'päläpölö'= ajatus
"päläpölö"= puhetta

------

Kun ukkonen jyrähti ensimmäisen kerran, Sasori heräsi. Verhojen takana välähti salama. Hän työnsi peiton sivuun ja meni sulkemaan ikkunan, joka oli lentänyt auki ja heilui tuulessa kuin lasinen siipi. Sasori veti ikkunan kiinni.

Temppu vaati voimia, ja sade kasteli hänet läpimäräksi. Jääkylmä vesi nipisteli kasvoja ja käsivarsia. Hän jätti ikkunan vähän raolleen, koska halusi kuunnella myrskyn outoa ja kiivasta sointia. Salamaniskujen symbaalit säestivät ukkosen kumeita rumpuja.

Deidara veteli sikeitä sängyn toisella puolella. Hän nukkui suu auki, ja toinen käsi retkotti rennosti sängynreunan yli. Miten ihmeessä Deidara ei herännyt? Hän oli kai rättiväsynyt pelattuaan Tobin kanssa koko eilisen illan pleikkarilla.

Sasori katsoi ulos. Tälläisenä yönä ei näkynyt ihmisiä kadulla. Sasori ajatteli Deidaran rakkaudentunnustusta pari kuukautta sitten. Silloin oli kaunis talvipäivä, ja Tobi oli sen jälkeen haudannut Deidaran lumeen mustasukkaisuudesta. Häilyväisen valokeilan avulla saattoi erottaa punapään hymyilevän vienosti.

Talon yllä välähti monihaarainen salama, ja heti perään jyrähti kovaa. Sasori kavahti taaksepäin ja törmäsi Deidaran puolelle. Deidara rypisti otsaansa, havahtui ja jäi toljottamaan pariaan hämmentyneen ja harmistuneen näköisenä. Kohta Deidara tajusi olevansa hereillä.

”Sinä olet ihan märkä, un,” Deidara sai sanotuksi haukottelujensa välistä.
Sasori tajusi valuttavansa vettä Deidaran peitolle. Blondi hieroi vielä unihiekkaa silmistä, kun uusi salama valaisi taivaan.
”Eikö olekin hienoa?” Sasori virnisti.
Deidara nyökkäsi vaistomaisesti. Hän ei ole koskaan pitänyt ukkosista saati sitten rajuilmoista. Ei kyllä kovin monikaan.

Salamoita ei enää näkynyt. Silloin tällöin jyrähteli, ja ne hiljenivät hiljenemistään. Kohta oli kuolemanhiljaista. Lattia narahteli, kun Deidara laski jalan kylmälle lattialle. Sasori nuolaisi huuliaan, ja nosti peiton yllensä. Oli päässyt valahtamaan sängyn reunoille.
Deidara laahusti ja avasi vessan oven sekä meni sisälle. Valo tulvi oven alta, ja veden lorina kuului. Punatukka myhäili, ja veti peiton päänsä ylitse.

Kohta ovi kävi, ja Sasori kuuli, kuinka Deidara käveli punkkaansa kohti, mutta sitten rysähti. "Aijauts! Kuka jätti housunsa tähän??" kuului heikko vaikerrus.
Sasori nousi istumaan, ja tuijotti maassa lojuvaa ruumista. Ei sentään. Deidara koetti nostaa toisen jalkansa pystyyn, mutta se oli sotkeutunut housuihin, joten yritys tyssäsi siihen.
Sasori huoahti. 'Kuinka tuo pommittaja voi olla noin kömpelö..?'

Deidara ärähti, ja sai ihmeellisen solmun auki. Ja hyppäsikin oitis sänkyyn, eikä vaivautunut siirtämään housuja pois. Sasori katsoi Deidaran vaaleita hiuksia. Ne liikkuvat joka hengityksen tahdissa.
”Deidara”, Sasori sanoi äkkiä. ”Makaa minun kanssani.”
Hiljaisuus. Vaimea yskäisy. Narahdus.

”Mi-mi-mitä?” Deidara änkytti. Hän kääntyi nähdäkseen Sasorin.
”Makaa minun kanssani. Nyt.”
”Sasori..hei, älä viitsi tuollaisia...Rakastan sinua, mutta ei sen pidä näin mennä.."
”Minä tiedän.. en ajatellut, että- minä en elä enää kauaa. Haluan tuntea kaiken, kun vielä voin-”

”Odota, Sasori. Miten niin et elä enää kauan?” Deidara nousi istumaan. Sasori katsoi toisaalle, niin synkän näköisenä. Yhtä synkkänä kuin ikkunasta sisään kantautuva pimeys.

Deidara puristi Sasorin kättä kuumeisina. Blondi katsoi Sasoria taivaansinisillä silmillään. Sasori näki niissä piilevää poissaoloa, kuin osa Sasorista olisi hävinnyt. Deidara päästi irti Sasorista, ja sanoi:
”En mä voi, un. Se olis melkein kuin...sä raiskaisit minut... Sasori, en halua tehdä tätä näin,un.”

Sasori avasi jo pyjamansa nappeja, nyt paita roikkui avoimena.
”Sasori-danna, älä-”
Punapään huulet hänen huulillaan katkaisivat lauseen. Niin pehmeästi, niin hellästi.

Deidara voihkaisi ääneen, kun hänen kätensä melkein itsekseen liukui Sasorin paidan alle, löysi rinnan ja hyväili sitä. Deidara solahti Sasorin syliin kuin omalle paikalleen. Suudelma sanoi enemmän kuin sanat. Hitaasti Sasori laski blondin sängylle ja tämä veti hänet luokseen. Sasori suuteli blondin silmiä, poskia, palasi takaisin tutkimaan suuta...

Deidara otti hänen kielensä vastaan ja vangitsi sen huulillaan. Kädet sivelivät punapään selkää. Edes unissaan Sasori ei ollut kokenut sellaista hellyyttä. Kyllä, Deidara rakasti häntä... Viimeinkin hän tunsi elävänsä. Olevansa elossa.

Deidara henkäisi syvään, kun huulet koskettivat hänen paljasta vatsaansa. Sasori riisui blondin housut ja asettui varovasti hänen jalkojensa väliin. Ja kokoajan hän suuteli Deidaraa.

Heidän sydämensä löivät samaan tahtiin, heidän mielensäkin kietoutuivat yhteen. He lohduttivat toisiaan, paransivat toisensa, jakoivat kaiken... he olivat elossa. Elossa.

Deidaran vartalo toivotti hänet tervetulleeksi ja Sasori nyyhkäisi ääneen.
Deidara. Deidara. Deidara.

Kun he saavuttivat huipun yhdessä, kyyneleet kasvoilla sekoittuen, Sasorin sydän oli haljeta. Hän makasi blondin päällä kasvot tämän kaulaan kätkettyinä. Voi luoja, miten hän rakastikaan Deidaraa..

Deidara kietoi kädet hänen kaulansa ympärille ja kuiskasi:
”Minä en ikinä unohda sinua, un. En sitten millään. Ethän lähde pois?”

Sasori kierähti selälleen ja veti Deidaran kainaloonsa. He makasivat ääneti. ”Se nähdään, Deidara”, Sasori huokaisi ja katsoi blondin silmiä. Ne näyttivät epäluuloisilta. Melkeinpä syyttäväisiltä ja pienen hetken ajan Sasori sulki silmänsä. Sitten blondin huulet koskettivat punapään huulia. He suutelivat. Deidaran silmiin kihosi kyyneleitä. Sasori huomasi kyyneleet, ja veti Deidaran pään syliinsä. Punapää suukotti Deidaran vaaleita hiuksia. Blondi nosti päätäänsä.

”Älä huoli, minäkään en koskaan unohda sinua, Deidara.” Sasori hymyili. Blondi näpäytti sormellaan Sasorin nenänpäätä ja virnisti. Deidara kuiskasi:
”Olet ihana, tiesitkös?”
”Oletko tosissasi?” Sasori tapitti Deidaraa tiiviisti. Deidara huoahti.
”Totta kai olen, un. En muuten olisi tässä.”
Sasori naurahti tyytyväisen kuuloisena ja nousi istumaan.

”Työt alkavat justiinsa, Deidara.” Sasori sanoi ja hieroi takaraivoaan.
”Unh. Kylmää.” Deidara nosti tyynyn leuan alle ja piteli tiukasti.
”Mikä..?” Sasori nappasi housunsa lattialta ja sujautti ne jalkoihinsa.
”Työ.”
”...Tuossa ei ole järkeä.” Sasori tuijotti Deidaraa, kun samalla käveli ovelle. Lattia narahti hiljaa, ja pölyä lensi joka askeleella.
Deidara oli sanomassa jotain, mutta Sasori ehti ensin:
”Anna olla. Menen syömään.”

Kohta Sasori hävisi ovensuulta. Deidara hengitti syvään, ja nousi tomerasti ylös punkastaan. Blondi otti kalsarinsa lattialta ja puki sen yllensä samalla kun käveli keittiöön.

Sasori piteli kädessään kahvinkeitintä aikeissa laittaa siihen kahvinjauhetta. Punahiuksinen näytti mietteliäältä.
”Taidan jättää väliin, ei olekaan nälkä.” Sasori pisti kahvijauhepussin kaappiin ja istahti keittiön jakkaralle. Deidara katsoi tätä hetken ajan, ja huomasi tämän olevan jälleen poissaoleva. Deidara haukkoi henkeään ja käveli Sasoria kohti. Sasori alkoi huojua, ja piteli päätäänsä.
”Danna! Mitä nyt?” Deidara tarttui Sasorin olkapäihin ja kosketti oikealla kämmenellään punapään otsaa.

Kuumetta ei ainakaan ole, se on vissi ja varma, mutta Sasoria vaivasi jokin.
”Ei mitään hätää, kehoni vain...” Sasori sai äkkiä sanotuksi.
Deidara laskeutui tuolille ja katsoi Sasorin yritystä pysytellä pystyssä.
”Kehosi mitä?” Deidara kysyi.
”En ole tehnyt sitä rakasteluun,” Sasori naurahti.

Deidaran leuka oli loksahtaa auki ja Sasori vain myhäili hiljaa.
”Sinä senkin! Luulin jo ihan muuta, un! ” Deidara löi Sasoria selkään, ja nousi ylös. ”Nyt, täytyy mennä töihin! Pein jakelee haukkuja niille, jotka myöhästyvät!” Deidara juoksi keittiöstä pois pihistäen Sasorin vaatteet.
"Tavataan myöhemmin töissä! Hitsi, se Jinchuuriki täytyy hoidella," kuului ääni. Ovi narahti auki ja sulkeutui. Hiljaisuus tunkeutui huoneeseen.

Sasori kosketti jalopuu-pöytää sormillaan, ja siveli sitä.
’Anteeksi, Deidara.’