Art and Artifice

- 7 -

Kun Naruton opas ohjasi heidät pieneen kahvilaan aivan kampuksen lähellä, ensimmäinen asia jonka hän kysyi blondilta oli mitä tämä haluaisi tilata. Naruto oli jättänyt lounaan väliin, joten hän päätti ottaa kahvinsa kanssa voileivän. Itachi maksoi heidän molempien puolesta, piittaamatta Naruton protestista. Itachin seuraava kysymys tuli kun ruoat oli jo tarjoiltu.

"Miksi ystäväsi kutsui sinua Kyuubiksi? Se on aika outo ollakseen lempinimi."

"Aa, tyypit töissä aloittivat sen. Se johtuu tatuoinnistani."

"Oh?" Itachin kiinnostus heräsi.

"Työskentelen Shurikenin tatuointi- ja lävistysstudiolla. He olivat niin innoissaan hankkimastani tatuoinnista, että he tavallaan nimesivät minut sen mukaan." Naruto naurahti. "Luulen että se on aika sopivaa, sillä en suunnitellut hankkivani enää toista tatuointia. Se sotkisi jo nyt olevan taiteen. Vähempi on enemmän, ymmärräthän?"

"Onko sillä sattumoisin mitään tekemistä demoniketusta kertovan legendan kanssa?"

"Kyllä. Se taru inspiroi minua. Minulla on yhdeksän punaista häntää, jotka kiertyvät ruumiini ympärille." Itachi oli yllättynyt.

"Etkö sinä sanonut, että vähemmän on enemmän? Tuo ei erityisemmin kuulosta pieneltä tai vähältä sen puoleen minulle." Itachi sanoi leikkisällä äänensävyllä.

"Yhtä lailla syy lopettaa tähän.", blondi kohautti olkiaan hymyillen hieman. Itachi oli utelias näkemään tämän tatuoinnin. Hän halusi myös kysyä arvista pojan poskissa, mutta hän ei halunnut tungetella. Sen sijaan hän päätti kysyä, miten Naruto tunsi Sasuken.

"Käymme samaa lukiota, tietenkin.", Naruto aloitti. "Voisi sanoa että hänellä on ollut aika suuri vaikutus elämääni näinä kolmena vuotena, minkä aikan olen asunut täällä."

"Voi sanoa, että hän on tainnut tehdä aika suuren vaikutuksen sinuun. Uskon että suurin osa ihmisistä pitää häntä paskiaisena, vaikka ei näytäkään sitä, mutta sinä vaikutit olevan aika vahvasti sitä mieltä. En voi muuta kuin olla utelias, mikä sai sinut vihaamaan häntä niin."

"Totta puhuen, hän on ottanut tehtäväkseen pilata lähes jokainen päiväni koulussa. Hän oli ja on kamala, heti ensimmäisestä päivästä lähtien.", Naruton kasvot menettivät hymynsä ja Itachi huomasi olevansa epätavallisen vihainen veljelleen tämän aiheuttamasta kärsineestä ilmeestä. Naruto oli lakannut syömästä ja siveli hajamielisesti arpiaan vasemmassa poskessa.

"Kun ensimmäisen kerran astuin sisään siihen kouluun kymmenellä luokalla, nämä arvet olivat tuoreita. En halunnut kenenkään näkevän niitä, joten piilotin kasvoni hupun alle jatkuvasti. Olin aivan liian ujo jutellakseni kenellekään. Kai minä vaikutin oudolta ja hermostuneelta.... pelokkaalta, täydelliseltä uhrilta. Sasuke alkoi samantien ahdistella minua. Ajattelin, että ehkä jos jättäisin hänet huomioimatta, hän jättäisi minut ajallaan rauhaan, mutta vaikka en ole koskaan reagoinut mihinkään, hän on silti nämä kolme vuotta myöhemmin.... sama katala pikku sadisti." Viimeinen osa mutistiin samalla henkeä vetäen, mutta Itachi kuuli sen ja virnisti.

"Käytätkö edelleen huppua?"

"Kyllä, ellen ole taideluokissa. Olen päässyt arpien yli, mutta tunnen silti tarvetta piiloutua. En tunne oloani varmaksi muiden opiskelijoiden seurassa. Ehkä totuin vain liiaksi piilotteluun päästääkseni siitä irti."

"En huolehtisi arvista," sanoi Itachi. "Ne eivät halvenna ulkonäköäsi lainkaan.". Hän katseli blondia hyväksyvästi ja Naruto tunsi punastuksen hiipivän kasvoilleen. Sisäisesti hän kirosi verenkulkunsa olematonta kontrollia.

"En huolehdi niistä enää!", hän vakuutti nopeasti. "Annoin jopa Inon ottaa kuvia itsestäni!" Tässä vaiheessa Itachi, joka oli nauttinut siitä kuinka selvästi poika oli hämmentynyt, nosti päätään.

"Ino?" Ääni oli hiljainen ja tavallinen, mutta hänen silmänsä olivat lujat.

"Yep. Hän on yksi ystäväni kuvataiteen kurssilta. Hän haluaa pyrkiä kouluun joka opettaa filmausta ja valokuvausta pääsääntöisesti ja hän pyysi minua auttamaan yhdessä sarjassa Port-foliota varten. Se oli oikeastaan aika kivaa! Olen varma että hän pääsee sisään. He olisivat hulluja jos eivät ottaisi häntä!"

"Tämä kuulostaa tutulta.." Itachi kiusasi rentouduttuaan.

"Aah... Hehe." Naruto hymyili lammasmaisesti ja Itachi sääli tätä, ja kysyi Inon ideasta sarjaansa. Naruton helpotuksen huokaus oli vain puoliksi ivallinen. Sitten hän selitti iloisesti kuvista, vitsaillen siitä kuinka naurettavaksi hän oli tuntenut itsensä ja kuinka huolestunut hän oli ollut aluksi, kun hän oli ajatellut näyttävänsä aivan alusvaatemallilta. Hän huomasi että Itachille oli hyvin helppo puhua.

Yleensä Naruto oli paljon varautuneempin tuntemattoman ihmisen seurassa, jopa Haku ja tyypit Shrikenilta olivat ottaneet aikansa tottua. Hän pohti että tarkoittiko tämä sitä että hänestä oli tulossa parempi, vai oliko se vain Itachi. Rehellisesti sanoen vanhemmalle pojalle oli mukavaa jutella. Hänen mielenkiintonsa oli aitoa ja samalla Naruto ei tuntenut olevansa lainkaan ahdistunut. Keskustelu jatkui helposti, aika lentäen heidän huomaamattaan. He olivat jopa huomanneet jakavansa yhteisen rakkauden souliin ja bluesiin.
Keskustelu heidän omasta tekemästä taiteesta oli johtanut aiheen tatuointeihin joita Naruto oli suunnitellut ja Itachi kysyi kuinka kauan tämä oli työskennellyt Shurikenilla.

"Neljätoistavuotiaasta lähtien. He ottivat minut oppilaaksii kun aloitin lukion.", Naruto vastasi. Itachi oli yllättynyt, että hänen annettiin työskennellä tatuointistudiolla kaikista paikoista ja niin nuorella iällä. Naruto kertoi että hänellä ei ollut vanhempia joilta kysyä ja että hänen sallittiin lähteä orpokodista vasta muutama vuosi sitten. Itachin kulmat kurtistuivat ja Naruto saattoi melkein kuulla Itachin mielen laskevan yhteen kaksi ja kaksi.

"Tiedän mitä ajattelet," hän huokaisi "ja se on enemmän kuin sattumaa. Viimeinen 'huoltajani' oli se joka antoi minulle nämä arvet."

"Ah.", oli ainoa vastaus, kun Itachi päätti olla nostamatta asiaa esille sen kummemmin, seuralaisensa suureksi helpotukseksi. Aihe vaihtui sulavasti ja blondin mieliala oli parempi hetken jälkeen kun hän kuunteli Itachin kertovan tarinoita veljensä nolostuttavimmista hetkistä. Itachi nojasi taaksepäin tuolillaan ja katsoi nuoremman pojan nauravan sydämellisesti. Narutolla oli upea nauru, hän päätti. Maan päällä ei varmasti ollut iloisempaa ääntä kuin se, ainakaan ei tällä mantereella.

"Veljeni on todellinen idiootti.", hän ajatteli ääneen.

"Eh?" Näky blondin suloisesti taivutetusta päästä sai hänet naurahtamaan matalasti.

"Jos hän olisi yrittänyt tutustua sinuun ennen kuin aloitti mitään muuta, hän olisi luultavasti jo pyytänyt sinua ulos."

"Eh? Sasuke? Ei ikinä!" Naruto katsoi silmät selällään toista, mutta Itachi vain korotti toista kulmaansa.

"Miksi sinä niin ajattelisit?" blondi muodosti kysymyksensä uudelleen.

"Vaikka olemmekin niin erilaiset, niin minulla ja veljelläni on samanlainen maku."

Naruto räpäytti silmiään ja kelasi sanat uudelleen päässään, ennen kuin tajusi asian sisällön. Seuraavassa hetkessä hän jo punasteli, jälleen. Vaaleanpunainen kullalla oli erittäin miellyttävä yhdistelmä, Itachi pohdiskeli. Kun taas useimmat ihmiset olisivat kuvailleen sitä sanoin 'punastuen kuin auringonasku'. Hän huomasi haluavansa maalata sen hetken, mikä oli outoa sillä Itachi ei ollut maalannut vähään aikaan. Itachi oli jo jonkin aikaa keskittynyt veistoon. Hän piti sen käsin tehtävästä osasta. Ehkä Naruton jutustelu maalauksesta oli tuonut sen hänen mieleensä.

Hetkeä myöhemmin Naruto huomasi kuinka kauan he olivat istuneet kahvilassa ja sanoi Itachille, että hänen olisi parasta lähteä keretäkseen bussiin. Hän ei haluaisi myöhästyä siitä. Itachi huojensi blondia luvaten huolehtivansa että jos niin sattuisi käymään, hän varmistaisi että blondista pidettäisiin huolta. Loppujen lopuksihan se oli Itachin vika. Kaksikko vaihtoi puhelinnumeroja ja Itachi kertoi Narutolle käyvänsä viikonloppuisin kotona ja että seuraavalla kerralla vieraillessaan hän tapaisi blondin mielellään ja kenties katselisi joitakin 'uskomattoman lahjakkaita' töitä, joita tämän ystävä oli niin kehunut. Itachi toivotti Narutolle onnea hakemuksensa kanssa ja viimein käden heilautuksella he erosivat.

Naruto juuri ja juuri kerkesi bussiinsa. Siinä ei ollut montaa matkustajaa hänen lisäkseen ja hän löysi itsensä kohtalaisen hylätyltä alueelta bussin keskiosissa. Hän asettui paikalle, kuunnellen kuulokkeista Amos Leetä, mikä oli erinomaista torkahteluun. Hän valmistautui nukkumaan pitkän matkansa, mieli käyden läpi kuvia hymyilevistä tummista silmistä.
__________________________________________________________________

A/N: Kiitos kaikille ihanille lukijoille, jotka muistavat miua aina välillä pikku kommalla. Ja kiitokseksi siitä, tämä ja seuraava kappale tulevat pikavauhdilla.