Nyaa, tehty tänään aika nopeasti päivällä. No okei, ei 'aika' nopeasti, vaan tosi nopeasti. Meni varmaan vain tunti. O.o Ja minulle tunti oikeasti on tosi vähän aikaa, yleensä paarran ficcieni kanssa monta päivää, kun tekstiä ei synny vaikka ideoita kyllä on. Joten taso ei ole taaskaan mitään parasta, ja kirjoitusvirheitä saattaa löytyä lukemattoman monta. Älkää tappako, minä varoitin. No ihan sama, menkää vaikka lukemaan sitä. x)

Enkeleiden maa.

Sasuke antoi katseensa hivuttatua hieman hänen vierellään kävelevään poikaan, Narutoon. Heidän katseensa kohtasivat, ja molemmat punastuivat kääntäen päänsä kiireenvilkkaan poispäin. Perhoset Sasuken vatsanpohjasta olivat lehahtaneet liitoon ja täyttivät nyt koko hänen vatsansa, saaden aikaan ihanan kutkuttavan tunteen. Miten kauan siitä olikaan, kun hän ja Naruto olivat tajunneet omat tunteensa toisiansa kohtaan? Viikko vai kaksi? Ei aivan. Kaksi päivää. Vasta kaksi päivää! Aika liikkui eteenpäin madellen, ja Sasuke tahtoi vain rikkoa ajanviisarit, jotta voisi painaa Naruton syliinsä nyt heti, ajattelematta seuraavaa päivää. Mutta hän ei voinut rikkoa niitä kirottuja viisareita, eikä edes painaa Narutoa syliinsä. Ei vielä viikkoon. Hän oli missiolla, ja silloin ei saanut ajatella mitään muuta. Mutta kuinka hän muka voisi unohtaa toisen pojan huulet omillaan? Tai kuinka hän voisi koettaa olla ajattelematta, miltä Naruton vartalo tuntuisi hänen omaansa vasten? Sasuke nosti käden otsallensa, ja puisti päätänsä. Ei, nyt oli ajateltava missiota, ja jätettävä Naruto toissijaiseksi, niin pahalta kuin se tuntuisikin.

- Jäädään tähän yöksi!
Kakashin ääni keskeytti Sasuken ajattelut ja hän seisautti askeleensa. Kaikki kävivät asettelemaan tavaroitansa suojaan, ja levittelemään makuupusseja. Sasuke koetti huomaamattomasti hivuttaa omansa mahdollisimman lähelle Narutoa, mutta Sakura änkesi säteilevästi hymyillen oman makuupussinsa heidän väliinsä, tosin mahdollisimman lähelle Sasukea. Eikä tummahiuksiselle jäänyt oikein muuta mahdollisuutta kuin alistua kohtaloonsa. Tosin hieman kauemmas hän Sakurasta meni, vaikka se tiesikin vielä pidempää välimatkaa Narutoon. Kakashi kutsui Sasuken sytyttämään nuotion ja hän teki työtä käskettyä. Hän lupasi väsymyksestänsä huolimatta ottaa ensimmäisen vahtivuoronkin. Naruto toisen ja Sakura kolmannen. Kakashin olisi viimeinen, tosin hän lähti jo nyt hieman tutkimaan ympäristöä, joten tulisi nukkumaan seuraavana yönä kaikkein vähiten. Huokaisten Sasuke jäi nuotion viereen Naruton ja Sakuran painuessa nukkumaan, ja Kakashin kadotessa pimentyvään yöhön.

- Naruto! Naruto herää! Sinun vahtivuorosi!
Sasuke ravisteli Narutoa hellästi, oikeastaan enemmän tahtoen antaa toisen vain nukkua. Tämä oli niin suloinen nukkuessaan. Blondi raotti unisena sinisiä silmiään, mumisten samalla tahtovansa nukkua vielä edes hetken vielä. Sasuke puisti päätään ja jatkoi toisen ravistelua, kunnes tämä viimeinkin kohottautui istumaan.
- Okei okei, sitten!
-  Shh, älä herätä Sakuraa.
Sasuke hyssytteli Narutoa, joka oli alkanut puhumaan omalla turhan lujalla äänellänsä. Tämä nyökkäsi ja varovaisesti nosti sormensa hipaisemaan Sasuken poskea. Tämä sai Sasuken punastumaan ja tarttumaan Naruton kädestä kiinni. Nopeasti hän vilkaisi että Sakura varmasti nukkui, ja Kakashi oli vielä tarkistusmatkallaan. Sitten hän painoi suudelman nopeasti kylmille sormille, ennenkuin laski käden irti. Molemmat punastelivat, ja lopulta Sasuke ilmoitti painuvansa pehkuihin. Naruton nyökättyä mitään sanomatta Sasuke kömpi makuupussiinsa nukahtaen ihmeen nopeasti.

Sinä yönä Sasuke ei nähnyt unia. Hän nukkui yönsä sikeästi, ja olisi voinut nukkua vielä lisääkin, mutta aivan liian pian hänet jo patistettiin hereille. Olisi aika jatkaa matkaa. Hän keräsi tavaransa, ja auttoi Sakuraa tämän makuupussin kanssa, kun tyttö väitti ettei saanut kieritettyä sitä tarpeeksi tiukalle. Saamaton tyttö. Kakashi tarjosi oppilaillensa nuotiolla paistamansa aamiaisen, joka kelpasi kaikille hyvin. Kun kaikki olivat syöneet Naruto sammutti nuotion. Se sähisi ja rätisi, ennenkuin jäi hiljaa vain savuttaen sihisemään.
- Olemme tänä iltana perillä kylässä, jos pidämme kiirettä. Autamme heitä kolme päivää askareissansa, ja sitten palaamme takaisin Konohaan tätä samaa reittiä.
Kakashi ilmoitti tiimillensä, ja sai vastaukseksi muminaa. Sasuke huokaisi. Olisipa missio edes hieman jännittävämpi. Nyt he vain auttoivat jotain pientä kyläpahasta. Kaivamaan kaivoja ja jotain muuta vastaavaa. Edes Naruto ei voisi möhliä jossain niin helpossa, ja Sasuke pahoin pelkäsi ettei saisi ainuttakaan tilaisuutta pelastaa poikaa. Ikävää. Mutta Sasuke ei tiennyt kuinka väärässä olikaan kun luuli matkan olevan tylsä. Niin toivottoman väärässä.

Askel. Askel. Askel toisensa jälkeen. Sasukea väsytti pelkkä ajatus siitä, kuinka monta askelta hän olikaan sinä päivänä jo ottanut. Eikä yhtäkään taukoa. Kakashi tosiaankin tahtoi kiiruhtaa ja päästä kylään jo sinä iltana. Mutta Sasuke ei aikonut valittaa. Eikä hänen tarvinnutkaan. Naruto hoiti sen osan kyllä:
- Kakashi-sensei... Eikö me voitaisi edes levätä vähän?
- Ei, jos aiotaan päästä tänään vielä perille. Saatte kyllä levätä siellä.
- Naruto on oikeassa, sensei. Eikö me voitaisi edes hetkeksi?
- Hauska nähdä että olet kerrankin jostain asiasta Naruton kanssa samaa mieltä, Sakura. Mutta ei siltikään.
- Niin mutta....
- Shh!
Kakashi seisahtui ja nosti kätensä ylös. Sasuke pysähtyi muiden mukana ja vei sormensa oikeassa jalassaan olevalle kotelolle. Hän otti heittoveitsen hyppysiinsä, ja levitti jalkojansa hieman, jotta olisi paremmassa asennossa jos tapahtuisi hyökkäys. Ja sehän tapahtui. Kakashi ehti vain karjaista varoituksensa, kun ilmasta tuntui satavan heittoveitsiä ja -tähtiä. Sasuke sai suojattua itsensä torjumalla iskut omalla heittoveitsellään. Hän sai käsiinsä vain muutaman naarmun. Sasuke näki muidenkin olevan kunnossa, ainakin toistaiseksi. Hän huomasi samassa puun yhdellä paksulla oksalla istuvan naisen. Tämän kasvoilla oli hyvin omahyväinen ilme. Hän heilutteli heittoveistä kädessään, ja vapaalla kädellä oikoi pitkiä violetteja hiuksiaan.
- Olette matkalla kylään, vai mitä?
Naisen ääni oli soinnukas ja kaunis, mutta omavva tavallaan kuitenkin kuvottava. Sasuke kavensi silmiään ja puristi heittoveitsen tiukemmin käteensä. Hän näki Sakuran näyttävän hitusen pelokkaalta. Naruto näytti siltä että tekisi pian taas jotain tyhmää. Kakashikin näytti hitusen huolestuneelta, mutta nyökkäsi.
- Kyllä. Onko siinä jokin ongelma?
- On toki. Suurikin. Joten kääntykää vain kiltisti takaisin ja saatatte säästyä hengissä, koska ette ole täkäläisiä.
- Ei käy.
- Parempi olisi käydä. Uskokaa minua ja kääntykää takaisin. Älä viitsi uhrata noita lapsia, niiden tappaminen saa minulle aina hurjan huonon omatunnon.
- Kuka oikein olet?
- Kutsu vaikka Kiaiksi. Menkää nyt.
Kakashi otti muutaman askelen eteenpäin, lähemmäs Narutoa joka todellakin alkoi näyttää siltä että alkaa joko karjumaan jotain hallitsematonta, tai typerästi hyökkäisi sen enempi miettimättä. Tiimin sensei laski kätensä rauhoittavasti Naruton olkapäälle ja katsoi Kiaiksi itseään kutsuneeseen naiseen tiukasti. Hän pudisti päätään.
- Meidät on lähetetty auttamaan kyläläisiä ja me toimitamme missiomme loppuun asti.
- Heitä on turha enää auttaa!
- Mitä tuo oli tarkoittavinaan?
- Jos kerron sen, niin en voi jättää teitä eloon. Joten olkaa nyt vain ystävällisiä ja poistukaa.
- Enpä usko. Sasuke! Naruto! Sakura! Jatketaan matkaa.
Kakashi komensi. Sasuke nyökkäsi Kiaita mulkoillen. He ehtivät ottaa muutaman askelen, kun nainen hypähti puunsa oksalta heidän eteensä.
- Äh, niin itsepäistä porukkaa. Ihan miten vain. Kerran ette usko nyt mitä käsken, niin voin kertoakin. Koska jos menette kylään niin kuolette joka tapauksessa. Voin kertoa sen nytkin.
- No antaa kuulua, meillä on kiire.
Vaikka Kakashin ääni olikin rauhallinen mutta tiukka, Sasuke näki kyllä kuinka miehen kulmat olivat rypistyneet vaarallisesti, epäilevästi. Kiai heilautteli hiuksiaan taas, ja asetti kätensä lanteilleen.
- En kaipaa sinne todistajia, kuka tuhoaa kylän. Koska juuri sitä sille ollaan parhaillaan tekemässä!
Kakashi ei ehtinyt tehdä tai sanoa mitään, kun Naruto oli tapansa mukaan toiminut liian äkkipikaisesti. Tämä hyökkäsi naista kohti heittoveitsi ojossa, raivoisasti huutaen. Tuttu huolestuneisuuden tunne täytti Sasuken mielen, kuten aina jos Naruto teki jotain vastaavaa. Seuraava tunne mikä hänet valtasi, oli viha. Kiai oli helposti potkaissut Naruton syrjään. Ja Sasuke ei todellakaan pitänyt siitä. Hänen Narutoaan ei kohdeltu niin! Vähältä piti ettei Sasuke toiminut yhtä holtittomasti kuin Narutokin. Kiai napsautti sormiaan, ja samassa hänen taakseen oli ilmestynyt kuin tyhjästä holtittoman monta ninjaa. Sasuke ei saanut selvää mitä Kiai sanoi, mutta ilmeisemmin se oli tappokäsky, tai jokin muu vastaava. Kakashi käski oppilaidensa valmistua, ja nosti otsasuojuksensa pois sharingansilmänsä päältä. Sasuke näki sivusilmällä Narutonkin jo päässeen ylös. Hän ei ehtinyt miettiä enempää, koska seuraavaksi hän huomasi jo olevansa keskellä taistelua.

Sasuke oli aluksi laskenut ninjat, jotka oli tappanut. Mutta kun niitä oli näyttänyt koko ajan tulevan vain lisää ja lisää, hän oli mennyt laskuissa sekaisin ja luovuttanut. Olo oli enemmän kuin uupunut. Hän oli käyttänyt ties mitä tekniikoita ja kuluttanut chakransa lähes kokonaan loppuun. Vaatteet olivat oman ja vastustajien veren peitossa, sekä muunkin tahman ja mudan mistä maasta oli lähtenyt. Kaikenlisäksi Sasuke oli saanut pari aivan liian mojovaa iskua vatsaansa ja kasvoihinsa. Poika sai irrottaa ties monennen heittoveitsen lihastansa, ja väistää uusia iskuja. Kakashi oli kadonnut jonnekin Kiain kanssa. Mies ilmeisesti taisteli jossain syrjemmällä itse pääpahiksen kanssa, kuten yleensäkin. Sasuke oli aikaisemmin nähnyt Naruton kaatuvan maahan, mutta tämä ei ollut noussut. Huoli ja pelko täyttivät mielen, mutta ei ollut aikaa mennä tarkistamaan toisen vointia. Ehkä tämä oli vain pyörtynyt. Toivottavasti. Sasuke teuloi taas yhden maahan. Ja vihdoinkin hän huomasi sen olleen viimeinen. Vihdoinkin, luojan kiitos. Hän kääntyi katsomaan Sakuraan, joka oli hyvin uupuneen ja sotkuisen näköinen hänkin. Tyttö kuitenkin hymyili, ja nosti peukalonsa pystyyn.
- Me... Teimme sen.
Tämä sanoi, ennen kuin kaatui maahan. Sasuke hoipersi ensin Sakuran luo, ja tarkisti tämän voinnin. Näytti olevan muuten kunnossa, mutta chakra oli melko pohjalukemissa. Ja sen seurauksena hän oli pyörtynyt. Sasuke kuitenkin antoi tuomioksi että tyttö selviäisi. Sitten hän viimeinkin sai kömmittyä Naruton luo. Miten heikosti poika hengittikään. Sasuke nosti toisen syleilyynsä, ja tuuditti tätä hiljakseen. Naruto aukaisi silmänsä, ja sai pinnistettyä pienen heikon hymyn kasvoilleen.
- Luojan kiitos... Sain vielä nähdä sinut.
- Mitä sinä puhut, Naruto? Kaikki on hyvin, ei sinulla ole hätää.
Sasuke vakuutti, koettaen olla välittämättä suuresta haavasta Naruton vatsassa. Takki ja paita olivat sitä kohdin täysin revityt, ja tilalla oli karmea veritulva. Sasuke asetteli kätensä haavan päälle, tuntien Naruton hieman nytkähtävän. Kivusta, ilmeisestikin. Poika tunsi lämpimän veren edelleenkin pulppuavan haavasta. Hänen kätensä tahriintuivat kokonaan naruton vereen, mutta viimeinkin verentulo tuntui ehtyvän. Sasuke ei ollut koskaan tuntenut sellaista riemuntunnetta. Mutta se ilo haihtui melkein samantien, kun Sasuke ymmärsi että verentulo oli ehtynyt aivan liian myöhään. Naruto oli menettänyt verta liian paljon. Kyyneleet nousivat Sasuken silmiin, mutta Naruto hymyili edelleen, kasvot aivan liidunvalkeina. Hän aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta sanoja ei tullut. Ei ollut voimia enää edes käyttää ääntänsä. Sasuke koetti hymyille rohkaisevasti takaisin, mutta se ei noin vain onnistunut.
- Älä Naruto sano mitään. Säästä voimiasi. Minä olen tässä. Olen tässä.
Sasuke katsoi toista kokoajan silmiin. Ja tämä katsoi takaisin. Tummahiuksinen saattoi vain katsoa, kuinka elämä pikkuhiljaa hiipi karkuun toisesta, kuin varkain. Hengitys hidastui koko ajan vain hidastumistaan. Naruto ponnisti kasvoilleen vielä viimeisen hymyn, ja muodosti huulilleen sanat "Rakastan sinua". Ja sitten viimeinenkin elonmerkki oli poistunut hänestä. Silmät tuijottivat lasittuneina eteensä. Rintakehä ei kohoillut enää edes heikosti. Sasukesta tuntui, kuin hänen käsiinsä olisi jäänyt pelkkä kuori Narutosta. Ja niinhän oikeastaan oli käynytkin. Sielu oli poissa, vain ulkomuoto oli jäänyt. Sasuke painoi Naruton tiukasti itseään vasten, eikä edes yrittänyt hillitä itkuaan. Hän ei välittänyt enää mistään.
- Minäkin rakastan sinua. Rakastan enemmän kuin mitään!
Sasuke irrottautui Narutosta hieman, ja niiskaisi. Hän pyyhki verta toisen kasvoilta, ja hellästi sulki tämän silmät. Sasuke ei ymmärtänyt miksi hänelle taas kävi näin. Mitä hän oli tehnyt tämän ansaitakseen? Miksi kaikki hänelle rakkaat kuolivat? Miksi hän näytti joutuvan luopumaan kaikesta? Sasuke pyyhki silmänsä, ja pudisti itsekseen päätänsä. Ei. Tällä kertaa hän ei menettäisi kaikkea. Hän ei suostunut jäämään taas yksin. Täydellinen tyhjyys sisällään poika otti maasta yhden heittoveitsen. Se oli punainen verestä, mutta se ei Sasukea haitannut. Hän halasi Narutoa vielä kerran, nostaen heittoveitsen terän ohimolleen. Yhtäkkiä hän ei enää tuntenutkaan oloaan niin tyhjäksi. Ei myöskään pelokkaaksi tai turhautuneeksi. Ei. Nyt hän tunsi toivoa. Kerrankin hän tiesi tasantarkkaan mitä tekisi. Ei sen väliä vaikka hän olisi vannonut ettei kuolisi ennenkuin kostaisi veljelleen. Sasuke tiesi kerrankin elämänsä aikana 100 % mitä tekisi nyt. Hän hymyili kyyneleidensä läpi, ja tiukensi otettaan heittoveitsestänsä.
- Nähdään pian, Naruto. Enkeleiden maassa.
Sitten Sasuke painoi silmänsä kiinni, ja survaisi heittoveistänsä omaan päähänsä. Ensin helvetillinen kipu, mutta sitten ei mitään. Vain ikuinen rauha.