”Repliikki”
’Ajatus’

                                                Toinen luku


Kakashi makasi sängyllään ja katseli kattoon verestävillä silmillään. Hän ei ollut nukkunut koko yönä, vaan hän oli miettinyt päänsä puhki kaikesta mahdollisesta.
’Mitä minä teen?’ tämä kysymys oli pyörinyt Kakashin päässä viimeiset kolme tuntia, mutta vastaus tuntui olevan vieläkin piilossa jossain hyvin syvällä. Niinpä mies päätti kääntää kylkeään ja yrittää saada unenpäästä kiinni.

Maattuaan vielä hetken paikallaan miettien, kun nukkumisestakaan ei tullut mitään, Kakashi nousi ylös ja lähti maleksimaan kohti keittiötä. Matkalla hän ohitti monta valokuvaa, joista suurimmassa osassa Iruka hymyili ystäviensä kanssa. Oli siellä myös muutama kuva Kakashista, kuten esimerkiksi se, missä hän ja Iruka hymyilivät kameralle. Iruka oli päässyt kuvan ottamispäivänä peruskoulusta.

Kakashi laski kätensä kehykselle ja hipaisi puista pintaa sormenpäillään, siirtäen sormensa hitaasti Irukan kasvojen päälle. Hän hymyili yksikseen tutkaillessaan toisen ikuistettua hymyä.
”Miksi minä olen niin typerä? Miksen minä voi tehdä sinua onnelliseksi, Iruka?” hopeahiuksinen mies tuhahti omalle herkkyydelleen ja pyyhkäisi kostunutta silmäkulmaansa. Kai se oli vain myönnettävä; hänestä ja Irukasta ei koskaan voisi tulla mitään.

--------------- Irukaaaaaa------------------

Iruka laahusti pitkin kaupungin pölyistä katua tuijotellen asfaltin rakoillutta pintaa. Ihmisiä oli vähän liikkeellä, ja niinpä brunette sai miettiä rauhassa omaa suhdettaan kahteen nuoreen mieheen.
’Mikä minä oikein olen Kakashille? Joku pikku koira, jota saa käskeä niin paljon kuin huvittaa? ”Et voi mennä vieraalle hiekkalaatikolle” Pah!’ nuorukaisen jalat alkoivat tampata katua yhä kiihtyvällä vauhdilla.
’Genma on sentään mukava’, Irukan vauhti koveni entisestään, kunnes hän huomasi juoksevansa yksin pitkin tyhjää katua, vailla hajuakaan olinpaikastaan.

”Missä minä nyt oikein olen?” brunette huokasi ääneen ja käänteli päätään etsien jotain merkkiä, joka olisi paljastanut paikan nimen. Katseltuaan aikansa vaaleita taloja, jotka hyppivät silmille harvaanasutulla seudulla, Iruka huomasi pienen pojan juoksemassa pihanurmella.
Brunette alkoi kävellä poikaa kohti tämän itsensä sitä huomaamatta.

”Hei!” Iruka huudahti heilauttaen kättään. Hän onnistui vangitsemaan punapäisen pojan huomion, jolloin tämä käänsi päänsä ja hymyili paljastaen suoran hammasrivistön.
”Moii~!” poika sanoi ja hymyili jäänsiniset silmät hehkuen. Iruka ei voinut pidättää hymyään.
”Osaatko sanoa missä minä oikein olen?” brunette kysäisi sen enempää miettimättä, saaden pikkupojan nauramaan.
”Heh, olet minun kotini pihassa”, poika sanoi vielä kikattaen. Iruka punastui ja naurahti hermostuneesti.
”Tarkoitin, että minkä niminen tämä paikka on?” nuorukainen muotoili kysymyksensä uudelleen ja tällä kertaa punapää ei nauranut. Sen sijaan hän osoitti tienviittaa, jossa luki ”Oikotie.”

Iruka tutkaili kylttiä ja muisteli, miten kaukana tämä ”Oikotie” keskustasta sijaitsi.
Aivan kuin poika olisi lukenut hänen ajatuksiaan, ainakin siltä tämän seuraavat sanan kuulostivat.
”Täältä on noin viisi kilsaa keskustaan. Minä olen muuten Gaara”, punapää hymyili taas ja pyyhki ruohoisia käsiään siniseen lyhythihaiseen paitaansa. Iruka tutkaili touhua tajuamatta ensin esittäytyä ollenkaan.

Tuijotettuaan hetken toisiaan, Iruka tajusi viimein avata suunsa.
”Iruka”, hän tyytyi sanomaan ojentaen kätensä pienemmälle.
’Tuntuu oudolta kätellä noin pientä poikaa…’ brunette nieli halunsa nauraa itselleen ja kyyristyi lähemmäs toista. Gaara tuijotti hetken ojennettua kättä, mutta tarttui siihen lopulta vispaten sitä kuin viimeistä päivää. Iruka hymyili ja hetken päästä hän jo lähti kävelemään kaupunkia kohti vilkuttaen hymyilevälle punapäälle, kunnes katosi nurkan taa.




Kaupunkiin viimein päästyään Iruka istahti lähimmälle penkille ja huokaisi. Hän oli kävellyt viiden kilometrin matkan noin tunnissa ja aurinko paistoi jo korkealla taivaalla tehden ilmasta painostavan kuuman.
’Että osaa olla kuuma!’ brunette kiitti kaikkea mahdollista siitä, että oli tajunnut laittaa päälleen vihreän t-paidan, joka roikkui nyt ihanan löysästi hänen päällään, antaen edes jonkinlaista apua kuumuuteen.

Hetken istuttuaan Iruka huomasi tutun hahmon, joka käveli noin kymmenen metrin päässä hänestä. Hymy levisi nuorukaisen kasvoille ja hän nousi mukavasta asennostaan huolimatta ylös.
”Genma!” Iruka huusi ja sai kuin saikin toisen ruskeaverikön huomion. Tämä pysähtyi ja hymyili valloittavasti.
”Moi, Iruka! Mitäs sinä täällä?” Genma sanoi, kun toinen oli päässyt hänen luokseen.
”No, ajattelin haukata vähän happea”, Iruka vastasi hieman vältellen ja raapi arpeaan. Toinen hymyili ymmärtäväisesti.
”Riitelit Hataken kanssa, vai?” Irukan suu loksahti auki. Miten Genma sen tiesi?
”Olenko minä tosiaan noin helposti tulkittava?” brunette mutisi huuliensa välistä hehkeän punan hiipiessä salakavalasti hänen kasvoilleen.
”Haha! No minulle sinä olet kuin avoin kirja, Iru-Chan”, Genma naurahti ja sipaisi pehmeästi hiuskiehkuran Irukan korvan taakse. Liike sai Irukan punastumaan entisestään, kylmien väreiden hiipiessä ikävästi pitkin selkäpiitä auringon kuumasta säteilystä huolimatta.
”Kä-kävelläänkö yhdessä?” brunette änkytti ja Genma tyytyi vain nyökkäämään. Siispä he lähtivät kävelemään eriväristen kauppatalojen ja ravintoloiden ohi hiljaisuuden vallitessa heidän välillään.

”Mikäs nyt?” Genma kysyi, kun huomasi toisen surumielisen ilmeen. Irukalta pääsi huokaus.
”Minä… Kakashi ei haluaisi, että minä liikkuisin sinun kanssasi”, Irukalta pääsi, kun jonkin ajan päästä hän ja Genma päätyivät kuuluisan Ramen-paikan eteen. Toisen kulmat kohosivat kysyvästi, mikä sai Irukan kääntämään katseensa asfalttiin.
”Ei hän.. Suostunut sanomaan miksi”, Iruka sanoi ensin, mutta muisti sitten, että oli itse lähtenyt ovet paukkuen ennen, kuin Kakashi oli edes saanut tilaisuutta selittää. Muisto sai hänet punastumaan.
”Tai siis lähdin ennen, kuin hän selitti”, brunette jatkoi vaisusti ihmismassan liikkuessa hänen ja Genman ympärillä. Kaikilla oli kiire jonnekin, joko syömään tai muuten vaan hengailemaan. Vain he kaksi tuntuivat olevan kuin juuttuneet siihen hetkeen.

Toinen hymyili nuoremman punastukselle.
”No hei, ehkä se maskihemmo on vaan mustasukkainen”, Genma sanoi ja hymyili silmät kiinni. Iruka nosti yllättyneenä päätään ja unohti peittää nolostuneen ilmeensä.
”Mustasukkainen? Kakashi? Miksi ihmeessä?” nuorukainen kysyi kimeämmällä äänellä, kuin hänen oli ollut tarkoitus. Genman silmät avautuivat, mutta hymy ei kaikonnut kasvoilta.
”Etkö sinä ole huomannut? Se tyyppihän tuijottaa sinua ihan lääpällään 24 tuntia päivässä”, kevyt hymy vaihtui vanhemman kasvoilla virneeksi, kun Irukan kasvot lehahtivat tulipunaisiksi.
”E-e-e-eeh? Miten niin muka?!” nuori brunette kiljaisi niin, että muutama vanhempi pariskunta kääntyi katsomaan heitä närkästyneenä.
”No hei, ei se ole tärkeää. Tulisitko muuten minun luokseni?” Genma heilautti kättään jonnekin itäkaupungin suuntaan ja Iruka hymyili.
”Okei, näytä tietä”, nuorempi sanoi ja Genman kasvoille hiipi pirullinen virnistys, jota Iruka ei epäonnekseen huomannut.
’Pian olet minun, Iru-Chan”, ajatuksen kohdetta kylmäsi, mutta hän jatkoi kävelyään toisen miehenalun perässä autuaan tietämättömänä siitä, mitä tulisi tapahtumaan.


---------- Ja sitten taas Kakashin pariin x3---------

”Minne perkeleeseen minä olen sen lehtileikkeen tunkenut?!” sadattelu kuului Kakashin makuuhuoneesta, missä muutama yksinäinen sukka ja kirja levittäytyivät ympäri lattiaa, seuranaan kaikenlaista muuta sälää. Kakashi itse penkoi varmaan kymmenettä laatikkoa, jonka oli haalinut käsiinsä.
”Älä nyt vaan sano, että minä olen polttanut sen..” miehenalku mumisi ja siirtyi penkomaan uutta laatikkoa.

Hetken pengottuaan hänen käsiinsä sattui hieman kellertynyt sanomalehden sivu.
’Jes!’ Tarkistettuaan otsikon Kakashi pystyi viimein huokaisemaan helpotuksesta. Nyt hänellä olisi todiste Genmaa vastaan. Iloisesti hymyillen hän lähti huoneesta, jättäen taakseen sekamelskan, joka ei todellakaan ilahduttaisi Irukaa.
’Toivottavasti ei ole vielä liian myöhäistä’, Kakashi tuumi vetäessään kenkiään jalkoihinsa. Lopulta hän nappasi sanomalehtijutun ja lähti nopeasti ulos, kuumaan kesäpäivään.


---------------- Genma ja Iruka puuhailee:----------------


Iruka istui kahdenistuttavalla sohvalla pienessä yksiössä, joka sijaitsi aika lähellä kauppoja. Viereiset asunnot olivat Genman mukaan tyhjiä, koska seutu oli aika rauhatonta. Genmaa itseään tämä ei haitannut, mutta vanhempi väki pysytteli suosiolla poissa näiltä nurkilta.
”Otatko voileivän?” vanhempi kysyi tultuaan takaisin keittiöstä, jonne hän oli kadonnut kymmenisen minuuttia sitten. Iruka hymyili ja otti tarjottimelta yhden tonnikalamajoneesi-leivän, joka tuoksui vastustamattoman hyvältä.

”Mm, olet tosi hyvä tekemään voileipiä”, brunette kehaisi toiselle paremman puheenaiheen puutteessa, saaden Genman hymyilemään.
”No, ei se mikään gourmet-ateria ole, mutta hyvä kun kelpaa”, Iruka naurahti toisen puheille ja haukkasi toisen palan leivästään.
”Teevesi kiehuu, pitää mennä”, keittiöstä kuului vaimeaa vihellystä, joten Genma nousi ja lähti takaisin pienikokoiseen keittiöönsä.

Iruka käytti hetken hyväkseen ja katseli ympärilleen. Olohuoneessa oli tummansinisen sohvan lisäksi pari tummaa puutuolia, jotka oli laitettu vihreän seinän viereen. Seinälle oli ripustettu muutama valokuva, jotka esittivät ilmeisesti Genmalle tuttuja ihmisiä.

Pieneen huoneeseen mahtui myös telkkari, joka lepäsi tummanpuhuvan lipaston päällä. Lattialla oli sininen kokolattiamatto, joka oli hiukan rispaantunut, mutta sopi oivallisesti asunnon synkkään sisutukseen.

Yhdessä nurkassa oli tosin vaalea kirjahylly, jossa oli muutama koulukirja. Irukan huomio kiinnittyi pahvilaatikkoon, joka oli yksinään hyllyn päällä. Brunette nousi sohvalta ja jätti tonnikalaleivän loput lasiselle sohvapöydälle.

Saavuttuaan kirjahyllyn luo Iruka kurottautui ottamaan laatikon. Keittiöstä kuului armotonta sadattelua, mistä nuorukainen päätteli, että Genma ei palaisi vielä hetkeen.
Laatikko käsissään brunette istuutui matolle.
’Tämä on väärin’, Irukan oli turha edes yrittää estää itseään, sillä hän oli toivottoman utelias kaiken uuden suhteen.
Niinpä hän aukaisi laatikon kannen paljastaen aimo kasan vanhoja lehtileikkeitä. Iruka otti päällimmäisen käteensä ja luki otsikon.
”Nuori koulupoika murhasi tyttöystävänsä”, bruneten silmät suurentuivat, kun totuus valkeni hänelle.
”Kakashi ei halunnut, että minä tapaan Genmaa, koska…” Iruka ajatteli ääneen.
”Koska minä olen murhaaja”, nuorukainen säpsähti, kun käsi tarttui häntä olkapäästä ja riuhtaisi pystyyn. Ei kulunut hetkeäkään, kun Iruka huomasi jo tuijottavansa suoraan Genman vihaisiin silmiin.
”Tuota laatikkoa sinun ei olisi koskaan pitänyt avata, Iru-Chan”, toisen jäätävä ääni porautui nuoremman tajuntaan, aiheuttaen siellä pakokauhua. (ja nyt kukaan ei kuvittele chibi-Irukoita juoksemassa ympäriinsä huutaen ”panic, panic!”)

”Ge-Genma, puhutaan”, Iruka yritti pysyä rauhallisena, mutta kimeä ääni kavalsi hänet heti. Vanhempi hymyili pirullisesti ja silitti vapaalla kädellään bruneten poskea.
”Sinä olet suloinen. Suunnittelin hoitelevani sinut myöhemmin, mutta nyt kun tiedät salaisuuteni…” Genma kumartui lähemmäs Irukaa, jonka selän takana oli kirjahylly, joten perääntyminen ei onnistunut.
Kylmät huulet kohtasivat lämpimät huulet, sulkien ne väkivaltaiseen suudelmaan. Irukan silmät laajenivat, kun Genman sormet tarrautuivat kiinni hänen niskaansa. Bruneten suu avautui kivunhuutoon, mutta sisään tunkeutuva kieli piti sanat toisen sisällä.

Genma pyöräytti Irukan nopeasti ympäri rikkoen suudelman. Nopealla kädenliikkeellä hän sai tönäistyä nuoremman sohvalle, mihin tämä kaatui älähtäen kivusta. Kyynärpäätä kivisti, mutta se ei ollut Irukan suurin huolenaihe sillä hetkellä. Genma oli nimittäin kerinnyt sohvan luo ja istahti nyt toisen mahan päälle hajareisin, lukiten samalla tämän kädet vasten sohvaa omalla kädellään.
Vanhempi kumartui näykkimään Irukan kaulaa, jättäen jälkeensä punertavia jälkiä.

”Genma, lopeta!” kyyneleet nousivat bruneten silmiin, tämän kiemurrellessa toisen alla, tuloksetta.
”Shh.. Ole kunnolla, niin lupaan, että kuolemasi on nopea”, toinen murahti ja otti vapaan kätensä käyttöön, hivellen sillä Irukan kylkiä paidan alla, nostaen sen helmaa koko ajan ylemmäs. Nuoremman kasvot punehtuivat ja hänen huuliltaan pääsi lyhyt huokaus. Genma virnisti vasten Irukan ruskettunutta kaulaa.
”Tiesinhän, että nauttisit tästä”, hän kuiskasi samalla, kun siirtyi hivelemään toisen rintakehää. Irukan silmät pyöristyivät, kun käsi laskeutui aina vain alemmas kohti yksityisiä alueita.

”Älä! Nyt oikeasti lopetat!” brunette huusi ja yritti pyöräyttää kätensä vapaiksi, onnistumatta.
Pirullinen nauru kaikui asunnossa, kun Genma nosti päänsä.
”Älä luulekaan”, hän murahti virnistäen ja alkoi avata Irukan housunnappia.

Pelko tulevasta lamautti Irukan, hän ei pystynyt liikkumaan, vaikka Genma oli jo päästänyt hänen kätensä vapaaksi otteestaan.
’Kaikki on mennyttä, nyt sinä tulet raiskatuksi ja kuolet!’, nuorukaisen ajatukset pyörivät ympyrää, kuin ilkkuen hänelle.
”EI!” Iruka yritti taistella vastaan viimeisillä voimillaan, mutta Genma oli jo saanut hänen housunsa pois.
”Oi, kyllä”, vanhempi virnisti pirullisesti ja valmistautui ottamaan omat housunsa pois. Silloin Iruka huomasi kyyneleisillä silmillään teekannun, joka lojui unohdettuna sohvapöydällä. Genma oli kai jättänyt sen siihen, kun oli tullut keittiöstä.

Iruka kurottautui kohti kannua huomaamattomasti samalla, kun Genma siveli hänen ihoaan toisella kädellään.
’Jes!’ brunette nappasi kannun ja paiskasi sen sisällön suoraan vanhemman nivusiin. Tämä ulvahti ja kaatui lattialle. Iruka nappasi housunsa ja juoksi ovesta ulos.
”Vielä minä sinut hoitelen!” Genma huusi, mutta Iruka oli jo kaukana, vetäen housuja jalkaansa.




Vähän matkan päässä hän uskaltautui pysähtymään ja veti housut lopullisesti jalkaansa. Onneksi kadulla ei ollut tullut ketään vastaan. Genmakaan ei ollut lähtenyt Irukan perään. Sydän jyskyttäen Iruka nojasi vaaleaan verkkoaitaan pimenevässä illassa. Painajainen oli tältä osin ohi

---------------------------------------------------------------------------------

Tässähän tämä XD kommenttia, kommenttia<3