Naruto-Chan täällä taas, moi! Kylläpäs meikäläiseltä nyt ficciä pukkaa. ^^ Tämä on kirjoitettu jo muutama kuukausi sitten, mutta ajattelin laittaa tänne näytille, ja kysyä mitä pidätte. Ajatuksena oli kirjoittaa Naruto-fic Salatuista Elämistä, siitä moinen nimi. Äitini muuten luki salaa tätä tarinaa koskevia suunnitelmiani ja kysyi hyväntahtoisesti nauraen, että keksinko idean itse. Mitä, eikö kykyihini enää luoteta?! >.<"

+-(¤_¤)-+ Antakaa +-(^_^)-+ hali +-(^.^)-+ ! +-(¤.¤)-+ <3 +-(o.o)-+

Jakso 1: Maanantai

Kadut olivat autiot ja asfaltti vielä märkä rankkasateen jäljiltä. Katulamput heijastuivat kadulla olevista lätäköistä ja ilmassa tuoksui syksyinen sade. Jostain kaukaa kuului autojen ääniä.


Vaitonaisena, katse maahan luotuna, neljätoistavuotias poika asteli kävelytietä pitkin kohti kotiaan. Poika ei välittänyt, vaikka hän astuikin lätäkköön niin, että hänen mustat lenkkarinsa kastuivat ja imivät vettä itseensä kuin sieni. Nehän olivat vain typerät kengät, joista kylmä vesi meni inhottavasti läpi. Ja typerät sukat. Ja typerät jalat. Ja nyt niitä typeriä jalkoja paleli.

Pojalla oli mustat hiukset, joista jotkut, esimerkiksi hänen paras ystävänsä, käyttivät nimitystä "kynitty kananperse". Toinen yleinen nimitys hiuksista oli "korppitukka", joten ei niistä sen enempää. Myös pojan silmät olivat mustat, mikä herätti ihmisissä kummeksuntaa, kunnioitusta sekä hieman pelkoakin, sillä silmät olivat jäiset ja kylmät. Ja, kuten sanotaan, silmät ovat sielun peili. Pojan iho oli kalpea, ja posket vain hieman punaiset, vaikka hän olikin jo tovin astellut ulkona. Hänellä oli yllään täysin musta huppari, sekä tummansiniset farkut. Kädet farkkujensa taskuissa poika laahusti kaupungin laidalta keskustaan päin parhaan ystävänsä Naruton luota autuaan tietämättömänä illan tulevista tapahtumista. Tämän pojan nimi oli Sarutobi Sasuke.


Sasuke avasi kerrostalon alaoven ja astui sisälle pimeään rappukäytävään. Hän lähti kohti yläkertaan meneviä portaita ja napsautti valokatkaisijasta sen ohi mennessään porraskäytävään valot. Ulko-ovi sulkeutui hitaasti pojan perässä samalla, kun tämä lähti kipuamaan kohti kolmatta kerrosta. Sasuken kenkien töminä lattiaa vasten täytti aavemaisen hiljaisen rappukäytävän.

Kolmanteen kerrokseen päästyään Sasuke hieman tavallista tiheämpään hengittäen alkoi kaivella avaimia taskustaan. Hänen kuntonsa oli päässyt hieman rapistumaan, sillä poika vietti päivänsä lähinnä joko istumalla tietokoneella, tai soittamalla sähköisiä kosketinsoittimiaan. Kyllä hän tosin joskus kouluunkin vaivautui menemään, mutta sinnekin vei lähes kotiovelta lähtevä bussi niin kätevästi, että siinä ei paljon kunto kohonnut.

Sasuke avasi tutun kotiovensa, jonka postiluukussa luki "Sarutobi" valkoisin muovikirjaimin. Hän astui sisälle huoneeseen ja sulki oven perässään. Eteinen oli pieni, eikä asunto muutenkaan ollut kovin tilava, mutta se riitti nelihenkiselle perheelle. Sasuken yllätykseksi huoneistossa paloivat valot, vaikka hän luuli, ettei kotona olisi ketään. Ainoastaan Sasuken isän kengät olivat eteisen lattialla, joten muut eivät olleet vielä tulleet.

"Olen kotona", Sasuke ilmoitti tapansa mukaan potkaisten kenkänsä jaloistaan eteisen nurkkaan. Hän viskasi avaimensa eteisen puhelinpöydälle mustan lankapuhelimen viereen ja asteli hämärän käytävän läpi kirkkaasti valaistuun olohuoneeseen.

"Isä? Oletko täällä?" Sasuke huhuili ympärilleen katsellen. Ketään ei näkynyt, eikä koko huoneistosta kuulunut muita ääniä, kuin kellojen tasainen raksutus. Nyt Sasuke alkoi jo hieman huolestua. Yleensä isä aina vastasi hänelle, jos vain sattui olemaan kotona. Ja jos isä jonnekin lähtisi, hän yleensä laittoi kenkänsä jalkaansa. Siis yleensä. Sitä paitsi jos hän olisi laittanut jotkin muut kengät jalkaansa, olisivat isän mustat nahkakengät silloin kaapissa, sillä Sasuken äiti oli ehdottoman tarkka siisteydestä ja järjestyksestä talossa sekä tiettyjen rutiinien ja tapojen noudattamisesta.

"Haloo?" Sasuke huhuili ja meni olohuoneen vieressä olevaan keittiöön. Ei ketään. Hän tutki myös siskonsa, vanhempiensa sekä oman huoneensa, eikä löytänyt ketään. Jäljellä oli enää kylpyhuone, jonka oven Sasuke huomasi vasta nyt olevan lukossa.

"Isä?" Sasuke kysyi ja koputti valkoiseen oveen. Ei vastausta. Vain piinaava hiljaisuus. Nyt Sasuke alkoi olla tosissaan huolestunut.

"Asuma?" hän kutsui isäänsä tämän etunimellä. Vastausta ei vieläkään kuulunut.

"Tulen sisään", Sasuke ilmoitti, vaikka arvelikin sen olevan turhaa, ja ehkä myöhäistäkin. Sasuke nielaisi ja peruutti erittäin kapean käytävän toiselle puolelle, aivan kiinni siskonsa Hinatan huoneen oveen. Siitä hän heittäytyi kylpyhuoneen ovea vasten kylki edellä. Ovi rusahti hieman ja antoi vähän periksikin, mutta pysyi yhä kiinni ja lukossa. Sasuke puski ovea uudelleen, tällä kertaa hieman voimakkaammin. Nyt ovi rusahti lukon kohdalta lupaavasti. Kolmannella kerralla Sasuke tönäisi ovea täysin voimin, ja lukko antoi periksi lohkaisten palasen puisesta ovenpielestä. Sasuke syöksähti sisälle kylpyhuoneeseen oven paukahtaessa seinään. Näky, joka pojan kohtasi, sai hänen sydämensä jättämään muutaman lyönnin väliin; kaakelilattialla, verilammikko pään alla makasi vatsallaan noin viisikymppinen, mustahiuksinen ja mustaan, kalliin näköiseen pukuun pukeutunut mies. Hän oli Sarutobi Asuma, Sasuken ja tämän siskon Hinatan isä sekä heidän äitinsä Sarutobi Kurenain aviomies.

“Isä!” Sasuke huudahti kauhuissaan ja kiiruhti miehen vierelle. Hän kyykistyi ja ojensi kätensä kokeillakseen pulssia isänsä kaulalta. Se oli hyvin heikko, mutta ainakin Asuma oli elossa. Sasuke  nousi seisomaan ja ryntäsi käytävään ja sitä pitkin eteiseen. Hän tarttui tärisevin käsin lankapuhelimen luuriin, laittoi sen korvalleen ja näppäili hätänumeron.


Myös naapurit olivat kuulleet hälyä rappukäytävästä ja osa heistä oli tullutkin katsomaan, mistä oli kyse. Sasuke, Hinata ja Kurenai seisoivat myös rappukäytävässä ja katsoivat, kuinka ambulanssimiehet kantoivat Asumaa paareilla ulos huoneistosta kohti alakertaan vieviä portaita. Kurenai piti kädessään nenäliinaa, johon hän vähänväliä pyyhki silmiään niiskutuksensa lomassa. Kurenai oli 45-vuotias, hieman tukeva nainen, jolla oli vähän yli olkapäiden ylettyvät, ruskeat hiukset. Yllään Kurenailla oli valkoinen tuulipuvuntakki sekä mustat housut, jotka hänellä oli ollut päällään kun hän hetki sitten oli tullut lenkiltä Sasuken hälyttämänä. Hinata taas antoi kyyneltensä virrata vaaleansinisistä, lähes valkoisista silmistään, vaikka ne sotkivatkin hänen meikkinsä saaden hänen poskilleen mustat vanat. Hinatalla oli lyhyet, tummanvioletinsävyiset hiukset, kalpea iho kuten veljelläänkin sekä yllään harmaa huppari ja tiukat, vaaleat farkut. Hinata ja Sasuke olivat kaksoset, mutta jos tarkkoja ollaan, Sasuke syntyi kaksikosta ensimmäisenä. Kyseinen poika seisoi mitäänsanomaton ilme kasvoillaan käsi siskonsa olkapäällä ja katsoi isänsä perään.

“Isä...” Hinata mutisi nyyhkäisten ja pyyhkäisi puolihuolimattomasti kämmenselällään märkää poskeaan.

“Kyllä hän tulee kuntoon” Sasuke lohdutti. Hänen äänestään kuulsi kuitenkin epävarmuus.

“Kamalaa”, sanoi eräs paikalle tulleista naapureista. Hän oli Sarutobien seinänaapuri, Haruno Sakura. Hän oli noin kaksikymppinen, viehättävä nuori nainen. Hänellä oli vaaleanpunaiset hiukset, sekä yllään sininen T-paita sekä harmaat, löysät puuvillahousut.

"Onko se kovinkin vakavaa?" Sakura jatkoi osoittaen kysymyksensä Kurenaille. Tämä ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan, vaan alkoi nyyhkyttää yrittäen turhaan kuivata kyyneleitään läpimärällä paperinenäliinallaan.

“Isä sai jonkun sairaskohtauksen, ja ennen kuin hän ehti etsiä mitään lääkkeitä kylpyhuoneesta, hän kaatui ja löi päänsä”, Sasuke vastasi äitinsä puolesta. Sakura nyökkäsi ymmärtäväisen näköisenä.

“Minähän sanoin aina, ettei siitä hänen tupakoinnistaan ole muuta kuin haittaa”, kuului naisen ääni Sasuken ja Hinatan takaa ylempään kerrokseen vievistä portaista.

“Äiti, älä nyt taas aloita...” Sakura varoitti tulijaa, jota Hinata ja Sasuke kääntyivät katsomaan. Portaita laskeutui alas suoraan sanottuna melko pyöreä, reilu kuusikymppinen nainen, jolla oli pitkät, vaaleat hiukset, jotka olivat kahdella löysällä ponihännällä. Punainen villatakki ja mustat housut saivat naisen näyttämään samaan aikaan iäkkäältä ja ikäistään nuoremmalta omalla, oudolla tavallaan. Naisen nimi oli Haruno Tsunade, ja hän oli Sakuran äiti, joka asui kerrosta ylempänä, juuri tyttärensä asunnon yläpuolella. Sattumaako? Kuka ties.

“Asumahan poltti lähes joka tilanteessa”, Tsunade jatkoi tyttärestään huolimatta ja tuli Sasuken viereen katsoen tätä tutkivasti päästä varpaisiin. Poika oli häntä muutaman sentin pidempi, vaikka Tsunadekaan ei ollut mikään lyhyt mummonkäppänä, jollaiseksi hänet helposti kuvitteli. Uskokaa pois, ette olisi halunneet tavata häntä yksin pimeällä kujalla.

“Kunhan ei sinustakin tulisi isäsi kaltaista heittiötä”, Tsunade sanoi Sasukelle katsoen tätä nenänvarttaan pitkin. “Kuitenkin käyt jo ryyppäämässä ja polttamassa salaa jossain nurkan takana. Ja kohta poltat jo rappukäytävässäkin, vaikka täällä onkin tupakointi ehdottomasti kielletty. Vai mitä, nuorimies? Myönnä pois, et sinä siitä vankilaan joudu, jos hyvä tuuri käy...”

“Anteeksi”, Kurenain hieman itkun takia nuhaiselta kuulostava ja ärtynyt ääni keskeytti naisen. “Mutta voisitteko olla ahdistelematta poikaani?”

Tsunade kääntyi katsomaan Kurenaita selvästi ärsyyntyneen näköisenä.

"Älkää huoliko, en polta enkä juo", Sasuke sanoi Tsunadelle jäätävällä äänensävyllä katsoen tätä tiukasti silmiin. Ja koska nainen oli häntä hieman lyhyempi, ei uhkaavalta näyttäminen korppihiuksiselle pojalle ollut vaikeaa. Tsunade vilkaisi häntä ja lähti sitten tuhahtaen ja niskojaan nakellen harppomaan portaita takaisin ylempään kerrokseen.

“Anteeksi äitini käytös”, Sakura mutisi katse tiukasti lattiassa. “Hän vain nyt sattuu olemaan tuollainen.”

“Äh, ei se mitään”, Kurenai sanoi ja hymyili hiukan. “Tavallaan hän oli oikeassakin. Mieheni todella polttaa liikaa. Ja voisihan hän sitä juopotteluakin vähentää.”

“Niin Sakura”, sanoi viisitoistavuotias, blondi nuori nainen keskusteluun liittyen. Hän laittoi kätensä pinkkihiuksisen naisen harteille ja hymyili. “Eihän se sinun syysi ole, että hän on vähän omalaatuinen.”

“Kiitos Temari”, Sakura sanoi hymyillen naapurilleen. Hyuga Temari oli kolmannessa, eli viimeisessä  kerroksen kolmesta huoneistoista asuva naisenalku, joka asui yhdessä kahden pikkusiskonsa, Tentenin ja Inon, sekä isänsä Nejin ja äitinsä Ankon kanssa Sakuran seinänaapurina.

“Minä taidan mennä isänne mukaan”, Kurenai sanoi hiljaa kahdelle lapselleen ja lähti kiireesti alas portaita. Muut katsoivat vaitonaisina hänen peräänsä.

‘Alkoipa tämäkin viikko taas niin hyvin’ Sasuke ajatteli seuraten samalla pikkusiskoaan, joka meni takaisin heidän huoneistoonsa. ‘Että minä sitten inhoan maanantaita.’

(¨`v´¨)  (¨`v´¨)  (¨`v´¨)  (¨`v´¨)  (¨`v´¨)  (¨`v´¨)  (¨`v´¨)  (¨`v´¨)  

Että sellainen, kertokaa toki virheistä ja parannusehdotuksista! ^^ Ja muutama huomautusasia minulla vielä tästä ficistä on.

1. Luin wikistä tämän pätkän kirjoittamisen (ja hahmojen nimien päättämisen) jälkeen siitä, miten muistaakseni joko Sarutobi Asuman tai 3. Hokagen nimi tuli luultavasti hahmosta nimeltä Sarutobi Sasuke [tosin tuo tieto on ilmeisesti poistettu sivulta(?)], eli en kopioinut nimeä siitä! Jos jotakuta kiinnostaa, millä perusteella valitsin hahmoille nimet, sitä saa kysyä. Kerron mielelläni! ^^

2. Toinen asia, jonka tein tämän pätkän kirjoittamisen jälkeen, oli, että luin mangan chapterin, jossa *SPOILERVAARA* Kurenai muistelee kuollutta Asumaa ja jossa kerrotaan heidän rakastaneen toisiaan (kertokaa jos muistan väärin. xD En lukenut tuota kohtaa kovin tarkkaan :P). Oli täysin tuuria, että paritin nuo kaksi yhteen! xD