<Opening with Naruto's POV>

Optikolla meni pidempään kuin mä luulin. Siellä oli mukava palvelu, töissä oli Jiraya-niminen silmälääkäri, joku yli viiskymppinen mies jo. Vähän outo, mutta mukava ja ties asiansa.
Se katto mun silmät, ja vaikutti vähän hämmentyneeltä. Sille ei onneks tarvinnu paljoo selitellä syitä, kun sanottiin että se on aika ykstyistä.
No me saatiin hyvää informaatiota asiasta, laseja ei tarvinnu onneks vaihtaa. Se ois tullu kalliiks. Mutta se käski käymään toiste, kun lappu otettais kokonaan pois, sillä se sano, että täysi sokeus, joka oli mun toisessa silmässä, ei ollu enää sen alaa.

Kun me oltiin lähdetty sieltä, kello lähenteli jo kuutta. Kaupat menis kiinni tunnin päästä.
Sit mä muistin yhen jutun.
Mä tähyilin ympärilleni, ja huomioin yhden liikkeen. Mä kaivoin lompakon taskustan, ja laskin vähän rahojani. Säästöä oli kertyny muutaman kuukauden ajan millon mistäkin, kyllähän mä sain rahaa vielä ens synttäreihin asti kaupungilta, kun ei vanhempiakaan ollu.

Mä vedin Sasuken siihen liikkeeseen. Se oli kysyny jo kolme kertaa että mitä mulla oli mielessä, mut mä en ollu vastannu.

Se oli kultasepänliike. Mä sanoin, että se oottais hetken siinä ovella.

Mä puhuin liikkeenomistajalle hetken. Mä kysyin, millä hinnalla sai kihlasormuksen tilauksena. Se esitti eri vaihtoehtoja, ja mulla riitti yhteen varat ihan hyvin. Joten jutussa ei kestäny kauan, se sano et sais sen tehtyä iltaan mennessä, ja et me voitais hakea se täältä sillon. Mä maksoin sen jo etukäteen, kiitin ja sanoin turhautuneelle Sasukelle ovella, et me tultais tänne vielä takas seittemältä.

Kysehän oli siinä, että Sasukella ei ollu kihlasormusta, vaikka mulla oli. Joten siinä se idea piili. Mä halusin ite ostaa sen, koska mä tiesin ettei Saske ollu sitä viel ite ostanu.
Me kierrettiin keskustaa ympärikseen tunnin verran, tavattiin jopa Kiba ja Hinata matkan varrella. Ne sano, ettei meinannu millään tunnistaa mua kun mulla oli lasit.

Kun me oltiin taas siinä liikkeessä, niin mä kyselin sormuksesta. Hyvin piti lupauksesta kiinni: kun se ojens sen mulle, niin mä tajusin, että se oli just semmonen mitä mä kuvittelin. Se oli hopeinen, ja siinä oli kultanen viiru keskellä. Ei nyt timantteja, ei niihin mulla ollu rahaa, mutta sisällä oli myös pieni kaiverrus. Sen Sasuke sais lukee ite, ja tulis takuulla pitämään siitä, sen mä tiesin. Ja niin se pitikin.

Se laitto sen vielä rasiaan ja toivotti hymyillen hyvät jatkot. Mä kiitin sydämmeni pohjasta ja lähdin takasin Sasuken luo.

Kun me oltiin taas kotona, me suunnattiin yläkertaan, oikeastaan mä suuntasin ja raahasin Sasuke perässäni.

"Mä en oo varma tykkäätsä tästä, mut ainakin mä toivon niin," mä takeltelin, annoin suukon sille ja ojensin rasian. Se avas sen, ja mäkin näin sen kasvoilta yllätyksen. Sitten se hymyili, ja me suudeltiin pitkään. Kuin unessa, jos sanois.

"Nyt tääkin asia ollaan lopullisesti varmistettu," mä sanoin sille. Sasuke hymähti, ja meiän nenänpäät kosketti toisiaan.

Se tutki sormusta vielä ennen kuin laitto sormeensa, ettien kaiverrusta. Kun se löys sen, nii ilme oli näkemisen arvoinen, kiitollinen.

"Naruto..." se sano hiljaa, hymyillen. Munkin hymy leveni.

<End of Naruto's POV>

<Sasuke's POV>

”Sasukelle, elämäni valolle.”

Se kaiverrus peitti koko sormuksen sisäpuolen. Naruto hymyili ja nojas päätänsä mun olkaan ku mä tutkailin sormusta kaikessa rauhassa. Se oli nätti ja yksinkertainen, ei mikään hienostohely. Mä vedin kuudennelta luokalta nimettömään jämähtäneen luokkasormuksen pois ja laitoin kihlasormuksen tilalle. Mäkin hymyilin.

”Nätti” mä henkäsin hiljaa. Naruto kujerteli ja kiers kätensä mun lantion ympärille hymyillen entistä leveämmin. Mäkin kiersin omat käteni Naruton ympärille ja rutistin sitä hellästi. Naruto alko tärisemään ja se niiskas. Mä rutistin sitä entistä kovemmin hieman yllättyneenä.

”Voi Sasuke... Me ollaan jo niin lähellä sitä kaikkea,” Naruto sano hiljaa ja puristi mun paitaa. Mä hymähdin. Niin, me oltiin jo niin lähellä sitä kaikkea. Ikuista yhdessäoloa, ja kaikkea muuta. Sen sijaan että me oltais erottu isän ansiosta, me lähennyttiin taas entistä enemmän, mikäli se siis enää oli edes mahdollista.

Iltapäivän edetessä pidemmälle me oltiin päätetty Naruton kanssa kattoo joku elokuva, jonka Naruto sai valita. Se oli valkannu yhen komediaromantiikkaleffan joka oli lymynny DVD-hyllystön pölysessä nurkassa jo jonkin aikaa. Sillä aikaa ku mä sammuttelin valoja ja pistin olohuonetta tarpeeks siivoon kuntoon, Naruto tappeli telkkarin kanssa. Mä hymyilin salaa ku Naruto alko ärjymään DVD-soittimelle ja näytti sille jopa loppujen lopuks mahtipontisen ilmeen kanssa keskaria. Siinä vaiheessa multa pääs pieni nauruntyrskähdys ja Naruto käänty kattomaan mua silmät leiskuen.

”Ja mitä SINÄ siinä naurat ku pääset helpommalla vain valoja sammuttelemalla ja potkimalla likaisia sukkiasi sivummalle! Tulisit vaa itte sähläämään tän kanssa senki tekniikan ihmelapsi!”

Mä pyöräytin silmiäni huvittuneena ja astelin hymysuin Naruton luo.

”Tehään sitten näin: sä istut sohvalla sen aikaa ku tämä tekniikan ihmelapsi pistää telkkarin leffankatselukuntoon. Sovittu?”

”Sovittu~! ♥”

<End of Sasuke's POV>

<Naruto's POV>

Mikoto ja Itachiki katto sitä leffaa meiän kanssa jonkun aikaa. Me naurettiin aika paljon sitä katsellessa, ja etenkin Itachi lauko perä perään sarkastisia ja kaksmielisiä kommentteja, niin että mä nauroin keuhkoni tyhjiksi. Oli mukavaa nähdä siitä sellanen puoliki.

Kun se leffa oli loppunu, kello oli jotain puol kymmenen. Kaikki painu ihan normaalisti nukkumaan, ei siinä mitään...

...paitsi kello puol yhen aikaan yöllä.

Mä heräsin hirveeseen janoon. Mä otin lasit pöydältä, puin vähän päälleni ja lähin alakertaan. Oli ihan pimeetä, kuunvalo tais vähän leimuta ikkunasta. Ei ollu niin ahdistava olo, kun näki joitakin piirteitä selkeästi.
Mä menin keittiöön, otin kaapista lasin ja laitoin hanan alle. Mä vein vesilasin keittiön ikkunan vierelle ja kulautin sen kurkkuuni ulos katellen.
Mä näin kadunvarressa jonkun hahmon. Mä vähän hämmennyin eka, ja tunnistin sen sit. Mä kolautin lasin takas pöytään ja katoin uuelleen.

Ei helvetti!

Mä juoksin nopeesti eteiseen, puin takin aukinaisena päälle, vedin kengät jalkaani ja ryntäsin ulos. Kadun kohdalla mä tajusin olleeni oikeassa.

Postilaatikon luona oli lähes sammunu Fugaku. Se oli ihan poissa tästä maailmantilanteesta, örisi jotain. Mä katoin sitä hättäntyneenä ja tajusin että mun ois pakko saada se jotenki sisälle. Ties miten kauan se oli ollu ulkona umpikännissä, enkä mä todellakaan haluais löytää aamulla paleltunutta Uchiha-klaanin edustajaa.

Mä purin huultani ja kävin hetkeks kyyryyn sen viereen. Se oli ihan sekasin, ei tuntunu ees huomaavan mua. Mä huomasin, että sen oikee polvi oli auki ja se vuos verta sekä se oli ruhjeilla, oli kai kaatuillu matkan aikana tai joutunu tappeluun. Tai sit kummatkin. Mun olis pakko auttaa sitä. Mä kiersin sen vasemmän käden niskani yli ja nousin ylös - eikä ollu kovin helppoo raahata sitä sisään, kun se paino niin vitusti, ja tuskin pysty kävelemään ite.

Lopulta, kun mä olin saanu raahattua sen sisälle sohvalle, nii se ei ollu vieläkään ihan kunnossa. Oikeestaan vaikutti lähinnä siltä, että se ois nukahtanu sohvalle. Kukaan muu ei ollu vielä heränny, mutta se ei siinä tilanteessa paljon haitannu.

Mä ajattelin, että nyt kun se oli sisällä turvassa, mä voisin itekkin mennä jo nukkumaan, mutta ei. Mä kuulin kuinka se nous ylös uhkaavasti. Näköjään se oli taas osittain tolkuissaan.

Mä katoin sen menoa hetken. Ei näyttäny kovin lupaavalta, monessa mielessä tarkottaen.

”Uzumaki…” se sano hiukan sammaltaen matalalla äänellä. Se lemahti vielä pahemmin viinalle kun ulkona, ja mä yritin pysyä rauhallisena. Fugakua oli syytä pelätä tossa olotilassa.
Mä olin kävelemässä sen luokse, yrittäen auttaa sen vaikka nukkumaan jos ei muuta, mutta yritys epäonnistu. Mä kerkesin just ja just perääntyä ennen kuin se kerkes huitasta mua nyrkillä.

Hui helvetti.
Sen arviointikyky ja tilanteentaju oli tosissaan heittäny sille hyvästit. Se katteli ympärilleen kuin sokea hiiri ja tuntu sitten huomioivan jalkansa.
Sillon mä tajusin olevani hengenvaarassa.

Pikkasen verta tippu lattialle sen polven ruhjeesta. Se katto mua kuin hullua.

”Uzumaki….!”

Se lähesty mua lähes juosten. Mun ois tehny mieli sanoa ihan mitä tahansa järkevää, mutta tuntu et kurkussa ois ollu pelkkää ilmaa. Koko tilanne oli aivan älytön ja ristiriitanen. Mähän olin yrittäny auttaa!

Mä pakotin itteni liikkeelle ja juoksin seuraavaan huoneeseen. Fugaku seuras mun pahaks onneks perässä. Mulla ei ollu harmainta aavistusta mitä mä voisin tehdä. Jos mä jäisin Fugakun luokse, mä olisin itse vaarassa. Jos mä nyt juoksisin karkuun, mä herättäisin koko talon.

Kumpikaan vaihtoehto ei ollu hyvä, mutta mä valitsin jälkimmäisen. En mä nyt kaikkea itsesuojeluvaistoani ollu menettäny, vaikka monista varmaan tuntu hullulta sekin kun mä oli hakenu Fugakun sisään. Mut se oli ihan eri asia kuin tämä, että Fugaku luuli mun käyneen sen kimppuun.

Mä kiiruhdin nopeasti lähimmän oven luo, avasin sen ja menin sisään ja lukitsin. Mä huohotin hetken ovee vasten, samalla kun Fugaku yritti kännipäissään avata ja hakata sitä.

”Saatanan Uzumaki!” oli yleisin mitä sen suusta kuulu sillä hetkellä. Myös monia muita kirouksia ja litanioita kuulu sen suusta, kun mä puristin polvia rintaani vasten. Mun avunantoyritys oli menny täysin karikoille.

Meni hetki, kun mä tajusin olevani alakerran vessassa. Mä laitoin valot päälle ja mietin. Fugaku hakkas ovea edelleen, joku oli varmasti jo heränny.
Mun ei auttanu kun odottaan, että joko Fugaku rauhottus tai sitten joku tulis rauhottaan sen. Muussa tapauksessa mä viettäisin yön vessassa.


<End of Naruto’s POV>


<Sasuke's POV>

Mä en ollu varma että kuinka paljon kello oli, mut jossain keskiyön vaiheilla nyt kuitenkin, kun mä heräsin älyttömään mekastukseen joka kuulu alakerrasta. Kuulosti siltä et joku hakkas jotaan ovea, ja näinku kuuloani terästin nii ihanku joku ois huutanu apua. Kimeähkö, mut kuitenki poikamainen ääni ei jättäny mulle paljoa arvailun varaa: Naruto.

”SASUKE!”

Yläkerrasta kuulu myös liikehdintää, ja makuuhuonetta vastapäätä sijaitsevassa vierashuoneessa sytty valot. Aukiolevan oven avulla mä pystyin näkemään unisen ja hämmentyneen Itachin, joka nojas ovenkarmeihin ja hiero silmiään roikottaen toisessa kädessään uusia silmälasejaan. Mä nousin mahdollisimman nopeasti sängystä ja kiskasin lattialla lojuvat verkkarit jalkaan. Mä horjuin hieman, olinhan mäkin ihan unenpöpperös vielä. Eka päämäärä oli saavuttaa makuuhuoneen ovi, seuraava taas alakerta. Ihme ois jos en kaatuis portaissa.

”SAATANAN UZUMAKI! KOSKETKIN VIELÄ KERRANKIN SASUKEEN NIIN REVIN SINULTA TOISENKIN SILMÄSI IRTI! KUULITKO KAKARA!? KUULITKO!!?”

Isä karju täyttä päätä alakerrassa, ja pian kuulu räsähdys. Sellanen räsähdys, mikä kuuluu sillonku ovi menee rikki. Samassa kuulu pitkä ja kovaääninen kiljunta, sekä lohduton parkaus.

”ÄLÄ KOSKE MUHUN!”, kuulu Naruton kiljunta. Mä sammalsin niin nopeasti alakertaan ku mahdollista, Itachi oli menny jo edeltä. Ku mä pääsin alakertaan, mä pysähdyin hetkeks. Ihan pelkästään shokista, kai. Vessan ovi oli paskana, sisältä kuulu tappelemisen ääniä. Mä juoksin epävarmana ovelle ja tuijotin näkyä silmät suurina: Naruto pakokauhusena nurkassa, Itachi ja isä tappelemassa kaikin voimin. Naruton poskilla kulki likaset kyynelvanat ja se tuijotti mua silmät suurina.

”Sasuke!”

<End of Sasuke's POV>

<Naruto's POV>

Tää oli taas näitä hetkiä. Hetkiä, jollon mielen valtaa puhdas pelko. Niitä on tapahtunu mulle ja Sasukelle ihan pikkasen liian usein, jos iitä piti alkaa laskemaan. Se ei oo hyväks ihmiselle, mut jokanen kokee niitä joskus.

Yks esimerkki on painajaiset. Tiesittekö, että jos kokisitte painajaisen tosielämässä, te kuolisitte pelkoon? Se ei ole vitsi.

Ja mä, joka nyt pelkäsin Fugakua muutenkin, en tarvinnu enempää siihen että menisin shokkiin nähdessäni sen kun se menettää itsehillintänsä. Mutta ku pitää oviki murskata silmien edessä, kai siitä voi jo odottaa jotain?

Mä huusin Sasuken nimeä. Se tuli mun luokse. Kysy sattuko mitään, olinko mä kunnossa.

Mistä mä tietäisin. Mä vaivuin shokkiin, en tajunnu mistään mitään.

"Herranjumala Naruto! Sä vuodat verta...!"

Mistä? Verta?

Mä katoin aika eksyneesti ympärilleni, kunnes tajusin jotain. Rikkoutuneita puupalasia oli pitkin vessan lattiaan.
Yks niistä oli osunu mun ylävartaloon.

...Aika nätisti.
Haava ei ollu onneks kovin syvä. Puupala oli vaan vetänu rintakehästä alavatsalle mukavan pintahaavan.
Mutta kuten kaikki tietää, ettei muun kropan iho oo yhtä paksua kuin esim. jalkapohjan, nii totta hitossa siitä verta valu. Ja mä säikähin sitä. Ei nyt mikään sairaalakeikan arvoinen näky, mutta riittävä aiheuttamaan pelkoa ja järkytystä. Nostin katseeni takas Fugakuun, joka tappeli kännipäissään Itachin kaa. Näin sitä pelkoa kasvatettiin.
Mun kurkusta ei tullu enää ääntä. Mä näin kaiken liian nopeasti. Mikoto tuli alakertaan ja juoksi mun luokse.

"Naruto-kun."

Mä auoin uutani, mutten osannu sanoo mitään. Miten mä voisin selittää kaiken? Sanomalla, että m kävin hakemassa Fugakun pakkasesta, päästin sen sisään ettei se kuolis pakkaseen? Tuntu, et kaikki suljettiin ympäriltä.

Mä kuulin kaiken kyllä, Fugakun huudot, Mikoton äänen, Sasuken hiukan kiihtyneen hengityksen... mut ne kaikki ikäänkuin vaan kaiku mun päässä. Mä istuin edelleen vessan nurkassa ilman tukea, tuijotin Mikotoa. Sasuke hapuili mun kättä ja Mikoto tuli lähemmäs.
Fugaku oli voitettu, muttei todellakaan rauhotettu. Täysin.

Fugaku huus jotain. Pahasti. Jotain, mikä satutti vitusti, piirty tajuntaan ja repi kuin veitsi.

Mä huomasin itekki sen, kuinka tärisin. Ne sanat, mitä Fugaku mulle huus, sai mut palaaman tähän tilanteeseen. Siihen hetkeen.

Itachi tökkäs Fugakua lujaa jonnekkin hermopisteeseen, varmaan kallonrajaan, ja se tuupertu lattialle Itachin koppaamana. Mikoto tuli mua lähiten nyt, kattoen mua surullisesti. Se kieto kaädet mun ympärille kun mä tärisin holtittomasti.

Kun mä tunsin sen rauhallisen hengityksen hetken kasvoillani ja sitten lähelläni, aistin sen anteekspyytävän eleen ja läsnäolon, mä aloin itkeen. Lähes parkua. Kuin pikkulapsi, joka meinas vahingossa mennä punaisia päin ja joutua auton alle, ja jota äiti tulee sitten lohduttamaan tämän säikähdettyä. Mä rutistin sitä takasin, en tosin kovaa, itkien edelleen. Mua pelotti, mä olin säikähtäny. Pahasti.

Fugakua ei kannattanu siis mun lähelle päästää eikä mua sen lähelle viedä, se oli vissi ja varma. Juuri kun oisin saanu tilaisuuden tehä aselevon sen kaa.

Miks meille aina käy näin, Sasuke?

<End of Naruto's POV>


<Sasuke's POV>

"Naruto..." mä mumisin hiljaa ja otin sen käsivarsilleni. Naruto hengitti raskaasti ja takertu mun paitaan kiinni. Se oli ihan shokissa... Mä nousin varovaisesti ja hoipuin yläkerran vessaan. Mä istutin Naruton vessanpöntölle ja aloin kaivamaan ensiaputarvikkeita kaapista.

"S-sasuke..."

"..Nnh?"

"Miks meille käy aina näin..."

Mä en sanonu mitään, otin vaan siteet, puhdistusaineen ja pumpulin kaapista ja kyykistyin sit Naruton eteen. Mä otin siltä paidan pois ja rupesin puhdistamaan sitä haavaa. Ei se niin pahalta näyttäny mitä luulis. Seuraavaks mä otin sideharson ja aloin kiertämään sitä siihen haavan ympärille. Naruto tuijotti haikeena jalkojansa.

"Mä en vaan tiiä..."

<End of Sasuke's POV>

<Naruto's POV>

Kun Sasuke oli saanu haavan sidottua, jota mä en ollu huomioinu vieläkään, me kuultiin Mikoton varovainen huuto. Se kutsu meitä alakertaan.
Itachi oli painunu jo takas nukkumaan, ja Fugaku oli tuupertunu sohvalle. Siitä se ei nousis koko yönä.
> > > > Mikoto viitto meidät keittiönpöydän ääreen.

"Naruto.. kerro, mitä tapahtui."

Mä selitin niille hiljaa, nojasin kyynärpäälläni pöytään kämmen otsalla. Mä olin jo ihan tässä hetkessä, enkä enää niin peloissani. Tosin se näky vähän ulospäin. Olihan sitä pahempaa kohdattu toisaalta, mutta ehkä me ei vaan oltu enää niin turtuneita kuin joskus vuos pari sitten. Olihan se jo monta kertaa mainittu.
Mä nostin vähän katsettani pöydästä kun Mikoto kysy:

"Onko kaikki hyvin...? Näyt voivan huonosti..."

Mä huokasin vähän ja hiroin otsaani.

"Mua särkee vähän päähän... ja huippaa...." mä mumisin. Sasuke katto huolestuneesti.

"Stressi vain laukeaa... käyn hakemassa vähän särkylääkettä."

Se nous pöydästä ja katos lääkekaapille. Sasuke pysy hiljaa. Kiusallisen hiljaa, oikeastaan. Se näytti mietteliäältä. Mä tuhisin vähän ja hieroin otsaani tuskaisesti. Tuntu kuin päässä ois ollu sisällä sirkkeli.

Mikoto palas, mukanaan pilleri ja vettä. Mä otin ne ja kuuntelin samalla sen puhetta hiljaisena, tuijotellen pöytään. Sasuke taputti mun selkää ja teki siinä samalla pientä silitysliikettä, saaden mun viileän selän lämpenemään pikkuhiljaa. Mä yritin olla ajattelematta äskestä ja sitä mitä Fugaku oli sanonu. Pelottava mies. Ainakin se pelott mua.

"En enää tiedä mitä voin tehdä Fugakun kanssa," se sano huokaisten.

"Mikoto... Fugakuhan oli juonut ja pahasti poissa tolaltaan. Todennäkösesti se ei muista huomenna tästä mitään..." mä mutisin ja hieroin päätäni vieläkin. Mikoto huokas taas.

"Lähdemme Fugakun kanssa ylihuomenna... käykö se teille?"

Mä nyökkäsin, vaikken ees kunnolla kuullu kysymystä. Lääke ei ollu ihan vielä alkanu vaikuttaa. Sasuke murahti jotain, ja Mikoto kysy mitä se sano.

"Isä saa sitten luvan nukkua ulkona," se sano murhaavasti. Mä voihkaisin ja sanoin siihen mutisten, että älä nyt viitti, kun justhan mä hain sen ulkoota. Mikoto naurahti vähäsen, mutta pysy kuitenkin vakavana.

Kun me oltiin menossa takas yläkertaan, Mikoto tuli perässä. Makuuhuoneen oven kohdalla, kun se oli menossa omaan huoneeseensa, se sano hiljaa:

"Naruto-kun... ennen kuin menet... Olen pahoillani siitä mitä Fugaku sanoi sinulle."

Mä olin raukeena lääkkeestä, joten mä en voinu kuin hymyillä typerästi ja vastata käheästi ja hiljaa:

"Ei se mitään... onhan mua ennenkin huoraks haukuttu."

Sen sanottua mä käänsin selkäni sille ja toivotin hyvät yöt. Sängyssä mä kuukahdin Sasuken syliin. Jos nyt yks viikko tai kuukaus sujuis tän jälkeen ilman shokkitilanteita, niin mä olisin ilonen.

<End of Naruto's POV>


<Sasuke's POV>

Aamulla oli melko tokkurainen olo, eikä kyllä ihmekään ku oltiin käyty niin myöhään nukkumaan. Naruto kiemurteli mun sylissä, se oli käpertyny kuin kissa kerälle. Mä silitin hennosti sen hiuksia ja tuijotin ilmeettömänä. Aamuyöllä oli tapahtunu taas jotain sellasta mikä saatto järkyttää Naruton henkistä tilaa. Mä vaan toivoin että se sais hetken olla rauhassa elämän julmuuksilta. Edes hetken.

”Nn... Sasuke...” Naruto nuris ja käänty kasvot muhun päin. Se nukku vielä, tai ainaki sillä oli silmät kiinni. Naruto tarttu mun paidasta kiinni ja puristi tiukasti. Mä siirsin käteni hiuksista sen poskelle ja silitin varovasti. Kaipa se näki taas painajaista. Mä taputin kevyesti Naruton poskea ja se havahtu hereille. Se tuijotti mua hetken kunnes painautu tiukasti mua vasten. Mä silitin sen selkää.

”Paha uni?”

Naruto nyökkäs. Mä huokasin hiljaa. Niin ne teki taas tuloaan.

<End of Sasuke's POV>


********************************************************

Shiroi: *lukee edelleen Sasuken viimeistä POV:ia* *epämääräinen virnistys* Muhaahaaa, Naruto alkaa taas seota... *saa sääliviä/huolestuneita/ja vihaisia katseita (viimeisin itselleen)* Öhh... siis... Voi raukkaa! ^o^'''

Kabi: ... Jätä nyt se Naruto edes hetkeksi rauhaan...