Ino käveli kohti suurta taloa. Siinä talossa asui Kiba, jonka äiti ja isosisko olivat lähteneet lomareissulle, joten siellä ei olisi ketään kotona. Hän tiesi ettei kukaan osaisi aavistaa että heillä olisi minkäänlaista suhdetta. Hän ei halunnut, että kukaan saisi tietää, että hän ja Kiba seurustelevat, joten hän yritti liikkua hiljaa ja piilossa tutuilta.

     Kun hän lopulta saapui ovelle, hän koputti kovaa ja jäi odottamaan. Kiba tuli avaamaan pian, ja huomatessaan kuka ovella oli, kiskaisi Inon nopeasti sisälle ja halasi tätä sitten lujasti. Ino vastasi halaukseen ja suukotti Kiban hiuksia. He menivät keittiöön, missä Kiballa oli kahvi jo valmiina. Kiba laittoi heille molemmille kuppiin kahvia, ja antoi Inolle omansa ja hörppäsi omasta mukistaan istuessaan alas.
– Näkikö kukaan sinua?, Kiba kysyi huolestuneena.
– Ei, pidin huolta siitä, Ino sanoi, huokaisi ja hörppäsi kahviaan.
– Hyvä! Voi että kuinka rakastankaan sinua!, Kiba sanoi ja suuteli Inoa, joka vastasi suudelmaan. Suutelu muuttui yhä intohimoisemmaksi, ja he kaatuivat penkillä ja makasivat sitten maassa, Ino alla ja Kiba päällä. Kiba virnuili ja kysyi:
– Pidetäänkö hiukan hauskaa, kun olemme täällä kahdestaan?
– Miksi ei?, Ino sanoi ja virnisti hänkin.

     Kohta he olivatkin jo Kiban huoneessa maaten Kiban petillä. Kiba suuteli Inoa ja riisui tämän paidan hiljalleen. Hän hiveli Inon vatsaa ja suuteli Inoa suulle. Mutta heidän puuhansa keskeytti oven kolahdus kun joku tuli kotiin.
– Kiba, oletko kotona? Palasimme hiukan ajoissa lomareissulta!, kuului Kiban äidin, Tsumen ääni eteisestä.
– Voi hemmetti, he ovat jo kotona! Sinun täytyy lähteä!, Kiba kuiskasi hiljaa.
– Kotona ollaan äiti, tulen kohta sinne!, Kiba huusi samalla kun Ino puki paitansa takaisin.
– Onneksi asun alakerrassa, mene ikkunasta ulos ja lähde kotiin, äkkiä! He eivät saa huomata sinua!, Kiba sanoi ja aukaisi ikkunan. Ino loikkasi äkkiä ikkunasta ulos ja juoksi nopeasti poispäin. Kiba lähti huoneestaan ja juoksi eteiseen äitiään vastaan.
– Miten te näin aikaisin kotiin tulitte?, Kiba kysyi äidiltään.
– Tuli tylsää, ja miten minusta tuntuu että petyit kun tulimmekin jo kotiin? Tsume sanoi ja iski silmää Kiballe. Kiba halasi äitiään lujasti ja sanoi:
– Ei, en pettynyt, minä vain… yllätyin.
– Selvä sitten, menen purkamaan laukut.

     Tällä välin Ino oli juuri päässyt noin 200 metrin päähän Kiban talolta. Hän hidasti kävelyvauhtiin ja käveli rauhallisesti kotiaan kohti. Kotona hän huusi pikaisesti äidilleen ”Olen kotona” ja juoksi huoneeseensa. Hän lähetti Kiballe tekstiviestin: ”Kaikki okei? Olen kotona juuri nyt.” Sitten hän otti MP3- soittimensa esille ja laittoi sen päälle. Hän piti puhelintaan koko ajan kädessä odottaen vastausta. Kohta puhelin piippasikin viestin merkiksi. ”Kaikki on okei. He tulivat lomalta aiemmin, kun oli tarkoitus. Huomisen olen varmasti yksin, sillä äiti ja sisko harjoittelevat koko päivän metsässä. Pääsetkö tulemaan?” Ino huokaisi helpotuksesta ja kirjoitti Kiballe: ”Ainahan minulla on sinulle aikaa <3 Rakastan sinua, nähdään huomenna!”. Ino katsoi kelloa, ja se oli jo puoli yhdeksän. Hän meni syömään ja palasi huoneeseensa. Hänelle oli tullut viesti: ”Rakastan sinua myös, haleja ja suukkoja!” Ino hymyili ja nukahti sängylleen hymy huulillaan.

     Aamulla Kiba heräsi kymmeneltä kun tekstiviesti saapui. ”Huomenta rakas, oletko jo hereillä? En kai herättänyt? Joko teille voi tulla?” Kiba hymyili Inon viestille ja kirjoitti vastauksen: ”Et herättänyt, ja voit tulla, äiti ja sisko ovat lähteneet jo kahdeksan aikaan. :3” Lähetettyään viestin hän raahautui keittiöön ja otti kahvia jota äiti oli jättänyt hänelle. Hän joi kahvin ja söi yhden makkaravoileivän. Ovelle koputti joku. Hän meni ovelle ja katsoi ovisilmästä: se oli Ino. Kiba avasi oven ja rutisti Inoa.
– Öh, Kiba… Miksi olet pelkät kalsarit päälläsi?, Ino kysyi punastuen.
– En ole vielä pukeutunut. Tulehan sisään, ja odota siinä, puen vaatteet päälle, Kiba sanoi ja juoksi huonettaan kohti. Ino tuli sisälle ja veti oven kiinni. Hän otti kenkänsä pois ja meni keittiöön istumaan. Akamaru tepsutti sisään ja nuuski Inon jalkoja.
– Hei Akamaru, emme nähneet eilen, Ino sanoi ja rapsutti Akamarua korvan takaa. Akamaru nuolaisi Inon kättä ja lähti sitten. Kiba tuli jonkin ajan päästä vaatteet päällä. Hän kaatoi Inollekkin kahvia ja istui pöydän ääreen.
– Katsotaanko eräs leffa? Vuokrasin sen eilen, Kiba sanoi.
– Kunhan se on romanttinen, Ino sanoi ja suuteli Kibaa.
– Siirappisempaa et ole nähnytkään, Kiba sanoi ja iski silmää.

     Kun elokuva päättyi, he kaksi olivat jo unohtaneet sen. He makasivat peiton alla, Kiban sängyllä, missä he vielä tunti sitten olivat istuneet käsi kädessä katsoen elokuvaa. He riehuivat ja muhinoivat siellä, kunnes nukahtivat ilman vaatteita. Illalla, kun Tsume tuli kotiin, hän katsoi Kiban huoneeseen, ja huomasi tämän kaksikon. Hän kirjoitti lyhyen kirjeen, viikkasi rakastavaisten vaatteet ja meni sitten itsekin nukkumaan.

Aamulla kun Ino heräsi, hän huomasi olevansa ilman vaatteita, Kiban syleilyssä. Hän huomasi heidän vaatteidensa olevan nurkassa viikattuna. Hän puki vaatteet päälleen, ja huomasi kirjeen. Hän otti sen käteensä. ”Vai tällaistä touhua selkäni takana… Puhutaan tästä aamulla -Tsume”. Inon silmät levisivät ja hän tönäisi Kibaa.
– Mitä nyt, Ino, Kiba sanoi hieroen silmiään.
– Lue!, Ino ojensi lappua Kiballe. Kiba luki sen ja hänen suunsa loksahti auki.
– Voi ei…, Kiba voihkaisi ja puki vaatteet päälleen.

Myöhemmin Kiba ja Ino istuivat Tsumea vastapäätä pöydän ääressä. He olivat juuri selittäneet kaiken aina siitä hetkestä asti kun he tapasivat ensimmäisen kerran aina eiliseen iltaan asti. Tsume katsoi heitä yllättyneenä ja ehkä hiukan huvittuneena.
- Olette tekin kaksi kyllä aikamoisia. Ja olette vasta 16, ja silti eilisiltainen tapahtui. Toivotaan ettei tästä seuraa mitään vakavaa, Tsume sanoi.
- No, niin… Mutta tapahtunutta ei voi muuttaa…, Kiba sanoi punaisena kuin tomaatti. Ino, joka oli yhtä punainen, nyökytteli vieressä.
- Öh, minä taidankin lähteä kotiin…, Ino sanoi ja nousi ylös. Kiba saattoi hänet ovelle.
- Kerrotko äidillesi meistä?, Kiba kysyi.
- Kaiketi minun täytyy, Ino sanoi.
- Heippa rakas!, Kiba sanoi.
- Heippa kultaseni! Ino sanoi ja lähti.


---------------------2 kuukautta myöhemmin-------------------

Ino soitti Kiballe eräänä päivänä. Kiba vastasi puhelimeen:
”Hei Ino-kulta, mikä hätänä?”
”Minä… Minä… olen…”
”Niin?”
”Olen raskaana”
”Mitä?!”


-----

Tähän se päätty. Vähän tyhmään kohtaan jäi, mutta yrittäkää kestää ;D