”Repliikki”
’Ajatus’

                                 Ensimmäinen luku

Aamuaurinko valaisi säteillään iloisten, kesälomasta nauttivien nuorten kasvoja.

Kaikkialta kuului naurua, ja iloiset naamat toivottivat hyvää huomenta. Joka kolkassa vallitsi sopu ja rauha… Tai no, ei nyt ihan joka paikassa. Nimittäin aivan kaupungin laidalla, mustaharmaassa kerrostalossa vallitsi täydellinen sekasorto.
Astukaamme siis sisään asuntoon numero 69:

”Missä minun housuni ovat?!” Iruka huusi suoraan Kakashin korvaan. Kyseinen mieshenkilö irvisti ja sulki kaikuvat korvansa toisen huudolta.
”En minä tiedä! Sinullahan on kaappi täynnä housuja, vedä jotkut niistä peppusi peitoksi”, Kakashi sanoi tavoitellen mahdollisimman rauhallista äänensävyä.

Irukan naama loisti tomaattina, kun hän valmistautui sanomaan vastaan.
”Mutta minä tarvitsen juuri ne housut!” brunetti päätti jatkaa ärsyttävällä linjalla, tavoitteena ilmeisesti saada Kakashi kyllästymään.
”Oletko katsonut pyykkikorista?” vanhempi mies sanoi kirjansa takaa.

Irukan kasvoille levisi epäuskoinen ilme, kun karu totuus iskeytyi suoraan päin naamaa. Hän lähti harppomaan pitkin askelin kohti vessaa.

Kakashi hymyili ja syventyi kirjansa maailmaan samalla, kun jostain WC:n suunnalta kuului iloinen hihkaisu.
’Söpö~’, hän ajatteli virnistäen irstaasti, eikä se johtunut millään tavalla kirjan sisällöstä.

’Olen myöhässä, olen myöhässä, olen myöhässä!’ Iruka huusi itselleen päänsä sisällä. Miksi hänen oli pitänyt heittäytyä niin lapselliseksi jälleen kerran? Brunetti huokasi juostessaan kohti punaista tiilirakennusta, joka erottui jo nuorukaisen näkökentässä. Iruka kovensi vauhtiaan, ensimmäisenä kesätyöpäivänä olisi noloa olla yli kymmenen minuuttia myöhässä.

Saavuttuaan pihaan huohottaen, Iruka sai vastaansa paikan omistajan, herra Jiraiyan.
”Missä helvetissä sinä olet kupannut koko aamun?!” mies huusi suoraan päin brunetin naamaa niin, että sylkipisarat lensivät vasten nuoren miehen kasvoja. Iruka mutisi jotain housuistaan samalla, kun pyyteli anteeksi myöhäistä saapumistaan.

Jiraiyan kasvoilla paistoi edelleen ärtymys, mutta hän päästi Irukan silti sisälle rakennukseen, missä monet kerhoikäiset lapset odottivat opettajaansa innokkaina.

”Huomenta lapsoset, tässä on teidän kesäopettajanne, Umino Iruka”, Jiraiya esitteli innokkaana. Äskeisestä ärtyneestä miehestä ei ollut jäljellä hippustakaan.
”Huomenta Iruka-sensei!” lapset tervehtivät kuorossa brunetin hymyillessä heille.
”Olkaa kiltisti sitten… Muuten Iruka, sinulle pitäisi tulla partneri tässä ihan kohta”, Jiraiya vielä lisäsi ja lähti ottamaan vastaan toista myöhästynyttä kesätyöläistään.

Iruka katseli tyytyväisenä lapsia, jotka olivat aloittaneet piirtämään liiduilla puhtaanvalkoiselle suurelle paperille, josta oli tarkoitus tulla heidän ”lippunsa”. Paperille oli syntynyt jo monia aurinkoja ja hymynaamoja, jotka säteilivät, kuten piirtäjänsäkin.
”No niin lapset, mitäs te olette saaneet aikaan?” Iruka kysäisi olematta ollenkaan varma siitä, saisiko vastausta. Lapset olivat todella keskittyneitä työhönsä, mutta yksi poika päätti kuitenkin vastata opettajansa kysymykseen.
”Vaikka mitä hienoa! Minä piirsin äsken tuon lumiukon!” poika nimeltään Naruto huusi kovaan ääneen sinisten silmien hehkuessa innosta.

Iruka hymyili. Tämä pikku blondi oli aina äänessä ja toteuttamassa uusia ideoita. Kaikki tosin eivät olleet aina samaa mieltä pojan kanssa. Kuten esimerkiksi synkänoloinen Uchihan poika.
”Lumiukot eivät kuulu kesään, senkin imbesilli”, Sasuke sanoi ylimielisesti. Naruton naama vääntyi harmista, vaikka hän tuskin tiesi edes, mitä imbesilli tarkoitti.

”Noh, noh, Sasuke. Eihän tässä ole pakko piirtää pelkkiä kesäisiä kuvia, vaan sitä mistä pitää”, Iruka yritti tyynnytellä poikia, mutta turhaan. Kohta pojat jo kierivät lattialla kiinni toistensa vaatteissa.
’Mitä tästäkin vielä tulee?’ Iruka ajatteli toivottomana lähtiessään irrottamaan poikia toisistaan.

Tehtävä osoittautui vaikeammaksi, kuin brunette oli ensiksi luullut.
”No niin pojat, en enää jaksa tätä!” Iruka huusi kurkku kipeänä muiden kerholaisten tuijottaessa pelokkaina senseitään, josta oli päässyt esille aivan uusi puoli. Sasuke ja Narutokin pysäyttivät paininsa hetkeksi, mutta jatkoivat taas hetken päästä Irukan murhaavasta ilmeestä huolimatta. Kyseinen ilme ei tosin pitänyt kauaa, koska bruneten oli pakko huokaista.  

”Ei taida ihan onnistua, vai?” Iruka käänsi yllättyneenä päänsä ovelle, missä seisoi häntä itseään tuskin kovin montaa vuotta vanhempi miehenalku.
”E-ei oikein..”, Iruka mutisi nolona ja raapi arpeaan, joka ylitti hänen nenänsä. Ovella seisoja nuorukainen hymyili ymmärtäväisesti ja lähti sitten kohti taisteluparia.
”No niin pojat, mitäs jos irrottaisitte otteenne, että saatte varmasti kakkua”, Iruka katsoi ällistyneenä vierestä, kun hänelle täysin tuntematon henkilö sai pojat irrottautumaan yhdellä ainoalla lauseella.

”Menkäähän siitä takaisin piirtämään… Olen muuten Genma”, mies esitteli itsensä noustessaan kyykkyasennosta.
”A-ai, minä, tuota, minä olen Iruka”, brunetti änkytti taas tahtomattaan, sillä jokin tuon miehen rauhallisessa käytöksessä teki hänet itsensä hyvin hermostuneeksi.
”Ihmettelet varmaan, miten sain nuo kaksi lopettamaan noin helposti”, Genma hymyili ystävällisesti. Iruka hätkähti.
”Joo, tavallaan”, hän sanoi ja hymyili hiukan epävarmasti takaisin. Genmaa se ei näyttänyt häiritsevän.
”No, asia on näin; olen ollut täällä töissä jo kahtena kesänä peräkäin, eli tunnen tavallaan jokaisen heikon kohdan”, toinen selitti Irukan hymyn vaihtuessa varmempaan.
”Ai, no ei se sitten mikään ihme ole~ Olet muuten myöhässä”, brunetti virnisti ja heilutti sormeaan toruvasti.
”Oi, niinhän minä aina. Tiedäthän nämä nykyajan herätyskellot”, Genma mutisi Irukan naureskellessa sisäisesti toisen punastuneelle naamalle.
”Sinun takiasi jouduin kestämään tätä aivan yksin” nuorempi otti kasvoilleen marttyyri-ilmeen ja viittoi ympärilleen ilmeisesti kärsivänä.
’Sööttiä’, Genma hymyili toiselle pyydellen anteeksi törkeää käytöstään.
”Hyvä on, saat anteeksi, mutta nyt pitää mennä estämään tuo”, Iruka sanoi, ja osoitti irvistäen Hinataa, jonka mielestä liidun syöminen olisi näköjään varsin hyvä idea.  

”Voin kai viedä sinut kahville korvatakseni tämän?” nuorukainen ehdotti ohimennen, kun hän ja Iruka keräsivät iltapäivällä liidunpalasia lattialta.
”Hm..?” brunette katsoi toista hiukan yllättyneenä, mutta hymyili sitten.
”No, ei kai kuppi kahvia ketään tapa”, hän sanoi hymyillen aurinkoisesti toiselle. Genman olisi tehnyt mieli tanssia ympäri huonetta, mutta hillitsi itsensä ja tyytyi vain hymyilemään.


”No niin, minne mennään?” Iruka kysyi, kun hän ja Genma olivat saaneet luovutettua viimeisimmätkin kerholaiset vanhemmilleen.
”En oikein tiedä, päätä sinä”, toinen sanoi raapiessaan päätään.
’Tyhmä minä, en edes ajatellut minne menisimme”, Genma löi itseään sisäisesti pari kertaa, mutta sai pian todeta sen täysin tarpeettomaksi.
”Minusta se pieni merenranta kuppila on aika mukava”, Iruka hymyili punastuen hiukan, tietämättä itsekään varmaa syytä. Genma tyytyi nyökkäämään ja niin he lähtivät yhdessä kohti aurinkoista merenrantaa.

--- Sillä välin asunnossa numero 69 ---

”Missä se Iruka voi vielä kupata?” Kakashi alkoi olla jo kärsimätön, kun toista ei alkanut kuulua kotiin. Päivä oli jo kääntymässä illan puolelle ja aurinko painumassa mailleen.
’Tyhmä minä, enhän minä edes kuulu kunnolla Irukan elämään.. Mitä se minulla kuuluu, missä hän päivänsä viettää? Mutta minä haluaisin kuulua Irukan elämään… Olen aina halunnut!’ Kakashi mietti kuumeisesti kävellessään ympyrää olohuoneen matolla.
”Tämä on turhauttavaa!!” mies huusi minkä kurkustaan irti sai, saaden palkakseen alakerran mummon vihaista huutoa.
”Turpa kiinni vanha seniili mummeli! Minä yritän miettiä rakkauselämääni!” Kakashi huusi takaisin tarpeettoman kovaan ääneen. Mutta hänen oli pakko saada miettiä.

Aina ensimmäisestä hetkestä asti, hän, Hatake Kakashi, oli tuntenut jotain Irukaa kohtaan. Jo silloin, kun Iruka oli muuttanut hänen kanssaan tähän asuntoon.  Eikä se jokin ollut vain ystävyyttä. Kakashi oli nähnyt uniakin Irukasta, ja ne unet eivät aina olleet ihan lasten korville sopivia, saati sitten silmille.
” Nyt lopetat, aikuinen mies… Anna Irukalle tilaa hengittää.. Kaikki on hyvin”, Kakashi vakuutteli itselleen ääneen, ei tosin kyllä kovin uskottavasti.  

Juuri, kun Kakashi oli lähtemässä etsimään pikku delfiiniään, avain kävi lukossa ja sisään astui hymyilevä Iruka.
”Iruka!” vanhempi huudahti silmin nähden helpottuneena.
”Kas, Kakashi. En olisikaan arvannut, että SINÄ olet täällä” brunetti sanoi pieni iva äänessään. Kakashi jätti tämän omaan arvoonsa ja ryntäsi halaamaan toista. Iruka järkyttyi, kun vahvat käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen luoden jonkinlaista turvallisuuden tunnetta.
”Kakashi, mitä sinä nyt?” brunette mutisi toisen hartiaa vasten.

Kun toinen ei vastannut, vaan rutisti edelleen, Iruka alkoi vääntelehtiä vaivautuneena.
”Kakashi, viitsisitkö päästää irti?” lause oli enemmänkin käsky kuin ehdotus, mutta Kakashi tyytyi vain huokaisemaan raskaasti. Iruka alkoi tuntea olonsa erittäin epämieluisaksi, ja jatkoi tarmokkaasti pyristelyään.
”Iruka..” äkkiä Kakashi huokasi, niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli, mutta tarpeeksi kovaa saadakseen kylmät väreet kulkeman pitkin nuoremman selkää.
”Mi-mitä?” brunette kuiskasi jo hiukan hädissään. Oliko Kakashilla jokin hätänä, kun hän puhui niin hiljaa ja harkitusti?
”Sattuuko sinua johonkin?” Iruka sanoi hädän kuultaessa joka sanasta. Kommentti sai toiseen vähän eloa.
’Mitä helvettiä minä olen tekemässä?!’ Kakashi irrotti otteensa toisesta nopeasti, työntäen tämän samalla kauemmas itsestään.
”Anteeksiminäolenihankunnossamitensinunpäiväsimeni?” toinen sanoi yhteen hengenvetoon ja sai osakseen Irukan kummastuneen katseen.
”Mitä?” hän kysäisi ja nosti toista kulmakarvaansa ihmetteleväisesti. Kakashi punastui, ja kiitti kaikkea mahdollista siitä, että hänellä oli maski kasvojensa suojana.
”Kröhöm… Siis, Anteeksi tuo äskeinen! Minä olen ihan ok, miten sinun päiväsi meni?” vanhempi mies sanoi raapien päätään nolostuneena toisen tuijotuksesta. Irukaa alkoi hymyilyttää toisen äkkinäinen nolostuminen.
”Ihan hyvin minulla meni. Sain parikseni tosi mukavan tyypin ja töitäkin on vain kaksi kertaa viikossa. Palkkakin on hyvä” brunetin hymy ylsi korvasta korvaan. Kakashinkin oli pakko hymyillä suloiselle kämppikselleen.
”No se on hyvä kuulla. Kukas se sinun parisi oikein on?” Iruka tunsi helpotusta, onneksi Kakashi olikin ihan kunnossa, ellei outoa käytöstä laskettu mukaan.
”Genmahan se, tosi kiltti ja saa lapset kuriin tosi helposti” brunette sanoi.

Kakashi ei uskonut korviaan.
”Sanoitko sinä juuri Genma?” hän mutisi epäuskoisena. Iruka lopetti hymyilemisen, mitä tuo nyt oi. Kakashin ääni oli muuttunut kylmäksi.
”J-joo, mitäs siitä?” nuorempi sanoi ja siirtyi samalla istumaan olohuoneen sohvalle. Kakashi seurasi perässä myrtynyt ilme kasvoillaan. Ei sitä tosin kunnolla nähnyt maskin alta.
”Pysy erossa siitä jätkästä!” Kakashin huuto tuli Irukalle, joka pomppasi peloissaan ylös sohvalta kädet rinnallaan.
”Mitä sinä oikein tarkoitat?” hän sanoi lähes kuulumattomalla äänellä.
”Miksi en saisi--… Hän on mukava! Joimme kahvia ja hän kertoi kaikkea kiinnostavaa…” Irukan hämmennys alkoi muuttua vihaksi. Millä oikeudella Kakashi käski hänen pysyä erossa uudesta ystävästään?
”Se tyyppi ei ole niin mukava mitä esittää! Usko minua, on parempi, että et tapaa häntä”, Kakashi selitti kuin pikkulapselle, joka ei ymmärtänyt shonen-ai:n ja yaoi:n eroa. (älkää nyt vaan kysykö)

”Ei hetkinen, et kai sinä sanonut, että olet käynyt kahvilla sen tyypin kanssa?!” nyt Iruka alkoi jo todella menettää malttinsa.
”KAKASHI!” Sinä olet kyllä yksi… En kestä tuollaista enää!” brunette ihmetteli ensiksi itsekin purkaustaan, mutta ei sanonut enää mitään.
Kakashi oli myös täysin hiljaa. He seisoivat täysin paikoillaan, sanomatta mitään. He vain tuijottivat toisiaan. Hiljaisuuden rikkoi vain seinäkellon hiljainen tykytys.

Lopulta Iruka päätti tehdä siirtonsa.
”No, jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, niin luulenpa, että minä lähden tästä kävelylle” hän sanoi ja kääntyi lähteäkseen, kun äkkiä hän tunsi ranteensa ympärillä Kakashin käden. Iruka kääntyi, mutta Kakashi ei katsonut häntä.
”Älä mene sen tyypin luo, koska…”, ne olivat ainoat sanat, jotka Iruka kuuli, ennen kuin hän lähti ovet paukkuen asunnosta.
”…En halua, että hän satuttaa sinua”, Kakashi huokasi raskaasti ja uppoutui sohvan lämpöön. Hän oli onnistunut munaamaan kaiken.


Ouggidouggi… Tässähän tämä eka osa nyt sitten on xP toivottavasti on lukukelpoista matskua <3
Miksi Kakashi on niin huolissaan? Mitä Genma on tehnyt? Se jää nähtäväksi, ja sitten kun minä jaksan taas kirjottaa niin ovia aukeaa lisää x3  
Kommentoikaa, kiltiiiit *puppy eyes*