Nimi: Shinmiri Reinbou (sad rainbow/surullinen sateenkaari)
Ikä: 37
Sukupuoli: Nainen
Siviilisääty: Naimaton
Ninjataso: Jounin
Työ/ym: Toimii A-luokan shinobitehtävien suorittajana, ei vakituista 'työtä/ammattia'.
Lemmikki/summoni/bijuu: -
Ammatti: -
Mahdollinen Kekkei Genkai tai erikoiskyky/hyökkäys: -
Ruumiinrakenne: Hintelä
Hiukset: Hapsottavat ja lyhyet, punaiset hiukset.
Silmät: Mustat.
Vaatetus: Normaali jounin-asu.
Luonne: Luonteeltaan on laiska, mutta ajoittain aktiivinen shinobi. Aina mielialasta riippuen on joko hiljainen tai äänekäs. Pyrkii aina noudattamaan shinobilakia, mutta joskus kun on päässyt hieman tahaltaan rikkomaan niitä, pistää tämä sen aina periaatteiden syyksi...
Ihmissuhteet: Erittäin läheinen pikkusisarustensa ja vanhempiensa kanssa, kuten myös muunkin perheen kanssa. Ei omaa kovinkaan monia ystäviä.
Muuta: -

Menneisyys - Shinmiri Reinbou's POV

Vietin lapsuuteni yleisesti ottaen perheeni keskellä. Ystäviä mulla ei paljoa ollut, mutta enpä olisi sellaisia silloin kaivannutkaan. Olin yksi Konohan mustista lampaista, en viihtynyt kenenkään seurassa, en edes sisarusteni.

Kun 8-vuotiaana aloitin opiskeluni Akatemialla, sain huomata että laiskuuteni ja epävarmuuteni takia opettajat myös aliarvioivat suorituksiani. Se ei tuntunut kovin mukavalta - vaikka olinkin laiska ja ''aikaansaamaton'', kyllä mä silti panostin koulukäyntiin, vaikkei sitä aina huomannutkaan.

Myös muut oppilaat irvailivat mulle, tulivat aina sanomaan etten mä osaisi mitään tulevissa pistokokeissa ja sen sellaisissa. Mutta eivätpähän tulleet enää päätänsä aukomaan kun vetelin kokeista aina kymppejä ja ysejä. Se veti myös opettajat hiljaisiksi.

Aikaa kului, oli genin-kokeiden aika. Mun vuoro oli vasta loppupäivästä, mutta mitäs se haittasi, saipahan ainakin nukkua sen hetken kun muut suorittivat koetta.

Näin asiasta toiseen loikkien, mä loppujen lopuksi valmistuin geniniksi. Kun ryhmiä jaettiin, mä sain huomata etten mä päässyt ihan sellaiseen ryhmään kun oisin halunnut. Sensei oli hajamielinen, toinen tiimitovereista aivan pelottavan hyperi ja toinen taas salamyhkäinen, hiljainen. Mä olin siitä väliltä, se oli kai sitä tasausta ryhmissä.

Mä pidän vieläkin yhteyttä mun tiimitovereihin, tosin en niin usein kuin ennen. Se 'hiljainen ja salamyhkäinen' oli ollut jossakin rikollisliigassa (ei Akatsukissa), jonka jäsenet oltiin tapettu jo pari vuotta sitten, mutta se oli kuitenkin päässyt pakoon ja majoittautunut Getsugakureen (Kuukylä). Ja se hyperimpi... Siitä mä en tiennytkään mitään.

Niiden kahden tyypin kanssa mä suurimman osan lapsuudestani hyörinkin geninkokeiden jälkeen. Mä siis suoritin geninkokeen kun olin 12-vuotias. Ja kahden vuoden päästä me valmistauduttiinkin jo chuunineiksi, jolloin meidän tiimi sitten lopulta hajosi. Vanhemmat oli musta ylpeitä, samoin pikkusisarukset. Aina kun mä menin kotiin treenien jälkeen, mun pikkusisko Shitsu tuli mun luo ja kyseli mitä mä olin tehnyt.

Ja, no... Seitsemän vuotta sen jälkeen mulla oli mahdollisuus valmistua jouniniksi, ja mä päätin ottaa mahdollisuuden vastaan. Ja hyvinhän siinä kävi. Kovinkaan moni ei mun lisäksi valmistautunut, heh.

Jos unelmista multa kysyttäisiin, niin voisin sanoa että yksi ehdottomista unelmistani olisi joskus päästä pois Konohasta ja asettautua muualle asumaan. Mutta kaikki mitä minulla on, on Konohassa. Kotini, perheeni, ehkä tuleva urani ANBUssa tai ryhmänvetäjänä. Kaikki se oli täällä. Joskus ehkä oikeasti lähden täältä ja luon sen saman jonnekin muualle... Ehkä.

----------------------------------------------------------------
(KK)

Eli hömhöm... Kiirettä piti tämän kanssa. Olin ihan hiki hatussa ja eilen kun Shiroi-chan kyseli tästä niin olin ihan räjähtämispisteessä (tyyliin: *AAGHRGHRJS!!11111*).

Mielestäni tää oli nyt aika sönkkö... Mutta sen siitä saa. *argh argh argh*

Eli seuraavana olisi vuorossa momo-chan. <:

*argh argh argh menee tekemään kirjaesitelmää* NOOUH!1 ;; ;;