A/N: Jäi pikkuisen lyhyemmäksi kuin edellinen luku. Olin koko päivän menossa ja vasta vähän ennen iltakymmentä pääsin aloittamaan kirjoittamisen... x)

Luku 1   Luku 6    Luku 11    Luku 16    Luku 21

Luku 2   Luku 7    Luku 12    Luku 17    Luku 22

Luku 3   Luku 8    Luku 13    Luku 18    Luku 23

Luku 4   Luku 9    Luku 14    Luku 19    Luku 24

Luku 5   Luku 10    Luku 15    Luku 20


Luku 25

Yume räväytti silmänsä auki ja syöksyi pystyyn. Hän ryntäsi huoneen halki, käytävään ja sieltä vessaan vaivautumatta sulkemaan ovea perässään. Pöntön kannen hän pamautti kuuluvasti ylös juuri hetkeä ennen kuin edellisen illan sapuskat kiipesivät ylös hänen ruokatorveaan. Hänen vatsansa kouristeli ja pahoinvointi sai kylmän hien nousemaan hänen otsalleen. Hän puristi pöntön posliinisia reunoja rystyset valkeina. Yökkiminen ei tuntunut tällä kertaa loppuvan ollenkaan.

Vasta pitkän ajan kuluttua Yume istahti lattialle ja painoi pöntön kannen kiinni. Hän haparoi ylemmäs, kunnes löysi nupin ja kiskaisi sen ylös. Hapan haju katosi kohinan mukana, mutta ällöttävä maku tuntui suussa ja niljaisena pintana hampaissa. Hyh, Yume pakottautui ylös, jottei olisi oksentanut uudestaan. Hän avasi hanan ja hörppäsi vettä reilusti suuhunsa. Hän purskutteli ja sylki veden pois, toisti saman vielä kolme kertaa, ennen kuin joi vettä mahan täydeltä.

Tämä oli nyt kolmas tai neljäs aamu, jolloin tyttö oli herännyt samalla tavoin. Niiden välissä oli ollut yksi tavallinen herääminen. Yume alkoi epäillä, että Deidara tunki hänen iltaruokaansa jotain ylimääräistä. Jotain sellaista, joka ei tappanut, mutta sotki vatsan yön aikana täysin. Se mies totisesti vihasi häntä, eikä vaivautunut salaamaan tunteitaan. Valitettavasti Deidaran viha oli pahempaa kuin Kisamen vastaava. Tämä mies nimittäin vaikutti samaan aikaan tuntevan Yumea kohtaan jonkinlaista seksuaalista vetovoimaa, eikä salannut sitäkään. Yume sai olla koko ajan varuillaan. Mies oli läsnä jatkuvasti. Varsinkin silloin, kun tyttö oli menossa peseytymään tai vaihtamaan vaatteita. Deidara pysytteli kyllä välimatkan päässä, muttei kunnioittanut Yumen yksityisyyttä millään tavalla. Ja miehen ilmeistä näki varsin hyvin, mitä tällä oli mielessään. Tyttö ei edes uskaltanut nukkua kunnolla, sillä hän pelkäsi heräävänsä varsin ei-toivotusta asetelmasta.

Tobi puolestaan suhtautui omalta osaltaan tyttöön hyvin eri tavalla. Mies oli opettanut hänelle Uchihojen historiaa paljon perusteellisemmin kuin Itachi ja suorastaan tenttinyt tietoja Yumelta. Tytölle oli tullut tunne, että hän oli koulussa jälleen opiskelemassa ulkoläksyjä. Lisäksi hän oli oppinut sharinganeista ja ymmärsi nyt silmien todellisen merkityksen. Hän osasi tuoda omansa esille, mutta jostain syystä Tobi ei ollut suostunut hänen ehdotukseensa taisteluharjoituksista.

Mitä mies olikaan sanonut? Jotain siihen suuntaan, ettei taisteleminen ollut nyt vaihtoehto. Että Yume ei saisi sillä tavoin rasittaa itseään ja vaarantaa terveyttään. Miten harjoittelu muka vaaransi terveyden? Kyllä tyttö ymmärsi, että esimerkiksi Sakuran haastaminen uudestaan olisi ollut hänelle vaarallista, mutta pelkkä yleinen harjoittelu.. Tobin ajatuksia ei oikein voinut ymmärtää. Kuvitteliko mies, että tyttö oli tehty lasista?

Joka tapauksessa mies oli pääsääntöisesti ystävällinen. Yumea kuitenkin häiritsi se, ettei hän voinut nähdä tämän kasvoja. Naamionsa takana Tobi saattoi olla jotain aivan muuta kuin mitä esitti. Mies oli järkyttävän kiinnostunut tytön tekemisistä, hyvinvoinnista, syömisestä ja riittävästä, mutta kevyestä liikunnasta. Yumesta oli hiljalleen alkanut tuntua, että hän oli jonkinlainen koe-eläin.

Yksi hyvä puoli Tobissa kuitenkin oli. Tämä oli tehnyt Deidaralle selväksi, ettei Yumeen saanut koskea. Toista miestä käsky ei ollut miellyttänyt, mutta silti tämä tosiaankin pysytteli välimatkan päässä. Nyt tytöllä oli joka tapauksessa vahva epäilys, että Deidara puuhasi jotain Tobin selän takana. Jatkuva pahoinvointi ei ollut missään nimessä normaalia. Ei ainakaan tytön nykyisillä, yliterveellisillä, elämäntavoilla. Deidara yritti taatusti myrkyttää hänet hitaasti. Ehkä asiasta pitäisi mainita Tobille. Syömättä jättäminen ei ollut yksinkertaisesti nimittäin vaihtoehto. Yume oli testannut rajoja ja saanut karvaasti kokea, että siinä missä Itachi oli aikoinaan ainoastaan uhkaillut, Tobi myös toteutti uhkauksensa.

Tyttö kohotti kasvonsa ja vilkaisi itseään peilistä. Hänen vasemman silmän alapuolella kulki puolikaaren muotoinen arpi, joka oli kuulemma tullut lasinsirusta. Yumella itsellään ei ollut minkäänlaista mielikuvaa, että hän olisi saanut lasia kasvoihinsakin, mutta eipä jälki mistään muustakaan voinut olla peräisin. Hän kuljetti sormeaan mietteliäänä sitä pitkin. Arpi oli onneksi ohut. Meikki ei täysin peittänyt sitä, mutta se ei silti paistanut häiritsevästi kasvoista. Hänen täytyisi vain oppia elämään sen kanssa.. kuten käsivarren ja reidenkin. Uskomatonta, minkä määrän taisteluarpia hän oli kerännyt yhdellä kerralla.

Miltäköhän ne näyttäisivät Itachin silmissä? Yume puri huultaan. Hän oli yrittänyt olla ajattelematta miestä, mutta se ei ollut helppoa. Joka kerran kun hän muisti Itachin, hänen vatsaansa kouraisi ja kyyneleet pyrkivät silmiin. Hän ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua mieheen. Hänen sydämensä sykki edelleen tälle, mutta järki sanoi, että oli aika viheltää peli poikki. Mikään ei taannut, ettei Itachi haluaisi hankkiutua eroon lopuistakin Uchihoista. Myös Yumesta.

Ei, sellaista tyttö ei voinut uskoa. Ei kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. Joka tapauksessa hän ei kyennyt hyväksymään Itachin tekoa. Hän ymmärsi tämän motiivin, mutta siitä huolimatta tappaminen oli väärin. Tobin selostusten perusteella Yume tajusi myös, ettei sotaa olisi voinut estää, jos Uchihat olisivat saaneet elää.

Yume tunsi olevansa täysin sekaisin. Jälleen kyyneleet kipusivat hänen silmiinsä kuin varkain. Miksei Itachi voinut olla tavallinen mies? Miksei elämä voinut olla helpompaa? Jokainen solu Yumen kehossa kaipasi miehen luokse. Silti hän ei tiennyt, voisiko enää koskaan katsoa tätä silmiin. Mitä hän näkisi? Murhaajan silmät? Vai ne samat tummat, surulliset, mutta niin kiehtovat silmät? Nyt Yume ainakin tiesi, mistä suru ja synkistely kumpusi.

Tyttö pyyhkäisi silmiään kämmenselällään. Eihän hän edes tiennyt, tapaisiko Itachia enää koskaan. Toisaalta sekin ajatus tuntui musertavalta. Vieläkin pahemmalta kuin se, että Itachi oli murhaaja. Se oli kieroutunutta. Miten Yumea saattoi vaivata enemmän se, ettei hän ehkä enää koskaan näkisi miestä, kuin se, että tämä oli tappanut kymmeniä ihmisiä? Yumen oma mieli taisi olla jollain tapaa vääristynyt. Tai sitten Tobin jatkuvat puheet vain hiljalleen saivat hänet ymmärtämään. Yume ei halunnut ymmärtää ja hyväksyä tappamista.. mutta samaan aikaan hän halusi ymmärtää Itachia ja hyväksyä miehen sellaisena kuin tämä oli. Se oli vain niin turkasen vaikeaa.

”Kaikki hyvin?” Tobin ääni kuului ovensuusta. Yume vilkaisi miestä. Naamio edelleen. Ilmeisesti tämä ei juurikaan liikkunut ilman sitä. Tobi jopa vetäytyi syömään yksin. Deidara ei varmaankaan ollut koskaan nähnyt tämän kasvoja. Nuo hetket olivat aina yhtä piinaa Yumelle. Kun Tobin silmä vältti, Deidara teki kaikkensa, jotta hänellä oli kurjaa.
”Ei sen huonommin kuin yleensäkään”, Yume tuhahti ja käänsi katseensa takaisin peiliin. Silmänaluset olivat yhä tummat. Hän olisi tarvinnut paremmat yöunet. Jatkuva koiranunen nukkuminen oli todella kuluttavaa. ”Deidara luultavasti yrittää myrkyttää minut”, tyttö jatkoi tuijotellen edelleen kuvajaistaan. Hän antoi katseensa valua alemmas.

Yume oli kaivannut uusia vaatteita Konohassa ollessaan. Nyt hänellä oli niitä suoranainen kokoelma. Kaikki olivat tummansinistä, punaista ja vihreää sekä muutama mustakin. Jokaiseen oli kirjottu Uchihojen viuhka. Tyttö oli muutamaan otteeseen pohtinut, missä Tobi oikein oli teettänyt ne, sillä viuhkakuvion olisi luullut herättävän huomiota. Polttavampi kysymys kuitenkin oli, minkä takia mies oli varastoinut Yumelle niin paljon vaatteita. Suurin osa niistä oli sopivia, mutta osa olisi sopinut tyttöä huomattavasti tukevammalle naiselle. Sekin kummastutti. Tobi näytti olevan varsin hyvin perillä Yumen koosta, joten liian isot vaatteet olivat kummallinen virhe kokoelmassa.

Tyttö oli tullut siihen tulokseen, että Tobi oli jonkin sortin mielenterveyspotilas, joka oli saanut hänestä pakkomielteen löydettyään hänen tietonsa. Nyt mies oli siepannut hänet ja piti häntä suurin piirtein omana tyttärenään. Yume olisi jopa käyttänyt sanaa vaimo, ellei Tobi olisi herrasmiehen tavoin jättänyt häntä siinä mielessä rauhaan.

”Mistä sinä sellaista päättelit?” Tobi halusi tietää. ”Eikö tuo ole hieman paranoidinen kuvitelma..”

Juuri niin, pakko-oireinen mies kävi puhumaan paranoidisista kuvitelmista. No, tietenkään Tobi ei myöntäisi, että tällä oli ongelmia. Mies selvästikin kuvitteli olevansa täysjärkinen. Yumen mahdollisuuksia paeta tuo seikka tietysti vaikeutti, sillä Tobi pysytteli liiankin usein hänen kannoillaan. Miehen kimppuun hyökkäämistä tyttö taas ei ollut edes ajatellut vakavissaan. Uchiha klaanin perustajana tämän täytyi olla todella taitava, ehkä jopa Itachia taitavampi.

”Joka aamu sinä tulet tänne sen jälkeen, kun minä olen oksentanut sisuskaluni pihalle, ja vielä ihmettelet, mistä minä päätelmäni vedän”, Yume kummasteli.
”Olet siis sitä mieltä, että pahoinvointisi johtuu jostain, mitä Deidara on valmistanut?” Tobi kysäisi kuin ohimennen.
”Juuri niin.”
”Mielenkiintoinen näkökanta”, mies naurahti. ”Miten sinä muuten voit?”
”Ihan hyvin”, Yume tuhahti. Pahoinvointi meni yleensä ohi yhtä nopeasti kuin iskikin. Loppupäivän tyttö sai olla siltä rauhassa. Hän jopa tunsi itsensä usein nälkäiseksi, mikä tietysti oli omituista siihen nähden, että hän oksenteli päivittäin. Sellaisen olisi luullut vievän ruokahalun. Aivan erityisesti hän oli viime aikoina himoinnut viinirypäleitä. Niitä oli vain liian harvoin tarjolla.
”Sittenhän sinä voit lopettaa peilailun ja tulla aamiaiselle. Takaan, ettei se ole myrkytetty.”

Yume tiesi, että oli turha yrittää vastustaa miestä, joten hän maleksi tämän perässä keittiöön. Deidaraa ei onneksi sillä kertaa näkynyt, mutta kaikkein mieluiten Yume olisi ollut yksin. Hän olisi halunnut käpertyä sänkyyn ja itkeä itsensä uneen. Ja ehkä pohdiskella asioita.

Oliko Itachi kuollut? Vai oliko mies jossain elossa? Yrittikö tämä edes etsiä Yumea?

Tyttö huokaisi raskaasti. Päivät kuluivat hitaasti. Joka aamu hän toivoi, että Itachi ilmestyisi hakemaan hänet pois ja joka ilta hän pettyi, kun miestä ei ollut näkynyt. Seuraavassa hetkessä Yume sitten taas muisti, että mies ei välttämättä ollut tapaamisen arvoinen. Ja silti Itachi oli tytölle arvokkaampi kuin kukaan muu. Ristiriitaista. Yume ei oikein osannut selittää asiaa edes itselleen.

”Minusta on kurjaa, että sinä olet noin masentunut. Se ei tee teil.. sinulle hyvää”, Tobi huomautti. Yume kohautti miehelle olkapäitään kuuntelematta tätä kunnolla. ”Piristäisikö sinua pieni kävelyretki aamiaisen jälkeen?”
”Aika sama”, tyttö tuhahti.
”Saisit raitista ilmaa. Tunnut olevan sen tarpeessa. Tänään ei ole vielä näkynyt pilviäkään, joten on hyvä hetki mennä ulos”, Tobi jatkoi keskustelusävyyn. ”Rinteiltä on hienot näköalat. Ihastut niihin taatusti. Minusta on hienoa kiivetä oikein korkealle ja vain katsella tuntikausia..”
”Miksi minun pitäisi ihastua näköalaan?” Yume haastoi ja kohotti katseensa teemukistaan.
”No, mukavampihan täällä on asua silloin..”
”Minä en halua asua täällä!” tyttö kivahti ja huitaisi koko mukin alas pöydältä. ”Minä haluan takaisin Itachin luokse!”
”Hän vaarantaa sinut”, Tobi sanoi tyynesti.
”Eikä vaaranna. Se edellinen välikohtaus oli täysin minun vikani”, Yume väitti.
”Hänen olisi pitänyt pitää sinua paremmin silmällä. Minä en tee samaa virhettä. En anna sinun vaarantaa itseäsi”, mies selosti. ”Minä pidän sinusta huolta. Pystyn siihen paremmin kuin Itachi. Se mies on hukassa itsensä kanssa ja sitä paitsi hänelle tulee kohta muita kiireitä. Ei hän ehdi katsoa perääsi joka hetki.”
”Minä en tarvitse sinua huolehtimaan itsestäni!”
”Pian tarvitset. Koittaa vielä hetki, jolloin et voi olla yksinäsi.”
”En olisi yksin Itachin kanssa.”
”Hän ei ole sopiva..”

Tobi jätti lauseen kesken ja nousi pöydästä. Mies ryhtyi siivoamaan Yumen aiheuttamaa sotkua samaan aikaan, kun tyttö ihmetteli, mihin Itachi ei ollut sopiva. Tobilla oli kumma tapa jättää lauseita kesken kuin tämäkin yrittäisi salata tytöltä jotain, mutta olisi koko ajan vähällä lipsauttaa salaamansa asian.

”Kuule, sinulla on varmasti päässäsi vikaa. Käytät kymmenen vuotta siihen, että saat minut ja Itachin yhteen.. ja sitten vain erotat meidät! Siinä ei ole järkeä”, Yume huomautti miehelle, joka pudotti juuri posliinin palaset roskikseen.
”No, ensin ajattelin, ettei minun tarvitsisi erottaa teitä. Se ei ollut alun perin tarkoitukseni, mutta Itachi.. Hän ei ajattele järkevästi kaikkien asioiden suhteen. Hän saattaisi toimia väärin, enkä voi sallia sitä”, Tobi selitti. Mies pyyhki teen lattialta. ”Mitäs jos mentäisiin sinne kävelylle? Minulla on vielä yksi tarina Uchihoista kertomatta ja se liittyy Itachiin. Uskon, että kuulet sen mielelläsi.”
”No, jos on pakko.”

Yume laahusti nyt miehen perässä ulko-ovelle. Hän oli käynyt ulkona kahdesti vain todetakseen, että talo sijaitsi vuorenrinteessä melko korkealla. Puita oli vähän, mutta pensaita sitäkin enemmän. Myös toisia rinteitä oli nähtävissä joka puolella. He olivat jonkinlaisessa vuoristossa, joka oli siitä ärsyttävä paikka, että sinne tulevat sadepilvet eivät lähteneet kuin kirjaimellisesti kulumalla. Kun sade kerran alkoi, se jatkui niin pitkään, että pilvet olivat haihtuneet. Aivan kuin pilvet eivät olisi päässeet purjehtimaan vuorien ylitse, vaan olisivat jääneet jumiin niiden välille.

Ulkona kävi viileä tuuli, joka sai Yumen kietomaan kädet ympärilleen. Hän kulki puoli askelta Tobin perässä. Mies näytti tuntevan ympäristön hyvin ja tämän liikkuminen kävi vaivattomasti. Yume sen sijaan kompasteli pikkukiviin ja pensaiden juurakkoihin. Ne suorastaan tuntuivat hyökkivän hänen jalkoihinsa.

Tyttö kuunteli Tobin tarinointia vain puolella korvalla. Miehen sanojen sijaan hän keskittyi tarkkailemaan ympäristöään. He kiipesivät yhä ylemmäs rinnettä, jolloin maisemaa oli enemmän nähtävissä. Tobi oli ollut oikeassa siinä, että näkymät olivat upeat. Yume kuitenkin yritti niiden perusteella lähinnä päätellä, missä hän oikein oli. Hän muisti kyllä Itachin oppitunnit eri maista, mutta silti oli vaikea näkemänsä perusteella määrittää sijaintiaan.

Vuoria kohosi sekä oikealla että vasemmalla, mutta sieltä täältä niiden lomasta erottui avaraa maata. Tasaiselle maalle oli kuitenkin taatusti melkoisesti matkaa. Alhaalla taas näkyi kapea joki. Se kiemurteli vuorten välissä jonnekin kaukaisuuteen. Jos Yume pääsisi sen rannalle, hän voisi ehkä paeta. Tietysti kylmässä vedessä virran mukana kelluminen saattaisi saada aikaan pahalaatuisen flunssan, mutta hän voisi silti selvitä. Tobin seuraan hän ei ainakaan jäisi. Mies oli niin sekaisin, ettei tämän aikeita voinut mitenkään arvata.

”Ja siksi hänen on saatava Sasuken silmät”, Tobi tokaisi. Yume pysähtyi tuijottamaan miestä ja yritti muistella, mitä tämä oli juuri puhunut. Jotain siihen suuntaan, että Itachi oli sokeutumassa jonkin sharinganien erikoismuodon takia.
”Olisi väärin viedä Sasukelta silmät. Itachi on itse aiheuttanut tilanteensa”, tyttö ilmoitti suoraan.
”Haluatko sitten, että hän kuolee? Hän on ajanut itsensä niin loppuun, ettei pian enää jaksa elää. Hän tarvitsee ne silmät, sillä mangekyo sharingan on kuluttanut häntä muutenkin”, mies selvitti.

Tämäkin vielä. Yume ei ollut pystynyt edes kunnolla hyväksymään Itachin aiempia tekoja. Nyt häntä vaadittiin antamaan siunaus tämän tuleville vääryyksille. Samassa tyttö muisti, kuinka Kisame oli huomauttanut jotain Itachin tilan pahenemisesta. Kenties mies oli oikeasti vakavasti sairas. Ei olisi ollut yllätys, vaikka tämä olisi senkin salannut tytöltä.

Miksi? Miksi Itachi oli salannut niin paljon? Miehen käytös loukkasi Yumea syvästi. Tämä ei selvästikään ollut luottanut häneen tarpeeksi kertoakseen itselleen tärkeistä asioista. Tyttö olisi halunnut tietää Itachista kaiken.. ja nyt hän tiesi ainakin melkein. Valitettavasti tiedot olivat tulleet täysin väärästä lähteestä.

Se oli kuitenkin selvää, ettei Yume halunnut Sasukelle enää enempää pahaa. Se poikaparka oli varmasti kärsinyt hirvittävästi.
”Minä annan silmäni Itachille”, hän totesi. Mitään varsinaista päätöstä hän ei edes tehnyt. Jotenkin tuntui oikealta sanoa niin.
”Et sinä voi. Sinun pitäisi saavuttaa mangekyo sharingan, enkä usko sinun koskaan pääsevän niin pitkälle”, Tobi tuhahti. ”Ja en muutenkaan sallisi sitä.”
”Kuvitteletko sinä olevasi isäni tai jotain? Mikä oikeus sinulla on päättää minun asioistani?” Yume ärähti.
”Minä sentään perustin klaanin”, Tobi puolustautui.
”Se ei tee sinusta minun isääni!”
”Siinä on tarpeeksi syytä. Varsinkin, kun sinä et tunnu ymmärtävän omaa parastasi.”
”Ymmärrän kyllä. Ja se on Itachi.”

Tällä kertaa Tobi huokaisi naamionsa takaa raskaasti. Yume käänsi selkänsä miehelle ja jäi tuijottamaan maisemaa. Itachista paljastui koko ajan uutta. Liikaakin. Enemmän kuin tyttö pystyi päässään käsittelemään. Koskakohan hänellä alkaisi heittää päästä? Sekoaisiko hän jossain vaiheessa täysin?

Mikään ei ollut enää yksinkertaista. Yume toivoi, että olisi saanut vain jatkaa Itachin kanssa siitä, mihin he olivat jääneet. Ehkä olikin ollut parempi, että mies oli salannut häneltä nämä asiat. Nyt ne painoivat kipuna rinnan takana. Ahdistivat. Tyttö olisi mieluummin elänyt vaaleanpunaisessa kaikki on hyvin -kuvitelmassa kuin kantanut Itachin surua sydämessään. Toisaalta osallistuminen miehen kärsimykseen saattaisi lähentää heitä.. jos Yume vain jonain päivänä pystyisi ymmärtämään tätä.

Tyttö istahti kosteaan ruohikkoon ja nautti tuulesta kasvoillaan. Tavalla tai toisella hän löytäisi ratkaisun jokaiseen ongelmaan. Ehkä Itachi oli parannettavissa vielä. Varmasti oli olemassa jokin keino. Ja jos ei olisi.. ainahan Yume voisi yrittää kehittää silmiään antaakseen ne miehelle. Ei kai niiden ollut pakko olla verisukulaiselta? Ja olivathan he nyt kuitenkin kaukaista sukua toisilleen.

Jotenkin tytöstä tuntui, että noita tietoja Tobi ei hänelle kertoisi, vaikka hän olisi kysynyt. Mies vastusti Itachin tapaamista jostain syystä todella vahvasti. Tobilla oli vakaa näkemys siitä, ettei Yume ollut toisen miehen seurassa riittävän turvassa. Ja lisäksi tämä tuntui epäilevän Itachia jostain muustakin. Tyttö ei vain käsittänyt, mitä se voisi olla.

Tobin itsensä todelliset motiivit taas olivat hämärän peitossa. Yume oli monin tavoin yrittänyt udella niitä, mutta mies onnistui aina kiertelemään ja kaartelemaan. Omat lipsautuksensakin tämä huomasi, ennen kuin ne ehtivät liian pitkälle. Yume teki usein listaa päässään tietämistään asioista. Tobi oli suunnitellut hänen ja Itachin tapaamisen ja heidän päätymisensä yhteen. Sen jälkeen mies oli kaapannut hänet ja aikoi myös pitää häntä ahkerasti silmällä. Yume epäili, että mies oli suunnitellut jotain hänen varalleen. Jotain sellaista, mitä tämä piti äärimmäisen tärkeänä. Vaimoa tämä ei hänestä selvästikään halunnut. Ehkä enemmänkin tyttären, mikä oli sekin kovin kieroutunutta.

”Eikö sinun pitäisi noiden tarinoiden sijaan kertoa minulle, miksi minä olen täällä?” Yume kysyi suoraan.
”Enpä tiedä, onko vielä oikea aika. Uskon, että ymmärrät sen jossain vaiheessa itsekin”, Tobi vastasi. ”On parempi, että teet johtopäätökset itse. Silloin ne ovat lähtöisin sinusta, eivätkä minusta. Minä vain johdatan sinua ja pidän huolta siitä, että sinulla on kaikki, mitä vain tarvitset.”
”Mutta ei minulla ole.”
”Älä nyt taas aloita siitä. Usko pois, tässä vaiheessa minä olen sinulle parempi vaihtoehto. Sinusta riippuu niin paljon, niin moni asia tulevaisuudessa. En halua, että Itachi pilaa kaikkea”, mies ryhtyi taas kerran paasaamaan.
”Miksi minä olen niin tärkeä? Ja mitä Itachi muka pilaisi?”
”Tajuat kyllä aikanaan.”

Tyttö tuhahti miehelle. Loppujen lopuksi tämä oli samanlainen salailija kuin Itachikin. Valitettavasti Tobi vain salasi asioita, jotka liittyivät Yumeen. Itachi sentään oli salaillut omaa menneisyyttään, mikä oli vielä jotenkin ymmärrettävissä. Tytöstä hänellä oli oikeus tietää, mitä hänen tulevaisuutensa varalle oli suunniteltu. Ei sillä, hän ei toteuttaisi Tobin suunnitelmia, vaan laatisi omansa.

Jonain päivänä Itachi vielä tulisi. Kapuaisi ylös noita rinteitä. Ja silloin Yume olisi valmiina lähtemään miehen mukaan. Tobi saisi mädäntyä mökkiinsä suunnitelmineen. Ja jos Itachi ei tulisi.. No, tyttö keksisi jotain. Hän ei suostuisi kenenkään sätkynukeksi, vaan rakentaisi oman elämänsä tässä maailmassa.

A/N2: Seuraava luku ilmestyy sitten aikaisintaan la-su välisenä yönä, viimeistään sunnuntaina päivällä. Ensi yönä julkaisen kesäkisaan menevät tanka-runoni.