Bileiden jälkivaikutukset

Iltahämärä oli laskeutunut kaupungin ylle. Varjot joka kolkassa syvenivät ennestään ja hento sumu kutoi vaippaansa katukivetyksen päälle. Pian sitä leijui kaikkialla näkökykyä heikentäen. Kadut olivat hiljaiset, vain muutama baarissa myöhään lojunut mies raahusti kotiansa kohti. Suurin osa talojen ikkunoista olivat pimeitä, mutta jos jatkoi matkaansa keskustaan päin, vastaan tuli suuri rakennus. Tämän talon ikkunoissa heittelehti monia erivärisiä valoja ja ulos asti pystyi selvästi kuulemaan musiikin rytmikkään jumputuksen.

Pitkänoloinen mies käveli soraista tietä pitkin, joka johti suoraan rakennuksen ovelle. Näin hämärässä valaistuksessa, miehestä ei voinut erottaa mitään muuta, kuin hopeanvivahteiset hiukset, jotka taivaalle nouseva puolikuu valaisi. Mies saavutti nopeasti oven ja nykäisi sen auki enempiä koputtelematta.

Heti oven avautuessa, voimakas ääniaalto oli kaataa hänet kumoon ja viedä kuulonkin siinä samalla. Musiikkia nähtävästi soitettiin aivan liian suurella volyymilla. Korviaan pidellen, mies tuuppi väenpaljouden poikki kohti suuria mustia kaiuttimia. Nopealla liikkeellä, hän väänsi volyymia pienemmälle ja peruutti kauemmas laitteistosta. Vaikka hän oli saanut musiikkia pienemmälle, kaiuttimien lähellä ollessa korvat olivat edelleen vaarassa.

Kukaan ei tuntunut huomaavan hänen peukaloineen laitteistoa. Kaikki olivat keskittyneet joko tanssimiseen, juomiseen tai keskustelemiseen. Huokaisten mies lähti metsästämään päivänsankaria. Jostain hankitut disko-valot muuttivat alituiseen hänen vaatteidensa värejä. Tummansininen hihaton näytti juuri tällä hetkellä violetilta, ja mustat farkut lukuisine ketjuineen olivat saaneet vaaleanpunaisia viivoja kiiltelemään pinnoilleen.

Harmaahiuksinen nuori mies päätteli sankarin löytyvän pitkän pöydän luota, joka toimitti virkaa juomien säilytyspaikkana ja tunkeutui ihmismassan läpi. Pian hänen eriparia olevat silmänsä tavoittivat ruskeahiuksisen miehen, joka oli nostanut hiuksensa ponnarilla ylös. Tämän kasvoja koristi arpi, joka kulki nenän ylitse ja tämän suklaanruskeat silmät tuikkivat katsellessaan väenpaljoutta. Mies ei huomannut uutta vierastaan, ennen kuin tunsi koputuksen olkapäällään.

“Kakashi! Sä pääsit sittenkin tulemaan”, ruskeahiuksinen mies sanoi luoden ystävällisen katseensa mieheen.

“Pitihän mun tulla juhlistamaan synttäreitäsi, kun kerran 28-vuotta täytät. Näyttää siltä, että tänne on tullu enemmän porukkaa kuin alun perin piti…” Kakashi vastasi katsellen ihmisiä ympärillään.

“No.. kutsuin kyllä vain oppilaani, ystäväni ja entiset opiskelutoverini, mutta näyttäis siltä, että nämä kutsuivat vähän omia kavereitaan…” Iruka mutisi raapien takaraivoaan.

“No, kyllähän tänne koulun liikuntasaliin on aina mahtunu paljon porukkaa. Oliko vaikeaa saada tähän lupa rehtoriltas?”

“Ei oikeastaan, rehtorin mukaan olen varsin tunnollinen ja rehti opettaja, joten hän uskalsi antaa minulle luvan”, Iruka vastasi naurahtaen.

“Sä oletkin aina ollut kunnon kansalainen. Olin melkein unohtaa, onneksi olkoon sekä synttäreiden johdosta, että elämäsi miehen löytämisestä”, Kakashi sanoi virnuillen pirullisesti ojentaessaan pientä pakettia hämmästyneen näköiselle miehelle.

“Miten ihmeessä sä siitä tiedät! En ole vielä ehtinyt kertoa sulle, kun oot ollu matkoilla!”, Iruka huudahti kasvoillaan heleä puna.

“Pikkulinnut lauloivat.. eli tässä tapauksessa Naruto. Luulitko oikeasti, että hän pystyisi pitämään suunsa kiinni, kun olet päättänyt muuttaa Uchihoille? Hänhän on Sasuken paras kaveri, joten hän sai tietää seurustelustasi ja muutostasi alta aikayksikön.”

“Se perkeleen kakara! Luulisi että hän jo täysi-ikäisenä osaisi pitää turpansa kiinni! Kohta kaikki tietävät siitä.. Pitää etsiä hänet täältä, jotta voin kuristaa hänet omakätisesti”, Iruka vaahtosi.

“Tiedän että et koskaan voisi toteuttaa uhkaustasi, joten en ole huolissani rääväsuun turvallisuudesta… Ihmettelinkin tänne tullessani, miten oikein saat maksettua kaikki juomat ja purtavat, kunnes muistin, että Uchihoiden ostoslistalla nämä ovat vain pieniä kuluja..”, Kakashi huomautti yhä virnistellen.

“Tosi hauskaa.. Onneksi ilmeitäsi on nykyään helppo lukea, kun jätit sen typerän maskin pois tullessasi täysi-ikäiseksi. Miksi edes pidit sitä kaikki ne vuodet?”

“En varmaankaan kehdannut näyttää kasvojani.. No ei vaineskaan. Se oli mukava, ja kuolaavat neitokaiset pysyivät kauempana musta. Sen alla oli myös helppo virnistellä kenenkään huomaamatta. Mahtaako sulhosi tulla tänne?”, Kakashi kysyi vaihtaen puheenaihetta.

“Kyllä se lupas, täytyy varmaankin ootella vielä jonkin aikaa.”

Juuri kun Iruka sai lauseensa päätökseen, hän tunsi tutun tuoksun vierellään ja käden kiertyvän lantiolleen.

“Olen täällä jo”, Uchiha sanoi luoden hymyn itseään päätä lyhyemmälle miehelle.

Kakashi katseli sivusta Irukan punastumista ja näiden käydessä kuiskaten lyhyen keskustelun. Pian Uchiha käänsi katseensa Kakashiin. Ennen kuin tämä ehti sanoa mitään, Kakashi avasi suunsa.

“Onnitteluni parille.”

Uchiha tuijotti hetken mietteliäänä Kakashia kunnes vastasi:

“Kiitos.”

Itachi oli ollut aina varsin lyhytsanainen, joten Kakshi ei pahastunut tämän lyhyestä vastauksesta, vaan puhutteli heitä vielä hetken, kunnes päätti jättää nämä kahdestaan. Hän nappasi muutaman pullon pöydältä, ja katosi muiden ihmisten pyörteeseen.

----------

Valkohiuksinen mies nojaili seinään ollakseen mahdollisimman kaukana muista ihmisistä. Hänen vihreät silmänsä tuijottivat tyhjän oloisina pulloa, joka hänellä oli kädessään. Miehellä sattui olemaan muutama varma merkki itsessään, joista hänet tunnistaisi varmasti, jos hänet kerran oli tavannut: otsassa oli kaksi pientä punaista palloa, ja silmien alla oli punaiset kuviot.

Kimimaro vihasi ihmispaljoutta. Jollei Iruka olisi sattunut olemaan hänen hyvä ystävänsä, hän ei missään nimessä olisi tullut näihin juhliin. Ihmisten iloiset ilmeet eivät olleet omiaan kohentamaan hänen mielialaansa, vaan saivat hänet entistäkin masentuneemmaksi. Kimimaro oli yrittänyt hukuttaa jo moneen pulloon murheensa, mutta vaikka hän alkoi olla jo humalassa, paha olo ei silti vielä ollut häipynyt.

Hän oli muutama kuukausi sitten kuullut olevansa vakavasti sairas. Sairauteen oli nykypäivinä jo varsin tehokkaita hoitokeinoja, mutta parantuminen ei koskaan ollut täysin varmaa. Hoidot oli aloitettu, mutta miten hän voisi olla varma parantumisestaan? Ei mitenkään. Olisi melkein sama, jos hän veisi hengen itseltään saman tien. Tosin Kimimaro tiesi, ettei pystyisi siihen. Kuoleminen oli pelottavaa, ja hän halusi välttää sitä niin kauan kuin mahdollista. Hän halusi elää ja kuolla samaan aikaan, elämä oli tosiaan ironista. Mutta eläminenkin tuntui vaikealta. Hän tunsi itsensä saastuneeksi, ja kaiken lisäksi hänellä ei ollut elämässään ketään, joka auttaisi ja rohkaisisi häntä nyt vaikeina aikoina.

Olihan hän ollut jo pitkään ihastunut Kakashiin, mutta tällä tuskin oli mitään tunteita häntä kohtaan. Ja miksi pitäisikään? Hän ei ollut mitenkään erityinen, hän ei myöskään omasta mielestään ollut komeimmasta päästä, muttei tietenkään rumakaan, joten hän poukkoili jossain siinä välissä.

Kimimaro huokaisi juoden pitkän kulauksen pullostaan, ja huojui hivenen aloillaan. Hän oli ehdottomasti jo juonut liikaa, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan lopettaa. Alkoholi ei tietenkään ollut hyväksi sairauden vuoksi, mutta hänellä ei ollut kenenkään olkapäätä tukenaan, johon turvautua. Pullo toimitti sen virkaa. Kimimaro kohotti katseensa pitkästä aikaa pullostaan, ja havaitsi kauhukseen Kakashin huomanneen hänet, ja tämän nyt tulevan häntä kohti.

‘Entä jos mä sanon vahingossa jotain sellasta, mitä ei missään nimessä pitäisi paljastaa?’, Kimimaro mietti ahdistuneena.

Hän nielaisi pullossaan olevat litkut kerralla alas, ja tuntui samassa menettävänsä lisää harkintakykyään. Hänellä oli suuria vaikeuksia saada ajatuksensa kasaan sumun kietoessa hänen pääkoppansa usvaisiin lonkeroihinsa, ja toivottoman taistelun jälkeen hän luovutti. Tapahtuisipa nyt sitten mitä tahansa.

----------------

‘Tämä on niin toivottoman vaivalloista’, Shikamaru päivitteli itsekseen.

Kiba oli onnistunut juomaan itsensä umpihumalaan ja roikkui nyt Shikamarun kaulassa hoilaten nuotin vierestä jotakin ihme kappaletta. Shikamaru oli itsekin toki ottanut, kun nyt kerran ilmaiseksi sai Irukan juhlissa, ja hänkin oli humalassa, mutta hän todellakin tiesi vielä, mitä maailmankirjoissa tapahtui! Kiba oli kyllä yksi täysi pölkkypää!

“Mä rakastahn suah Shika, oon aina rakashtanu”, Kiba mongersi Shikamarun korvan juuressa.

Shikamaru punastui korviaan myöten kuullessaan Kiban sanat. Hän oli ollut jo muutaman vuoden ihastunut kyseiseen poikaan, mutta ei ollut uskaltanut kertoa pojalle tunteistaan.. ja se olisi ollut myös vaivalloista. Kiban sanat kummasti lämmittivät mieltä ja saivat hänet jopa hymyilemään. Toki oli mahdollista, että koirapoika sanoi noin vain siksi, että oli humalassa, mutta se tuntui silti hyvältä.
Hän oli kyllä myös kuullut, että humalaiset kertoivat varsin usein totuuksia, kun eivät kerta voineet mieltään yhtään hallita. Kiba saattoi siis myös puhua tottakin.

“Shä oot niin kaunis.”

“Oo nyt jo hiljaa!” Shikamaru tiuskaisi kasvot tomaatin värisinä.

Hän otti tukevamman asennon pysyäkseen pystyssä ja kietoi kätensä Kiban vyötärön ympäri tukien tätä ja lähti kävelemään ihmisten seassa.

“Grauu, sähän käyt kuumana”, Kiba sanoi haltioissaan, ja takertui entistä enemmän Shikamaruun.

“Kuumanako! Mähän vain tuen sua. Ja me lähetään täältä tasan nyt!”, Shikamaru sanoi tiukasti.

Pian he katosivatkin ulko-ovesta jo pimeään yöhön.

----------------

Kakashi oli viimeinkin päässyt Kimimaron luokse ja tervehtikin tätä iloisesti. Hän kummasteli vaisua vastausta, jonka tältä sai ja tutkiskeli ystävänsä kasvoja paljon tarkemmin kuin äsken. Kimimaro oli aina ollut melko vaalea kasvoiltaan, mutta nyt tämä oli suorastaan kalpea. Tämän silmänalusetkin vaikuttivat tummemmilta kuin yleensä, ja Kimimaro oli muutenkin hyvin väsyneen ja nuutuneen oloinen. Vihreät silmät olivat masentuneen oloiset, ja kielivät huonosti nukutuista öistä. Kakashin silmiin nousi huolestunut katse, mutta mielensopukat olivat alkoholista liian sekaisin viedäkseen ajatusta perille asti.

“Mitä sä täällä yksin seisoskelet?”, Kakashi tiedusteli huojuen varsin selvästi.

“En mitään.. Haluun olla vain yksin“, Kimimaro vastasi ottaen samalla muutaman askeleen poispäin harmaahiuksisesta miehestä.

Kimimaro tunsi huimausaallon kaatavan hänet lattiaa kohti. Hän painoi silmänsä kiinni säikähdyksestä ja odotti kivun iskeytyvän kehonsa läpi. Kun kipua ei tuntunut, hän avasi ihmeissään silmänsä ja tajusi Kakashin painaneen hänet itseään vasten. Punastus hiipi hänen kasvoilleen ja hän painautui enemmän miestä vasten. Kakashi tunsi liikkeen itseään vasten ja hymyili onnellisen näköisenä.

“Mitäs jos lähdetään?”, Kakashi  kysäisi. Hän ei kuitenkaan jäänyt odottamaan vastausta, vaan lähti liikkeelle ottaen tiukemman otteen Kimimarosta.

Ulkoilma tuntui hyvältä tunkkaisen sisäilman jälkeen. Kakashi veti keuhkonsa täyteen raikasta yöilmaa ja lähti hoippuen kohti kotiansa, raahaten mukanaan ystäväänsä, jolla ei näyttänyt olevan aavistustakaan maailmanmenosta. Onneksi Kakashin talolle ei ollut kuin muutama kilometri ja matka taittui suhteellisen nopeasti.

Kakashi kaiveli hetken avaimiaan taskusta, kunnes löysi ne ja avasi oven. Huohottaen hän raahautui sisään, ja suoraan makuuhuoneeseen lösäyttäen sekä itsensä että Kimimaron sängylle. Kääntäessään katseensa valkohiuksiseen ystäväänsä, hänen sydämensä oli hypätä ulos rinnasta. Kimimaron hiukset olivat levittäytyneet pitkin peittoa ja kehystivät kauniisti tämän siroja kasvoja. Huulet olivat raollaan ja silmät puoliksi kiinni. Kimimaro näytti sillä hetkellä hänen silmissään jumalaisen kauniilta. Mitään ajattelematta Kakashi kumartui miehen ylle ja painoi heidän huulensa yhteen.

Kimimaro aukaisi silmänsä tuntiessaan jotakin kosteaa huuliaan vasten ja hämmästyi nähdessään Kakashin suutelemassa häntä. Yllättyneenä hän aukaisi suutaan enemmän ja toisen kieli liukui hänen suuhunsa. Kun viesti siitä, mitä oli tapahtumassa, saavutti jotenkuten hänen aivotoimintansa, Kimimaro vastasi innokkaasti suudelmaan.
Kielten valtataistelu lähti käyntiin, ja Kakashi availi samalla kumppaninsa paitaa. Ei kestänyt kauaa, kun paita lojui lattialla, ja Hataken kädet vaeltelivat vaaleilla rintalihaksilla.

Kimimaro henkäisi kuuluvasti ja irrottautui suudelmasta hapen uhatessa loppua. Hän kietoi kätensä Kakashin kaulan ympärille vetäen tätä lähemmäksi itseään. Samassa Kakashi painoi huulensa toisen kaulalle imien herkkää ihoa, ja kuuli lisää henkäyksiä korvansa juuressa. Hitaasti hän lähti kulkemaan suudelmien kera alemmas Kimimaron vartaloa. Hän pysähtyi kiusaamaan toista nänniä näykkien ja imien sitä hellästi. Kimimaron huohotus kuului yhä voimakkaampana ja tyytyväisenä Kakashi jatkoi matkaansa. Varsin pian vastaan tuli housujen vyö, ja hän kohottikin katseensa punastelevaan mieheen allaan.

“..Liikaa..”, Kimimaro mutisi muun osan lauseesta jäädessä kuulumattomiin.

Kakashi mietti hetken mitä toinen oli tarkoittanut, mutta kun hän ei keksinyt vastausta, hän päätti kysyä sitä:

“Mitä on liikaa?”

“Meillä on… liikaa vaatteita päällä..”, Kimimaro vastasi vaivaantuneena.

Kakashi katsoi virnistellen Kimimaroa ja tarttui tämän vyöhön aikeinaan avata se. Kimimaroonkin tuli eloa, hänen tajutessa olevansa kohta ainut, joka tässä olisi alasti. Hän nousi hivenen makuuasennostaan ja taiteili tiukan hihattoman Kakashin yltä ja kerkesi jopa avata tämän vyönkin, ennen kuin Kakashi kaatoi hänet takaisin makuulle.

Kakashi veti farkut Kimimaron jaloista ja ihasteli hetken kohoumaa edessään, kunnes suuteli sitä boxereiden läpi. Kimimaron huulilta karkasi jälleen huokaus, ja hän tunsi paineen haarusvälissään jälleen kasvaneen. Kakashikin nähtävästi oli huomannut sen, sillä tämän kasvoilla karehti ilkikurinen hymy.

“Olet niin kaunis.”

Kimimaro punastui kuullessaan toisen kehuvan häntä, mutta päätti antaa asian olla.

“Joko voisit mennä asiaan, ja lakata kiusaamasta mua?”, Kimimaro valitti  kevyesti huohottaen.

“Jos välttämättä vaadit.”

Kakashi veti boksereita kiduttavan hitaasti alaspäin. Kimimaron huulilta pääsi turhautunut huokaisu, mutta se muuttui lähes saman tien huudahdukseksi Kakashin vetäessä turhan välikappaleen nopealla liikkeellä pois tieltä, ja sulkiessa huulensa edessään olevan elimen ympärille. Hitaasti hän liikutti päätään edestakaisin nauttien samalla partnerinsa koko ajan voimistuvista huudahduksista. Hän nopeutti tahtia asteittain ja juuri kun Kimimaro oli laukeamaisillaan, Kakashi vetäytyi nuolaisten kerran elimen päätä. Kakashi palasi suutelemaan intohimoisesti vaaleita ja kutsuvia huulia yläpuolellaan.

Kimimaro nautti hetken suudelmasta, mutta työnsi sitten Kakashia kauemmaksi katsoen tätä turhautuneen anelevasti.

“Oliko sun ihan pakko lopettaa?”, Kimimaro valitti.

“En tahtonut sun tulevan ihan vielä, vasta kun olet kokenut sen parhaimman osan”, mies vastasi hymyillen.

Harmaahiuksinen mies nousi hivenen toisen yltä ja kurkotti lipaston laatikolle. Hän avasi sen ja pengottuaan sitä hetken, hän löysi pienen tuubin. Hän istahti Kimimaron jalkojen väliin ja käänsi kysyvän ja lupaa pyytävän katseensa toiseen.

“Anna mennä vaan, äläkä kiduta mua enempää!”

Kakashi noudatti käskyä enemmän kuin mielellään ja puristi viileää rasvaa sormilleen. Hitaasti hän työnsi ensimmäisen sormen sisään ja liikutteli sitä varoen. Kimimaro henkäisi sekä kivusta että nautinnosta. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa, joten sormen tunkeutuminen hänen sisälleen sattui väkisinkin.

Kakashi lisäsi kaksi sormea lisää ja tavoitteli tiettyä pistettä, jotta Kimimaro ei keskittyisi liikaa kipuun. Hetken etsinnän jälkeen hänen sormensa osuivat siihen, ainakin hän päätteli niin, kuullessaan Kimimaron huudahtavan nautinnosta. Yhä uudestaan Hatake koski herkkään kohtaan samalla venyttäen aukkoa.

“Ka-kashi, ole kiltti.. enemmän”, Kimimaro aneli tuntiessaan pakottavan tunteen olevan jo äärimmillään alapäässään.

Kakashi hymähti vetäessään sormensa ulos ja ryhtyi rasvaamaan hyvin kovaa elintään. Kärsimättömänä hän asetteli Kimimaron jalat molemmin puolin lantiotaan, nosti tätä hieman ja asetti kätensä tämän lantiolle.

“Tämä saattaa sattua paljon enemmän kuin äskeinen, oletko varma tästä?”, Kakashi kyseli huolestuneena, mutta tietäen ettei voisi kuitenkaan enää tässä vaiheessa lopettaa.

Helpotuksekseen hän näki miehen nyökkäävän ja hitaasti hän alkoi työntyä tämän sisään. Kimimaro vinkaisi odottamattoman kivun hyökyessä lävitseen ja  tarrasi lujasti lakanoihin. Hänellä oli kova työ pitää enimmät mölyt mahassaan.

“Yritä rentoutua, se helpottaa oloasi.”

Kimimaro pakotti itsensä rentoutumaan ja hetken totuteltuaan uuteen tunteeseen, hän nyökkäsi Kakashille merkiksi siitä, että tämä voisi jatkaa.

Kakashi alkoi hitaasti liikkua edestakaisin tiukassa tilassa, yrittäen olla mahdollisimman hellä. Varovasti hän lisäsi voimaa työntöihinsä, nähdessään tuskan juonteiden häviävän Kimimaron kasvoilta. Huoneen täytti nopeasti kuuluva huohotus ja nautinnolliset huudahdukset.

Kimimaro kurotti käsiään ja veti Kakashin niin lähelle itseään kuin tuossa tilanteessa vain oli mahdollista. Hän painoi huulensa vasten vaaleaa kaulaa ja tunsi Kakashin huohotuksen korvansa juurella entistä voimakkaampana.

“Kovempaa, Kakashi.”

Kakashi lisäsi voimaa työntöihinsä ja otti käteensä Kimimaron unohtuneen kovuuden. Hän liikutti kättään samassa tahdissa työntöjensä kanssa ja sai allaan olevan miehen huutamaan entistä kovempaa nautinnosta. Muutaman työnnön jälkeen he molemmat tulivat yhtä aikaa ja Kakashi rojahti väsyneenä Kimimaron päälle. Ei mennyt kauaa, kun molemmat nukkuivat rasituksen ja alkoholin vaikutuksesta.

-----------

Shikamaru oli viimein saanut raahattua itsensä ja kumppaninsa sisään pieneen asuntoonsa. Hän potki kengät jalastaan ja suuntasi sohvalle laskien Kiban istumaan siihen ja istahti sitten tämän viereen.
Hänen mielessään pyöri jatkuvasti Kiban sanat: ‘Mä rakastan sua Shika, oon aina rakastanu.’ Hän niin halusi tietää, pitikö tuo paikkansa, mutta Kibalta olisi turha yrittää saada varmaa vastausta kysymykseen, pojan ollessa tuossa tilassa. Nytkin Kiba huojui paikallaan, sen näköisenä että sammuisi kohta. Shikamaru oli aikeissa nousta ylös, raahatakseen Kiban sänkyynsä nukkumaan, mutta tunsi yllätyksekseen kaatuvansa makuuasentoon sohvalle.

Kiba oli kiivennyt hänen päälleen, ja tuonut kasvonsa hyvin lähelle hänen omiaan. Koirapoika virnisteli hänen yläpuolellaan, ja näytti Shimamarusta erittäin seksikkäältä. Kiba kumartui suutelemaan alapuolellaan makoilevaa poikaa ja hinkkasi polvellaan tämän haarusväliä.

Shikamaru voihkaisi pakostakin suudelmaan, ja mietti kuumeisesti mitä hänen nyt tulisi tehdä. Hän oli haaveillut tästä hetkestä jo pitkään, mutta entä jos Kiba katuisi kaikkea aamun tullen? Hyvänolon kasvaessa hän päätti että voisi laittaa kaiken humalan piikkiin, mikäli toinen katuisi tätä aamulla.

Innokkaasti Shikamaru vastasi suudelmaan syventäen sitä livauttamalla kielensä toisen suuhun. He maistelivat toisiaan ja tutkivat jokaisen kolkan jonka vain toisistaan löysivät. Shikamaru kietoi suudelman aikana kätensä Kiban ympärille, ja veti tämän tiukemmin itseään vasten. Kiban kädet ryhtyivät kiskomaan Shimamarun paitaa pois, ja pojan avustuksella, paita putosi lattialle.

Shikamaru liu’utti Kiban paitaa pois käsillään ja sen tehtyään hyökkäsi tämän kaulan kimppuun. Kiba huokaili seksikkään kuuloisesti hänen kaulaansa vasten ja sai Shikamarun innostumaan entistä enemmän. Shikamaru jatkoi matkaansa suudellen ruskettunutta rintakehää ja nuolaisi toista nänniä.

“Ahnn.”

Kiban äännähdys sai Shikamarun housut kiristymään entisestään ja juuri kun hän oli nousemassa ja selättämässä Kiban alimmaiseksi, hän tunsi Kiban lösähtävän hänen päälleen. Ihmeissään Shikamaru katsoi Kiban kasvoja ja havaitsi tämän sammuneen ja tuhisevan tyytyväisen oloisesti hänen päällään.

“Miks juuri nyt, kun olisin tarvinnut helpotusta olooni..”, Shikamaru mutisi päivitellen samalla sitä, ettei päässyt millään Kiban alta pois.

Hetken hän katseli Kiban kauniita kasvoja, kunnes uni lopulta vei hänet mukanaan.


Kiba heräili pahaan oloon, joka velloi hänen vatsanpohjassaan ja tykyttävään päänsärkyyn. Tuntui siltä kuin lauma kääpiöitä olisi hakannut kalloa sotavasaroilla.
Hitaasti hän aukaisi silmänsä ja järkyttyi näkemästään. Shikamarun nukkuvat kasvot olivat vain muutamien senttien päässä hänen omista kasvoistaan ja.. tällä ei ollut paitaa. Hädissään Kiba loi katseensa alaspäin ja sai helpotuksekseen huomata, että heillä kummallakin oli vielä housut jalassa. Kiba yritti muistella eilisiä tapahtumia ja hyvin hitaasti ne palautuivat mieleen. Hän oli ollut juhlissa, jotenkin he olivat päätyneet tänne ja… olivat hänen muistojensa mukaan suudelleet ja kosketelleet toisiaan. Siihen hänen muistonsa loppuivatkin.

Hän havahtui mietteistään Shikamarun liikahtaessa ja pian uniset silmät katsoivat hänen omiaan. Hetken oli täysin hiljaista, kunnes Shikamaru mutisi unisesti hieroen samalla silmiään:

“Voisitko nousta päältäni?”

Kiba punastui ja nousi ylös. Miten hän ei ollut itse tajunnut nousta ylös! Niin noloa..
Kiba vilkaisi vierellään istuvaa Shikamarua ja päätti avata keskustelun.

“Hmm.. taidettiin ottaa eilen vähän liikaa viinaa, tai ainakin mä.”

“Jep, ja varsinki sä.”

“Tuota.. mitäs me nyt tehään? Siis ton eilisen suhteen..”, Kiba kysyi luoden aran katseen uniseen ystäväänsä.

“No tuota.. Se riippuu susta. Ite oon ollu suhun ihastunu jo iät ajat ja..”, Shikamaru höpötti, kunnes tajusi mitä oli suustaan päästänyt ja keskeytti lauseensa saman tien.

Ei hänen ollut tarkoitus myöntää asiaa noin suoraan! Perhana kun unihiekan rippeet saivat hänet möläyttelemään tuollaisia. Varoen hän käänsi punastuneet kasvonsa Kibaan päin.

Kiban kasvoilla oli hölmistynyt ilme, mutta tämänkin kasvoille kiri hento puna ja hän käänsi katseensa Shikamarun puoleen sanoen:

“Itse asiassa mäkin oon tykänny susta jo kauan..”

Shikamaru oli ällikällä lyöty, voisiko hänellä tosiaan olla näin hyvä tuuri? Ilmeisesti voisi.

“No siinä tapauksessa, haluaisitko sä alkaa seurustelemaan?” Shikamaru kysäisi.

“Juu”, kuului Kiban ujo vastaus.

“Nyt vois olla aamiaisen vuoro, tule”, Shikamaru sanoi tarttuen koirapojan käteen, vetäen tämän ylös, ja lähtien viemään tätä keittiötä kohti. Kiba naurahti iloisesti ja lähti kultansa perään.

-------------

Auringon ensisäteet heittivät kultaansa Kimimaron nukkuville kasvoille. Hän äännähti turhautuneesti, sillä hän ei olisi halunnut vielä herätä. Hitaasti hän aukaisi silmänsä ja havaitsi käden rintakehänsä päällä. Ihmeissään hän käänsi katseensa oikealle puolelleen ja näki harmaahiuksisen miehen nukkuvan vieressään. Hän havaitsi myös ettei ollut omassa kodissaan. Kimimaro liikahti hivenen ja tuntiessaan pienen ilmavirtauksen ihollaan, hän tajusi ettei hänellä ollut mitään päällään, peittoa lukuun ottamatta. Eikä sen puoleen ollut Kakashillakaan. Hädissään hän karisti käden pois päältään ja vetäytyi kauemmas miehestä.

Yhtäkkinen liike sai hänet tuntemaan kipua alapäässä ja hänen kasvonsa olivat entistä järkyttyneemmät. He.. hei eivät olleet voineet tehdä sitä! Voi jumalauta! Miten tässä nyt kävisi? Kakshi ei taatusti ollut kiinnostunut seurustelemaan hänen kanssaan, ja se tieto teki hyvin kipeää. Jos Kakashi vain haluaisi unohtaa kaiken, hänen sydämensä särkyisi viimeistään silloin. Miksi hänen oli ollut pakko juoda niin paljon?

Kakashi raotti silmiään ja ensimmäiseksi näki Kimimaron istumassa niin kaukana hänestä kuin mahdollista, se ei ollut todellakaan hyvä enne. Hänen mielialansa laski ennestään Kimimaron ahdistuneen ilmeen takia. Tämä taisi katua eilistä. Huokaisten Kakashi nousi istumaan ja katsoi ystäväänsä tutkiskelevasti. Kimimaro oli kuullut hänen liikahtavan, ja nyt he tuijottivat hiljaa toisiaan.

“Ööh.. tuota.. hmm.. mitäs nyt tehdään?”, Kakashi sopersi hiljaa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä mitä hänen olisi pitänyt sanoa ja mitä Kimimaron päässä mahtoi liikkua.

“Ai mitäkö tehdään? Mistä mä tiedän, helvetti vieköön! Ainut minkä mä tiiän, on se että mä haluun tietää, oliko tämä yhden illan juttu!”, Kimimaro huudahti pidätellen itkuaan.

Hän oli ollut niin kauan yksin, ja kaiken lisäksi vielä sairaskin ja nyt hän pelkäsi, että Kakashi jättäisi hänet yksin. Hän niin rakasti tuota miestä! Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut sillä tavalla ketään kohtaan, ja hän voisi menettää Kakashin jo ennen kuin ehtisi kunnolla tätä omakseen saada. Ja vaikka hän saisikin, niin voisiko tämä rakastaa sairasta miestä, joka voisi jopa kuolla, jos hoito ei auttaisikaan.

Kakashi katsoi ihmeissään Kimimaroa. Miksi tämä oli tuolla tavoin korottanut ääntään? Ja tämä näytti muutenkin jotenkin hauraalta sillä hetkellä. Mitä hän sanoisi ystävälleen? Kertoisi oikeat tunteensa? Hän ei kerinnyt sanoa mitään kun Kimimaro jo jatkoi puhettaan:

“Mä voin lähteä, jos haluut, ja me voidaan olla niin ku tätä ei olis ikinä tapahtunu, mutta.. Mä… Mä rakastan sua.”

Kakashin sydän pysähtyi hänen kuullessaan nuo sanat. Kimimaro rakasti häntä. Rakasti. Ihan oikeasti. Hän tunsi onnellisen tunteen virtaavan jostain sisältään ja jopa uskaltautui hymyilemään Kimimarolle.

“Tuo oli mukava kuulla, sillä mäkin rakastan sua.”

Kimimaro ei voinut uskoa korviaan. Se ei voinut pitää paikkaansa. Kakashi vain valehteli hänelle, ja halusi vain ettei hän pahoittaisi mieltään.

“Sun ei tarvi sanoo noin, vain siks että mulla ois parempi mieli”, Kimimaro vastasi katkerasti.

Kakshi ei voinut uskoa korviaan. Hän oli juuri tunnustanut rakkautensa, ja nyt tämä luuli hänen valehtelevan.

“En mä sitä siks..”, Kakahsi aloitti, mutta Kimimaro keskeytti hänet.

“Mä tiedän, että sä oot aina tykänny Irukasta, ylä-asteelta lähtien.”

“Niin olenkin, mutta Iruka valitsi Uchihan, ennen kuin kerkesin hänelle tunteistani kertoa. Olin aluksi hyvin mustasukkainen, mutta kiinnostukseni lopahti kun näin sut ja.. Mä oikeasti rakastan sua”, Kakashi sanoi siirtyen lähemmäksi miestä ja halaten tätä.

Kimimaro hämmästyi kovasti Kakashin halatessa häntä, mutta halasi kuitenkin takaisin. Miehen läheisyys tuntui hyvältä ja hän uskoi vihdoinkin, että Kakashi puhui totta. Väkisinkin kyyneleet valuivat hänen poskilleen ja tippuivat Kakashin olkapäälle. Kakshi työnsi hellästi Kimimaron kauemmaksi.

“Miks ihmeessä sä itket?”

“Mä uskon et sä rakastat mua, mutta.. sillä ei taida olla suurta merkitystä koska mä.. mä oo sairas.”

“Miten niin sairas?” Kakashi kysyi huolestuneena.

Kimimaro hiljeni ja katseli käsiään. Hän tiesi että hänen olisi pakko kertoa, mutta se oli niin vaikeaa..

“Mulla on.. syöpä”, Kimimaro huokaisi.

Tämä ei voinut olla totta. Hänen rakkaallaan oli syöpä. Ei ihme, että tämä oli huolissaan siitä että ei kelpaisi hänelle. Mutta ei hän missään nimessä aikonut päästää Kimimarosta irti, nyt kun oli saamassa tämän!

“En mä sua hylkää sen takia, hupsu. Mä haluan silti seurustella ja elää sun kanssas. Kai sä saat jo hoitoa? Miks sä et oo kertonu mulle aikaisemmin?”

“En halunnu muiden tietävän, ja sain kuulla siitä vasta muutama kuukausi sitten. Ja sitä hoidetaan jo, mutta ei oo täysin varmaa paranenko mä, eihän se koskaan oo syöpää sairastavilla..”

Kimimaron mieltä kuitenkin huojensi se että Kakashi ei aikoisi sen takia jättää häntä, vaan olisi hänen vierellään.
“Mut jos mä kuolen, niin sitte sä jäät ihan yksin..”, Kimimaro jatkoi surullisena.

“Et sä kuole, mä pidän susta huolta ja me saadaan elää loppu elämä yhessä, usko pois, sillä nykyään hoidot on jo niin korkealaatuisia”, Kakashi sanoi vetäen Kimimaron itseensä kiinni ja laski heidät molemmat makuulle.

Kimimaro painautui lähemmäs Kakashia ja sulki tyytyväisenä silmänsä. Masennus oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Kakashi oli ajanut sen tiehensä sanoillaan ja jäämällä hänen rinnalleen. Hänestä tuntui ensimmäistä kertaa sairastumisensa jälkeen siltä, että kaikki todella kääntyisi paremmaksi. Hän uskoi tosissaan siihen, että hän paranisi ja saisi elää Kakashin rinnalla onnellisen elämän.
Hymyillen onnellisesti, Kimimaro painoi päänsä Kakshin rintakehän päälle ja nukahti uudestaan.

------------

Sellasta tällä kertaa. Sanokaahan mitä mieltä olette ItaIrusta? Kannattaisiko sitä kirjotella enemmänkin? Jos siitä pidetään, saatan joskus kirjottaa sitä lisääkin ;) mutta jos ei tykätä, niin kokeilu jää tuohon.

Mulla ei ollu hajuakaan mitä sairautta Kimimaro oikeesti animessa sairasti, joten tuo oli sitten ainut mikä tuli mieleen.

Ja kommentit olisivat jälleen mukavia <3