*Joissain kohdissa Kiba puhuu Hinatasta yksikön 2.ssa muodossa ja joissain kohti yksikön. 3.ssa, mutta se on tahallista. Ja 'Hinata' tarkoittaa tietääkseni käännettynä sanoja 'paikka auringossa'. Siis Kiban POV. Ja kiitos vielä Miyukille!*


Tai siis, kun tiesin, etten ehkä enää koskaan saisi nähdä mitään niin kaunista, niin en voinut kääntää hänestä katsettani, en voinut lakata tuijottamasta niitä pikimustia hiuksia, abstraktinaan maidonvalkeaa ihoa ja pupillittomia, tyhjän oloisia silmiä. Pitkiä tuuheita ripsiä. Pyöreitä rintoja. Punaisella rajattuja huulia. Olit täydellinen, koukuttava, tiesin sen heti ilmeestäsi. Et näyttänyt miltään huoralta, päinvastoin. Harhaileva katseesi kuin säikähtäneellä yöeläimellä, pienet sirot kätesi räpläsivät olkalaukkua.

Bussipysäkki. Avonainen paitasi. Minulle alkoi tulla kuuma. Käännyit ympäri nähdäksesi aikataulun ja avasit huulesi raolleen. Aloit puhumaan ikään kuin puhuisit seinälle ja katsoit edelleen aikatauluapylvästä:

"Voisitko lakata tuijottamasta."

Sanoillasi kesti aikaa tulla perille. Aivojeni ja korvien yhteistoiminta ei pelannut. Huulesi eivät enään liikkuneet.

"Voisin", sanoin punniten itseäni, käänsin pääni autiolle tielle päin ja astuin kaksi askelta taaksepäin bussikatoksen alle viereesi, sillä oli alkanut sataa, käännyit itse taas kadulle päin ja lausuit minuun katsomattasi:

"Kiitos."

Seisoskelimme siinä kahdestaan vähän aikaa. Koukuttava hengityksesi alkoi kuulua hiljaa hiljaa sateentihkun lomasta. Katselimme molemmat eteenpäin loskan peittämälle kaksisuuntaiselle tielle, jolla noin puolen tunnin välein ajoi ohitse auto kaupungille päin. Taivas oli harmaa.

Näytti siltä, kuin et kohdistaisi katsettasi oikein mihinkään, mutta vaikutelma saattoi johtua myös tavasta, jolla ahmin sinua silmilläni, vaivihkaa, jottet joutuisi taas huomauttamaan tuijotuksestani. Kun olin tullut puolijuosten pysäkille, ruskeat hiukset märkinä vielä edellisen sateen jäljiltä, huohottan, olit jo seissyt siinä kädet taskuissa välinpitämättömän näköisenä. Bussi pysähtyi kohdallemme ja etuovi avautui. Maksoin kuskille kertalipun hinnan ja menin istumaan takapenkeille. Olo oli yhtä aikaa kolea ja nihkeä.

Tyttö jäi istumaan parin penkkirivin päähän itsestäni. Vahvasti meikatut silmäsi olivat kiinnittyneet edessäsi tököttävän tuolin selkänojaan, mutten voinut vieläkään varmasti sanoa, kohdistuiko katseesi siihen vai ei. Sirot kätesi lepäsivät tummansinisten farkkujen taskuissa, ja vaikka näytitkin vakavalta ja vähän surumieliseltä, olit myös selvästi rentoutuneempi kuin hetki sitten ulkona. Mustat hiuksesi kiilsivät ikkunoista jokseekin laiskasti tulevassa valossa. Otti vatsasta kun katsoin sinua.

Olin itse aivan yhtä rento kuin äskenkin. Toivottavasti se näkyi myös päällepäin, jos vaikka alkaisitkin seurata ilmassa leijuvaa pölyhiukkasta ja katseesi eksyisi tänne. (Oikeasti olin vaivaantunut, henkeäni salpasi ja housuja kiristi). Linja-auton lattia oli joistain kohdista märkä, sillä matkustajien sisään kenkien mukana tuoma harmaa lumisohjo suli nopeasti näin lämpimässä. Vedin takkini vetoketjun kokonaan auki ja otin sen taskusta mustan kännykän samalla vilkuillen sen näyttöä. 0 puhelua/tekstiviestiä vastaanotettu.

Laitoin puhelimen takaisin takkini taskuun ja aloin miettiä määränpäätäni. Se oli yli 50 kilometrin päässä sijaitseva ostoskeskus, jonka kohdalla vaihtaisin toiseen bussiin. Siihen mennessä kun me saavumme sinne on jo takuulla pimeää, koska suureksi harmikseni ilta tulee talvisin aikaisin. Matkalla olisi vielä monia pysäkkejä, mutta minusta tuntui, että itsekin jäisit pois vasta päätepysäkillä. Seuraavan tunnin ajan näpräilin vähän väliä kännykkää, vilkuilin salavihkaa suuntaasi ja yritin sen sijaan keskittyä tuijottelemaan maisemia, joskaan niissä ei paljoa kehuttavaa ollut: pimenevää taivasta, ikivihreää kuusimetsää ja harmaata lunta. Viimein bussi pysähtyi pikkuruisen ostoskeskuksen eteen kuskin huutaessa sen olevan viimeinen pysäkki: Vain neljä matkustajaa informoitavana.

Nousin kyydistä ja kävelin perässäsi ostarin lasiovista. Korjailit itse laukkusi solkea etkä huomannut minua. Kävelit suoraan lähimmille (ja ainoille näkyvissä oleville) penkeille, istahdit ja seurasin mallia istahtamalla viereesi. Vilkaisit minuun ja jatkoit soljen pituuden säätelemistä.

"Haluutko jotain? Röökiä? Kahvia? Suklaata?" luettelin ääneen ja tapitin sinuun silmät avonaisina ruskean tukkapehkoni alta.

Tuntui oikealta alkaa jutella kanssasi, ja vastaamalla tarpeisiisi saisin varmaan aikaan tarpeeksi luotettavan vaikutelman. Katsoit minua silmiin etkä tuntunut välittävän edes punaisista viiruista poskillani.

"Miks kysyt?" lausuit ääneen. Mietin hetken ja vastasin:

"Koska oot ihan älyttämän nätti ja haluisin ostaa sulle jotai."

Hieman punnitsevan näköisenä avasit taas raollaan olleet punaiset huulesi ja vastasit:

"En haluu mitään. Mut kiitti ehotuksesta." Näytti hetken aikaa siltä, kuin täydelliset kasvosi olisivat olleet sulamassa hymyyn, mutta pidit ilmeen kuitenkin itselläsi. 20 minuutin ajan yritin löytää vierestäsi mukavaa istuma-asentoa, joka ei tahtonut löytyä puiselta penkiltä ollenkaan.

En jaksanut käydä ostamassa mitään viereisestä kaupasta, koska olisit sillä aikaa voinut lähteä. En tiennyt, minne päin tästä jatkaisit ja milloin bussisi lähtisi. Omani jo joskus 10 minuutin päästä ja sitä seuraava tunnin päästä. Yht'äkkiä nousit ja pyysit minua kanssasi vessaan.

Kävelin vierelläsi yleisvessan siisteihin tiloihin. Kaikki kopit olivat vapaina, mutta menitkin lavuaarin viereen ja hypähdit istumaan vaaleapintaiselle pöydälle. Valkoisen puserosi kaula-aukko venyi entisestään, kun veit kätesi selkäsi taakse. Taisit huomata tuijotukseni, mutta tällä kertaa se ei näyttänyt häiritsevän. Kävelin itsekin sen paikan viereen, josta olit joutunut hypähtämään hieman ja istuuduin viereesi.

Olin sinua reilusti pitempi ja kiedoin toisen käteni ympärillesi, etkä pyristellyt suinkaan pois, vaan painauduit osalla painoasi kiinni kylkeeni. Istuimme siinä monta rauhallista ja liikkumatonta minuuttia, ilman että kumpikaan sanoi mitään. Bussini lähtisi arviolta noin kahden minuutin päästä, mutta tässä oli kieltämättä ihan mukava olla. Kampauksesi liikahti hiukan, kun viimein laskit kätesi kankaan peitämälle reidelleni ja naurahdit itseksesi. Jatkoit vähän huvittuneella äänellä:

"Sä oot kyl outo."

"Ai minä vai outo?" kysyin.

"Nii", jatkoit. "Tavallisesti jätkä olis jo tossa vaiheessa tehny jotain."
Ai siitäkö asia kiikasti..? Virnistin sinulle leveästi ja totesin:

"Jep, tavallinen kundi olis varmaan jo työntäny sut seinää vasten, kuorinu vaatteista ja alkanu kähmii sua." Katsoit minuun taas kasvoillasi hymy, joka kuitenkin paljasti minun toimineen oikein.

"Mut mä ajattelin, että tässäki on ihan kiva istuu ja jätin turhan toiminnan pois." Tässä vaiheessa hymyilit jo todella leveästi, ja se hymy teki sinusta entistäkin kauniimman, mustat ripset kiinni painettuina, sievät valkoiset hampaat välkkyen.

"Vaikka mieli ois kyl tehny", lisäsin hetken päästä leikkisästi ja siirsin kätesi lähemmäs farkkujeni vetoketjua.

Revähdit nauruun ja yritit peitellä maailman näteimmässä virneessä olevia poskiasi, jotka näyttivät rusottavan hihittämisen takia. Hyppäsin äkkiä omalta paikaltani eteesi, siirsin molemmat sirot kätesi omalle rinnalleni ja suutelin sinua.

Rauhoituit välittömästi tuntiessasi lämpimien huulteni kosketuksen ja vastasit minulle. Suutelin kiihkeämmin kuin olin koskaan suudellut, mutta huulesi olivat viileät (kätesi lämpimät) ja vatsani pohjaan palasi lepattava tunne.

Kun erkanimme, katsoimme toisiamme silmiin, sinä ruskeisiin ja minä valkoisiin. Huulesi näyttivät edelleen aivan yhtä kutsuvilta kuin hetki sitten, mutta uusinnan sijaan kysyinkin nimeäsi.

"Hyuga Hinata", vastasit raukeasti hymyillen.
Paikka auringossa...

"Kiba", esittelin vuorostani itseni ja virnistin niin, että tiesin kulmahampaiden näkyvän. Hymyilit itse kauniisti vielä kerran, jonka jälkeen kuljit ohitseni vessan ovelle kadoten siitä ulos.

Tunnustelin vielä kerran huuliani, joilla punaisella rajatut huulesi eivät enää levänneet ja oikean poskeni viirua, jota olit kädelläsi ohimennen hipaissut.

Kävelin sinut hetken päästä kiinni. Seisoimme hetken odotellen bussia, joka veisi sinut pois luotani. Räpläsit taas olkalaukkuasi. Sitten poskellesi vierähti musta kyynel. Tiesin sen olevan musta ripsivärin takia, koska olin kerran nähnyt Hanan itkevän meikit poskille. Hetki sitten olit vielä naureskellut, mutta nyt itkit ja tunsin itseni sisimmässäni kamalan avuttomaksi, sillä halusin sanoa vielä jotain, jotain sinulle hyvästiksi, koska en todennäköisesti tapaisi sinua enää koskaan.

Toinenkin ripsivärikyynel vierähti kasvojasi pitkin tehden raidan meikkiin. Paikka auringossa... taivaalla...

Bussi pysähtyi kohdallemme. Käänsin sinulle selkäni ja kävelin poispäin, taas sisälle, vaikka rintaani repi sisältäpäin. Kävelin ostoskeskuksen poikki sen sisäpihalle ja sytytin tupakan saadakseni jotain muuta ajateltavaa kuin mustahiuksisen, lämminkätisen tytön, jonka suudelma oli ollut koukuttavampi kuin kyseinen keuhkojen mustaaja tulisi koskaan olemaan.

Polttelin hetken pienen tihkusateen alla. Tumppasin jämät tennarini pohjaan ja lähdin takaisin sisälle.