Chojilta olivat naksut lopussa. Se jos mikä sai tavallisesti niin hyväntuulisen ja lempeän ninjan huonolle tuulelle. Eikä hän ollut vielä syönyt edes kunnon aamiaista. Kolmen munan munakas muutaman muffinin kera kävi korkeintaan alkupalasta.

Hän oli sopinut menevänsä Shikamarun kanssa brunssille juhlimaan ystävänsä kotiinpaluuta tehtävästä. Shikamaru oli ollut poissa melkein puolitoista viikkoa ja Chojin oli pakko myöntää, että aika oli tuntunut erittäin pitkältä.
Hän oli juuri uppoutunut miettimään miten he varmaan menisivät brunssin jälkeen vanhalle tutulle paikalle tuijottelemaan pilviä ja viettämään laatuaikaa parhaiden ystävien kesken, kun hänen mahansa valtaisa murina keskeytti ajatuksen.
Lisää aamiaista, Choji päätti ja avasi jääkaapin oven. Ehkä sieltä löytyisi jotakin syötävää.
Hunajapurkki näytti vilkuttavan hänelle silmää kaapin perukoilta ja Choji otti sen käteensä. Jälkiruokaa. Sokerista sai myös rutkasti energiaa. Purkissa oli enää vähän pohjalla, mutta se ei tahtia haitannut.
Choji jätti purkin pöydälle ja meni katsomaan lusikkalaatikon sisältöä aavistellen pahaa. Hänen aavistuksensa osuivat aivan oikeaan, laatikossa ei ollut ainuttakaan lusikkaa.
Ei laatikossa ollut kyllä haarukoita tai veitsiäkään. Missään ei myöskään näkynyt yhtä ainoaa syömäpuikkoa. Choji rypisti otsaansa. Keittiö ilman aterimia oli kuin ateria ilman makua. Hän kävi hakemassa tuolin ja siirtyi tutkimaan katonrajassa sijaitsevien kaappien sisältöä, aterimet eivät noin vain voineet kadota kuin Gaara hiekkapilveen.
Kello tikitti yhtätoista saaden Chojin harmistumaan lisää. Shikamaru oli myöhässä.
Hän oli toki tottunut laiskan ystävänsä ainaiseen myöhästelyyn, mutta tänään mikään ei tuntunut menevän niin kuin piti ja se sai jopa Shikamarun myöhästelyn ärsyttämään häntä, vaikka se olikin enemmän sääntö kuin poikkeus.

* * *

Shikamaru haukotteli kuunnellessaan Inon innokasta pulputusta. Blondin hölinä oli vaivalloista. Shikamaru ei itsekään ymmärtänyt miten oli päätynyt Yamanakan kukkakauppaan.
Hän vilkaisi kelloa tiskin takana. Paskat, hän oli jo kymmenen minuuttia myöhässä.
Ino sen kuin höpötti välittämättä merkitsevistä katseista, joita Shikamaru loi ensin kelloon ja sitten tyttöön.
”Ja sitten viime viikolla Sai - se uusi jätkä - oli kuulemma yrittänyt lähennellä Narutoa, Sakura kertoi, että Naruto kertoi hänelle. Sai on oikeastaan aika hyvännäköinen, että harmi sinänsä, mutta voin kuvitella, että hän ja Naruto yhdessä olisivat aika kuumaa kamaa…”
Shikamaru kuunteli puolella korvalla, mutta eniten hän mietti, miten Inosta saisi patterit ulos, että hän pääsisi vihdoin lähtemään.
Hän keksi parikymmentä erilaista strategiaa, mutta päätyi lopulta helpoimpaan vaihtoehtoon.
”Ino kuule, juttusi ovat tosi mielenkiintoisia ja kaikkea, mutta minun olisi pitänyt tavata Choji vartti sitten.” Shikamaru ei edes yrittänyt estää syvää huokausta, joka pakeni hänen huuliltaan.
Inon silmät kirkastuivat jos mahdollista vielä kirkkaammiksi ja tytön katse sai varjoninjan aavistelemaan pahaa.
”Olisit heti sanonut, että sinulla on treffit! Odotas vielä pieni hetki…” Ino käänsi selkänsä ja alkoi penkoa lasikaappia tiskin takana.
Shikamarulla meni hetki sisäistää Inon sanat ja hän lehahti punaiseksi.
Mistä Ino oli sellaista keksinyt? Hän ja Choji olivat olleet parhaita ystäviä käytännössä aina. Parhaita ystäviä, eivät sen enempää. Miksi heidän välinsä nyt yhtäkkiä olisivat muuttuneet? Shikamaru pudisti päätään.
Sitten hänen mieleensä muistui se, miten hän oli edellisvuonna vahingossa laskenut kätensä Chojin kädelle, kun he olivat olleet ryhmäpiknikillä. Oliko Ino nähnyt sen? Tuskinpa. Sitä paitsi sehän oli ollut vahinko.
Shikamaru rykäisi.
”Mielikuvituksesi taitaa käydä ylikierroksilla, me ollaan Chojin kanssa ihan vaan parhaita ystäviä niin kuin aina, ei mikään ole muuttunut…” Shikamaru selitti, mutta vaikeni, kun huomasi Inon katsovan häntä kummeksuvasti.
”Mitä?” hän kysyi haroen toisella kädellä poninhännästään karanneita suortuvia.
Ino kikatti.
”En minä mitään sellaista vihjannutkaan, pönttö”, hän sanoi ojentaen Shikamarulle paketin.
”Veisitkö tuon Chojille, Romeo? Hän tietää mikä se on.”
Shikamarun korvat helottivat. Mikä nöyryytys. Miten hän olikin sattunut tulkitsemaan Inon sanat niin väärin?
Astuessaan ulos kaupasta Shikamaru päätti, ettei syy ollut hänen. Inon pitäisi opetella valitsemaan sanansa paremmin. Vika ei missään nimessä ollut hänen mielikuvituksessaan. Totta kai hän oletti, että tyttö oli tarkoittanut kiusata häntä. Sellainen Ino yleensä oli.
Shikamaru ravisti päätään ja sen jälkeen laatikkoa. Sisältö kalisi kuuluvasti ja kalina muistutti häntä kellon tikityksestä. Hän olisi varmaan pian puoli tuntia myöhässä. Shikamaru pidensi askeliaan yrittäen unohtaa, että oli koskaan kukkakaupassa käynytkään. Hän yritti myös olla pohtimatta syytä sille, että edelleen muisti sen pikniktapauksen. Ikävä kyllä piknikin ajatteleminen toi hänen mieleensä myös sen, miten Chojilla oli silloin ollut tikkarikausi. Tällä kertaa Shikamaru ravisteli päätään todella rajusti.

* * *

Chojin oli mahdottoman vaikeaa uskoa, ettei keittiössä ollut ainuttakaan ruokailuvälinettä, jolla olisi voinut syödä hunajaa purkista. Hänen vatsansa kurina oli vain yltynyt. Taisi olla viimeisen oljenkorren aika. Purkki oli aika syvä, eikä mitenkään leveä, mutta Choji oletti ylettävänsä pohjalle sormillaan. Ensin hän kävi tietenkin pesemässä kätensä.
”No niin”, Choji kurkotti sormillaan purkin pohjalle ja puri huultaan keskittyneesti. Purkin reunat oli joku kaapinut aivan tyhjiksi, kaikki hunaja oli pohjalla.
”Hah, sainpas”, Choji ei voinut olla hihkaisematta työntäessään hunajaisen keskisormen suuhunsa.

”Minä tulin nyt, anteeksi että olen näin kovin … myöhässä…” Shikamaru seisahtui Akimichien keittiöön ja laatikko hänen käsistään putosi kolinalla lattialle.
Että hänen olikin pitänyt juuri ajatella niitä tikkareita!
Chojin silmät olivat nautinnollisesti kiinni ja hän nuoli juuri hunajaa pois sormistaan.
”Terve, Shikamaru”, Choji tervehti ystäväänsä avaten toisen silmänsä ja nuolaisten hunajanrippeet pois suupielestään.
Shikamarusta tuntui, että hänen aivonsa olivat juuri tiltanneet. Hunajaa. Hunajaa ja tikkareita. Ja sokerina pohjalla Choji.
”S- saanko minäkin vähän hunajaa?” Shikamaru ei ollut tarkoittanut sanoa sitä, ei missään nimessä. Hän tunsi sydämensä hakkaavan vähintään triplavauhtia verrattuna hänen normaaliin laiskaan sykkeeseensä. Ja mikä pahinta kaikki syke ei ollut sydämessä. Vaivalloista. Erittäin vaivalloista.
Choji katsoi ystäväänsä hieman yllättyneenä. Sitten hän hymyili.
”Ota vaan, mutta se pitää kyllä kaapia purkin pohjalta. Onko sinulla puhtaat kädet?”
Shikamaru pudisti päätään.
”Minä voin ottaa sinullekin, jos haluat”, Choji katsoi ystäväänsä kysyvästi. Hän tulkitsi Shikamarun vaitonaisuuden myöntymisen merkiksi ja sai kaavittua hiukan hunajaa sormiinsa.
Choji ojensi sormiaan hiukan epävamana Shikamarun kasvojen eteen, tilanne tuntui äkkiä käyneen jotenkin kiusalliseksi. Mitähän seuraavaksi tapahtuisi? Choji nielaisi hermostuneesti.
Shikamaru tutkaili hetken ystävänsä sormia ja otti hellän otteen Chojin kädestä. Sitten hän nuolaisi. Shikamaru nuoli melkein kaiken hunajan pois ennen kuin otti sormenpäät suuhunsa.
Koko juttu oli hänelle melkein liikaa. Siinä hän seisoi puhdistamassa parhaan ystävänsä sormia hunajasta ja hänen päänsä oli täynnä kaikkea muuta kuin ajatuksia, joita normaalisti ajateltiin parhaasta ystävästä.
Choji tunsi hengityksen tarttuvan kurkkuunsa, kun Shikamaru nuoli hänen sormiaan. Jotenkin merkillisesti Chojin päästä olivat kadonneet kaikki ajatukset ruokailuvälineistä ja brunssista, oli vain Shikamarun hunajainen suu hänen sormiensa ympärillä.
Lisäksi oli vaativa syke - eikä se ollut niinkään sydämessä kuin jossakin huomattavasti alempana.
”Shikamaru…” Choji puoliksi voihkaisi ja oli jo melkein sitä mieltä, että koko hunaja oli alun alkaenkin ollut huono ajatus. Ei hän aivan näin ollut suunnitellut.
Sitten Shikamaru avasi suunsa ja Chojin sormet pääsivät vapaiksi.
”Onko lisää?” Shikamaru kysyi hiukan tukahtuneella äänellä saaden Chojin punastumaan.
”Se taitaa olla lopussa”, tukevampi poika sanoi katsoen purkin sisään.
”Ei, tuossa on vielä”, Shikamaru sanoi ja osoitti Chojin poskea.
”Missä?” Choji kysyi yrittäen tavoittaa tahraa poskeltaan.
”Tuossa”, Shikamaru astui hitaasti melkein kiinni ystäväänsä ja suuteli hunajan pois tämän poskelta.
”Sinullakin on sitä naamassa”, Choji huomautti hiljaisella äänellä ja nuolaisi hunajanokareen Shikamarun suupielestä.
”Tiedätkö, jos elämä olisi hilloa…” Shikamaru aloitti ja vangitsi sitten aivan yllättäen Chojin huulet makeaan suudelmaan.
”…sinä olisit sokerina pohjalla.” Shikamaru hymyili ystävänsä onnelliselle ilmeelle saatuaan hengityksensä tasaantumaan.
Pitää myöhemmin kiittää Inoa tästä, hän ajatteli ennen kuin maistoi taas Chojin hunajanmakuisia huulia.


****************************************
Vaikka tämä onkin vanha, niin kommentteja otetaan edelleen vastaan.