Astun ovesta sisään. Tyhjyys paistaa kirkkaana silmiini. Kaikki on viety, Merkityksetön ja merkityksellinen. Kaikki se mikä teki tästä paikasta kodin. Tyhjyyttä ei voi kuvailla, sen voi vain ymmärtää. Kaikki tulevat ymmärtämään sen joskus aikanaan. Sen aika ei ehkä ole nyt, mutta sitten joskus.

Aurinko laskee selkäsi taa
se värjää sun hiuksesi punaisellaan
ja Eput laulaa: "Älä mene njet njet",
menet tai et, silti sydämeni viet

Kaikki ne muistot, joita täällä on, ovat jossain edelleen, vaikka en niitä näekään. Kaikki on niin erilaista kuin silloin aikoinaan, jolloin kaikella piti olla merkitystä. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole.

Onko menneisyyteen palaaminen mahdollista? Onko kaiken takaisin saaminen mahdollista? Voiko uudelleen syntyä samaan elämään? Voitko tuoda kaiken sen takaisin? Kaiken minkä menetin. Kaiken, jolla oli merkitystä. Kaiken, jolla ei ollut merkitystä. Saanko sen vielä joskus takaisin, edes jossakin muodossa?

On silmissäs Andalusian yöt
ja pimeessä pääni sun rinnoilles lyön
en uskalla edes ääneen hengittää
ja tuoksusi vie tajuntani pimeään

Entinen keittiö, olohuone, makuuhuone, kylpyhuone. Kaikki on tyhjänä. Pienestä asunnosta on tullut jotain, jota se ei ansainnut. Ennen niin eloisa ja viihtyisä, on nykyään kuollut ja ankea. Kuten minäkin. Eläminen on todettu turhaksi jo aikoja sitten, mikään ei saa asiaa enää muuttumaan. Tulit takaisin tai et.

Seinässä on teksti vanhoilta ajoilta. Jotain sekoiluja. Ei mitään niin tärkeää, että sitä pitäisi huomioida, tai edes tajuta, mutta kuitenkin silti niin tärkeää. Se on sinun kirjoittamasi. Se on kuin runo tai laulu. Lyhyydessäänkin se kertoo tarinaa, meidän tarinaamme. Lyhyys ei aina merkitse tarpeettomuutta tai ettei sitä ole koskaan ollutkaan. Lyhyys voi myös olla voima, joka ajaa joitakin eteenpäin. Pituudella ei koskaan ole merkitystä, oli se sitten mikä vain, se on vain sana.

Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja se minua niin ravistaa
Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon
kun talon aution kanssasi jaan
ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon

Asunnon ikkunat ovat lian peittämät. Oven maali on kulunut. Lattia on täynnä laikkuja. Seinät ovat tekstien ja likatahrojen peitossa. Katto on ainut suurin piirtein säästynyt. Se ei ole saanut olla tarpeeksi lähellä elämän julmuutta. Juuri kaikkien yläpuolella eivät saa koskaan kokea sitä hauskuutta, menetystä, rakkautta. He ovat yksin omassa pienessä sulkeutuneessa maailmassaan.

Nojaan seinää vasten ja istun lattialle. Mitä sillä on väliä, jos vaatteet tulevat vähän likaisiksi? Sytytän tupakan ja vedän siitä syvät sauhut. Menneisyyttä on turha haikailla, siihen jää vain kiinni ja se tuottaa yhä enemmän ongelmia, mitä enemmän olet siinä kiinni. Opin sen jo pienenä, kun äiti kuoli, pian kuoli myös isä. Veli se minusta huolen piti, ja opetti kaikki elämän ylä- ja alamäet kädestä pitäen. Silloin mikään ei ollut helppoa, mutta mikään ei jäänyt oppimatta. Välillä jäätiin kiinni milloin mistäkin rikoksesta. Ehkä juuri se otti äitiä ja isää kaikkein eniten päähän.

Mä reppuselässä sinua vien
sä naurat ja sun naurus tukkii koko tien
ja hiuksiini kukista seppeleen teet
olen narkomaani sua hengittäen

Sosiaaliturvatoimistosta ihmisiä kävi aina välillä luonamme. Kauaa he eivät viipyneet, eivätkä kyllä saaneet mitään aikaakaan. Kaikki se oli silloin niin hauskaa ja uutta. Ajan mittaan ehkä sitä sitten oppi, että pitää elämässä muutakin tehdä, kuin vain juoda ja varastaa. Kyllä meillä oli muutakin. Huumeet. Ne taisivat jossain vaiheessa tulla jonkun isoveljen kaverin mukana joihinkin juhliin. Ei sitä kukaan enää muista. Ensimmäiset kokeilut olivat vain niitä, että maistetaan, ei muuta.

Välillä veli kävi töissä, jotta olisi varaa maksaa vuokra. Välillä minä kävin jossain myymässä itseäni, joku antoi rahaa huumeita vastaan, joku tuli valittamaan erääntyvästä vuokrasta, välillä poliisit kävivät jossain juhlissa. Välillä joku jäi kiinni. Silti se kaikki oli vain elämää, eikä millään ollut mitään suurempaa merkitystä.

Sitten kuvioon tuli veljen tyttöystävä, tai olihan niitä joskus ollutkin, mutta aina ne kestivät vain kuukauden, jos nyt sitäkään. Minut ne heittivät joskus ulos yöksi. Halusivat muka olla kaksin. Hitaasti kuitenkin tajusin, etten ollut enää tervetullut takaisin. Kaduista tuli kotini.

Sain rahaa edelleen myymällä itseäni. Rahalla ostin vain ruokaa, viinaa, huumeita, sitä mitä sillä hetkellä satuin tarvitsemaan. Kotia en enää tahtonut. Se oli pettänyt minut jo kerran. Toista kertaa en enää olisi kestänyt.

Joku hullu on keksinyt ikuisuuden
olin yksi heistä siihen turvautuen
et enää reppuselkääni tuu
ja autiotalon kukat lakastuu

Tumppaan tupakan kengälläni lattiaan. Menneisyys on vain menneisyyttä, vaikka kuinka toivoisi sitä takaisin. Elämä on vain elämää ja sen kokee vain kerran. Joten mitä väliä sillä on, miten sen elää?

Nousen ja katson viimeisen kerran ympärilleni. Ulkona poliisit odottavat, kuvittelevat varmaan, että täällä on jotain, jonka tahdon väkisin hyvästellä. Aina ne ovat olleet niin laiskoja, etteivät jaksa tutkia vankien historiaa tarkkaan, lähtiessään saattamaan näitä kohti viimeistä kotiaan. Tuskin sitä kuitenkaan kodiksi voi kutsua, mutta minulle se on ehkä koti, tai ainakin lähinnä sitä.

Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja se minua niin ravistaa
Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon
kun talon aution kanssasi jaan
ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon

Kaikki sen aikaiset kaverini ovat joko kuolleet tai sitten vankilassa. Elämä kulkee juuri niin kuin ihminen sen päättää jossain elämänvaiheessaan. Minä päätin sen jo pienenä, lähtiessäni veljeni matkaan. Koskaan ei voi tietää, mihin elämä sinut loppujen lopuksi vie. Olisihan minustakin voinut tulla jonkun suuren firman johtaja tai veljestäni asianajaja, mutta Jumala päätti toisin, tai jos sellaista nyt edes on. En minä ainakaan usko.

Suljen oven hiljaa perässäni. Kalahdus kaikuu rappukäytävässä, vielä kulkiessani rappusia alas, kohti viimeistä tuomiota. Historia on historiaa, kukaan ei sitä voi enää muuttaa. Kukaan ei sitä saa enää takaisin.