joten siitä järjestely. Mun olo oli just nyt kuin halvalla huoralla, joka oli jääny kiinni kuninkaan nenän alla prinssin tahraamisesta.

"Nimesi on siis Uzumaki Naruto," Fugaku sano mulle kylmällä äänellä. Niskakarvat nous mulla pystyyn, ja mä rutistin kämmeniä nyrkkiin mun reisillä.

"Kyllä."

"Ja sinulla on suhde Sasuken kanssa, jos olen oiken ymmärtänyt?"

Mä nielasin mahdollisimman hiljaa.

"K-kyllä."

Se huokaisi ja katto Sasukee nenänvarttaan pitkin.

"Olisihan pitäny arvata. Vieläpä Uzumakin kanssa... mitä oikein ajattelit, Sasuke?"

"Fugaku-danna, älä ole niin ankara..." Mikoto sopers ja yritti hallita tilannetta.

"Urusai, Mikoto! Tämä ei liity ankaruuteen pätkääkään," Fugaku sähähti sen hienolla japanilla, joka teki mulle melkeen jo toiset kylmät väreet selkärankaa pitkin. Itachi ja Sasuke liikahteli levottomasti, kun Fugaku nous ylös, käveli mua kohti ja tarttu leuasta kylmillä sormillaan.

"Uzumaki..." se toisti äskesestä. Mikoto oli jo tosi hermostunut.

"Toistan Sasuke: mitä ajattelit tahratessasi Uchihan nimen riiaamalla pätkätyölaisen jälkeläisen, kaiken lisäksi pojan?"

Sasuke vaan availi suutaan neuvottomana. Nyt mä ymmärrän, miks se pelkäs isäänsä niin helvetinmoisesti: tän miehen kans puhuessa ei auttanut kuin alistua. Sit mun mieleen tuli Itachin sanat:

"Jos huonosti käy, Fugaku saattaa käydä raivonpuuskassaan käsiksi jompaankumpaan teistä. Tai molempiin."

Mä en halunnu sitä, en ainakaan Sasukelle. Se ei ollu vieläkään vastannu, joten mikä antokaan mulle paremman tilaisuuden?

No, ensinnäkin se, mitä mä sanoin, oli äärimmäisen yllättävää Fugakulle. Ja äärimmäisen idioottimainen teko.

"Fugaku-sama, mä tein aloitteen. Mä viettelin Sasuken."

Kaikki katto mua silmät lautasina.

"Niinpä tietysti," Fugaku sanoi. Sen sanat oli kuin pelkkää myrkkyä, ja sen katseessa näkyi outo pilkahdus.

"Tiedätkö, Naruto," se sanoi erittäin pelottavalla äänellä,

"Minä olen vuosien ajan suojellut Uchihoiden hyvää mainetta. Niin itseni osalta kuin perheenjäsenienikin. Itachi on huipputason psykiatri ja lääkäri, sekä Sasuke musiikillisesti lahjakas. Olen kiireinen, työssäkäyvä mies."

Se kaivo taskustaan jotain.

"Joten, annan sinun arvata..."

Se jokin paljastui linkkariksi.

"...että pidänkö siitä, kun..."

Se asetti sen mun silmien korkeudelle.

"...vuosien kasvatus ja työ valuu hukkaan?"

Muut perheenjäsenet katsoivat sitä kuin hullua.

"Isä, tuo on täysin turhaa..!"

"Fugaku-rakas, mikään ei oikeuta sinua tekemään noin... ajattele nyt järkevästi, ole kiltti..."

"URUSAI!"

Koko huone hiljeni. Mä näin silmäkulmassani raivosta tärisevän Sasuken.

"Jos sä kosket Narutoa sormenpäälläskään, mä tapan sut."

Fugaku nauro Sasukelle.

"Sehän nähdään."

Viimesimmästä huolimatta se laski taskukokoista veistä hiukan alemmas, ja multa pääs helpotuksen huokaus. Sen katse laskeutu mussa alemmas, kunnes se huomas mun vasemman nimettömän.

Kihlasormus.

Voi vittu.

"Mikä tuo on?!" se huus, riuhtas mun käden ilmaan ja osoitti sormusta.

Sen katse oli tännä raivoa. Hiljaisuus oli myöntymisen merkki sille, ja se tajus mistä oli kysymys. Viimesimpänä mä näin sen raivoa tulvivan katseen, kuinka se nosti linkkarin mun silmille ja sivals. Nopeasti, etten mä ehtinyt huomata enkä tuntea kipua. vaan pieni älähdys kuulu, kun mä valahdin maahan. Itachi otti Fugakun otteeseensa ja Sasuke sekä Mikoto ryntäs mun luokse.

Koko huone täytty pakokauhusesta kivunhuudosta, ja mä menin entistä kovempaan shokkiin tajutessani että se huuto lähti musta. Joku suolanen, rautanen maku tulvi mun suuhun oikeasta silmästä poskea pitkin, ja siinäkin tilassa mä tunnistin sen veren mauks.

<End of Naruto's POV>

<Sasuke's POV>

"NARUTO!"

Mä olin varmasti ihan yhtä kovassa shokissa ku kaikki muutki huoneessa, paitsi isä. Mä olin ihan avuton pitäessäni Narutoo sylissäni. Äitikää ei oikeen tienny mitä tehdä joten se kävi hakemassa eteiseen jättäneensä kännykkänsä ja ryhty näppäilemään hätänumeroa. Itachilla oli työ ja urakka pitää isän näpit erossa Narutosta. Narutolta oli menny jo taju kankaalle ja se makas ihan velttona mun sylissä.

"Fugaku, rauhoitu helvetti soikoon!", Itachi karju. Mua pelotti ihan vitusti, entä jos isä pääsiski irti Itachin otteesta? Mä en pystyis sitä sen enempää pidätellä kuin Itachikaan. Sit tapahtu jotain melko käsittämätöntä. Äiti. Se raivos?

"FUGAKU! LOPETA JO TUO LAPSELLINEN VASTAANLAITTAMISESI! SE EI OLE SINUN ASIASI KUMPAAN SUKUPUOLEEN _SASUKE_ ON SUUNTAUTUNUT! Herran jestas, hän on jo aikuinen mies! Lopettaisit jo tuon idioottimaisen käytöksesi!"

"Unohdat nyt että me, Uchihat, olemme yksi Konohan kuuluisimmista suvuista!"

"Ja paskat minä mitään sellaisista välitä!"

Toi järkytti suuresti. Äiti kiroilemassa? Rankkaa. Itachi katto sitä ihan järkyttyneenä, siinä missä isäkin. Ku äiti alko taas paasaamaan, mä katoin parhaakseni livahtaa Naruto sylissäni yläkertaan, makuuhuoneeseen. Mä asetin sen varovasti sängylle ja istahdin ite viereen. Naruto oli ihan kalpee, ja sen oikeasta silmäkulmasta valu verivana. Mä nousin sängyltä ja kipasin nopeesti hakemassa alakerrasta pienen, kylmällä vedellä kastellun pyyhkeen, ja asetin sen Naruton oikeen silmän päälle.

"Naruto..."

Parin tunnin päästä

Naruto alko jo vihdoinki virkoamaan. Mä olin kaikessa huolehtivaisuudessani vaihtanu pyyhettä koko ajan sen silmän päällä ja istunu sen vieressä. Äiti oli tullu pari kertaa kattomaan, jos Naruto ois jo ollu hereillä, mut oli joutunu lähtemään aika pettyneenä takasin alakertaan.

"Sa...suke..."

Mä säikähdin pienesti, mut mun käsi hakeutu oitis Naruton käteen. Naruto puristi hieman mun kättä.

"Mitä tapahtu...?"

Mä menin sanattomaksi.

<End of Sasuke's POV>

<Naruto's POV>

Mun herääminen ei ollu mulle ittelleni kovin mitenkääna antoisa kokemus. Kaikki oli sumeeta, päähän särki aivan helvetillisesti ja mä en nähny kunnolla. Oikee silmä pysy kiinni, mä en ees yrittäny avata sitä. Mä pelkäsin tuntevani saman kuin silloin. Saman kuin äsken, saman kuin aamulla. Kuin se uni ois ollu vaan varotus tästä. Taikauskosta, joo.

Mä muistan sen, että Mikoto tuli mun herättyäni kysymään vointia ja kattomaan silmän... se sano et meidän piätis käydä lääkärissä.

Joten sinne sitten.

Automatkalla mä vaan nojasin Sasukeen, ihan pökertymispisteessä. Mä en ollu saanu mitään lääkettä, mutta keho ite reagoi johonkin asiaan tai kipuun sen verran radikaalisti, että turrutti oikein olan takaa.

Ensiavulla mä olin jonkun lääkärin tarkastuksessa. Multa kysyttiin kaikkea, katottiin kaikkea, tutkittiin... kunnes lopulta mä sain mennä pitkäkseni kovalle potilassängylle. Tarkemmin mun PITI mennä. Sasuke jutteli äitinsä kaa vielä sen tohtorin kanssa.

Lievä shokkitila...

Lyhytaikainen muistikatkos...

Oikean silmän vauriot...

Mul ois niin paljon kysyttävää...

<End of Naruto's POV>

<Sasuke's POV>

Ku lääkärit ja nää tuli selittämään jotain Naruton tilasta, mul meinas mennä hermot just silloin ku mainittiin jotain ''lievästä shokkitilasta''.

"LIEVÄ?! MITEN NIIN LIEVÄ?!", mä huusin. Äiti rauhotteli mua ja sano että oishan siinä voinu käydä pahemminki. Mä ärähdin ja potkasin sairaalakäytävällä olevaa muovituolia. Sit mä istahdin sen vieressä olevalle tuolille ja hautasin kasvot käsiin.

"Vittu... Vittu", mä mutisin ja pudistelin päätäni. Mä tunsin ku joku laitto kätensä mun olalle, mut mä en nostanu kasvoja käsistäni.

"Sasuke, olisit iloinen ettei Narutosta tullut kokonaan sokeata", Itachi sano. Nii, sehän tästä ois viel puuttunu jos se ois sokeutunu kokonaaan. Sit mä vasta oisinki raivarit vetäny ja ihme ellen ois tappanu faijaa ja joutunu loppuelämäkseni vankilaan. Mä nousin tuolilta ja äiti tuli halaamaan mua. Itachi hymyili kannustavasti hieman taaempana. Mäki hymyilin pienesti...

...Ehkei asia ollukkaan niin pahasti ku saatto luulla.

<End of Sasuke's POV>

**************************************************

Shiroi: Voih, tämä on yksi lempiosistani! <3 En tiedä kyllä miksi ^.^

Kabi: *nyökyttelyä* On miunki. x3 Muuten, jos joku ihmettelee että mitä laulua Sasuke Narutolle lauloi tuolla ficin keskivaiheilla, niin tässä: A world to believe in. Yksi lempikappaleistani (Yuna Ito feat. Celiné Dion - A world to believe in)<3

Shiroi: Yeah. Tää alkaa mennä koko ajan vakavampaan suuntaan... Narskasta tuli melkeen sokea! (Ei ihan kokonaan, mutta melkein.) Tää sit tarkottaa, että meikäläisen työ vaan kasvaa ja saan käyttää wikipediaa yhä enemmän noitten lääketieteellisten juttujen selvitykseen.  ^^' Mutta otan sen haasteen! YOSH!

Shiroilla on muuten tänään matikankoe. Joten.... nähdään ensi osassa!

Kabi: Nähdään!